Ja taitaa tuo "kotimaisuus"kin olla 1 tekijä. Ainakin muistelisin että Ameriikoissa Motorola ollut pitkään markkinaykkösenä. Mulle on ihan sama mikä merkki siinä puhelimessa on, kunhan se miellyttää itseä. Sama pätee ihan kaikessa, ei niinkään pelkästään puhelimissa /OT
Niimpä. Muilta merkeiltä saa samantasoisia (jopa parempiakin) puhelimia halvemmalla kuin Nokialta. Muutenkaan Nokian kapulat ei oikein silmiä hivele. Mutta hyvä kuitenkin että Nokia menestyy maailmalla. Edit: Viimenen OT
Nykyinen, pari vuotta sitten käytettynä ostamani Nokian 6210 alkaa vetelemään jo viimeisiään, mutta eipä ole rahaa ostaa uutta puhelinta joten pakko kai tuolla on vielä jonkin aikaa pärjätä, vaikka puhelin aina välillä sammuukin. Tosin nykyään alkaa olla tarvetta jo kameralla varustettuun puhelimeen, ja kivahan se olisi WLAN:kin olla kännyssä, eikä se 3G:kään yhtään haittaisi. Ja siksi olenkin vähän sivusilmällä katsellut Nokian N70:stä ja 9500:sta, mutta kummatkin ovat tällä hetkellä aivan liian kalliita minulle, tosin 9500:sta saa jo käytettynä hieman yli 300:lla, mutta eipä ole noinkaan paljoa rahaa varaa laittaa puhelimeen. Ja merkkiähän minä en vaihda, nokialainen se olla pitää... Toivottavasti nyt voitan tuon N70 kännykän tuosta Kauppalehden nettisijoittaja kisasta, niin ei tarvitsisi ostaa mitään vanhaa käytettyä puhelinta, joka ei kestä paria vuotta kauempaa.
Nokian 6111 viihteellä, Sony Ericsson w900i töissä. Kyllä niillä pärjää. Varsinkin tuo pikkunokia on ollut hyvinkin iloinen yllätys. Pieni, nätti ja kiva käyttää. Plussaa hyvästä radiosta ja nopeasta (S40) käyttöliittymästä. Kivakiva.
Kertokaa minkä kännykän ostan. Vaatimuksia: -todella pieni -ei turhia kikkailuja -ei kameraa eikä muitakaan hömpötyksiä -todella pieni -todella pieni Eli haussa PIENI kännykkä joka mahtuu jopa taskuun ettei pullota niin kuin tämä Nokia 6600 tekee.
Mulla on myorigo siviilissä käytössä ja duunista löytyy Nokian, Samsungin,Benq, Sonyerkin, LG:n mallit joten aina noita on testissä jokunen malli kotona.
Siis onko tottta että kukaan muu ei käytä HP ipaq puhelinta. Itsellä olla nyt noin 6kk käytössä ollut 6500 ja ei tällä hetkellä en vaihtais sitä mihinkään muuhun malliin.
Nyt polttelisi hankkia LG KG800. On vaan niin pirun siisti, niinpä voisin myydä nykyisen SE K750i:n pois, ja saada maailman styleimmän puhelimen.
Tänään hankin Nokia N70:n. Pätevälle kapulalle vaikuttaa ominaisuuksiensa kanssa, kun vertaa entiseen Nokian 3310:aan (eli usein uusin luurin ) Työpuhelimena on Nokia 6600. Olisi jotain uudempiakin malleja tarjolla, mutta koko ja paino ovat riittävät omaan tarpeeseen.
Pari päivää ollut taskussa 6230i ja hyvältä peruspuhelimelta vaikuttaa. Sopivan kokoinen ja tarkka näyttö. Ihan kivan kuuloiset mp3-soittarit ja suht hyvälaatuinen kamera.
Tätä en vielä omista mutta muuta känykkää ei enää elämässä tarviskaan kun tän hommais, sisältää kaikki uutuudet .
1600 nokia.. halpa perus nokia...lähti hermot kilpailijoiden käyttöliittymiin ja "ominaisuuksiin". kamera on mukana jos tarvin, kuten myös mp3:soitin.nettiin pääsee kotoakin... =P edit. niin ja ekan latauksen jälkeen on mennyt jo yli viikon samalla akulla.nähtävästi akunkesto on abaut. 2 viikkoo..
Tällä hetkellä käytössä: Nokia 9300, erittäin näppärä tekstiviestien ja sähköpostien kirjoittelussa, näppärä "muistilappu" ominaisuus, nettikäytössä ihan ok, käyttis hieman miettii, ei kameraa ja musiikit kuulostaa karmealta. Sony Ericsson P910i, eriskummallisin ja vaikea käyttöisin puhelin mitä mulla ollut (ennen tätä ollut neljä eri Sony Ericssonin mallia joten sinänsä ovat ihan tuttuja), ihan liian pieni näppis, surkea kamera, mediasoitin ok (ainakin siitä kuuluu kovaa ja suht selvästi), kosketusnäyttö sinänsä ihan kiva mutta hiukan hankala käyttää. Minkähän sitä seuraavaksi ostais