Vuoden 2017 parhaat albumit ja mahdollisia tulevaisuuden näkymiä

Kovin montaa ei välttämättä jaksa kiinnostaa kulunut vuosi musiikkituotannon saralla, laadukkaat artistit on ajettu niin marginaaliin ja lähinnä juutuubin katselukertojen avulla on mahdollista saada näkyvyyttä sekä kuuluvuutta. Samalla kaikenmaailman bonot aukovat päätään nuorten miesten kapinahengen katoamisesta populaarimusiikista eivätkä edes välttämättä ole kovin väärässäkään. Sopivien työkalujen avulla pystyy kuitenkin porautumaan pinnan alle - siellä nimittäin tapahtuu kaikenmoista jännää tätä nykyä, vaikkei ehkä näkemättä uskoisikaan. Itselleni kulunut vuosi osoittautuikin ennakkoasetelmista poiketen kaikkien aikojen rikkaimmaksi albumivuodeksi ja täten päätin koota reittaamieni tuhannen uutuusalbumin joukosta asianmukaisen listan menneen vuoden merkkitapauksista. Mukana myös sitä peräänkuulutettua kapinahenkeä.

A Grand Year Out: Top 100 Albums of 2017

Vuosi 2018 taasen tuo tullessaan muun muassa Helsingin kirjastojen musiikinkuunteluhaasteen, joka varmasti soveltuu oivallisesti kiireisemmillekin kansalaisille: Uutta 2018: Helmet-musahaaste

 

@Euphemos ihan mielenkiinnosta omistatko nuo kaikki RYM-listauksen levyt fyysisinä vai oletko jo siirtynyt digitaalisiin latauksiin?
Aika paikoitellen jopa obscurahtava lista ja pitää tsekkailla noita, samoiten tuo Helmet-musahaaste onkin aika mainio juttu joten seki tulee tehtyä.

 

Näin pikaisella vilkaisulla en nähnyt ensimmäsitäkään julkaisua, joka kiinnostaisi edes etäisesti. Voin olla väärässä ja ennakkoluulojeni vanki, mutta ihan tämän ketjun innoittamana musiikinkuunteluni ei löydä uusia ulottuvuuksia. Tsori.

 

Osan olen ostanut fyysisesti, mutta kyllä pääasiassa musiikinkuunteluprojektini on edennyt digitaaliteitä pitkin rampaten. Parhaat vinkit listan kokoamiseen olen saanut RYMin "tuntemattomat helmet" -threadista, Tom Hullin vuoden parhaiden jazz-levyjen listalta sekä tällä kertaa jopa Hesarin vuoden lopun listasta oli aavistus hyötyä. Toki ruohonjuuritason tutkimusta on tullut tehtyä runsaasti, ei tuhatta uutuusalbumia muuten vuodessa kasaan saa eikä varsinkaan yhtäläisellä onnistumisprosentilla.

Pazzelle suosittelen vaikkapa perehtymistä Lorden tuoreimpaan, Lordilta kun ei ole sitten vuoden 2016 uusia julkaisuja ulostautunut. Ehkäpä Loiri vielä vanhoilla päivillään repäisee ja iskee psykedeelisen huilun huulilleen...

 

Eipä hirveästi albumeita nykyään kuuntelee, vaan pistää spotifystä jotain shittii soimaan tai radio vain päälle. Tosin Eminemiltä tuli niin tiukka levy ulos, että vois melkein käydä ostamassa.

 

Kuunneltuani Eminemin uusimman albumin täytyy kyllä nostaa hattua tekijäporukalle: noin kunnianhimoista kalkkunaa ei ole ilmestynyt vuosikausiin. Kriitikot ja kadunmiehet oikein kisaavat kilpaa, kuka keksii nokkelimman tavan manata kyseinen levy maanrakoon, mikä varmasti lisää levyn tunnettavuutta musiikkiteollisuuden historiassa.

Palatakseni alkaneen vuoden tapahtumiin, tässä kuussahan tulee kuluneeksi 50 vuotta sähköbluesin legendaarisimman debyyttilevyn eli Taj Mahalin nimikkokiekon julkaisemisesta. Lieköhän minkäänmoisia juhlallisuuksia luvassa?

 

Viimevuotiseen tapaan tulin jälleen koonneeksi mittavan musalistan kahlattuani läpi yli 1200 uutuusalbumia ympäri maailmaa, tällä kertaa vahvalla avantgardepainotuksella.

