Indiana Jones and the Dial of Destiny (2023, James Mangold/Harrison Ford, Phoebe Waller-Bridge)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana IlkkaP, 07.04.2023.

  1. Super-J

    Super-J Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 200
    Saadut tykkäykset:
    471
    Kävin minäkin katsomassa, ihan normisalissa Flamingossa. Sali on 99% täynnä, vain eturivissä muutama tyhjä paikka. Että ei tämä näytä katsojakadosta kärsivän. Lippujen hintoja kauhisteleville tiedoksi: Imax, luxe yms erikoissaleissa liput on kalliimpia kuin tavallisissa saleissa mutta sarjalipuilla pääsee halvemmalla sinnekin. Ei tämä mullekaan nyt maksanut kuin 9,9e. No sitten, palataampa itse leffaan:

    Kaikenkaikkiaan leffa näytti visuaalisesti hyvältä, joskin tietokoneella tehdyt tehosteet ja maisemat oli paikoin keinotekoisen näköisiä, mutta ei häiritsevässä määrin. Kai sellaiseen on jo tottunut... ja oleellisempaa tässä kuitenkin on itse tarina ja päähenkilöt. Enkä keksi niistä valittamista.
    Toimintaa riitti, tuntuu että suurin osa leffasta on jokinlaista takaa-ajoa tai muuta toimintakohtausta. Välissä on kuitenkin riiittävästi suvantokohtia joiden aikana tapahtumia ja niiden taustoja ja henkilöiden motiiveja selvitellään. Täytyy olla ihan ADHD jos ei pysy kärryillä.

    Leffa alkaa 40-luvulta kun saksalaiset ovat vetäytymässä kohti Berliiniä. Natseilla on hallussaan taideaarteita yms joista osalla on ehkä maagisia ominaisuuksia kuten osa itsensä Arkimedeksen rakentamasta mystisestä kapistuksesta. Paikalle tupsahtaa tietenkin itse Indiana Jones ja sotkee natsien suunnitelmat. Siirrytään 60-luvulle jossa Indy valmistautuu jäämään eläkkeelle. Indyn kummityttö on kuullut edellämainitusta tapahtumasta ja suostuttelee, tai oikeastaan pakottaa Indyn lähtemään etsimään sen Arkimedeksen rakentaman kapistuksen puuttuvia osia - joita myös edelleen elossa olevat natsit kaipailevat. Seuraa hyvin Indymäinen mutta myös Bond-henkinen seikkailu eksoottisissa maisemissa.

    N. 10x parempi kuin edellinen Indy. Ja sellaisena mainio lopetus leffasarjalle.

    4/5
     
    KILLPATRICK ja Kristian tykkäävät tästä.
  2. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 592
    Saadut tykkäykset:
    840
    Lipputulot eivät näytä lupaavilta tässä vaiheessa. Leffan hulppean budjetin (raportoitu n. 290-300 miljoonaa taalaa, mutta se on ennen tämän vuoden uusintakuvauksia, jotka ovat saattaneet nostaa budjetin johonkin 320-330 miljoonan taalaan!). Tähän päälle maailmanlaajuinen markkinointikampanja, luultavasti suuruusluokkaa 100 miljoonaa. Maailmanlaajuisia lipputuloja pitäisi tulla 800-900 miljoonan verran, jotta päästään omilleen teattereiden ottaessa välistä omansa (noin puolet). Tässä vaiheessa leffan arvellaan pääsevän johonkin 500 miljoonaan. Voihan se toki olla, että ihmiset innostuvat tulevina viikkoina tästä leffasta ja lipputuloja kertyy lopulta hyvin, mutta se on epätodennäköistä. Disney/Lucasfilm voi jäädä tästä jopa 200 miljoonaa taalaa tappiolle. Disneyn kannalta ruusuisimmassa tapauksessa leffan lopullinen budjetti uusintakuvauksineen on "vain" 300 miljoonaa ja markkinointiin on käytetty vain 50 miljoonaa. Tällöin omilleen pääsyyn riittäisi n. 700 miljoonan maailmanlaajuiset lipputulot, johon leffa voi jopa päästä, jos moni sen nähnyt kehuu sitä. Tämä on kuitenkin ylioptimistinen arvio, ja todennäköisempää on, että tästä kaatuu Lucasfilmin niskaan vähintään 100 miljoonan taalat tappiot.
     
