To Catch A Thief Joka isän unelmaminiän Grace Kellyn ja aina yhtä kadehdittavassa rusketuksessa velmuilevan Cary Grantin välinen kemia kannatteli tyylikkäästi alusta loppuun tätä muuten tasoltaan vähän heikompaa Hitchcokin hömppäjännäriä. Ei lukeudu ohjaajan tuotannon parhaimmistoon, mutta kyllä tämä kevyenä iltapalana hyvässä seurassa mainiosti uppoaa. ***½
Do the Right Thing Suht mielenkiintoinen kertomus neek..tummaihoisten elämästä, tai pikemminkin valkoihoisten elämästä tummaihoisten alueella. Tarinan päähenkilöinä toimivat pizzerian työntekijät, sekä erityisesti pizzapoika, jonka kautta tarina tavallaan aukenee. Näyttelijät ovat kaikki hyviä, ja tunnelma välittyy kotikatsomoon ihan mukavasti. 3½/5
Batman (1989) Edelleenkin osakseen toimiva elokuva, mutta väliin tylsä kuin mikä. Osakseen nykyään myös tahattoman koominen. 3- / 5 Batman Returns (1992) Oli ennen se suosikki, mutta ei toiminut enää niin hyvin. Suurin syy on liika pituus. Danny De Vito tekee hyytävän työn Pigviininä. Tämä menee hyvänä viihteenä, mutta osakseen aiheutti myös tahattomat naurut. 2 / 5 Batman Forever (1995) Alku ei ollut lupaava eikä leffa sitä sitten ollut ollenkaan. Joskus tästäkin piti, mutta nyt heti Keatonin tähdittämien perään Kilmer ei toiminut. Koskaan en ole pitänyt Jim Carreystä ja tässä hän esittää ärsyttävintä puoltaan parhaimmillaan. Hetkellisesti saatoin innostua, kuten sirkuskohtauksessa. Muuten tuli hirveät päänsäryt ja leffa katsottiin loppuun vasta kolmannella yrittämällä. Älyttömän huonot avausreplat muuten. 1½ / 5 Vielä olisi mahdollisuus katsoa Batman ja Robin ja Begins. Taidan suosiolla katsoa jälkimmäisen seuraavaksi. Kyllä se paras Batman on tällä hetkellä vuosimallia 1966. Darkmankin ansaitsisi lisäpisteitä näiden jälkeen.
Bad Day at Black Rock (1955) Black Rock on kyläpahanen keskellä ei-mitään, jossa juna pysähtyy kerran neljässä vuodessa ja muukalaisia ei katsota hyvällä. Kun yksikätistä sotaveteraania näyttelevä Spencer Tracy saapuu kylään urkkimaan asioita hän saa vastaansa vihamieliset punaniskajuntit (Lee Marvin, Ernest Borgnine, Robert Ryan). Kylällä tuntuu olevan jokin synkkä salaisuus jonka kaikki asukkaat vaikuttavat tuntevan. Hienoa technicolor widescreeniä, hyviä näyttelijöitä ja n. 80 minuutin kestossa ei ole minuuttiakaan turhaa. * * * * Dancing Lady (1933) En tykkää musikaaleista, mutta silti tämä romanttinen komedia-melodraama viihdytti. Johtuneekohan siitä että musiikkia oli sopivan vähän (loppua lukuunottamatta). Vai siitä että pääkolmikon (Gable & Crawford & Tone) kemiat toimivat yhteen oikein hyvin. Joka tapauksessa mukana oli muutama oikein mainio kohtaus joita ei ikä painanut ollenkaan. Mukava pre-code-leffa. * * * Conflict (1945) No ei ole Bogartillakaan helppoa; ensin on aviokriisi ja sitten kun vaimosta pääsee eroon se alkaa kummittelemaan. Ihan naseva pikku psykotrilleri-mysteeri, ei kuitenkaan mitään elämää suurempaa. Hyvänä puolena mm. se että mysteerin pystyy tietyllä tapaa ratkaisemaan jos on riittävän valppaana. * * *
