Вий (Viy, 1967) Wikipedian mukaan ensimmäinen ihmisten katsottavaksi päässyt neuvostoliittolainen kauhuelokuva. Ja itseasiassa varsin hyvä sellainen, perustuu Nikolai Gogolin tarinaan ja tapahtumat sijoittuvat jonnekin aikaan ennen Neuvostoliittoa Kiovan alueelle. Tässä ei ole tippaakaan neukkupropagandaa vaan nuori pappisseminaarilainen joutuu sattuneesta syystä viettämään muutaman yön kirkossa yhdessä kuolleen naisen kanssa... länsimaisiin kauhuleffoihin tottuneet arvannevatkin jo että yöt eivät ole kovin rauhallisia. Tehosteet ovat vähän mitä sattuu mutta varsinkin ensimmäinen yö kirkossa on niin hienosti tehty että olen vaikuttunut, rupesi jo melkein pelottamaankin. Valitettavasti leffa ei ole kaikilta osin samaa tasoa ja varsinkin loppumonsteri on kuin pikkukakkosesta joka tiputtaa kyllä tunnelmaa. Mutta jos kaikki olisi tuon ensimmäisen kirkkoyön tasoa niin tämähän olisi kirkkaasti 5/5 mutta nyt, hmm 4-/5. Pitää kuitenkin muistaa että tuolloin 60-luvulla neuvostoliittolaisilla elokuvantekijöillä on varmasti ollut aika rajalliset resurssit varsinkin kun eivät ole tehneet propagandaelokuvaa, joten suoritusta voi ja täytyykin silti pitää erinomaisena. Leffan voi halutessaan katsoa tuosta:
BORN ON THE FOURTH OF JULY (Oliver Stone, 1989) Katselin tämän telkusta. En ollut varma, olenko tätä koskaan nähnyt, mutta oli ihan uusi leffa minulle. Minulla on ollut eräällä CD:llä John Williamssin hienoa musiikkia tähän leffaan, seikka joka eittämättä on hämärtänyt käsitystäni siitä, olenko itse leffaa nähnyt. Elokuva oli aika erilainen kuin oletin. Odotin puhtaammin patrioottista sotaelokuvaa, jossa suurin osa ajasta vietetään luotisateessa. Tämän sijaan elokuva oli yllättävän sodanvastainen sanomaltaan, jossa jenkkileffaksi ällistyvän selvästi sanotaan, mistä jenkkien sotimisessa on kyse. Tämän seuraksena leffassa on erikoinen syntinen ja katkera tunnelma, jonka Tom Cruisen väkevä roolisuoritus vyöryttää katsojan syliin. Ihan leffan alussa Oliver Stonen ohjaus on tosi tyylikästä, suorastaan Spielbergmäistä. Vietnamiin meno sekoittaa ohjausta jossain määrin kameran alkaessa heilua ties millä linsseillä varustettuna sotatantereella ja edes paluu kotiin ei täysin palauta leffan alun tyyliä. Sota on ikäänkuin vaatinut veronsa jopa tässä suhteessa (taiteellinen ratkaisu?). John Williamssin musiikki soi uljaasti taustalla, mutta on hieman toisteista: Musiikkia tuntuu löytyvän vain 20 minuutin verran ja sitä toistetaan paljon leffan aikana. Tarinan katkeruus on armotonta. Onneksi leffa koostuu sopivan mittaisista episodeista eri paikoissa niin, että homma ei muutu pitkäveteiseksi (elokuvassa on hyvä tarinallinen rakenne). Leffan tyly inhorealismi menee kuitenkin ihon alle ilkeällä tavalla. Särmikäs ja hyvin tehty mutta myös masentava leffa: 4/5. Tämä tuli siis Kutoselta ja esityskopio näytti todella kämäselle. Kuva oli äärimmäisen pehmeä, hädin tuskin edes DVD tasoa tarkkuudeltaan. Kuva oli tosi "kulahtaneen" oloinen, kuin joku VHS-kopiolta revitty. Harvoin näin suttuiseen kuvaan nykyään törmää HD-kanavia katsoessa. Tutkin vähän asiaa, ja netin mukaan aikoinaan julkaistu DVD olisi ollut kuvanlaadultaan tosi huono. Kutonen on varmaankin tuon DVD:n esittänyt, kun sittemmin on kuulemma valovuosia parempi Blu-ray saatu ulos. Tuo Blu-ray olisi varmaan hyvä hankinta, mutta toisaalta tämä leffa on niin masentava, että laadukkuudestaan huolimatta sitä ei välttämättä halua montaa kertaa elämässään nähdä...
