A Private War (2018) Tosipohjainen elokuva ansioituneesta sotakirjeenvaihtajasta. Jollakin tavalla täytyy olla hullu kun tuollaisiin paikkoihin menee mistään syystä, riippumatta siitä kuinkä hyviä ne ovat. Mikään varsinainen hyvän mielen elokuva tuo ei ole, varsinkaan jos antaa vielä ajatustensa harhailla tämänhetkiseen maailmantilanteeseen, ja siihen että mikäänhän tässä maailmassa ei oikeastaan muutu parempaan suuntaan.Pikemminkin päinvastoin. Ihan historiankirjoista suoraan otettu kertomus tämä ei ole, koska muutamat sivuhahmot ovat kombinaatioita Marie Colvinin todellisista kollegoista eikä tosiaankaan kaikki tapahdu pilkulleen kuten tässä on kuvattu. Asioiden olemus ja kurjuus sekä tuon työnkuvan haasteellisuus kuitenkin välittynee korrektisti. Ja mietityttää se että kuka ihminen tuollaista ihmisrodun paskinta puolta vuosien ajan todistettuaan pystyisikään olemaan selvin päin. Rosamund Pike on pääosassa mielestäni varsin uskottava. Muut ovat sivuosan esittäjiä jotka tukevat kertomusta, ei sen enempää. Katselin SubTV:n tallenteelta, joka oli erittäin asiallinen laadultaan. ****/*****
Henry Sugarin ihmeellinen tarina (2023) Wes Anderson tarjoilee jälleen värikylläistä näkymää verkkokalvoille. Benedict Cumberbatchin näyttelemä Henry Sugar kertoo tarinansa ja siinä sivussa oivan tavan rikastua ja löytää elämälleen tarkoitus. No joo, lyhythän tämä on, mutta silti 4/5. Netflixistä löytyy.
The Good Traitor 2020 https://www.imdb.com/title/tt10375972/ https://www.disneyplus.com/fi-fi/movies/the-good-traitor/3qHIU21LL74O https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=the+good+traitor Disneyplussalta katsottu pienimuotoinen elokuva II ms. ajasta jossa 1940 Natsi-Saksa hyökkää pieneen Tanskaan ja miten sen Yhdysvaltain suurlähettiläs taistelee sekä Saksaa, että vähän omiaankin vastaan. 4/5 T: Vesku
Just Mercy (2019) Olipas varsin hyvä tosipohjainen rasismista 80-luvun USA:ssa kertova draama. Nuori hienosta opinahjosta juuri valmistunut lakimies Bryan Stevenson ottaa asiakseen kuolemaantuomittujen tuomioiden uudelleenarvioinnin, ja saa osakseen alabamalaisen junttilan valkoisen väestön ja viranomaisten taholta törkeää kohtelua ja henkeen ja terveyteen kohdistuvaa uhkailua. Käy ilmi että elokuvan keskeisimmässä eli Walter McMillianin tapauksessa todisteet ovat lähestulkoon olemattomia, pahimmillaan tekaistuja, ja todistajalausunnot pakottamalla saatuja. Oikeuslaitos ei todellakaan vaikuta puolueettomalta. Eteen tulee muutamiakin käännekohtia, joissa ei pystynyt helposti arvaamaan että miten niissä käy. Michael B. Jordan on pääosassa oikein pätevä, eikä sivuosienkaan roolitus ole sen huonompi (Jamie Foxx, Brie Larson). ****/*****. Rotten Tomatoesissa tällä on varsin huikeat arvosanat. Katsoin TV5:n tallenteelta, ja kuva oli oikein hyvä.
Itse tykkään, kun leffoissa on kliseetä. Viimeksi katsoin Joker blurayn. Ihan ok ja kannatti kyllä ostaa.
