Varmasti noinkin. Henkilökohtaisesti lähinnä genre-elokuviin ja muihin marginaalituotantoihin keskittyvänä sitä huomaa köyhtyvänsä toiseen potenssiin suhteessa vaikkapa Marveleista ja Mamma Mia -musikaaleista maksettaessa. Ja kuviohan vain kiristyy tiettyjen nimikkeitten saatavuuden osalta vuosi vuodelta milloin minkäkin muotoseikan sanelemana.
Meni rahat silloin 10 vuotta sitten kotiteatteriin, niin on sen jälkeen ollut pakko harrastaa lähinnä niitä Mamma Mia -musikaaleja.
Sentään noinkin nuori laitteisto. Toista on täällä, TV:ä ja toista Blu-ray soitinta lukuun ottamatta, jotka nekin 9 vuotta kunniakkaasti palvelleita.
Piti oikein tarkistaa, mutta eipä ole olennaisia muutoksia tapahtunut. Serveri on vaihtunut QNapiksi, lattialle on tullut isot rahit lattiaheijastuksen kiusaksi ja ennen kaikkea jalkojen lepuuttamiseksi. Steamcast oli ja lähti, lapsen Switchin telakka tuli tilalle. https://audiovideo.fi/opas/kotiteatterin-rakennus-alusta-asti/
Dvd-julkaisun hinta nousi nettihuutokaupassa yli 600 euroon – Episodi tavoitti ostajan: ”Täytyy pitää tipaton loppuvuosi”
Miten pirussa omilta sivuilta löytyy vakioviestin muokkaus? Hyvin on piilotettu tai sitten olen sokea.
(Etusivulla oikealta ylhäältä Oma tili) -> Myynnit -> oikeassa reunassa noin keskellä on "Vakioviesti". Tätä on pari kertaa tullut etsittyä ja pitkään mutta nyt sen on näköjään oppinut kun osasin kirjoittaa ohjeetkin.
Taas on näitä hurjia hintoja. Leffasta löytyy sekä Blu-ray että UHD-julkaisu, mutta ne eivät toki ole vaihtoehtoja kaikille.
Tuolla on nähdäkseni sekoiltu korotusautomaatin kanssa, siellä on samoilta huutajilta kymmeniä peräkkäisiä nostoja muutaman sekunnin välein. Vai onko tässä kyseessä joku Huuto.netin kummallinen ominaisuus josta en ole kuullut?
Tällä hetkellä korkeimman huudon tehneellä käyttäjällä ei ole yhtään palautetta, joten voi olla feikki, samoin kuin 3. korkeimman huudon tehnyt.
Ne huutajan kyllä näkyy siellä ja useampi niistä kommentoi menoa, vieläpä niin ettei niistä meinaa saada mitään tolkkua, sarkasmi on vaikeaa ja välimerkit vielä vaikeampia. Ellet sitten viittaa jotenkin yleisellä tasolla (keskusteluun jossa mainittu kohde on linkitetty)? Noniin, näin syvälle aiheeseen en jaksanut paneutua.
Voi sen verran kommentoida, et alkaa Suomi kansipaperilla olee jo melkosesti hintaa monessakin tapauksessa.
Tarkoitin, että ko kohteessa saattaa joku tahallaan tai huvikseen nostaa hintaa, mutta se on toki spekulointia.
Tuon huutokaupan kommenteissa sanotaan: "Näköjään jengin päät seonneet täysin erään Youtube-kanavan levyjen hintoja koskevien videoiden takia." Onko tämä YT-kanava joku suomalainen?
Muistan joskus markka-aikaan ihmetelleeni huuli pyöreänä Mad Max FIx kassun hintaa, joka oli keskustelua sivuten sopivasti hinnoiteltu 800 markkaan. Väitän, että silloinkin myyjä oli kuuluisa Porin videodivari. Kyseinen julkaisuhan oli vuokrakasetti, ilmeisen harvinainen ja oliko se sitten myös poistettu yleisesti vuokrakannasta K16-videolain astuttua voimaan -86. Porin videodivarilla oli sellainen paksuhko katalogi (A4-kopionivaska), jota jaeltiin asiakaskunnalle. Kaikkea sitä muistuukin mieleen.