Pitääpä nyt kommentoida, kun tuli tuo Satumaa keväällä läpi vedettyä, että alku oli loistava, mutta sitten kyllä meni ihan ankeaksi. Ehkä joku tykkää, mutta itse en pahemmin. Tämä oli kyllä hyvä kirja. Tosiaan jotain pientä faktaa pitää aina vähän kiertää, mutta sitähän se scifi monesti on. Ihan 100% faktalla ei aina kauhean pitkälle pääse.
Ei ole pitkään aikaan ollut Adlibliksessä 10 tai 15% tarjousta hinnoista. On jäänyt monta kirjaa ostamatta ja kohta tulee paketille kokoa ja hintaa, jos panttaavat vielä pitkään.
Taisin tuossa ylempänäkin todeta, että olen palannut lukemaan sci-fiä ja fantasiaa vähän painokkaammin monen vuoden tauon jälkeen. Viimeisin ostos oli Alastair Reynoldsin "Aurora Rising". Olin päässyt unohtamaan tuon maailman, johon Reynolds kirjoittaa tarinoitaan ja välillä tunsin alkupuolella olevani hieman eksyksissä viittausten kanssa, mutta tarina otti mukaansa. N. 30% kohdalla alkoi kunnon tykitys ja se näyttää jatkuvan koko loppukirjan. Hengästyttävää luettavaa (ihan hyvässä mielessä).
Pitää varmaan itsekin alkaa taas lukemaan Reynoldsin kirjoja. Muutamia olen lukenut ja hyviä olivat ja vaikka scifin ystävä olenkin, niin jostain syystä en montaa reynoldsia ole lukenut.
Sama! Jostain syystä Reynolds on jäänyt itselläni Peter F. Hamiltonin varjoon, vaikka muistaakseni olen kaikista lukemistani Reynoldseista tykännyt.
No, Reynoldsilla parasta on tuo Ilmestysten Avaruus sarja (5/5) , jolla hän avasi koko kirjailijan uransa. Sen kun luette, niin sitten loput kirjat menee välipaloina. Monissa niissä on hyvä idea, mutta lento jää lopulta lyhyeksi.
Aloitin tuon Ilmestysten avaruuden lukemisen, mutta jostain syystä (en muista enää miksi, kun sen verran monta vuotta on aikaa) sarja jäi kesken. Sama olisi alusta aloittaa. Netistä katselin Reynoldsin kirjojen arvosteluja ja ei niistä monet mitään huippuarvosanoja ole saaneet. Jäänpuskijat oli hyvä, pariinkiin otteeseen olen lukenut sen. Sitten se, missä oli iso tornimaailma oli ihan ok. Jos noita lähtisi aikajärjestyksessä kahlaamaan läpi.
Alkaa Paul Newmanin filmografia olla kohta kokonaisuudessaan leffahyllyssä, niin piti hieman taustoittavaa materiaalia hankkia e-baystä. Kaikki World of Books nimiseltä kauppiaalta. Posteineen 33 puntaa.
Itse pidin tuosta Ilmestysten Avaruuden valoarkki ideasta, että alukset kulkevat alle valon nopeuden ja sen kanssa pelaamisesta, että matka kestää aina kauan. Tornimaailma löytyy ainakin Kuilukaupungista ja se taitaa olla mielestäni paras Reynolds. Pitäisi ehkä tuo Jäänpuskijat lukea uudestaan. Edit. Kävin suomalaisessa Risingshadow sivustolla katsomassa arvosanoja Reynoldsin kirjoille. (hakuun vaan Reynolds ja enter, niin tulee kansikuvilla koko suomennettu tuotanto) Arvosanat 7 - 8,5 ja aikalailla samat kuin on omatkin mietteet kirjoista. Huolestuttavaa on trendi, että Reynolds on ruvennut kirjoittamaan lyhyempää ja nuorille suunnattua lukemista, joka on sitten lähempänä jotain Star Wars teinihömppää. Näistä uusista en ole pitänyt kuin Susien Ajasta, joka sitten taas sijoittuukin tähän Ilmestysten Avaruuteen.
Piti ihan googlettaa tuon kirjan nimi, jota en muistanut. Terminal World https://en.wikipedia.org/wiki/Terminal_World Ihan oma yksittäinen kirjansa. Se noissa Reynoldsin kirjoissa vähän harmittaa, että ideat monesti ovat tosiaan hyviä ja samoihin ympäristöihin sopisi hyvin useampikin kirja. Ei aina pitäisi keksiä uutta maailmaa ja uusia ihmisiä. En ole ainoa fani, joka noin ajattelee. Joku vuosi sitten luin netistä, että jonkin kyselyn mukaan fanit mieluummin haluaisivat aiempiin kirjoihin jatkoa kuin jatkuvasti ihan uusia kirjoja. Muistelen, että juuri nuo Jäänpuskijat ja Pääteasema (Terminal world) olivat listan kärkipäässä. Tai ainakin jäivät omaan mieleen, kun olin ne lukenut. En ole tosin perehtynyt miehen viime vuosien kirjoihin, että josko jatkoa olisi kirjoittanutkin johonkin kirjaan.