Bar. Bar Never Changes: Top 100 Albums of 2018

 

Ja jälleen on aika uuden listauksen lähes 1400 kuuntelemani aikalaisalbumin joukosta, nyt synkeällä teemalla:

Novus ordo tenebrarum: Top 100 Albums of 2019

 

Aika kova kyllä toi 1400 uutta levyä vuodessa, ja olettavasti levyt myös pyörivät useamman kuin kerrran ympäri, niin on siinä kyllä saatana savottaa! Ehtiikö siinä oikein muuta tekemäänkään tai vaikka kuuntelemaan jotain vanhoja suosikkeja välissä... Pitänee varmaan taas tutustua listaan paremmin, näin äkkiä katsottuna en tunnistanut sieltä kuin kaksi nimeä, Saor ja Maustetytöt

Oma vuoden levy on ehdottomasti Insomniumin - Heart Like a Grave, toisena varmaan Swallow the Sunin - When a Shadow is Forced Into the Light. Kyllä Suomesta se paras musiikki tulee

 

^ Minä kun luulin tietäväni musiikista jotain, mutta eipä ollut itsellekään kuin kaksi tuttua nimeä. Maustetyttöjen lisäksi Aavikkoa löytyy itseltäkin.

Tulikin jo mainittua - vuoden ja samalla 2010-luvun kovin levy itselle on Lana Del Reyn uusin lätty Norman Fucking Rockwell. Tämän vuoden muita hienoja ovat olleet Shonen Knifen, Litku Klemetin ja CHAIn uusimmat. Eli varsin naispainotteista nyt minulla

 

Vuoden 2020 uutuusalbumeista ehdin kahlata läpi 1600, joista valikoin 100+50 oivallisinta kiekkoa, dadaismin vuosisataisen perinteen ja metalliräimeen noustessa aiempia vuosia merkittävämmiksi painoalueiksi:

Paroxysms of Precarity: Top 100 Albums of 2020

Lisäksi päivitin nuo aiemmat vuosikerrat samaan laajuuteen sekä lisänä perussatkun vuoden 2016 tarjonnasta:

Pale Red Dot: Top 100 Albums of 2016

Materiaalia olisi tarvittaessa samanlaisiin satkulistoihin vuodesta 2006 alkaen.

 

Tässä tuorein väkerrykseni yli 2400 tänä vuonna julkaistun arvostelemani albumin joukosta:

Quantum Drumming: Top 100 Albums of 2021

Päivittelin myös listat vuosilta 2017-2020, lisäilen ensi vuoden puolella noita aikaisempia vuosikertoja.

 

^Ainakin uusin Coltrane puuttuu listaltasi.

 

Kelpo sessio, muttei aivan mahdu vuoden top 300:een. Sen sijaan tänään löytämäni hullunkurinen seremoniamestari Kaukasukselta "sähkölimonadeineen" ja "tulevaisuusahvenineen" kipusi oitis sijalle 42.

Tamada - Dionysus vs Tamada

 

On siinä taas listaa ja levyjä niin, että heikompaa hirvittää, mutta en kyllä löytänyt sitä parasta, joten jätän sen vaan tähän…

 

Nyt ovat kaikki aiemmat listat ajan tasalla ja pistin jatkoksi vuoden 2015 muzakit:

Trekking Along the Azimuth: Top 100 Albums of 2015

 

Aika jäätävä tahti kuunnella 1000+ uutuusalbumia vuodessa! Meikäläisellä tulee kuunneltua uutuusalbumeita tosi vähän ja pitkälti mennään vanhojen julkaisujen koluamisella. Musiikkimaku vaan on sellainen, että pitää olla "oma suosikki", että viitsii kuunnella, eli 1000+ albumin summittainen läpikäyminen vuodessa olisi melkoista puuduttavaa työtä. Joskus tulee käytyä jotain genreä läpi systemaattisesti, että löytää sen oman suosikkiartistin sen sisältä, mutta se on kovaa työtä. Mulla tosiaan voi olla tilanne, jossa pidän vain yhdestä artistista tietyn genren sisällä, ja kaikki "samankaltainen" musa ei vaan nappaa. Siksi jonkin tietyn genren koluaminen läpi voi olla melkoista pakkopullaa, jossa rusinoita on harvakseltaan.

Nykyään tulee musiikkia ylipäätään kuunneltua vähän jostain syystä, ehkä vain 2 tuntia päivässä keskimäärin. Musa-albumit kun eivät ole ainoa asia nykymaailmassa, vaan viihdettä vyöryää joka tuutista. Eniten nykyään aikaani vie Youtuben katsominen. Sitten kun sitä musiikkia kuuntelee, niin nostalgian kaipuussaan sitä pistää wanhoja lättyjä soimaan sen sijaan, että jaksaisi tutustua johonkin uutuusalbumeihin. Uutuuksista tulee hankittua/kuunneltua lähinnä omien suosikkiartistien (esim. Tangerine Dream) julkaisut, mutta moni suosikkiartisti on jo lopettanut musatouhut ja mennyt oikeisiin töihin, koska musiikilla ei elä (minunkaltaisia erikoisen maun omaavia ihmisiä liian vähän). Megatähdet (Ed Sheeran jne.) sitten taas ovat musiikiltaan usein umpitylsää höttöä, koska levy-yhtiön tuotot ovat ainoa asia, jolla on merkitystä.