Miksi pitää katsoa elokuva, vaikka tietää että sen on ohjannut Pekko Aikamiespojilla maineeseen noussut kaksimetrinen kokki? Eli nyt kyrpii, sillä hukkasin elämästäni vajaat kaksi tuntia Timo Koivusalon elokuvaan Kulkuri ja joutsen http://www.imdb.com/title/tt0154750/. Tein se tietoisesti, sillä Rautavaaran ja Helismaan tarinassa olisi aineksia vaikka millaiseen elokuvaan... mutta Timppamaiseen tapaan, tässä ei onnistunut mikään. Jotain on pahasti vialla, kun edes Suomen luonto ei näyttänyt erityisen hyvältä. Miksi Tapio Liinojan tyyppinen laulaja pistettiin vain aukomaan suutaan, kun musiikki tuli levyltä? Eihän mies Rautavaara ole, mutta aivan hyvin olisi voinut tulkita ne laulut. Miksi Heikki Nousiaisen esittämä Esa Pakarinen puhui normaalisti (no jotain yleiskieltä), mutta laulut olivat savoksi väännettyjä (ja nekin levyltä)? Miksi Ari Wirran esittämän Masa Niemen hiusrajaa oli nostettu leikkaamalla hiukset niin huonosti, että se näkyi... Miksi miksi miksi? Näyttelijät tekivät kyllä rooleissaan ihan uskottavaa jälkeä, mutta kun tässä elokuvassa ei muuten toiminut mikään. Ihan surkea tekele.... 1/5!
Samanlainen fiilis oli minulla Sibelius elokuvan jälkeen. Mielessä vaan laukkasi ajatukset siitä potentiaalista, joka tässä aiheessa olisi ollut kontra tuotos, jonka näin telkkarista. Kaksipäisen kotkan varjossa leffaa en ole vielä uskaltanut katsoa, koska siinäkin aihe on varsin suureellinen. Pelkään, että toteutus on aivan istumalihaksista. Filmin hukkaa ovat Koivusalon tekeleet!
Flightplan (2005) Mitähän tästä sanoisi. Alku oli mielenkiintoinen ja tuntui siltä että tätähän kannatti alkaa katsomaan mutta kokonaisuudessaan todella tasapaksu elokuva jossa oli niin clicheinen loppu että voi huokaus sentään.. Peter Sarsgaard veti kyllä ihan kivan roolin lentokoneen turvallisuus miehenä. 2/5
Saimaa-ilmiö (1981) Paikallinen elokuvateatteri tarjosi uskomattoman elämyksen 4€:lla. Seuraa kolmen suomalaisen kasaribändin meininkiä Tuuliajolla kiertueella Saimaalla. Seilaamista, kännäämistä ja keikkailua. Välissä kerrotaan vitsejä, joista osa on hauskoja. Puoliväliin saakka harvinaisen ainutlaatuisen oloinen dokumentti, mutta sen jälkeen keskittyi ehkä hieman liikaa esiintymisiin. Ostaisin, jos tulisi kiekolle.
L-Word: S2:n jälkeen oli taan ei-niin-ankea paluu elokuvien pariin: In Her Shoes: Ihan mukavan leppoinen elokuva. Tosin kun katsoo, että LA Confidential / Wonder Boys -mies on ohjauspuikoissa, on tätä pakko pitää pienenä pettymyksenä. Cameron Diaz on jokseenkin uskomattoman kaunis, Tony Colleten vastatessa siskoduossa näyttelijänlahjoista. Ajatusta elokuvassa oli ihan mukavasti, mutta olisi kaivannut sitä jotain. Huumorin ja draaman yhdistelmä jää nyt vähän valjuksi ja tämän tyyppiset elokuvat päättyvät aina samalla tavalla. 