Tuo Terminal World on suomennettu 2010 nimellä Pääteasema. Tosiaan itsekin lukisin mielummin samoihin maailmoihin jatkoa ja siksi varmaan pidin Susien Ajasta, kun se jatkoi Ilmestysten Avaruutta. Kaikki Reynoldsit löytyy hyllystä sitä mukaa ostettuna, kun ilmestyivät. Kannet jotenkin puhuttelivat, että tässä on varmaan mielenkiintoista SciFiä. Valitettavasti Suomessa ilmestyy kovin vähän SciFiä, vaikka maailma on täynnä tuottelijaita ja menestyneitä kirjailijoita tällä saralla. Monta hyvää kirjailijaa on jäänyt ilman yhtäkään suomennettua kirjaa tai on pitkästä sarjasta suomennettu yksi tai kaksi (esim. Ringworld, Kauppamiehet, jne). Varmaan johtuu oikeuksien kalleudesta ja kirjojen pituudesta (-> on kallista suomentaa ja julkaista. Vähintään jaetaan kirja kahtia) Esim. Expanse sarja olisi mukava lukea suomeksi.
Scifiä rupes himottaa, kun luki Reynolds keskustelua - harmillisesti ei saa oikein mistään tuota Ilmestysten avaruutta. No löyty Suomalaisesta Iain M. Banksin "Muista flebasta" kirja. Saa nähdä, miten lähtee Banksin vuonna 1987 kirjoittama kirja...
Mites lähin kirjasto? Suomeksi tosiaan vähän huonosti saatavilla. Itsekin olen noita enkuksi lukenut, minkä vuoksi tuossa ylempänäkin käytin toisen kirjan alkuperäistä nimeä.
Kirjastosta löytys, mutta ei tule nykyään luettua kuin ostettuja kirjoja, uusia lähinnä. Enkuksi löytys kans, mutta huomannut, että usein enkuksi jää kirjat kesken. Toki jos diginä kopasis iPadilla kirjanäytettä, että lähtiskö...
Kirjastojakin kannattaa käyttää. Voin kyllä myös suositella Kindleä kirjojen lukemiseen. Ei nyt kieliasiassa auta, mutta mielestäni miellyttävämpää Kindlellä lukea kuin iPadilla.
Englanniksi tulee luettua myös, koska suomennosten kanssa on aina niin ja näin - joko vuosia myöhässä tai julkaisutahti muuten satunnaista. Reynoldsia en ollut edes tiennyt suomennetun. Ja, joo, tarkastelin omia aiempia arvioitani Reynoldseista ja eivät ne tosiaan ole edellä mainitsemani Hamiltonin tasolle nousseet. Ihan kivoja ja välillä mukaansa tempaaviakin, mutta eivät välttämättä ikimuistettavia. Hamiltonilla on sitten ihan omalaatuisia ideoita kuten The Night's Dawn -trilogian elämän ja kuoleman välisen rajan avautuminen jne. Ja Kindle Paperwhitella kirjani myös luen. Todella harvoin tulee napattua jotain suomenkielistä. Viimeksi jokin Stephen Fryn kirja vaimoni suosituksesta, kun hän oli saanut sen luettua...
Kobo löytyy, mutta ainakaan sen näyttöä en ole kokenut yhtä hyväksi kuin paperikirjaa. iPadilla on helppoa ladata noita ilmaisia näytteitä kirjoista, en iPadilla ole hirveästi lukenut kokonaisia kirjoja, koska rasittaa silmiä paperikirjaa enemmän.
Eihän mikään ihan oikeaa paperia voita, mutta itse olen ollut tyytyväinen Kindle Paperwhiteen. Hyvä resoluutio ja taustavalo. Olen melkein enemmän tykännyt käänteisistä väreistä, mutta vähän ympäristön valoisuudesta riippuen. Eikä rasita silmiä, kuten kirkas iPadin näyttö. Koboa en ole käyttänyt, joten verrata en voi, mutta veikkaisin, että jos Kobossa on suunnilleen sama resoluutio, niin varmastikin aikalailla samanlainen lukukokemus sillä on kuin Kindlellä. Hamiltonia en ole itse lukenut. Wikipedian mukaan häneltä on useampaa kirjasarjaa yms. Mistä olisi hyvä aloittaa? Eli, mikä on paras?