Koti Ikävä (2005) - Yleensä en suomifilmejä (paitsi uunot ja körmyt) tule katsoneeksi, mutta pienellä puristuksellä voin istuutua niidenkin ääreen, joskus jopa positiivisin jälkimainingein. Tälläinen oli myös Petri Kotwican Koti Ikävä. Väkevä ja vahva suomalainen taidonnäyte. Kuitenkin se suomalaisten elokuvien vakio masentuneisuus ja epäterve henkilökuva nostaa päätään tässäkin. 4/5 The Thomas Crown Affair (1999) - Pierce Brosnan herrasmieshuijarina on paljon tyylikkäämpi ratkaisu, kuin Brosnan Bondina. Crownin hahmo sopii kuin nyrkki silmään Brosnanille. Tämän vuoksi elokuvaa olikin mukava katsella. Rene Russo ei päässyt parhaimpaa suoritukseensa, mutta elokuvan tunnelma kompensoi tilanteen. Voin katsoa toistekin. 3½/5 King Kong (2005) - Peter Jacksonin päivitetty versio oli erittäin viihdyttävä, mutta taisi sisältää hyppysellisen liikaa efektikovistelua. Ajankuva oli luotu loistavasti. Alun alkuasukaskohtaus lupasi elokuvalta hieman genren muutosta, harmillisesti sitä ei tapahtunut. 3/5 Serenity (2005) - Joss Whedonin Firefly sarjaan perustuva elokuva. Lyhyestä virsi kaunis, minä tykkäsin ja paljon. Tunnelma ja teema oli mieleeni. 5/5
Producers: Suoraan näyttämöltä leffaksi siirrettynä ehkä hieman ylinäytelty, mutta alkushokista toivuttuani osoittautui ihan kohtuuviihdyttäväksi parituntiseksi. Toi hauskalla tavalla mieleen Mel Brooksin parinkymmernen vuoden takaisen leffan (unohdin suomenkielisen nimen) missä puuhasteltiin saman musikaalin kimpussa (M. Brooks oli mukana myös tämän leffan teossa). 3/5
La Passion de Jeanne d'Arc (1928) ½ Dreyerin tunnettu mykkäklassikko Orleansin neitsyen viimeisistä hetkistä. Olisko ollut jopa elokuvahistorian ensimmäinen oikeudenkäyntielokuva? Aiheena historiallinen ja siksi mielenkiintoinen. Elokuva oli tehty kivasti pienimuotoiseksi ja toteutettu turhia hienostelematta. Näin sen 82 minuuttinen toimikin ehkä kaikista parhaiten. Jännitettä välillä laahaavilta tuntuviin oikeudenkäyntien puhevuoroihin toi vahvat (puoli)lähikuvat kasvoista, joita oli myös nopeutettu tehdäkseen "huutava" vaikutelma. Pääosan Maria Falconettin näyttelemiseen olisin toivonut lisää ilmettä, vaikka toki kärsimyselokuvaan sopii oivallisesti paikallaan tuijottava lasittunut katse. Lopun roviokohtaus oli erittäin vahva ja toi mieleen Tarkovskyn Nostalghian. Kiitokset Murnaulle elokuvan suosittelemisesta! Kauas pilvet karkaavat (1996) Taas korjattu pieni aukko Kaurismäen filmografiasta. Upea elokuva, joka oli tunnelmaltaan selvästi tunnistettavissa toisiin Kaurismäen elokuviin. Tässä teemana oli työttömyys, tärkeä aihe, jota kuvataan surkuhupaisesti. Elokuvan ajoittainen huumori ei synny televisiosarjamaisesti liukuhihnalta tulevista vitseistä, vaan pienistä viksallaan olevista seikoista. Rauli "Badding" Somerjoen musiikista on hyvät kappaleet valittu soundtrackille, sen sijaan Markus Allanin olisi voinut korvata joku toinen tangolaulaja. Baisers volés (1968) Mestari Truffaut'n elokuva oli hienoinen pettymys. Varastettuja suudelmia kertoo Antoine Doinelin nuoruudesta. Elokuva alkaakin siitä, kun päähenkilö lopettaa armeijan. Epävakaa päähenkilö kokeilee elokuvan aikana useampia ammatteja, joista ei meinaa löytyä kunnolla sopivaa. Myös naisasiat ovat haussa. Varastettuja suudelmia on kuitenkin rento draamaelokuva, jossa ei mitään erikoista tapahdu, mutta jonka mielellään katsoo loppuun asti. Toinen naisnäyttelijä Claude Jade nousi kohisten nättien näyttelijätyttöjen listalle.