Tämä parhaillaan menossa katselussa ja erittäin hyvältä vaikuttaa. Satiiri nykypäivän ilmiöistä on tehty hyvin, ja näyttelijät kauttaaltan huippuluokkaa.
Tove (2020) iTunes Pätkä Tove Janssonin elämästä. Kyseessä on lähinnä elokuva ihmissuhteista ja oman itsensä etsimisestä varsin lyhyeltä, mutta merkitykselliseltä ajanjaksolta Toven elämässä. Hyvät roolisuoritukset ja ajankuva, mutta ehkä tästä jäi jotain uupumaan. Mutta itseäni askarruttanut kysymys, miksi Tove Jansson piirsi niin paljon Muumi sarjakuvaa aikanaan selvisi. Samalla ymmärrän miksi Muumit ovat niin tunnettuja Briteissä. Eli ei mennyt hukkaan tämän leffan katsomiseen käytetty aika. Spoiler Vastaus kysymykseen on, että Tove piirsi vuosikausia Muumi-sarjakuvaa englantilaiseen Evening News lehteen. Aloite sarjakuvaan tuli myös kyseiseltä lehdeltä. 3/5
Cry Macho 3,0/5,0 Bloodwork 3,0/5,0 Changeling 4,0/5,0 Richard Jewell 3,0/5,0 American Sniper 4,0/5,0 Hereafter 3,5/5,0 Sully 4,0/5,0 Paikkasin katsomattomia Clintin ohjaustöitä, kaikki hyviä. Aiemmin olin vähän vierastanut näitä. Ns. laatudraamoja jotka näin toiminta/kauhufriikkinä ei ole syystä tai toisesta innostanut. American Werewolf In Paris 3,5/5,0 Malignant HBO:sta jaksoin katsoa puoleen väliin-> tosi musta värimaailma 1,5/5,0 tämän perusteella ei kiinnosta katsoa loppuun, tätä oli jossain hehkutettu. Jaksoin katsoa 10 minuuttia lisää, ei vaan nappaa. Luin netistä että Tämä olisi saanut vaikutteita Giallosta ja niiden värimaailmasta. Ei todellakaan CGI ja toiminta kuin Marvel leffoista. Tämä leffa ärsyttää yhtä paljon jos ei enemmän kuin I know what you did last summer elokuvateatterissa. Tiputan arvosanan 0 ja jätän lopullisesti kesken. Edit katsoin loppuun ja ei tuo twist mitenkään itseä hetkauttanut, ihan siistiä kameraa ja actionia mutta jos leffasta 1 h 20 on täyttä itseään niin jätän arvosanan 0:llaan. Tuli jotenkin mieleen Silkkiä ja luoteja kauhuelementeillä
Poison Rose, The (2019) Liian verkkaisesti etenevä ja liian löyhä juonikokonaisuus. Periaatteessa puitteet ja tunnelma aika hienot, mutta kun se tärkein eli tarinan kuljetus ei oikein toimi. Pääasioiden taustoja ei viitsitä selittää kunnolla, sivujuonteiden osalta vielä vähemmän. Travolta ja Freeman eivät mielestäni tätä pilaa, vaan jonkinlainen joutokäynti. Sitten kun sitä toimintaa välillä on, niin sekin liittyy oikeastaan vain jonkinlaiseen sivujuoneen, joka ei merkitsekovinkaan paljoa kokonaisuuden kannalta. Brendan Fraserin omituisen roolin merkittävyydestä ja hänen onnistumisestaan en sano mitään, mutta itselleni tuli yllätyksenä hänen nykyinen olemuksensa. Oli silloin joskus ikinuori ja ketterä seikkailija, ei ole enää. SubHD:n tallenteelta katsoin tämän.**½/*****.
Les Gardiennes /Suojelijat (2017) Draama 1. maailmansodan ajoilta, ranskalaiselta maaseudulta. Miehet on rintamalla sotimassa joten naiset ja vanhat miehet hoitaa kotirintaman hommat. Mukaan on toki saatu vähän ihmissuhteitakin yms ettei koko leffa ole pelkkää sadonkorjuuta. Aika hidastempoinen leffa mutta tulipa katsottua (yle areenasta.) 3/5 Transit (2018) Kenen lie aivopieru mutta tämähän on tarina natsien vainoja pakenevista ihmisistä Ranskassa, sijoitettuna nykypäivään. Kertojan ääntäkin on laitettu mukaan selventämään jotain, en tiedä mitä, ihan tarpeettomasti. Ja varmastikin nykypäivä on valittu ajankohdaksi vain siksi ettei tarvitse puvustaa eikä lavastaa paikkoja näyttämään 40-luvulta. Silkkaa säästöä. Uskottavuus ontuu pahasti monessa kohtaa. 2/5
The Vanishing/Keepers (2018) Karu leffa, eli varsin väkivaltainen paikoitellen. Vieläkin mietin että mikä tämän pääasiallinen sanoma oli. Varsin hyviä näyttelijäsuorituksia. Vaikuttavia maisemia. Ankara majakkasaari. Ahneutta ja sen välttelyä. Pari seikkaa jäi harmittavasti hämärän peittoon. BD oli tarjonnaltaan karu, mutta asiallinen. ****/*****.