  3. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 373
    Saadut tykkäykset:
    629
    Jättihitti Suomessa
     
  4. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 796
    Saadut tykkäykset:
    1 303
    Muistaakseni kovasti uutisoitiin aikanaan ja meni kyllä myös ihan mainoksena elokuvalle Independence Day, että viikossa tuli 100 000 katsojaa, kahdessa 200 000, kolmessa 300 000 ja neljässä viikossa 400 000.
     
  5. Burkitsville

    Burkitsville Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 537
    Saadut tykkäykset:
    1 153
    Sanomattakin selvää, ettei korkeat katsojaluvut ole koskaan tae sisällölliselle laadulle.
     
  6. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 592
    Saadut tykkäykset:
    840
    Suomen 5,57 miljoonan asukkaan markkina-alue voi toki pelastaa tämän elokuvan floppaamiselta: Jokainen suomalainen katsoo leffan teatterissa 10 kertaa ja hyvä tulee! :D

    Eikä "sisällöllinen laatu" takaa sitä, että itse tykkäisi leffasta. Minulle sisällöllinen laatu voi olla ihan eri asia kuin jollekin toiselle.
     
  7. Super-J

    Super-J Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 200
    Saadut tykkäykset:
    471
    Ja miksipä ei, hyvä ja viihdyttävä leffa se on. Vaikka jotkut jotka ei ole leffaa nähneet yrittää kovasti muuta väittää.

    Rotten tomatoes kertoo tällä hetkellä että kriitikoiden mielestä 68% ja yleisön mielestä 88% olisi score.
     
    Kristian tykkää tästä.
  8. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 796
    Saadut tykkäykset:
    1 303
    Ja sanomattakin on selvää, ettei vähäiset katsojaluvut ole koskaan tae sisällölliselle laadulle.
     
  9. Pazze

    Pazze Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 017
    Saadut tykkäykset:
    151
    Arvosanaa myöden samat mietteet. Se Helena Shaw oli onneksi pienemmässä roolissa kuin pelkäsin, mutta olihan se ihan helvetin ärsyttävä. Ja se Teddy oli niin paska hahamo, niin että Temple of Doomin Short Round menetti ärsyttävimmän piukkunilkin pokaalin. Onneksi tämä oli tässä, ja ihanasti kaikki elossa tai vain puolikuolleena olevat hahmot oli ympätty mukaan. Edellinen oli niin huono elokuva, että olisin ollut hämmästynyt, jos tämä olisi vielä siitä pistänyt heikommaksi.
     
  10. scented

    scented Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    2 082
    Saadut tykkäykset:
    296
  11. scented

    scented Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    2 082
    Saadut tykkäykset:
    296
    No joo olihan tämä viihdyttävä. Eipä hyvältä teatterielämykseltä voi paljoa enempää toivoa. On rymistelyä, toimintaa, huumoria, vähän yliluonnollista juonikuviota, hyviä näyttelijöitä, useita hienoja lokaatioita, viittauksia sarjan edellisiin osiin, jne. No okei juoni oli hyvin simppeli, mutta eipä tällaiseen toimintarymistelyyn paljoa juonta tarvita. CGI:tä on, mutta se on sen verta hyvää, ettei siihen kiinnitä sen kummemmin huomiota. Nuorennettu Ford näytti erinomaiselta ja Harrison Fordin näyttelyä katselee aina mielellään, jopa toimintaleffassa, ja vaikka ikää hepulla on jo 80 vuotta. Ja Fordilla on hyvä pahis vastuksena, kun ovat Mikkelsenin palkanneet. Meitsi diggas. 5/5 pojot Fedora-hattu päässä ja ruoska kädessä katseltuna.
     
