Yksinpuhelu on kivaa. Hirvittävä kasa promokuvia: linkki Spoileripelkoiset välttäkööt kuvaa nro. 33 (flash-galleria) / 42 (perinteinen galleria).
Täältä http://www.angelfire.com/de/palma/ myös paljon elokuvan ympäriltä ja sisältä tietoa, Ishamin säveltämää scorea myöten.
Tulee olemaan mielenkiintoista verrata Bob Belden:n toista vuotta sitten tekemää Black Dalia levyä tähän Isham:n tekemään scoreen, tuleehan ne molemmat samasta lähteestä(tässä kirja(ime)llisessa merkityksessä). Edellinen yritys L.A.Confident sai kirjailijan tuomion > V****tu, ei se minun kirja ole, mutta hyvä elokuva kuitenkin. Miehen kirjat ovat tavaraa, joiden rinnalla 12 min muna on sangen pehmyt kapine, yritäppä vääntää se poliittisesti korrektiksi Hollywood kuvaksi :grr: .
L.A. Confidential oli niin loistava, että tämä vähän kutkuttaa. Samoja fiiliksiä heräteltiin trailerissa. Saapa nähdä. Palma muuten ei ole mua napannut.
Sekä Scanboxin että Filmikamarin mukaan Black Dahlian ensi-ilta on siirretty loppuvuoteen, tarkemmin ottaen ensi-iltapvm. on 29.12.2006. Vielä vähän aikaa sitten se oli 20. päivä lokakuuta.
Perjantain box office -tulokset saatavilla. Black Dahlia tienasi 3,8 miljoonaa dollaria. Jos kertoimeksi heitetään vaikka 3, olisi viikonlopun yhteenlaskettu tulos semmoiset 11,4 miljoonaa dollaria. Tuotantobudjetti on 68 miljoonaa + varsin reipas markkinointi. edit: eli pe + la -tulot + arvioitu sunnuntai = 10,4 miljoonaa. Ei se nyt oikein hyvin mennyt. Ja kriitikoistakin vain 31% on tällä haavaa tykännyt elokuvasta.
Mihinkäs tämä leffa on hävinnyt kun alunperin ensi-illaksi oli ilmoitettu 20.10? Onko jenkkien huono tulos siirtänyt leffan ens vuoden puolle tai jopa suoraan videolle?
Nightvisionsissa tuo tuli nähtyä, ja pitää nyt vähän porukan odotuksia nostattaa. Mielestäni tämä oli kyllä hyvä pätkä. Luulisin, että haukut ovat tulleet L.A. Confidentialin aiheuttamista paineista. Toinen syy on varmaankin melkoinen film noir-pastissi meininki. Alan elokuvista nappaillaan vähän yhtä sun toista. Juoni oli sopivan jännittävä. Totuudenpohjainenhan tämä siis ei ole, vaan perustuu James Ellroyn romaaniin kyseisestä murhatapauksesta. Jännitys pysyy hyvin kasassa loppuun asti. Sivujuonia on vähän ehkä liikaa, koska pääaihe karkaa välillä taakse, mutta kaikki nivoutuu loppua kohden mukavasti yhteen. Näyttelijöistä ei ole paljoa valitettavaa. Hartnettkin oli mukiinmenevä roolissaan. Scarlett Johanssonin rooli oli esittää sitä niin tyypillistä huolestuvaa naista. Voisiko nuo hahmot jo heittää roskiin. Ei oikeasti enää kiinnosta katsoa taas yhtä elokuvaa, missä naisen rooli on olla huolestunut. Eli siis Scarlett oli vähän yhtä tyhjän kanssa. Ei huono, muttei mitään haastavaakaan. Tunnelma oli välillä melkoisen ahdistava, ja "goreiluakin" oli vähän. SE ruumis ei ole kyllä kivan näköinen. Minä pidin kyllä elokuvasta melko paljon. Jotkut pitivät turhana, ja jotkut hyvänä. Odotukset vain saattavat olla joillain niin korkealla, että niitä ei edes pysty tavoittamaan. Suosittelen kyllä ainakin kerran katsomaan. Ei ole tosiaankaan niin huono, kuin kriitikot väittävät ja box office antaisi odottaa.
Aikamoista shittiähän tämä on saanut niskaansa, mutta trailerin, clippien ja kuvien pohjalta omat odotukset ovat silti korkealla. L.A. Confindential ei minua suuremmin säväyttänyt, juonikin oli muistaakseni tyhmänpuoleinen, eikä Hansonin ohjauksessakaan ollut mitään ihmeellisempää. Täytynee tosin ostaa se dvdnä uudelleenarvioitavaksi ja genrenä kuitenkin kiinnostava elokuva-aihe.