3 Badlands: Hieno elokuva. Kauniisti kuvattu, nuoret ja sittemmin mainetta niittäneet näyttelijät hoitavat roolinsa hienosti. Hahmot kiinnostavia. Yhdessä kohdin tarina vähän tökkii (metsäseikkailuosio), mutta kokonaisuutena se etenee oikein sujuvasti. Erittäin hyvät musiikit. Mitäs muuta, niin, kumman paljon oli parivaljakon matkaa / elämää romantisoitu, kun tuli leffan jälkeen aiheeseen vähän tarkemmin tutustuttua. Tosin eihän tämä nyt aivan tarkelleen Starkweatherin ja Fugaten elämään perustunut, mutta käytännössä kuitenkin. lisätietoa duosta täältä: linkki 4 Imaginary Heroes: Paljon hienoja näyttelijöitä, jotka suoriutuvat rooleistaan hyvin. Sigourney Weaver mainitaan erikseen, kuten myös Michelle Williams, josta voi joskus vielä tullakin jotain (pitäis se Brokeback Mountain varmaan kattoa). Elokuvan alkupuolisko on se selvästi vahvempi kun draamaan sekoitetaan erittäin synkkäsävyistä huumoria. Loppupuolisko on omistettu aika ynseälle draamalle, joka ei valitettavasti oikein kanna yhtä tehokkaasti. Tarina kärsivästä perheestä on kuitenkin riittävän kiinnostava ja suurimmat kliseet pystytään välttämään, vaikka niitäkin on. 3½ Say Anything: Ihan kiva. Jonkin verran hyvää huumoria. Cusack on Cusack. Sujuvaa dialogia, muutamia oikein hyviä kohtauksia. Vastavuoroisesti jonkin verran turhalta täytteeltä tuntuvaa matskua. Ja ainahan nämä romcomit menevät samalla kaavalla, joten en tiedä jaksaako siitä edes oikein enää edes rokottaa. 3+ Ja jokunen muu, joista tulossa arvio tai naputeltu ajatuksia jo muualle.
Natural City (2003) Isolla rahalla tehty komea ja raaka korealainen scifi rymistely joka yrittää tavoitella Blade Runnerin henkeä mutta epäonnistuu lähes täysin. Juonessa ei ole päätä eikä häntää ja elokuva kestää aivan liian pitkään 20 minuuttia olisi helposti voitu leikata pois ja se olisi ehkä voinnut tuoda vähän vauhtia juonen kuljetukseen..noh ainakin se olisi loppunut nopeammin joka tässä tapauksessa olisi ollut todellakin hyvä juttu. Plussaa on lavasteet ja kauniit tehosteet eikä näyttelijätkään hullumpia olleet mutta mitäpä se auttaa kun ympärillä oleva elokuva on perseestä. 1,5/5 King Kong (2005) Voisin melkein sanoa saman uudestaan mutta tästä saisi pätkäistä noin tunnin verran turhaa pois. Loppu kuitenkin oli todella hieno ja pisti minut itkemään..olihan se gorillan liukastelu jäällä niin herkkää siitä puolikas piste. 2/5
The passion of the christ 2004 vaikutti ensialkuun aika kiinostavalta vaikka ateisti olenkin. Mel Gibson ohjaushommissa ja historiallinen saaga piti tietysti katsoa, myös senkin takia että elokuva herätti aikoinaan aika paljon keskustelua. Elokuva kertoo Jeesuksen 12:sta viimeisestä tunnista. Mielestäni leffa oli aika mitään sanomaton, melkein pelkästään Jeesuksen kiusaamista alusta loppuun. Toki tarinan mukaan hepun kohtalo oli aika kova mutta mielestäni asia olisi tullut selväksi vähemmälläkin painottamisella. Pääosan vetäjä oli kyllä aika hyvä. Shokkivaikutuksista (aika väkivaltainen ja ikävä elokuva) jotain plussaa... Olisin toivonut vaikka lisää takautumia, se olisi syventänyt päähenkilön roolia ja ehkä päähenkilön kokemat kauheudet olisivat olleet vielä kauheampia **/*****