    marlan, Kristian ja KILLPATRICK tykkäävät tästä.
  12. Kristian

    Kristian Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    31.10.2002
    Viestejä:
    2 764
    Saadut tykkäykset:
    114
    Kaasumaskilaukku jäänyt ostamatta? No, minulta puuttuu vastaavasti tuo ruoska.. :D

    Mutta hyvältä kuulostaa. Pääasia, että on parempi kuin edellinen, että sarja saa kivan lopetuksen. :)
     
    scented tykkää tästä.
  13. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 290
    Saadut tykkäykset:
    1 379
    Katsottu.
    Kaveri summasi leffan hyvin: alku ja loppu ihan paskoja, keskeltä ok. Tosin on tuokin yläkanttiin.

    Mutta aikalailla noin. CGI varsinkin alussa ja lopussa (eli missä sitä eniten oli) oli ihan karseaa. Kuin pleikkaripeliä olisi katsonut. Nuorennettu Indy oli vahanaamainen kammotus, jolla ei juuri ilmeitä ollut. Alku varsinkin oli sellainen pettymys, että oikeasti mietin, että jos leffa on tätä samaa, niin kävelen ulos salista. Indy olisi oikeasti kuollut varmaan puolen tusinaa kertaa. Ei kolmessa ekassa Indyssä ollut kohtauksia (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), joista ihminen ei oikeasti selviäisi. Tässä leffassa niitä oli paljon. Sisu-leffassakaan kaikenkestävä sankari ei ollut niin kestävä kuin Indy tässä. Eikä tuo juonikaan niin erilainen ollut nyt, kun miettii. :D CGI:tä, toimintaa, CGI:tä, toimintaa, CGI:tä, lentokone, loppu. Tosin Sisussa oli vähemmän CGI:tä.

    Oikeastaan pahinta cgi:tä oli siinä hevospätkässä. Stuntmänin naama oli yritetty korvata Indyn naamalla ja se oli huonompaa kuin netin ilmaisilla naamanvaihtosivustoilla tehdyt. Ja vielä erikseen täytyy mainita kohtaus, jossa Indy joutui natseille autokuskiksi ja laittoi kypärän päähänsä. Kiinnittikö kukaan muu huomiota siihen, miten pää upposi kypärään siten, että Indyn silmät olivat otsassa eikä lopulle päälle jäänyt kypärän sisällä yhtään tilaa? Tai siis pään yläosa katosi kypärän sisälle, koska kypärä oli pienempi kuin pää. Aivan kuin toisen henkilön pieni naama olisi korvattu Indyn isommalla ja nostettu vielä muutamaa senttiä ylöspäin. Tuo siis nuorennettu kohtaus. Veikkaan, että tuossa ei ollut vanha Ford näyttelijänä, vaan pienempinaamainen kaveri, jolle Indyn naaman vaihtaminen ei ollutkaan niin luonnollisen näköistä. No eipä, että koko ensimmäinen 15 minuuttia olisi mitenkään luonnollista ollut.

    Keskellä oli kuitenkin ihan ok pätkää. Leffa sai jopa mielenkiintoa nostatetuksi. Kunnes sitten taas räjähdys ja toimintaa ja oikeasti kuolema, mutta ei koska Indy.

    Mutta se loppu sitten. Meni jo niin uskomattomaksi, että ei voinut vakavasti seurata.
    Tuntui kuin olisi Life of Briania katsonut.

    Näyttelijät olivat hyviä. Eivätkä roolitkaan huonoja olleet. Juoni vain oli ihan sysipaska ja keskiosaa lukuunottamatta kuin olisi Uncharted-pleikkaripeliä seurannut. Tosin huonoa kopiota.

    Isoin ongelma tässä oli tunnepuolella. Missään vaiheessa ei tullut fiilistä, että olisi Indyä katsonut. Musiikkikaan ei oikein temmannut mukaansa.

    Oli tämä kuitenkin parempi kuin kristallipalli, mutta hädin tuskin.