Albumien paremmuusjärjestykseen laittaminen on minusta vähän ajanhukkaa. Fiiliksestä on usein kiinni, mikä albumi toimii ja sitä on kausia, jolloin esim. klassinen musiikki maistuu ja sitten tulee kausi, jolloin mennään purkkapopilla jne. Joistakin levyistä olen alkanut pitää vasta 10 vuoden jälkeen samalla kun jokin toinen on menettänyt hohtoaan. Tässä mielessä jonkin lätyn naulaaminen vaikka vuoden 4. parhaaksi tuntuu ihan älyttömälle.

 

Jaa, minusta 2 tuntia päivässä ei kuulosta niin vähältäkään. Arkipäivisin tulee käytännössä pyöräytettyä yksi levy lenkillä käydessä ja aika harva sitä tuntiakaan kestää. Näin viikonloppuisin enemmän.

Viimeisessä kappaleessa ^ tuosta parhausjärjestykseen laittamisesta on kyllä ihan pointtia.

Viimeksi tullut ostettua Äxästä ja Saksan Amazonista PJ Harveyn Is This Desire? ja Band-Maidin lättyjä. Jälkimmäinen voisikin muuten olla 71dB:lle sopivä yhtye, jos kiinnostaa joskus metallia kokeilla. Kun ne J-Horroritkin toimivat, niin tässä olisi J-Heavyä

 

No ei se vähän olekaan siihen verrattuna, mitä ihmiset keskimäärin musiikkia kuuntelevat, mutta verrattuna meikäläisen musiikin kulutukseen joskus 90-luvulla (pitkälti radiota kuunnellen, koska levykokoelma oli vielä pieni ja mitään nettistreamailu ei ollut) se on varsin vaatimatonta.

Todennäköisyys sille, että joku lempparibändisi toimisi minulle on suunnilleen nolla johtuen musiikkimakuni luonteesta (niin kummallinen, että useat viime vuosien artistilöydöt ovat hämmästyttäneet minut itsenikin ja joudun päätäni ravistellen ihmettelemään, miten voin pitää kyseisestä musasta), mutta se ei myöskään ole mahdotonta. Japanilaisesta musiikista olen saanut pintapuolisen kuvan aika pelleilevästä ja lapsellisesta meiningistä taidemusiikkia lukuunottamatta, mutta toki se on väkiluvultaan iso maa, josta voi löytyä mitä vaan. Viimeisen 15 vuoden aikana olen kuitenkin tajunnut, että se itselleen se tärkein musiikki on tavallaan henkilökohtainen juttu, joka ei välttämättä iske muihin ihmisiin ympärillä ainakaan samalla voimalla. Tavallaan se on merkki siitä, että se musiikki on oma lempparijuttu. Siten se, että muut ihmiset ympärilläsi eivät innostu "kybällä" Band-Maidistä (mahtava nimi muuten!) voi olla hyvä signaali sinulle itsellesi, että oma juttu on löytynyt ja hyvä niin. Yhtään ei kannata surkutella, että muut eivät tykkää. Nauttii vaan itse siitä musasta.

Katsoin/kuuntelin biisin "Blooming" Youtubesta. Energiaa piisaa ja osaavathan nämä likat soittaa, mutta tämän yhden biisin (joka on aivan liian vähän näytteitä kattavaan tilannearvioon) perusteella ei ole lähimainkaan mun juttu, sori. Metalli on minulla kova pala purtavaksi enkä missään nimessä väitä ymmärtäni kunnolla sen päälle (ja tietysti synnyin maahan, jota pidetään metallin Mekkana )

 

Parhausjärjestykseen erilaisten kulutushyödykkeiden/nautintoaineiden rankkaaminen ei sinänsä ole mitenkään vaikeaselkoista, kun muistaa, että virhemarginaalit kasvavat mennessä kohti jakauman keskivaiheita ja vastaavasti pienenevät sekä kärki- että peräpäädyssä. Siksi näiden päätyjen järjestely on huomattavasti mutkattomampaa kuin sen valtavan harmaan massan, josta ei muutenkaan juuri pitkäaikaismuistijälkiä jää. Muutenkin aloitin järjestelyn vasta huomattavan myöhäisellä iällä ja makupaletin ytimen vakiinnuttua ― tietyn kriittisen rajan ylityttyä harrastuksen eteneminen muodostuu vain uusien mieltymysten kerryttämisestä sen ympärille.

Totta toki on, että jotkin aiemmin merkittävääkin mielihyvää tuottaneet musiikinlajit/artistit voivat väljähtyä ajan myötä ja näin on muutamassa tapauksessa käynytkin, mutta käytännössä uusien osaavien ja kunnianhimoisten artistien tulva korvaa moninkertaisesti sen, mitä on ajan myötä saatettu menettää. Itse asiassa yli 95% kaikista tulevien vuosien albumilöydöksistä vaatii tutustumisen aiemmin tuntemattomaan artistisukupolveen tai vanhempaan tekijään, joka sattumalta puhkeaa kukkaan vasta juuri sillä uutuusjulkaisullaan.