Musta Dahlia jakaa ihmisiä aika mukavasti kahteen leiriin. Näin kävi myös minun ja veljeni kohdalla joka totesi ettei tiennyt oikeen mitä tykätä mutta sain hieman sellaisen kuvan ettei hirveesti tykännyt. Minuun kolahti vaikka en tätä täysin ongelmattomana leffana pidäkään. De Palma on lähtenyt liikkeelle aivan selkeesti tunnelmasta joka on minusta tässä varsin onnistunut. Olen jonkinmoinen De Palma -fani ja vaikka tässä ei hirveästi miehelle ominaista "Hitchcock homagea" löydykään niin kyllä pitäisin tätä jonkinlaisena miehen comebackinä vaikka kriitikot ja yleisö tämän aikalailla lyttäsikin. L.A. Confidentialiin, yksi suosikeistani muuten, verrattaessa Dahlia häviää tarinankerronassa, rytmityksessä ja osittain näyttelijäsuoritusten osalta. Dahlia tavoittaa kuitenkin minusta paljon paremmin Ellroyn kirjojen hengen kuin Confidential. Muutaman miehen kirja on tullut luettua (luonnollisesti Mustan Dahlian) ja kyllä tässä tavoitetaan kirjojen tinkimätön tunnelma varsin hyvin (hyviä ihmisiä ei ole ja pelastus on tarjolla vain harvoille, jos ollenkaan). Confidentalissa oli huippuroolitöitä Crowesta Pierceen. Ei Dahliankaan roolivalinnoissa hirveästi valitettavaa ole. Hartnett oli aika hyvä mutta hieman jäi sellainen maku että olis voinut olla joku parempikin mutta taas toisaalta en ihan heti keksi kuka suunnilleen saman ikäluokan näyttelijä olis ollut parempi. Echart oli hyvä mutta silti hienoinen pettymys kun tätä roolivalintaa maistelin etukäteen niin olisin odottanut vielä parempaa suoritusta. Johansson oli ainoa joka tuntui suurimman osan ajasta olevan metsään mennyt valinta. Swankista on ollut monia mielipiteitä mutta minusta Hilary oli sanalla sanoen loistava. Hukattua potentiaalia leffassa oli mutta kelpo suoritus De Palmalta siitä huolimatta ja leffa ei minusta ansaitse murto-osaakaan siitä paskasta mitä sen niskaan on kaadettu. ***½ /5
Elokuvan seuraaminen oli yhtä mielenkiintoista kuin odotella betonin kuivumista. Juoni ei kuljettanut mukanaan vaan valui hitaasti eteenpäin omaa junnaavaa vauhtiansa. Henkilöhahmot olivat jotenkin mitättömiä. Minulle oli aivan yksi lysti, että kuka on mitenkin sekaantunut tapaukseen, mistä seurasi se, että elokuvan draama oli liian pliisua. Kannattaa katsella kahvin kera, että pysyy hereillä. Kirjaa en ole lukenut, mutta odotuksista ja kommenteista päätellen se on paljon parempi kuin elokuva. Elokuva oli mielestäni alisuoritus. 2 / 5
Aihe kiinnosti, hyvät näyttelijät jne, mutta olihan tämä lievä pettymys. Jollain tapaa juonen lukuisat sivujuonteet häiritsivät liikaa itse asiaa, mutta pidin kuitenkin tyylistä jolla niitä lopuksi nivottiin kasaan. Kirjaa en ole lukenut. 2½ / 5.