The Marksman Wesley Snipes vetää tyylilleen uskollisen roolin tässä ainakin itseni positiivisesti yllättäneessä b-tason toimintapaketissa. Näyttelijäsuorituksilla ei elokuvassa paljon juhlita, mutta puoleentoistatuntiin on saatu kuitenkin mätettyä yllättävä juoni sekä paljon räiskettä ja pauketta. Realisminpuute on myös läsnä, mutta turhia elokuvalta odottamatta tästä nauttii ihan täysin. Tekniseltä tasolta varsinkin lentokohtaukset ovat erittäin sottaisia, eikä videopuoli muutenkaan loista, mutta äänipuoli on sentään kohtalainen ja jokaista kanavaa muistetaan käyttää. Myös bassopuoli saa ajoittain liikettä. Käsittelyssä oli R2 versio. ***½/*****
Around the world in 80 days (2004) Pidän maailman ympäri 80 päivässä tarinasta uskomattoman paljon ja vaikka monella tapaa tämä versio raiskasi alkuperäistä juonta niin silti pystyin pitämään tästä ihmeen paljon. Eihän tämä mitään muuta tarjonnut kuin huvittavan vuoristorata ajelun ja vaikka useimmissa paikoissa oltiin vain hetken aikaa niin sen kyllä ymmärtää koska elokuvan kestohan oli vain 114 minuuttia eikä se riitä missään nimessä kertomaan lähellekään kaikkea. Yksi asia kyllä vitutti uskomattoman paljon ja se oli ne typerät cgi kikkailut mitä vähän väliä sai katsella kun edettiin paikasta toiseen. 3/5
Teräsmies(tämä uusin) Tämä oli taas näitä leffoja, jotka kerran katsoi. Paras sana kuvaamaan on valju. Ei minkäänlaista särmää. Parempi puolisko tykkäsi, oli kuulemma tarpeeksi tyttöjen juttuja. 2/5 pojoa --------------------- Miami Vice Vanhana fanina odotukset olivat aika korkealla, ja leffa olikin komea, vaikka ainahan ne teatterissa ovat, musiikit ajoivat asiansa hyvin, mutta esim. päivitetty versio alkuperäisestä teemasta olisi kyllä tehnyt terää. Leffan alku oli hiukan yllättävä, ei mitään alkutekstejä vaan suoraan asiaan. Ihmettelin hiukan alkoiko se nyt jo.. vai onko tämä joku mainos, tms. Ihan hyvin vetivät uudet Crocket ja Tubbs roolinsa, vaikka Tubbs jäikin aika sivuosaan, homman keskittyessä enemmän Crockettiin. Ferrari oli päivitetty uudempaan, hieno peli, mutta ei säväyttänyt enää niin kuin valkoinen testarossa silloin ennen Arpinaamaa vaiteliasta poliisipomoa jäin hieman kaipaamaan, tv-sarjan naispoliisit oli sentään otettu mukaan. Lopun ampumakohtaus oli hieno, varsinkin äänet, kun luodit ropisivat pelteihin. 4+/5 pojoa ------------------------ Fear And Lothing in Las Vegas Pitkästä aikaa tuli taas vuokrattua tämä, taisi olla ensimmäinen kerta DVD:llä. Yhtä hyvä kuin parilla aikaisemmallakin katselukerralla, jos ei jopa parempi kun odotti niitä omasta mielestä parhaita kohtia. Ja mikä parasta, edellisen katselukerran jälkeen olin itsekkin piipahtanut Vegasissa, vaikkakin olinkin huomattavasti vähemmän sekaisin kuin reportteri ja asianajajansa, ei liskonhäntää eikä kalastussaappaita missään vaiheessa päällä Ainoa huumesekoiluleffa joka tälle vetää vertoja on Trainspotting, vaikka näillä nyt ei paljon muuta yhteistä olekkaan kuin huumeet. 5/5 pojoa
The Hills Have Eyes: ****/5 Hyvin kulkeva verimässäly.Näin suoraviivaista ja tylyä väkivaltaa en ole ihan vähään aikaan elokuvassa nähnyt! Voin vain kuvitella paljonko tämän elokuvan alkuperäisestä n. 1h40min kestosta olisi jäänyt Valtion Elokuvatarkastamon käsittelyn jälkeen jäljelle Vanhan Videolain aikaan... K-18 luokitus kerrankin aiheesta.