Taylor Swift - The Eras Tour Concert Film (2023) En nyt ole ihan varma mille osastolle tämä kuuluisi niin laitan tänne... jonkinlaisesta dokumenttielokuvasta kuitenkin kyse. Kyse siis konserttitaltioinnista Taylor Swiftin viimeisimmältä kiertueelta, ja tämä kolmituntinen spektaakkeli on kuvattu Los Angelesin keikalla. Toistaiseksi tämän lähemmäs Taylorin keikkaa ei Suomessa ole päästy joten kävin eilen heti ensi-illassa katsomassa, vaikka lipun hinta onkin aika suolainen, melkein 20e. Matskua riittää kymmeneltä albumilta, ja vaikka alussa yleisön huuto ja kiljuminen häiritsee peittäen musiikin alleen niin parin biisin jälkeen pääsee jo nauttimaan musiikista Fearlessin ja You Belong With Me::n muodossa. Ja sitten settiä vaan jatkuu ja jatkuu tosiaan melkein kolme tuntia. Jos sisälläsi asuu pieni Swiftie niin kannattaa katsoa, muuten ehkä ei. YMMV. Tuntui että Flamingo 1:n äänentoistojärjestelmä ei ehkä ollut ihan tehtävän tasalla. Ja ohjaaja ja leikkaaja myöskin on kärsineet ADHD;sta mutta muuten elämys oli erittäin OK.
Reptile (2023, Netflix) Netflix yllättää näillä leffoilla ja Reptile on ihan kelpo leffa, varsinkin Netflix-rintamalla. Juonta ei väännetä rautalangasta, vaan katsoja saa loppumetreille asti koota juonen langat omassa päässään. Hyvää poliisijännäriä tarjosi. 4/5.
Operation Fortune: Ruse de Guerre (2023) Varsin guyritchiemäinen elokuva. Juoni oli hiukan kökkö, mutta visuaaliset eli maisemalliset sun muut asiat kohdillaan. Välillä oli ihan onnistunutta komediaa tarjolla. Sitä ei kuitenkaan voi sivuuttaa, että kyseisellä näyttelijäporukalla olisi voinut pystyä parempaankin, jos tarina ei olisi ollut noin.. öö.. keskinkertainen. Hahmotkin olivat jotenkin liian pinnallisia kenties. Mutta positiivisella tavalla kiiltokuvamaiset puitteet paikkasivat aika paljon muita puutteita.***½/*****. BD:ltä tuli katsottua eikä julkaisussa ollut vikaa.
Insidious: The Red Door (Patrick Wilson, 2023) Tuntuu kuin tämän leffan näkemistä olisi odottanut vuosia. Odotukseni ohjauksen suhteen olivat maltilliset, koska tämä on näyttelijä Patrick Wilsonin debyytti kameran takana. Ohjaus onkin vain mukiinmenevää, mutta kameran edessä mies näyttelee sentään vakuuttavasti. Ohjaajan pallille istuvilla näyttelijöillä lienee ymmärrettävä taipumus panostaa ohjauksessaan näyttelemiseen enemmän kuin visuaaliseen tarinankerrontaan. Tämä muokkaa tämän Insidious leffasarjan viidennen osan luonteeltaan draamaelokuvan suuntaan. Onneksi tämä seikka ei ole katastrofi, koska leffa toimii n. Lambert-trilogian päätösosana. Patrick Wilsonin käsissä kauhuelementit maistuvat vähän väkisin väännetyiltä, koska James Wan-tason visuaalinen kerronta puuttuu. Leffa sabotoi omaa pelottavuuttaan rytmityksensä ongelmilla. Joshin ja Daltonin tarinoiden välillä loikitaan turhan tiuhaan. Kovin usein tuli fiilis, että leffa stoppaa alkuunsa jonkun mukaansa imaisevan kohtauksen kanssa. Tunnelman luonti kärsii tästä pahoin. Ollaan valovuoden päässä kahdesta ensimmäisestä osasta. Joseph Bisharan musiikeista jäi tällä kertaa hieman vaisu vaikutelma. Ylipäätään leffa on hiljaisen oloinen luottaen silloin tällöin tuutattavien voimakkaiden äänien säikäyttävään tehoon. Leffa marssittaa ruudulle suunnilleen kaikki alkuperäisten leffojen hahmot. Suuri osan tästä maistuu fan-service osastolta. Leffa pyörii lähes täysin Joshin ja Daltonin ympärillä. Lambert-perheen muut jäsenet jäävät pahasti jalkoihin ruutuajan suhteen. Jostain syystä Daltonin huonekaverille Chrissille on haluttu kirjoittaa melko tuhti rooli. Varsinkin Kali Lambertin osuus leffassa jäi vilahdukseksi. Spoiler Miksi hänelle ei voinut kirjoittaa astraaliprojisoijan juonta? Tuohan olisi ollut hyvä keino perustella, miksi "further" demoneineen palaa piinaamaan tätä perhettä 9 vuoden jälkeen. Foster Lambertin osuus leffassa oli myös vaatimaton. Carl on täysin turha hahmo. Leffassa on monta asiaa, jotka ovat vähän pielessä ja joista voi marista, mutta siitä huolimatta leffa pystyy jotenkin perustelemaan olemassaolonsa draamapuolen vahvuuksilla ja sillä, että antaa tietynlaisen päätöksen Lambertin perheen tarinalle, joskin hommaa pystyy kyllä tästäkin jatkamaan loputtomiin, jos Blumhouse haluaa jatkaa brändillä rahastusta hamaan tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa fanit alkavat heittämään pyyhkeitä kehään, jos jatko-osien taso heikkenee heikkenemistään erkaantuessaan yhä enemmän James Wanin visuaalisesta taidokkuudesta. Haluan katsoa leffan ainakin kerran uudelleen ennen vankempaa mielipidettä. Ehkä minulta jäi jokin vahvuus leffassa huomaamatta? Tältä istumalta en suosittele tätä leffaa kuin Insidious-leffasarjan varsinaisille faneille osana leffasarjaa.