Tietysti keskinkertaiset arviot antoivat jo odottaa ettei tästä mitään suurta elämystä saa, mutta kyllä tämä siltikin vielä yllättävän keskinkertainen oli. De Palman panostus visuaalisuuteen kyllä tässä näkyy mutta se jääkin oikeastaan ainoaksi onnistuneeksi tekijäksi koko elokuvassa. Eihän tämä mikään silti mikään pohjaton sukellus ollut, sinänsä ihan kelvollista viihdettä, mutta romaanin ja toisen Ellroy-filmatisoinnin loistokkuuden huomioonottaen aineksia olisi takuulla parempaan ollut. Eniten jäi harmittamaan se kuinka sieluttomiksi kirjan loistavat hahmot tässä jäävät ja tämä pätee eniten Eckhardtin esittämän Blanchardin kohdalla. Ja kuten eräs toinen plazalainen juuri chatissa totesi päähahmosta, niin kirjan varsinainen teema (Bleichertin pakkomielle Dahliaan) jäi tässä lähestulkoon kokonaan käsittelemättä. Näyttelijöistä Hartnett teki mielestäni pääosassa ihan kelvollista työtä. Sen sijaan Johansson oli selvästi suurin pettymys, sillä hän ei tuntunut saavan Kayn rooliin minkäänlaista otetta. Naisnäyttelijöistä parhaiten pärjäsi Swank, joka kuitenkin edelleen tuntuu hieman oudolta valinnalta Madeleinen rooliin. Tunnelmaankin olisin toivonut pykälän tummempaa fiilistä ja sitä rikkomaan laitetut hidastukset tuntuivat kovin kuluneilta ratkaisuilta. Kaikkinensa heikohko esitys jälleen De Palmalta. Siinä missä LA Confidential (jota tähän väkisinkin tulee verrattua) on omasta mielestäni 90-luvun paras amerikkalainen elokuva, unohtuu The Black Dahlia aika pian sinne ym-leffojen sekaan. 2½/5
Melkolailla kaikki elokuvasta on jo sanottu, joten kerronpa oman mielipiteeni ihan vain lyhyesti. Odotukset eivät korkealla olleet ja kai nuo täyttyivät. Elokuva tosiaan oli varsin keskinkertainen sinänsä mielenkiintoisella tavalla, että siinä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Eipähän vaan erottunut edukseenkaan millään alueella. En oikeastaan uskalla lähteä viihdyttäväksikään kehumaan kun ei elokuva ollut oikeastaan viihdyttäväkään. Kunhan nyt vaan oli elokuva jonka kyllä jaksoi hyvin katsoa alusta loppuun, mutta mitään varsinaisia tuntemuksia se ei herättänyt. En tiedä tuollaisetkin nimet saivat näinkin keskinkertaisen elokuvan aikaan, mutta saavutus sinänsä sekin.
Olen perinteisesti pitänyt film noireista ja rikoselokuvista yleensäkin, ja lisäksi kun mestarillinen Ellroy-filmatisointi "L.A. Confidential" oli vielä suhteellisen tuoreessa muistissa, niin näiden odotusten valossa "Musta Dahlia" oli kyllä pienoinen pettymys. Elokuva ei ollut niin heikko kuin monet kriitikot ovat viime aikoina antaneet ymmärtää, mutta yhdyn kuitenkin Plazan "keskinkertaista, keskinkertaista" -kuoroon. Elokuva oli hengetön etenkin henkilöohjauksen kannalta. Tapahtumat rullasivat eteenpäin omaa tahtiaan, ilman että katsoja jaksoi innostua ihmeemmin kenenkään henkilön kohtalosta tai ylipäätään siitä, kuka tappoikaan kenet. Dahlia jäi niin ulkopuoliseksi hahmoksi, ja Eckhartin esittämän poliisin pakkomiellekin kuitattiin yhdellä repliikillä. Aha, ai jaa. "Mustan Dahlian" katsominen vaati tarkkaavaisuutta, sen verran juonenkäänteitä ("twist and shoot") ja nimiä valkokankaalla vilisi, että ainakin minä jouduin välillä miettimään, kenestä nyt oikein olikaan kyse. Jos Ellroyn romaani olisi ollut paremmin muistissa, niin mahdollisesti elokuvastakin olisi nauttinut enemmän, tai ehkä sitten toinen katsomiskerta voisi vähän selkeyttää näkemystä - tai sitten ei. Näyttelijätyö oli kautta linjan aika laimeaa. Kukaan pääosan esittäjistä ei oikein saanut konetta kunnolla käyntiin, vaan näyttelijätyö oli joko kylmää ulkolukemista tai sitten ylinäyttelyä. Kuten edellä todettua, suosikkityttöni Scarlett Johansson oli varsin vaisu, eivätkä miehetkään olleet kovin ihmeellisiä. Eckhart pesi Hartnettin. Musiikki jätti pahan maun suuhun. Liian mahtipontista ja ennen kaikkea alleviivaavaa minun makuuni. Arvosanaksi melko tarkalleen ***
Pakko se on olla kutakuinkin samaa mieltä muiden tähän ketjuun kirjoittaneiden kanssa. Elokuvan ongelma oli tosiaan suurimmaksi osaksi se, ettei se aiheuttanut suuria säväreitä suuntaan jos toiseenkaan, jolloin kokonaisuus oli turhan löysä kun katsojaa ei herätellyt edes raju väkivalta, johon ainakin aiheensa puolesta olisi ollut mahdollisuuksia. Melko helposti unohdettava elokuva, aiheesta olisi voinut raapia kasaan paljon mielenkiintoisemmankin tuotoksen. Plussaa antaisin kuitenkin Mia Kirshnerista. Vaikka Dahlian hahmo jäi täysin paitsioon, niin tuossa naisessa on kuitenkin "sitä jotain". Yhdistelmä jumalaista kauneutta, viattomuutta, herkkyyttä ja toisaalta jotain syntisen seksikästä vetovoimaa, joka lyö helposti jalat alta. Bueno mimmi! Elokuvalle 2½/5