Spoiler Tämän paikkaa niin ohjaajan filmografian kärkikastissa kuin genrensä parhaimpien joukossa on tullut puolustettua, "parempaa ymmärrystä" vastaan niskoittelevien nillityksistä huolimatta, sen julkaisusta lähtien, vaikka vanhan kertaaminen tässä mielessä tuntuu tietyllä tapaa jo turhauttavalta, huolimatta huomiosta, jonka elokuva kiistatta osakseen yhä ansaitsee. Tässä leffassa yksinkertaisesti toimii kaikki, sen rajapinnassa hyvin hyödynnettyyn ja lähtemättömällä tavalla vaikuttavaan soundtrackiin, hillittömiin roolisuorituksiin ja ilmiömäiseen leikkaukseen asti. Se on paljon sanottu filmistä, joka pursuaa kyseisen vuosikymmenlajityypin friikkien palvomia kliseitä, joita nuorisokulttuurin hermoilla tavaramerkeillään yleisönsä lähes aina vanginnut Craven pidäkkeettömästi tarjoilee, ja koska lähdetekstin runko on yhteiskuntakritiikkiä myöden vakaasti tallella sekin, on elokuvan yleissävy lohduton ja synkkä kuten nihilismi purkkaviihteenä ikään. Laajasta kulttisuosiosta huolimatta tuntuu käsittämättömältä, ettei elokuvasta muodostunut kaupallisesti yhtä menestyksekästä oivallusta ohjaajan tyvituotannon tapaan. Osaltaan se olisi osoittanut loogista jatkumoa myös suurelle yleisölle siitä potentiaalista, jonka turhauttavalla tavalla hirvittävien valtavirtaelokuvien rakenteitten totaalisessa näkemyksen puutteessa näivettyvä väkivaltaviihde itsessään toistuvasti ja (nyttemmin toinen toistaan tärähtäneempien painostusryhmien ikeessä) tietoisesti hukkaa, leimaten jo ennestään laahautuvaa elokuvateollisuutta tältä osin perustavanlaatuisesti. On myös sanottu, että suurimman luomisvoimansa ja tehonsa elokuva (genreen katsomatta) kantaa pelkässä nimessään. Shocker ei ole tässä mielessä poikkeus, sillä sen likarätillä puunatun näennäispuhtaan pinnan persoonallisuus perustuu vahvasti muuhunkin kuin aikaan, jolloin medioissa debatoitiin videosensuurin tarpeellisuudesta laajemminkin. Tämä siitä huolimatta, että sen suurin "tuhovoima" lienee passiivisilta, videopelimäisestä sekavan salamaleikkauksen sarajatulesta turtuneilta elokuvasukupolvilta peruuttamattomasti kadotettu. Allekirjoittaneen kaltaiselle, joka ei edes yritä kasvaa aikuiseksi siitä räkänokasta, joka pikkutunneilla paikalliselta grilliltä raahasi ylihintaisia ja rasvan hajuisia vuokra-vhs:iä kansitaiteita ihastellen, tarjoilee tapetille nostettu raskasta ja ravitsevaa koko kestonsa edestä ilman tylsiin suvantoihin tuhlattua maallista vaellusta.
^Olin unohtanut koko elokuvan olemassaolon. Kävin aikanaan katsomassa tuon teatterissa. Ah niitä teiniaikoja, hämyinen teatteri ja vielä hämympi elokuva.
Yritän huonolla menestyksellä sisäistää kuinka tuo on ylipäätään mahdollista...?? Vilpittömät suosittelut moisen "erheen" paikkaamiseksi pikimmiten. Ajan pintapatinaa hyvin hylkivä laastari ensiapuun on tarjolla Scream Factoryn julkaiseman Collector's Edition muodossa, jonka loistava DTS-HD Master Audio 5.1 nostaa kokemuksen toiseen potenssiin. Tämä kaikki tosin joko A-alueen- tai aluekoodivapaisiin talouksiin.