Kamyu nante shiranai - Who's Camus Anyway? Mielenkiintoinen elokuva murhaelokuvan tekemisestä taidekoulun opiskelijoiden keskuudessa. Kuvausten pitäisi alkaa viiden päivän päästä, mutta koko projekti on ihan hajallaan. Pääosaa esittävä pitää haalia näytelmäkerhosta, joka ei ole edes käsistä lukenut saatikka sinut roolihahmonsa kanssa. Tietysti budjetti ylitetty eli rahatkin ovat siis tiukilla. Mukaan laitetaan vielä projektiryhmän erinäiset yksityisongelmat keskinäisine ihastuksineen, ryhmää ohjaavan professorin omat naishuolet ja ohjaajan liian omistushaluinen tyttöystävä, niin tässähän on ainekset hyvään ja kohtalaisen erilaiseen opiskelijaelokuvaan. 4/5 Mah nakorn - Citizen Dog Hassu ja valloittava thaikkuleffa yksinkertaisen perinteisellä "poika-muuttaa-kaupunkiin-ja-tapaa-tytön" -tarinalla isolla määrällä fantasiaelementein lisättynä ja raikkaalla uudella tavalla kerrottuna. 4/5 Otoshiana - Pitfall Ei hassumpi satiiri ja sekoitus murhatapausta ja kummitustarinaa. Ensimmäinen puolisko oli vahvempi kuin toinen ja loppu jätti "tässäkö tämä nyt sitten oli" -olon, kun tarina tuntui loppuvan kesken ja muutamia kysymyksiä jäi auki. Kuitenkin tämän parissa viihtyi 90 minuuttisen ajan eikä tuntunut liian pitkältä. 3,5/5 Jôi-uchi: Hairyô tsuma shimatsu - Samurai Rebellion Upea samuraielokuva oikeutettua vihaansa ja perheensä kunniaa puolustavasta vanhasta oikeudenmukaisesta samuraista, jota hänen klaaninsa potki liikaa päähän katkaistaen kamelin selän lopullisesti. Ensimmäinen puolisko elokuvasta etenee perhedraaman parissa ja klaanin suhteita hieroessa, jolla luodaan pohjaa loppupuoliskolle, jossa varsinainen iso vaihde laitetaan silmään ja Toshirô Mifune päästetään irti. 4,5/5 Kedamono no ken - Sword of the Beast Lisää hienoa samuraielokuvaa ja tälläkin kertaa klaanijuonittelua ja selkäänpuukotusta moraalisen sanoman kanssa. Samuraikoodi on vahvasti läsnä tässä ja myös siitä miten kosto ei aina kannata, varsinkaan, jos jäät kiitollisuuden velkaan hänelle jolle piti kostaa. 4+/5. Ibun Sarutobi Sasuke - Samurai Spy Ninjoja ja vakoojia! Monimutkainen vakoilujuonittelu klassisine selkäänpuukotuksineen, murhaajaksi lavastuksineen ja koodattuine viesteineen. Tarinaa on välillä vaikea seurata, koska nimiä sinkoilee paljon ja niiden avulla pitäisi pystyä hahmottamaan kokonaiskuvaa siitä kuka kukin on. Lopussa hienoa sumun käyttöä kohtauksissa. 3,5/5 Kiru - Kill! Mustan huumorin keinoin otetaan yleisimmät samuraidraamojen kliseet ja yhdistetään vähän länkkäriä, niin saadaan hauska elokuva kuten Kiru. Kolmen edellisen vakavamman jidaigekin jälkeen tämä oli piristävä loppurutistus tähän Criterionin neljän samuraielokuvan pakettiin. 4/5 Meshi - Repast Ensimmäinen näkemäni Mikio Narusen ohjaus ja kokemus oli aika Ozumainen ensimmäisen puolen tunnin ajan johtuen Setsuko Harasta, joka on Ozun elokuvista tuttu kasvo. En aluksi voinut olla ajattelematta, että tämä on perinteinen Ozun perhedraama, jossa perhe yrittää naittaa Norikoa. Kuitenkin noin puolen tunnin jälkeen alkaa tulla eroa Ozuun, koska Naruse on ottanut feministinen otteen tarinaan huumoria matkan varralle ripotellen. Kyllä tämä hyvä elokuva on, mutta ei teknisesti mitenkään parempi mitä Ozu olisi saanut aikaiseksi. 