Kuolleet lehdet (2023) Aki Kaurismäen uutuus, olihan se nähtävä. Pääosissa ihana Alma Pöysti ja hieno Jussi Vatanen. Elokuva elämän haasteista ja niitä vastaan taistelusta. Vaikka vastoinkäymisiä on, niin silti pohjavire on elokuvassa hyvin positiivinen ja humoristinen. Ei tässä paljo vikaa ole, mutta elokuvaa katsoessa on tunne, että tämän on nähnyt ennenkin, hyvin samanlaista kamaa on Akilta nähty jo aiemmin. Yksittäisenä elokuvana 5/5, mutta Akin tuotannon jatkeena 4/5 Mihin leffoihin elokuvassa elokuvateatterista ulos tulijat viittasivat jutellessaan The Dead Don't Die leffasta? EDIT: Hesarin mukaan Robert Bressoniin ja Jean-Luc Godardiin.
Hustlers (2019) Ylen tallenteelta katsoin. Draamaa tositapaukseen pohjautuen. Herätti monenlaisia ajatuksia. Jos sukupuolet olisivat olleet roolien osalta toisinpäin, niin olisi varmaan suhtautuminenkin olisi ollut toisenlaista monella eri taholla. Ei tämä huono elokuva ollut, mutta aihe hiukan hankala. Tyrmäystipat drinkissä ja sen jälkeinen rahojen rullaaminen ovat kumpikin ikäviä juttuja riippumatta siitä kuka ne laittaa ja kenenkä lasiin, ja kenen rahat viedään. Näkymät olivat paikoitellen ihan kivoja, pakko myöntää, mutta ikävien asioiden äärellä silti oltiin.***/*****.
Dune (Denis Villeneuve, 2021) TV5 Kommentit/arvostelu siirretty elokuvan omaan ketjuun käyttäjän ZED huomautuksesta.
Kuten kaikki Warnerin vuoden 2021 leffat, niin Dyynikin tuli yhtä aikaa saataville elokuvateattereihin ja HBO Maxiin. Dyyniä pidetään yleisesti menestyksenä, ja siksi myös kakkososa päätettiin tehdä. Kakkososan menestys elokuvateattereissa tulee olemaan suurempi kuin ykkösosan, kun se ei tule striimauksen samanaikaisesti.
Ottamatta kantaa hyvyyteen tai huonouteen, niin mietin, että onkohan noita kumpaakaan mitenkään tuotu kirjoissa esille. Olen toki kirjan lukenut, mutta en nyt yhtäkkiä muista kerrotaanko siinä miten noita väreja ja hahmojen tunneskaaloja. Pitäisi varmaan lukea uudestaan. Mutta se lähinnä, että jos nuo molemmat ovat kirjoissa samoin kuin leffassa, niin vaikea tietenkin lähteä muuttamaan. Kuten hyvin sanot niin tuo värittömyys on ollut viime vuosina monien elokuvien ongelma. Valitin aikanaan GoTin suhteen tuosta, koska keskiajallakin käytettiin paljon värejä ja ihmisillä oli värikkäitä vaatteita. Elämä ei ollut paskanruskeaa ja ankeanharmaata, kuten sarjassa. Siihen keskusteluun nyt ei sen enempää enää kannata lähteä, mutta kunhan vain toin esille tuon värittömyyden.