Show Timen sinikantinen FIx on asialle vihkiytyneitten keskuudessa yhä arvossaan, leikkauksista huolimatta.
^No nyt. Shocker. No More Mr. Nice Guy.. Melko elävästi muistan käyneeni katsomassa tuon pienen pussikaljoittelun rohkaisemana Tampereen Bio Bio -teatterissa (nyk Cine Atlas) silloin joskus heti tuoreeltaan.Oli melko tyhjä sali. Joku pieni lämmikeleilikin saattoi kiertää katsomossa.. Leffa oli ja on kovin sykähdyttävä kokemus ja tarina omaperäinen. Sen soundtrack on kuitenkin kenties kuitenkin itse leffaa tärkeämpi minulle. Sen hommasinkin ensin LP:nä ja myöhemmin CD:nä. Sen biisilista on loistava, ja esittäjienkin joukossa runsaasti hard rock- ja heavy- kategorian parasta A-ryhmää. Leffan hommasin niin ikään ensinnä analogisessa muodossa ja myöhemmin DVD:nä. Suosittelen sekä elokuvaa että sen soundtrackiä erittäin lämpimästi.
Olet sentään unohtanut. Minulle tällaisten leffojen olemassaolo paljastuu vasta, kun joku postaa niistä tänne Plazalle tai siitä ilmestyy joku Blu-ray. Jonnekin vuoteen 2000 asti sitä oli todella välinpitämätön elokuvien suhteen. Spielbergit ja Lucasit kävin katsomassa teatterissa, mutta muusta vähät välitin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ja roskaksi oletin. Tällä vuosituhannella sitä on sitten internetistä saadun informaation ja digitaalisten fyysisten formaattien (DVD / Blu-ray) avulla saanut ovea auki elokuvan maailmaan laajemmin ja huomannut, että kaikenlaisia jänniä elokuvia on olemassa, mutta niin paljon on näkemättä unohtamisesta puhumattakaan... Sanottakoon vielä, että nuorempana olin henkisesti erittäin tasapainoinen maailman hyvyyteen uskova yksilö ja siksi esim. raakaa väkivaltaa tai kauhua sisältävät leffat eivät napanneet yhtään. Sittemmin elämä on potkinut päähän pahasti. Sitä on katkeroitunut ja vihaa täynnä oleva ihmisraunio, joka näkee maailman pahana paikkana. Siten kauhu ja väkivalta maistuu ihan toisella tavalla...
Army of One (2016) Tämä on ihan oikeasti aika huono elokuva. Se on huono jopa Nicholas Cage -leffaksi. Komediaa, joka ei paljoa jaksa naurattaa. Revittelyä mielenterveysongelmista kärsiv(ie/ä)n kustannuksella. Perustuu siis ilmeisen väljästi aika pöhköön tositarinaan ja -henkilöön. Lisämiinuksena ärsyttävä ääni Cagella. **/*****. Oli se hyvä että oli vain digitv-tallenne, eikä levy josta olisin maksanut jotakin.
Noni. Nyt tuli viikonlopun ratoksi vähän kaiveltua sitä kaappia. Ei ole Shocker Showtimen julkaisu vaan brittisellainen. Hieman on kunnot karuja eli ei varmaan mitään keräilijöiden himoitsemia, mutta löytyi sieltä muutama muukin kikkare. Johan noista osalla taitaa ikääkin olla yli 30 vuotta.
Taistelija (1982) Traumanjälkeisestä stressihäiriöstä kärsivä Vietnamin sodan veteraani joutuu napit vastakkain pikkukylän sheriffin kanssa. Hommahan lähtee tunnetusti hiukka lapasesta. Nyt voi sanoa, että viime katselusta on vuosikymmeniä. Ja onhan tämä edelleenkin erinomainen elokuva. Aikuisena tuli nyt katsottua tätä hiukan eri silmällä kuin teininä selvitymispuukon ominaisuuksia ihaillen. iTunesin versio oli 4k ja Dolby Vision (Studio Canalin tunnari tuossa pyörähti). Hyvä oli kuvan laatu. Kuvaus on silmiä hivelevää, voi melkein haistaa vuoriston kylmän kosteuden. Harmi vaan että äänet eivät olleet ihan samalla tasolla, etenkin äänitehosteet tulivat välillä kuin pahvilaatikosta. Mutta tätähän se oli "ennen vanhaan", ääni ei ollut kuvan tasolla. 5/5