Orbán on myynyt persettään moneen suuntaan, mutta jos Hesarin lainaus pitää paikkansa, niin olen kyllä samaa mieltä.
Piinallisen Turkin ja Unkarin venkoilun seuraamisen jälkeen alkaa NATO:n oviaukon kynnys lähestymään Suomea. Ruotsi on vielä jäämässä rannalle ruikuttamaan, mutta ovat hekin paremmassa suojassa omaa jäsenyyttään odottamassa, jos maa heidän ja Venäjän välissä on NATO:n jäsen.
^Nyt se basaarikauppias lupaa viedä asian eteen päin. Livenä juuri nyt Yle TV1. IS:n mukaan Unkari ratifioi 27.3.: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009460342.html Uskoisiko tähän? Jos nyt kaikki menee niin hyvin kuin näyttää, presidentti Niinistö ansaitsee isot kiitokset.
Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Unkari on luvannut äänestää Suomen NATO-jäsenyyden ratifioinnista maanantaina 27.3., mutta sen verran moneen kertaan siellä on lykätty prosessia, että saa nähdä pitävätkö lupauksen tällä kertaa. Unkari ei halua jäädä viimeiseksi ratifioijaksi, joten Turkin aktivoituminen asiassa saa vipinää aikaan Unkarissa.
On se kyllä vähän siinä tässä, että tarvitaanko niitä vihollisia mihinkään, kun nuo tulevat liittolaisetkin ovat tuommoisia. No, on niillä nyt sentään vielä eroa jonkin verran tuon itänaapurin paskiaisten starttaaman sodan takia.
Niinistö on kyllä hoitanut hommansa hyvin. Tajusi myös kummallakin viime USA reissuillaan antaa haastattelun vain Foxille. Muilla ei ole mitään merkitystä.
Muistetaan nyt silti, että 30 NATO-maasta vain 2 on änkyröinyt ratifiointien suhteen ja siellä tärkeimmässä NATO-maassa eli jenkkilässä Suomen NATO-jäsenyyden kannatus on jopa vahvempi kuin Suomen omassa eduskunnassa! Ei me Turkkia ja Unkaria tarvitakkaan mihinkään muuhun kuin näihin ratifiointeihin.
Kyllä Ruotsin NATO-jäsenyys olisi tärkeä myös Suomen kannalta. Toivottavasti sekin luonnistuu jossain vaiheessa.
Tottakai, mutta Turkin änkyröidessä Ruotsin jäsenyyden kanssa sekä Suomelle että Ruotsille on parempi, että edes Suomi on NATOssa.
Turkki on hankala jäsen Natolle, mutta Turkin strateginen sijainti on hyvin tärkeä, joten on parempi, että Turkki on Natossa kuin Naton ulkopuolella. Minusta Naton Troijan hevonen on kyllä pikemminkin Unkari, joka nuolee Venäjää minkä kerkiää. Onneksi Unkari on niin pieni, että sillä ei ole suurempaa merkitystä.
Tämä on kolumnina kirjoittajansa turhautumisen esilletuomista ilman sen ihmeellisempää ajatusta tai oivallusta. Tästä fiilispohjalta kirjoittamisesta kertoo esim. se, että kappale aloitetaan sanomalla "Se, että Nato sulkee silmänsä Erdoğanin touhuilta..." mutta sama kappale lopetetaan sanoilla: "Turkin toiminnan takia useat Nato-maat ovat jo puntaroineet, miten valtio olisi mahdollista saada karkotetuksi liittoumasta." Oli minullakin tällaisia turhautumisen fiiliksiä joskus viime kesänä, kun Turkki oli pistänyt jarrun päällä Suomen ja Ruotsin NATO-junassa vaatimuksineen. Minä en vaan saanut palkkaa ventiloimisestani, koska en ole toimittaja. Tällaisia juttuja on helppo kirjoittaa, koska meillä kaikilla suomalaisilla on samankaltaisia ajatuksia ja tuntemuksia aiheesta, mutta siitä huolimatta kyseessä on aika "turha" kolumni ja vieläpä erikoisen myöhäiseen ajankohtaan kirjoitettuna nyt kun Suomen osalta NATO-tulppa on irtoamassa ja Turkki ratifioi meitä melkein kilpajuoksua Unkarin kanssa...