Kannattaa ehkä filmatisoida vain "värikästä kieltä" käyttäviä kirjoja, jos haluaa pysyä tekstille uskollisena. Tuo wanhojen aikojen kuvaaminen värittömän ankeana on minusta ollut ongelma vähän aina, mutta on saattanut pahentua 2000-luvulla. Dyynin jälkeen TV5:lla muuten alkoi IT 2 leffa, joka edustaakin sitten värikkäämpää nykyelokuvaa. Silmät meinasivat sulaa päässä siitä väripommituksesta, mutta en siis jäänyt pidämmäksi aikaa katsomaan. Tuota rainaa yritin jokin aika sitten katsoa, mutta en oikein pystynyt koska siinä on omat ongelmansa...
Tre metri sopra il cielo (2004) Italialaiset elokuvat ovat suht harvinaista herkkua näillä leveysasteilla joten kirpparilta tarttui 50c hintaan tämmönen italialainen dvd mukaan katsottavaksi. Tämä ilmeisesti perustuu kirjaan jota en ole lukenut joten saatoin keskittyä elokuvaan ja sen elokuvallisiin ansioihin ilman ennakko-odotuksia. Tarina kertoo nuorista, ilmeisesti lukioikäisistä, joiden elämä on juhlia ja laittomuuksia täynnä. Päähenkilöinä ilmeisen rikkaan perheen kiltti tyttö ja jonkinlaiseen moottoripyöräjengiin kuuluva poika. Arvatenkin romanssihan siitä kehittyy mutta ongelmilta ei vältytä. Melko ennalta-arvattavaa settiä mutta epätavallisen hyvin kuvattuna. Jopa italialaisten leffojen perisynti huulisynkka on ihan ok. 4/5 Hard Country (1981) Texasissa puhelinvaihteessa töissä oleva Jodie (nuori Kim Basinger) haaveilee paremmasta ja Kaliforniasta mutta verkkoaitatehtaalla työskentevä poikaystävä Kyle (Jan-Michael Vincent) tykkää vaan ryypätä ja rellestää. Eihän Texasia parempaa paikkaa olekaan... Kantria tässä leffassa saa sitten kuunnella ihan tarpeeksi, mutta jos se ei haittaa niin tämä on ihan katsomiskelponen kuvaus ns valkoisesta roskaväestä. 3/5
Ho (Ti Ling) ja Mark (ohjaajan lisäksi tähdeksi lähes yhdessä yössä elokuvan ansiosta tullut Chow Yun-Fat, joka sittemmin esiintyi melkein kaikissa muissakin ohjaajan keskeisimmissä töissä) pyörittävät menestyvää rahanväärennysoperaatiota osana laajempaa rikollissyndikaattia. Miehet ovat nuoria, komeita, rikkaita ja menestyviä. Heidän seurassaan liikkuu oppipoikana nuori Shing (Waise Lee). Mustana pilvenä taivaanrannassa erottuu Ho'n pikkuveli Kit (Leslie Cheung), joka on juuri valmistunut poliisiksi. Kit on suorastaan raivokkaan idealistinen oikeudenpalvelija, joka kääntyisi välittömästi veljeään vastaan jos tietäisi millä tavoin tämä ansaitsee elantonsa. Elämä, kuten aina, yllättää kun sitä vähiten odottaa ja totuus paljastuu tylyn traagisesti. Ollessaan syndikaatin asioilla Taiwanilla Ho tulee petetyksi, jää kiinni ja joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan. Kitin kotona tapahtuu tähän liittyvä välikohtaus, jonka yhteydessä veljesten isä saa surmansa. Mark puolestaan yrittää kostaa ystävänsä puolesta ja onnistuukin, mutta menettää samalla toisen jalkansa. Kolme vuotta myöhemmin huipulta suoraan pohjalle pudonneet Ho ja Mark kohtaavat jälleen Hongkongissa. On aika oikaista menneet vääryydet ja kostaa petturimaiselle Shingille, joka on tällä välin raivannut itsensä väärennysoperaatioiden ykkösmieheksi. Kostoa mutkistaa Kit, joka vihaa palavasti Ho'ta, joka on hänen mielestään vastuussa molempien isän kuolemasta. A Better Tomorrow (1986) tarkastelee miehistä ystävyyttä erityisesti