    Pisteet pitää antaa kuvanlaadusta. Toki merkityksensä on tässä myös teatterilla ja salilla. Kajaanin Biorexin ykkössalissa on ihan hyvät vekottimet. Mutta upean näköinen leffa oli välillä. Ei siis cgi, vaan kun kuvattiin ihan oikeita maisemia. Mutta eipä sillä leffaa pelasta.

    kaksi tähteä viidestä.

    p.s. Leffan jälkeen alkoi nenä vuotamaan ja yöllä tuli kuumetta. Ilmeisesti meikäläisen immuunijärjestelmäkään ei kestänyt tätä kammotusta.
     
  14. nugent

    nugent Vakiokasvo

    Liittynyt:
    23.10.2008
    Viestejä:
    992
    Saadut tykkäykset:
    218
    Mainitsepas nyt joku leffa missä on sinulle kelpaavaa CGI:tä. Milenkiinnolla katson sen ja ehkä palaan asiaan.
     
    nepa tykkää tästä.
  15. Super-J

    Super-J Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 200
    Saadut tykkäykset:
    471
    Kiinnitin huomiota sikäli että kypärä oli selvästi väärän kokoinen Indylle, mutta sehän nyt on melko varmaa muutenkin koska se oli jonkun toisen kypärä jonka hän hätäisesti otti penkiltä. Sen oli selvästi tarkoituskin olla hassun näköinen ja tehdä tilanteesta koominen.

    Se loppuhan oli leffan parasta antia, juurikin mainitsemastasi syystä. Ihan klassikkokamaa. :D

    Musiikki oli geneeristä enimmäkseen joo mutta muuten koko ajan tuntui että Indyleffaa oltiin katsomassa.

    Covid?
     
  16. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 290
    Saadut tykkäykset:
    1 379
    Vähän offtopic. Mutta vaikkapa Terminator 2. Olikohan meillä muuten jo tästä väittelystä ketju olemassa? Luulisin.
    Yritin etsiä, mutta taitaa olla search rikki.
    Mielestäni cgi on ihan ookoo juttu monessa leffassa ja sarjassa. Mielestäni se on parhaimmillaan silloin, kun sitä käytetään oikeiden efektien ja stunttien tukena sen sijaan, että koko ruutu on pelkkää cgi:tä.
    Cgi:n ongelma on sen luonnottomuus monissa tilanteissa. Kuten uusi Indy osoittaa, niin vieläkään ei edes isolla rahalla saada luonnollisen näköisiä kasvoja tehtyä.
    Minua ei niinkään häiritse se, että cgi näyttää tietokoneelta tehdyltä, vaan se, että sitä käytetään tekemään epärealistisia kohtauksia. Esimerkiksi uudessa Indyssä (ja siitähän esimerkkejä riittäisi) on kohtaus, jossa ollaan junan katolla cgi-tunnelissa. Pahis painaa Indya vasten tunnelin kivikattoa useamman sekunnin ajan. Indyn huono cgi-naama vain vääntyilee, kun hänen selkä jyrryttää kattoa vasten junan mennessä varmaan reilusti yli satasen nopeutta. (Muutenkin juna oli kyllä uskomattoman nopea pitkäksi höyryjunaksi).
    Eihän tuo ole millään tavalla realistista. Ja muutenkin miksi kaikki pitää vetää yli. Jo leffan aloitus, kun Indy oli
    hirressä
    oli vedetty ihan överiksi isoine epärealistisine räjähdyksineen. Siinäkin hän olisi oikeasti kuollut ainakin pari kertaa.

    Ja pahin oli se, kun Indy juoksi junan katolla. Eihän se edes näyttänyt ihmiseltä, se otus, mikä jalat tönkkönä vääntyili eteenpäin.