Työmiehen päiväkirja (1967) ½ Risto Jarvan filmografia alkaa paria elokuvaa lukuunottamatta (Kun taivas putoaa, Loma) olla käsitelty. Työmiehen päiväkirjaa on mainostettu Jarvan huipputuotoksiksi, mutta minun mielestäni se oli tässä kokoelmassa hieman keskinkertaisten yläpuolella. Suomi-filmin ensimmäisiä luokkatietoisia elokuvia ja työläiskuvauksia. Aikanaan mahdollisesti kerronnaltaan hyvinkin moderni, mutta 2000-luvulla kyseiset kokeilut kerronnan ja ajan heittelemisessä lähinnä vaan sekoittivat katselua. Ei mitenkään mieleenpainuva tai elämää suurempi, ei edes yksittäistä kohtausta, joka olisi jäänyt vahvasti mieleen elämään. Boheemielämää (1992) ½ Ehdottomasti parhaita tähän asti näkemiäni Aki Kaurismäen elokuvia. Mustavalkoinen, laajakuva sekä hauskasti etenevä tarina. Mii laik tis kaint of muuvies. Un Chien Andalou (1929) Luis Buñuelin ja Salvador Dalin surrealistinen lyhytelokuva. Nyt katsoin neljännen kerran, aukesi taas taiteelliset kerrokset pikkaisen entiseen nähden ja uusia erikoisia merkityksiä huomasin. Pitäisi tuntea aika laajalti katolilaista symboliikkaa, että ymmärtäisi täysin tämän elokuvan. Ehkä kommenttiraidan kanssa katsominen auttaa. Shokeerausarvo on ehkä vähitellen haihtunut, mutta elokuvasta huomaa, miten edellä Buñuel oli kuitenkin aikaansa. L'Age D'Or (1930) Toinen Buñuel&Dali elokuva. Ensi katsomalta jäi vähän sekava kuva. Taustalla oli kaunis rakkaustarina rakastamisesta ja sen mahdottomuudesta, mutta tässäkin hieman modernimpi kerrontatapa ja suoranainen tapahtumien ja esineiden merkityksien hyppely ei antanut kovin selkeää kuvaa tai kokonaisuutta. Tarvitsee selkeästi useamman katselukerran. Hymiöt sijoittuisivat ehkä 4-5 välille, mutta parempi jättää nyt arvioimatta. Joskus myöhemmin ehkä tarkemmin.
The Punisher (1989) Bravo! Dolppa tekee ehkä parhaan roolinsa (ja elokuvansa) Punisherina, joka on jo ennen alkutekstejä pistänyt lihoiksi 125 konnaa ja tahti sen kuin kiihtyy. Miekkonen kun joutuu tekemisiin sekä amerikkalaisen mafian, että vielä paljon häijymmän Yakuzan kanssa tässä filmissä. Punisher elää kirjaimellisesti maan alla, viemäreissä, eikä iloisesti mene muillakaan. Synkkiä tapahtumia kevennetään kuitenkin aina välillä sopivasti huumorilla. Vaikka sarjakuvaan perustuvasta elokuvasta on kyse, ikärajoja ei ole laskukoneen kanssa mietitty, vaan toiminta yltyy välillä erittäin rajuksi. Eritoten kohtaus, jossa Spoiler Punisher tykittää mafiapomon kanssa sarjatulella kumoon about pienen armeijan kokoisen ryhmän valkoisiin pukeituneita samuraita on suorastaan hämmentävän tyly. Erittäin viihdyttävä elokuva, joka ainakin minulla menee aivan kevyesti pari vuotta sitten tulleen uudemman Punisherin edelle. 4+/5 Toxic Avenger No joo, ei kolissut Toxie enää ihan siihen malliin kuin joskus kymmenisen vuotta sitten. Aika omituinen sekoitushan tämä on lastentarhatason huumoria ja todella rankkaa väkivaltaa. Oli tässä pari ihan edelleen hauskaakin juttua, mutta varsinkin alun kuntoklubin tapahtumat vitseineen tuntuivat nyt todella ääliömäisiltä... mutta ehkä sitä pitää vain olla oikeassa mielentilassa ennen kuin tätä alkaa katsomaan. Tai kännissä. Mutta selvää laskua on arvosanassa sitten viime näkemän, eikä dvd:n onneton kuvanlaatu ainakaan auttanut asiaa. 