vaikeina hetkinä, kun on vedettävä yhtä köyttä ja luotettava toiseen, jotta kärsityt vääryydet on mahdollista oikaista. Melodramaattisen rikostarinan lomaan on jo nyt aseteltu pari näyttävää toimintajaksoa, mutta ohjaaja (Hongkongissa kasvanut ja elokuvauransa 1960-luvun lopulla legendaarisella Shaw Brothers -studiolla aloittanut John Woo) ei vielä tässä vaiheessa uraansa antanut niille yhtä suurta painoarvoa kuin tämän jälkeen, vaikka laajaan läpimurtoon myös lännessä yltäneen toimintamestariteoksen The Killer jälkeen samana vuonna valmistunut valitettavan mielenkiinnoton ja vaisuksi väsähtävä välityö (Just Heroes (1989)) ohjaajan filmografiassa muistuttaakin harha-askelista joihin mies sortui myöhemmin myös Hollywoodissa. Kaikesta huolimatta A Better Tomorrow on erinomaisen eheästi ja johdonmukaisesti toteutettu rikostarina, pitäen sisällään suuria tunteita joiden luulisi pystyvän vetoamaan naisyleisöönkin, vaikka tarinan käytännössä ainoa naishahmo, Kitin vaimo Jackie (Emily Chu) onkin nolostuttavan huonosti kirjoitettu. Spoiler Edit. Korjattu elokuvan englannin kielinen nimi, joka siis tietenkin vain yhdellä m-kirjaimella.
The Killer (2023) https://www.imdb.com/title/tt1136617/?r ... 0_q_killer Eilen pamahti Netflixiin David Fincherin uusin leffa ja hetihän se piti katsella. Elokuvassa seurataan Michael Fassbenderin esittämää palkkatappajaa ja tämän proseduureja erittäin tarkalla pieteetillä. Viiteen osaan jaettu tapahtumaketju alkaa salamurhan valmistelusta ja sen toteutuksesta. Siitä edetään jälkihoitoon ja muihin seuraamuksiin. Elokuva on suhteellisen verkkainen (yksi iso, erittäin hyvin totetutettu tappelunujakka löytyy) ja tunnekylmä, mutta katsoin filmiä silmät ruutuun nauliintuneena. Mua on aina kiinnostanut tällaiset yhden alan ammattilaisten, usein rikollisten, metodien ja pakkomielteiden mikroskooppisen tarkka ja jopa kliininen seuraaminen. Fassbenderin hahmo tosiaan hoitaa hommiaan kuin kuka tahansa töitä tekevä, hän nyt vain sattuu olemaan tappohommissa. En tiedä elokuvan lähteenä toimineesta graafisesta novellista mitään. "The Killer" (kirjoittanut Alexis Nolent, kuvittanut Luc Jacamon) on ollut David Fincherin intohimoprojekti kuitenkin lähes 20 vuoden ajan. Netflixin maksama 175 miljoonan taalan budjetti näkyy ainakin kuvauspaikoissa: jenkkilä (Chicago, New Orleans, St Charles), Pariisi ja Dominikaaninen Tasavalta. Onhan elokuva teknisesti muutenkin viimeisen päälle tehty. Trent Reznorin ja Atticus Rosssin score möyryää ja hauskana sekä yllättävänä juttuna Tappajan kuulokkeissa ja autoradiossa soi lähes ainoastaan The Smiths. Taitaa 11 eri The Smiths biisiä saada soittoaikaa. Fincherin mukaan muuten varsin etäiseksi jäävän hahmon mieleen voi kurkistaa Morrisseyn lyriikoiden avulla. Elokuva tulee varmasti jakamaan mielipiteet. Osalle filmi näyttäytyy hitaana ja tapahtumaköyhänä, ilman välitettäviä tai samaistuttavia hahmoja, tyyliä ilman sisältöä. Ymmärrän näkökulman kyllä, mutta minulle elokuva toimi miltei hypnoottisena astumisena palkkatappajan saappaisiin. Miten kaiken humaaniuden voi kytkeä tarvittaessa pois päältä ja keskittyä vain välttämään virheitä ja saada se olennainen täten hoidettua. The Killer on kirjoissani David Fincherin paras elokuva sitten Zodiacin (2007).