    Vaikka en niin kauheasti uusista Vaarallisista tehtävistä pidäkään enkä niin ainakin niissä on enemmän oikeita stuntteja. Hyvä, Tomppa
    Ja samoin uusissa Tähtien sodissa moni cgi:llä helposti tehtävä asia olikin tehty oikeasti. Vaikka olihan niissäkin paljon cgi:tä, niin jotenkin sen ymmärtää, kun kyse on avaruusaluksista. Niitä ei kuitenkaan ole ihan helppo tehdä oikeasti. Höyryjunia sen sijaan löytyy ihan Suomestakin lainata, jos haluaa vaunun katolla juosta.

    Mutta ei se meikäläiseltä ole pois, vaikka joku Indyn cgi:stä tykkääkin ja pitää sitä tarpeeksi hyvänä. Tai no on se oikeastaan, koska silloin elokuvien tekijät eivät viitsi edes tehdä parempaa.

    Jos meillä on tästä ketju, niin tämän saa siirtää sinne. Mutta koska search ei toiminut, niin kirjoitin tänne.
    /offtopic

    Tuota mietin itsekin, mutta vitsi ei toiminut oikein, koska kypärä oli päätä pienempi, mutta käyttäytyi kuin olisi sitä isompi. Pää vain katosi kypärän sisälle.

    :D Ehkä tuo loppu oli tarkoituksella vedetty noin.

    Saapa nähdä. Testata on ole jaksanut. Hyppykuppa varmaan lensi ruudulta.

    Sen indymäisyyden olisin vielä kaivannut, että pahis olisi kuollut jotenkin sen laitteen avulla. Eikös jokaisessa aiemmassa leffassa (tosin kristallielokuvasta en muista) pahis kuollut juuri sen esineen kautta, mitä tavoitteli? Nyt pahis vain kuoli tippuvassa lentsikassa. Parempi olisi, jos laite olisi avannut aikaportin dinosaurusten aikaan ja T-Rexin pää olisi tullut siitä läpi ja syönyt pahiksen. Olisi ollut ihan sopusoinnussa muun leffan kanssa.
     
  17. 71 dB

    71 dB Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 592
    Saadut tykkäykset:
    840
    Mielenkiintoista: Jenkeissä Indy 5 on saanut "kylmää kyytiä" 15 miljoonan taalan indie (heh) leffalta Sound of Freedom siitäkin huolimatta, että jälkimmäinen pyöri vain 2600 salissa versus Indy 5:n 4600 salia. Ironisen tilanteesta tekee se, että Sound of Freedom oli alunperin 20th Century Foxin leffa, jonka Disney sai Fox-kaupassa, mutta hyllytti vuosiksi. Leffan tekijät ovat kuitenkin ostaneet leffan oikeudet Disneyltä ja pistäneet Jenkkilässä teattereihin ja siitä on tulossa yllätyshitti (pikkubudjetin leffaksi) joka pyörii täysille saleille.
     
    nepa tykkää tästä.
  18. nugent

    nugent Vakiokasvo

    Liittynyt:
    23.10.2008
    Viestejä:
    992
    Saadut tykkäykset:
    218
    Nojoo tuotanoin. Ei ehkä todellakaan ole teknisesti parempaa CGI:tä kuin uudessa Indyssä. Ehkä mielestäsi "oikeamielisemmin" käytettyä mutta auttamattomasti vanhentunutta. Annetaas nyt vaan nykyleffojen olla sitä mitä on eikä jatkuvasti nillitetä "huonosta" CGI:stä.
    Ja muista aina lisätä kommentteihisi sanat MINUN MIELESTÄNI eikä ikäänkuin universaali totuus. :p
    Ja toki tähän pahoittelut offtopicista.
     
  19. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 290
    Saadut tykkäykset:
    1 379
    Tuo olikin tietyllä tavalla äärimmäinen esimerkki. Tietenkin, koska tuohon aikaan ei juuri cgi:tä käytetty hinnan ja tekniikan puutteen vuoksi, niin sitä käytettiin vähän ja säästeliäästi. Mutta, kuten sanoin, niin teknisesti huono cgi ei automaattisesti tarkoita, että se olisi "huonoa". Tykkään Babylon vitosestakin, vaikka siinä on Amigalla tehtyä ankeaa cgi:tä. Aina pitää ottaa myös ajankohta huomioon, milloin cgi on tehty. Nyt vain ongelmana on se, että cgi on juminut paikoillaan viimeiset 10 vuotta.