4/5 Yama no oto - Sound of the Mountain Vielä enemmän Ozumaisempi kuin Repast, mutta paljon tummemmalla sävyllä kerrottu pessimistinen tarina vähitellen hajoavasta avioliitosta, jota aviomiehen isä yrittää vielä pelastaa. Onneksi elokuvassa on myös huumoriakin laitettu mukaan, että ei tarvitse pelkän synkistelyn varassa edetä. Näyttelijätyö on hienoa kautta linjan ja hyvin minimalistista ilman sen suurempaa yliammuttua draamaa. Asiat vain tapahtuvat ja sen jälkeen niitä vähin äänin yritetään korjailla. 4+/5 Desu nôto - Death Note Hyvä paketti fantasialla lisättyä jännäriviihdettä, jossa poliisit jahtaavat tappajaa, joka aluksi tappaa pelkästään rikollisia ympäri maailmaa kirjoittamalla heidän nimiään kuoleman jumalalta tippuneeseen kirjaan, mutta poliisin päästyä jäljille alkaa lahtaamaan myös heitä. Mukavia käänteitä matkan varrelle ripotettuna. Jatko-osaa jo kovasti odotellen. 4/5
Desperado (1995) Viimeksi olen nähnyt tämän elokuvan ala-aste iässä. Silloin tykkäsin, joten piti pistää tilaukseen, kun ei ole kaupoissa iskenyt silmään. Takakannessa oli K18 leima, joten on melko rajua settiä tullut katottua pienempänä. Ei tämä loppujen lopuksi aivan K18 leiman arvoinen ole, vaikka veri lentääkin joissain kohtauksissa melko huolella. Leffalta odotin enemmän kuin mitä se tarjosi. Actionkohtaukset olivat kyllä sopivan meneviä pienellä liioittelulla höystettynä. Juoni toimii jokseenkin hyvin ja näyttelijäsuoritukset ovat ihan hyviä. Lopulta olisi odottanut enemmän: alun baarirymistelyt olivat menevämpiä ja toiminnantäytteisempiä. Kunnon pääpahistaistelua ei loppuun saatu. Pitää pistää vielä tuo jatko-osa Once Upon a Time in Mexico tilaukseen. Sen näin reilu vuosi sitten, mutta siitäkään ei muistu mieleen paljon mitään paitsi ruutia ja verta. 3/5
Grease (1978) Musiikkinumerot toimivat varsin pätevästi ja ovatkin paikoitellen erittäin viihdyttäviä mutta muu osa ei aivan niin paljoa jaksa ylläpitää kiinnostusta. 3-/5 Stalag 17 (1953) Sekoittaa mainiosti huumoria ja vakavempaa otetta vankileirin vilinään. Koko cast Willian Holdenin johdolla on tikissä ja muutenkin mukava nähdä vankileirielokuva, joka ei rakennu vain mahdollisen paon varaan niinkuin yleensä tuppaa käymään. 4,5/5 The Lady from Shanghai (1947) Hienoinen sekametelisoppa. Mestarillisia jaksoja seuraa yleensä pienoinen alennustila mutta kaiken kaikkiaan varsin pätevä tekele. Suunnattoman hienot loppukuvat. 3,5+ Leave Her to Heaven (1945) Käynnistyy ehkä hieman hitaasti mutta kuitenkin vahvaa draamaa muutamalla veret seisauttavalla kohdalla ja kauniilla kuvauksella. 3,5-
