Eihän leffoista, cd tmv mediasta makseta mitään tulleja (tai ei ainakaan aikaisemmin ole maksettu)? Tullimaksu on ollut ainakin vaatteille, kengille jne kun on haluttu siten tukea eurooppalaista vaatevalmistusta.
Pitää paikkansa. Elokuvien, musiikin ja videopelien tulli on 0 %. Ja todella moni muukin tavara menee ilman tullimaksua. Tullilaskurista näkee.
Mielenkiintoista, olen aina kuvitellut että se merkitsee myös elokuvissa ja musiikissa. Varmaan väärä käsitys on syntynyt siitä kun kuljetusliikkeet kyttäävät tuota 150€ rajaa. Ja osalta kaupoistakin tulee ilmoituksia, jos sinne ostoskoriin on kerännyt reilusti yli 150€ arvosta tavaraa. Mutta kertonee taas siitä, miten monimutkaiset nämä tullisäännökset ovat.
Itsekin muistelen, että ainakin vielä 2000-luvun alussa tulli oli 3,5%, jos lähetyksen arvo oli yli 150€. Joko muistan väärin, tai se on muuttunut jossain vaiheessa.
Tullaus OmaPostissa loppuu 30.8.2024. Jatkossa tullaukset Tullin palvelussa (pl. useimmat IOSS-ostokset).
Oho. Olipa yllättävä uutinen. Vältän tullattavan tavaran tilaamista kuin ruttoa, mutta Arrow julkaisee J-Horror -leffaboksin syksyllä (pakkohankinta meikäläiselle) ja sen joutuu tullaamaan jos IOSS ei toimi ja kuten tiedämme tuon puljun kanssa tuo on ihan sattuman kauppaa...
Rarewavesin reagointia IOSS-ongelmiinsa: Recently, there was a technical issue with the EU IOSS system that impacted some of our deliveries to the EU, which has since been resolved. Some of you contacted us with unexpected VAT charges, and we sincerely apologize for any inconvenience this may have caused. To show our appreciation for your patience and continued support, we are offering FREE postage on all orders to the EU until the end of August. FREE DELIVERY TO THE EU THIS AUGUST WITH CODE FREESHIP. Pari päivää sitten FREESHIP-koodia pystyi yhdistämään toisen koodin kanssa (10% off), ja sama homma voi vielä toistua elokuun aikana.