2,5/5 Uuno Turhapuro, Herra Helsingin Herra Parempi sentään kuin edellinen Huikeat Poikamiesvuodet, joka oli todella tylsä. Tämä onnistui jopa jonkin verran huvittamaan vieläkin, vaikka ei lähellekään sarjan parhaimmistoa ole. Epäloogisuuksia riittää: Tömisevän suosio nousee huippulukemiin ihan perustempuilla (isännöidään kilpailuja, jaetaan ilmapalloja jne) - ja kilpailija muka ei keksi edes mitään vastaavaa ja tuntuu vain katsovan vierestä. Uuno osallistuu tanssikilpailuun ja pärjää surkeasti, kunnes yht'äkkiä sitten voittaakin. Mitähän oikein missasin? Uuno voittaa MM:n monessa lajissa yhtäaikaa, mutta miksi? Ilmeisesti taas meni ohi jotain, kun nämä tuntuvat ihan irrallisilta, täytekohtauksilta. No kuitenkin, ihan hauskaa seurattavaa oli Uunon radiotoimittajana toilailu ja appiukon luokse muuttaminen jne, joten kyllä tässä plussan puolelle päästään. Seuraavat Uunot eivät sitten naurattaneetkaan enää vähääkään. 2,5/5
Kagen no tsuki (Last Quarter) (2004) Fantasiasävytteinen romanttinen tarina nuoresta rakkaudesta ja reinkarnaatiosta. Tähtinä Kill Billin Gogo Yubari eli Chiaki Kuriyama sekä Japanin #1 rockstara Hyde. Alussa leffaa vaivaa pieni laahaavuus ja sekavuus, mutta kun hommaan pääsee kyytiin ja tarina vauhtiin, niin pakahtuva tunnelma vie mennessään. Budjetti tässä ei liene päätä huimannut, mutta se ei näy mitenkään haitallisesti. Tarvittavat tehosteet on tehty kauniisti ja hillitysti. Värimaailma on erityisen kiehtova ja kun siihen lisätään vielä loistava musiikki, niin, ah... Näyttelijöistä sen verran, että parikymppinen Kuriyama on loistava, kuten muissakin leffoissaan. Hyden roolissa ei paljoa mutista, ja kaveri hoitaakin hillityn kitaramiehen osan ihan mallikkaasti. Leffan kolme Kuriyaman ikätoveria hoitavat myös hommansa erittäin uskottavasti. Alun kankeudesta huolimatta erittäin ihastuttava elokuva, jonka tyylitoveria ei ainakaan täällä päässä ole tullut vastaan. Todella piristävä kokemus, kun aivot vain muistaa kytkeä oikealle asetukselle. Nenäliinojakin voi kenties tarvita. 4/5
Pat Garrett & Billy The Kid Tästä olin joskus vuonna nakki nähnyt telkkarista paskalaatuisen teatteriversion. Pitihän se päivittää Dvd:lle ja otinpas katseluun tuon ns, Peckinpahin oman, uudemman leikkausversion. Itse leffa kuuluu Bloody Samin ehdottomaan parhaimmistoon vaikka ihan Wild Bunchin tasolle ei päästäkkään. Peckinpah on onnistunut hienosti luomaan varsin karusta ja hivenen väritetystäkin tositarinasta melankolisen ja viskinkatkuisen äijäleffan. Parrakkaat äijät murisevat partaansa, kittaavat viskiä ja ampuvat toisiaan. Noinhan se tuppaa Peckinpahin tyyliin menemään. Karua ja hienoa. James Coburn on yksi suosikkinäyttelijöitäni ja mies vetääkin yhden parhaista rooleistaan. Countryakin väsännyt Kristofersson on varsin mainio Billynä. Bob Dylanin rooli on vähän irtonaisen oloinen mutta miehen leffaan tekemä soundtrackki on vertaansa vaille. Verisen ammuskelun jälkeen synkän viheltelyteeman sijaan letkeää folk henkistä rallattelua. Sopii leffan tunnelmaan kuin risupallo preerialle. 4.5/5
33 viiden minuutin mittaista Japanilaista lyhytelokuvaa. Muutama näistä on korkeaa tasoa, mieleenpainuvimpana jakso "The Visitor" mutta sitten on paljon myös kuraa jossa ei ole päätä eikä häntää, ei edes hännänpäätä. Positiivista on tarinoiden "suoraan asiaan" formaatti eli pitkiä tylsiä jaksoja ei katsojen tarvitse kärsiä. Kuva on ankea letterbox. 3-/5