    Terminator 2 olikin vertaus siitä, että voidaan tehdä toimintaelokuva, jossa on rytinää ja meininkiä ja joka näyttää aidommalta kuin Indy. Pienoismallit ja stuntmiehet ovat käytännössä aina parempi vaihtoehto kuin liiallinen ja överi cgi.
    Terminator kahdessa on cgi:tä, joka totta kai osuu osittain silmään. Mutta hauskasti ei kuitenkaan joka kohtauksessa, jossa sitä on käytetty.
    Ja, mikä parasta, T2:n cgi ei harmita. Sillä ei yritetä tehdä luonnottoman näköisiä asioita (jos nyt sulaa metallimiestä ei sellaisena pidetä), vaan cgi:llä tehdään vain se, mitä oikeilla efekteillä ei voida.

    Uusista elokuvista vaikkapa uusi Blade Runner on (muistaakseni, pari vuotta on viime katsomisesta) sellainen, jossa cgi oli aika saumattomasti osa elokuvaa.

    Ja, toki kun näistä puhutaan, niin kyse on aina vain mielipiteistäni. Toiset ovat kultakorvia, toiset kultasilmiä ja itsellä (ehkäpä tietokonegrafiikan kanssa pienestä asti touhunneena) kulta cgisilmä. :D

    Itse asiassa uskoisin, että nykyäänkin voitaisiin tehdä vielä parempaa cgi:tä kuin tehdään. Cgi:n taso on jämähtänyt viimeisen 5-10 vuoden aikana aikalailla samaan. Jos aikaa cgi-efekteihin käytettäisiin samalla lailla kuin 20 vuotta sitten ja annettaisiin tietokoneiden murskata numeroita kunnolla eikä vain vedettäisi läppäristä kahden minuutin renderöintiä suoraan leffaan (kärjistys), niin varmasti cgi:kin oisi laadukkaampaa.

    Jos nuorennettu Indy on oikeasi parasta, mitä nyt saadaan tehtyä, niin ookoo. Sitten se pitänee ottaa ja hyväksyä. Mutta vähän epäilen. Ja toisaalta, jos tuo on parasta, mitä saadaan tehtyä, niin pitääkö tehdä ollenkaan? Itse jättäisin tuollaiset kuminaamat pois.
    Mutta huonosti tehtyä en jaksa hyväksyä. Esimerkiksi se pieni ukko junan katolla ja hevosella ratsastamisen stuntmiehen naaman korvaaminen Indyn naamalla olivat oikeasti huonosti tehtyjä. Todella huonosti. Ja tuo ei ole mielipide. Kun joku tämän leffan itselleen ostaa, niin suosittelen katsomaan heppakohtauksen uudestaan ja vaikka hidastuksella, jos ei muuten omaan silmään osu. Todella huonoa jälkeä.

    /offttopic


    Elokuvasta vielä sen verran, että mietin kovasti leffan aikana, että mistä leffasta/sarjasta tuttu Phoebe Waller-Bridge on. Googletin näyttelijän ja en ole mitään hänen tuotoksiaan katsonut. Joten tuo häiritsee nyt vieläkin enemmän. Hienosti hän näytteli (kuten koko kaarti) ja tuntui todella tutulta näyttelijältä. Liekö sitten sekoitan hänet johonkin toiseen...
     
    Viimeksi muokattu: 07.07.2023
    KILLPATRICK tykkää tästä.
  20. vps358

    vps358 Lähes henkilökuntaa

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 859
    Saadut tykkäykset:
    518
    Et sitten ole SW Soloa tai viimeisintä Bondia nähnyt tai:
    Klik.
    Näkyy olevan Broadchurchkin rosterissa.

    T: Vesku
     
  21. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 290
    Saadut tykkäykset:
    1 379
    Sepä se, kun en ole noita katsonut. Naisen vuoksi kyllä voisin. :D