Aina sitä oppii uutta. Soittelivat äsken postista ja paketti olisi tulossa tänä iltana. Ei mahdu tavalliseen jakeluautoon pituutensa vuoksi, joten tuovat kuorma-autolla. Sanoivat, että laittavat kaksi miestä mukaan, kun paketti on kuulemma todella painava. Saapa nähdä. Ovatko vahingossa lähettäneet kaksi kangasta samassa paketissa.
Ei muuten ollut sitten 50 kiloa tuo laatikko, vaan sen vajaat 20 kiloa pahveineen päivineen. Mutta toinen kysymys, joka nyt ei varsinaisesti ole Postia koskeva. Tykki on lähtenyt Saksasta viime viikolla DHL:n kuljettamana. Viime keskiviikkona on tullut ilmoitus, että tykki on lähtenyt Saksasta ja menee kohti kohdemaata ja siitä eteenpäin pitää seurata postin sivuilta tuota. Yllättävän kauan on jo kestänyt tuossa matkassa, kun postin sivuilla postin oma seuranta sanoo, että pakettia vielä odotetaan maahan. Jotenkin on fiilis, että nopeammallkin aikataululla paketit ovat Saksasta Suomeen tulleet.
Postin sivuilla seurannassa on näkynyt jo tovin teksti: "Saksasta saapuvien lähetysten käsittelyssä on vielä viivettä jo päättyneen ahtaajien lakon vuoksi. Käsittelemme lähetyksiä päivittäin, saat saapumisimoituksen kun lähetyksesi on noudettavissa." Itsekin odotellut tovin yhtä Saksasta saapuvaa lähetystä.
Kiitoksia tiedosta! Olen seurannut tuota vain kännykkäapplikaation kautta enkä ole siellä huomannut tuota tekstiä.
Postin appissa on tällä hetkellä ilmo, että OmaPostin tullaus ei toimi toivotulla tavalla ja viivästyksiä voi ilmetä. Koettelen taas onneani ja odottelen yhden Arrow paketin menemistä putken läpi.
Juu yhä lukee "OmaPostin tullauksessa on tällä hetkellä häiriö, joka saattaa vaikuttaa lähetysten tullauksen etenemiseen. Vikaa tutkitaan ja se pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Pahoittelemme häiriöitä." ...ja jos sitä kuitenkin koittaa jatkaa eteenpäin niin saa viestin "Oho! Jokin meni pieleen. Yritä uudelleen, jotta pääset jatkamaan seuraavalle sivulle." No ei auta uudelleen yritykset, ihan jumissa koko ssyteemi.
Voi, ja pakkokin nyt tehdä niin. Postin tarjoama systeemi olisi halvempi ja nopeampi toimituksen suhteen (ainakin heidän omasta mielestään). Se tässä kuitenkin pännii että kestää kummallisen pitkään saada systeemi korjattua.
Piti tulla tänne kattoo ja huomata, että tämä tullaus vika jatkunut aika pitkään jo. Mitä helv Sai tässä kirota, kun ei voi Omapostissa tehdä mitn. Ihme yritiys.
MItä kautta tullaus pitää nyt tehdä kun: - tilauksen arvo posteineen oli £130,97 - tililtä lähti 153,33€ - tullin £-kurssi maaliskuun osalta ainakin 0.88825 (huhtikuun kurssi?) eli £130,97 = 147,45€ ja Omapostissa on se 150€ rajoitus. - tulee TNT rahdilla Suomeen, mutta kun asun Kolarissa eli hyvin pohjoisessa joten en tiedä kuka tuo paketin perille loppupeleissä. Puhutaan kait vain 2€ säästöstä jos tää nyt menis tuon Omapostin kautta (0.90€ vs 2,90€) Kokeiln jo tullin kautta mutta siellä ei vielä systeemi tunnistanut sitä TNT-koodia, mutta se oli vasta tänään kun lähetysilmoitus tuli sähköpostiin.
TNT: ltä tulee ohjeet, kun saapuu Suomeen. Odota sen aikaa. Ei pitäisi tulla noita Postin rahastuksia ollenkaan, kun teet heidän ohjeillaan.
Tuli joku ihan hämärä "Välitämme" postikortti itse Postilta. Vaikutti joltain imagon parannuskampanjalta. Tekstin muoto kuin olisin jonkun reklamaation joskus tehnyt ja siihen vastattu. Oli vielä ihan osoitteellisena lähetetty. Ei varmaan ihan halpaa lystiä tämä kamppis. No Postissa on aina osattu käyttää rahaa kaikkeen epäoleelliseen
Ja radiossa on kummallisia mainoksia. Miksi jotain ihmeellistä imagon nostelua kamppanjalla, kun toimittamalla postia nopeasti oikeaan osoitteeseen toimisi? Rahaa haaskataan tosiaan epäolleeliseen.
Joo ihmettelin itsekin ihan samaa. Täysin tyhjänpäiväinen kortti. Lisäksi joku Postinen lehti taitaa tulla kerran viikossa. Ihme touhuilua ja järjetöntä rahan haaskausta.
Sen väliin tungetaan kaikki Postin jakamat mainokset, ettei niitä tartte yksitellen tunkea postiluukusta. T: Vesku
Eikös siinä Postisessa itsessään ole myös mainoksia. Ja välillä jotain Kotipizzan kuponkeja yms. Rahaa saavat varmasti siitäkin. Ihan hyvä vain, että tekevät oikeaakin bisnestä eikä ole taviksien taskusta kaikki.