Henkilökohtaisesti en koe kyseisessä kolumnissa sen enempää mitään "turhaa" kuin "ajankohdallisesti myöhäistäkään". Päinvastoin. Turkin kaltaisen diktatuurin ja Venäjän totalitaristista kansanmurhahallintoa huoraavan teeskentelijän kritisointi, jos mikä, on mielestäni demokraattisten arvojen myötäistä, jota vasten on vaikea asettaa tiimalasia mihinkään muotoseikkaan vedoten. Ja se, että kolumnin kirjoittaja summaa asioita, jotka ainakin useimmille tilannetta aktiivisesti seuraaville lienee jo hyvin sisäistettyjä, tokkopa tee sanoman rummuttamisesta yhtään vähempiarvoisempaa ajankohtaan nähden, vaikka sitä joku tulkitsisikin "fiilispohjalta" kirjoittamiseksi. Jos jotain, niin kaltaista kritiikkiä tarvitaan jatkossakin ja entistä voimakkaammalla volyymilla, jotta medianäkyvyys ei huku yhden basaarikauppiaan valheisiin tulevaisuudessakaan. Niitä asioita joiden kuluukin "turhauttaa". Eikä vähiten, kun huomioi kuinka Suomen(kin) kärsivällisyyttä typeryydellään koetelleen öyhöttäjän myötähäpeäryöpyt heijastuu jo nyt kotimaan politikkaan, liiankin välittömin vaikutuksin.
Iltalehdelle suomenkielellä kirjoitettu kolumni on suunnattu meille suomalaisille. Ei Turkissa kukaan näitä lue, vaikka sattuisi syystä tai toisesta suomenkieltä ymmärtämäänkin.
No shit, Sherlock!? Kyseisen kolumnin kritiikin rivien välistä kantava ajatus arvoista, joita Turkki(kin) pyrkii osaltaan maailmalla systemaattisesti tukahduttamaan, löytänee Ankaraan asti, jos niikseen tulee. Vähäisemmilläkin muodollisuuksilla lähihistoriassa muistutettu "ulkopuolisia" sorrosta, mitä tässä maassa ei maton alle lakaista, ja sen joutuu Turkkikin nielemään. Tietyt arvot ei ole kaupan.
Katselin alkupään viestejä tässä keskustelussa. Mikähän näiden kiihkeiden NATO-vastustajien kanta nyt onkaan? Itsehän olen ollut oikeastaan aina sitä mieltä, että NATOon olisi pitänyt mennä jo siinä vaiheessa kun neukkula kaatui ja nykyinen ryssälä sai alkunsa.
Itse vastustin Suomen liittymistä NATOon vielä reilu vuosi sitten, tosin en sentään hampaat irvessä, mutta uskoin Suomen pystyvän pitämään Venäjän "aisoissa" diplomatialla ja kauppasuhteilla. No, sitten Venäjä rynni Ukrainaan aseineen ja julisti olevansa kansainvälisistä periaatteista piittaamaton terroristivaltio, jolle edes oman kansan kärsimys ei merkitse mitään kunhan eliitti pärjää. Silloin tajusin, että Venäjästä on tullut valtava eksistentiaalinen uhka koko ihmiskunnalle ja Suomen on viivyttelemättä hakeuduttava vahvimpien turva-takuiden piiriin mitä löytyy eli NATOon ja äkkiä! Suomen NATO-jäsenyyden entisenä vastustajana myönnän olleeni väärässä Venäjän kehittymisen kanssa. NATO-jäsenyyttä pitkään kannattaneilta toivoisin voitonriemun lisäksi vastavuoroisesti sen asian myöntämistä, että Suomi on kuitenkin pärjännyt Venäjän kanssa ilman NATOa. Kysehän on siitä pärjäisimmekö ilman NATOa tästä eteenpäin? Tuohon kysymykseen ei voi enää kukaan vastata 100 % varmuudella, että kyllä pärjäämme. Toki NATOon pääsy olisi saattanut olla helpompi nakki 2000-luvun alkupuolella kun Unkari ja Turkki eivät olleet vielä näin autoritäärisiä vastarannan kiiskejä, mutta kaikesta venkoilusta huolimatta Suomi päässee NATOon ennätyksellisen nopeassa aikataulussa. Viimeinen ratifiointi on tulossa tänään ja loppu on byrokratiaa (ratifiointien talletus NATO:n kassakaappiin jenkkilässä jne.) Ruotsin kanssa menee tässä toki pidempään, mutta toivottavasti Suomen NATO-jäsenyys on tarpeeksi pitämään Venäjä aisoissa siihen asti ja, pohjolan turvallisuus on taattu. NATO:n ulkopuolella Suomi on joutunut panostamaan maanpuolustukseen ja tämän ansiosta meillä on ollut kokoomme nähden varsin massiivinen puolustuskyky (esim. Euroopan järein tykistö ja huomattava reserviläisten määrä), jonka ansiosta 28 NATO-maata on toivottanut meidät tervetulleeksi NATO:n avosylein. Vain muutenkin vaikeat änkyrämaat Turkki ja Unkari ovat hidastaneet prosessia. Kiihkeitä NATO-jäsenyyden vastustajia lienee Suomessa enää 10 % kansasta jos sitäkään, lähinnä pasifistinen vasemmisto ja muut venäjämieliset kuten Ano Turtiainen.