Katselin juuri samaisen pätkän ja olen kyllä tällä kertaa jyrkästi eri mieltä. Osasin odottaa että leffa ei varmaan yllä odotusteni tasolle, mutta mielenkiinnosta oli pakko vilkaista pätkä kun se oli saanut melko paljon suosiota ja petyin pahasti. Sanottakoon että olen ihmeellisen netin välityksellä seurannut hieman tämän pätkän animesarjaversiota ja täytyy sanoa että se hakkaa tämän leffan melko suurella marginaalilla. Odotetusti, tapahtumia oli tiivistetty erittäin paljon, mutta yllätyin miten ehkäpä materiaalin mielenkiintoisinta aspektia, eli tekojen moraalisia näkökantoja, oli pehmitetty leffassa! Toivoin että asia olisi ollut päinvastoin ja leffassa olisi sukellettu vielä sarjaakin syvemmälle päähenkilöiden järkeilyyn, mutta eipä tällä kertaa. Oudommaksi tämän teki se, että luonnollisesti leffan olisi nyt olettanut painottuvan enemmän toimintaan (tai materiaalin ominaiseen jännäykseen), mutta ihme kyllä jännäys ei yltänyt sekään odotusten tasolle ja oli oudon latteaa. Leffa kattaa muistaakseni noin 12 ensimmäistä jaksoa sarjasta ja seurasinkin mielenkiinnolla mitä vapauksia oli otettu. Suurimmat muutokset löytyivät loppupuolelta johon oli ympätty täysin alkuperäisestä materiaalista poikkeava lopetus, joka ikävä kyllä teki yhdestä sivuhahmosta melko onton. Enpä tiedä... materiaalissa olisi kyllä ollut mielestäni varaa huikeasti parempaan filmatisointiin; tämä leffa jäi tuntumaan pikaiselta rahastukselta. En katsomista ennen ollut tarkistanut kuka pätkän oli ohjannut ja ei ollut suuri yllätys kun takaa paljastui mm. Azumi 2:n ohjannut veikkonen. Ensimmäinen Azumi ei allekirjoittanutta juuri vakuuttanut mutta toinen oli oikeasti heikko esitys. Parhaaksi anniksi tästä leffasta jäi L-hahmon melko hyvin onnistuneet maneerit.
Verrattuna Honey and Cloveriin tämä on suorastaan mestariteos, koska tässä pysyin paremmin kärryillä henkilöistä ja tapahtumista, sekä tämän viihdearvo on itselleni parempi. Jos olisin lukenut mangan tai katsonut sarjan, niin ehkä olisin toista mieltä, mutta nyt se on edelleen tuo 4/5 viihdearvolla mitattuna eikä alkuperäiselle tarinalle uskollisena elokuvana. Joten saat olla vapaasti eri mieltä, oma arvosanani elokuvasta ei siitä miksikään muutu.
Mission: Impossible III (2006) 6/10 Kuten lajityyppiinkin kuuluu, niin MI III ei tarjoa mitään suuria elokuvallisia elämyksiä; sisältönä on Tom Cruisen ja pääpahiksen välinen kamppailu höystettynä romantiikalla. Toimintapläjäyksenä hoitaa silti tehtävänsä mainiosti, jännitystä ja rytinää riittää. Välillä niiden voimaan tosin luotetaan liikaakin, sillä pahimmillaan elokuva on selkeää katsojan aliarvioimista. Lost in Translation (2003) 9/10 Coppolan tyttären ''Lost in Translation'' tuli katsotuksi pari kuukautta sitten, mutta toinen katselukerta ei himmentänyt elokuvan hohtoa lainkaan, päinvastoin. Se luo katsojalle upean tunnelman, vaikka varsinainen juoni puuttuu lähes kokonaan. Pelkät yksittäiset kohtaukset ja hieno kuvaus riittävät mainioon elokuvanautintoon. Molemmat pääosien esittäjät - Bill Murray & Scarlett Johansson - tekevät kerrassaan loistavat suoritukset, eritoten Oscar-ehdokkuudella muistettu Murray. Tämä on siitä harvinainen elokuva, että sen jaksoi katsoa melko lyhyen ajan aikana jo toisen kerran, ja yhä sen voisi katsoa uudemman kerran. Ei siis mitään kertakäyttökamaa. Blow (2001) 9/10 Johnny Deppin ympärille rakentuva, tositapahtumiin perustuva huumediilerin elämäkerta edustaa lajinsa parhaimmistoa. Minuun elokuvassa vetosi tarina, jossa nuori mies tekee rikastumishaaveistaan totta, vaikka keinot siihen ovatkin vähintäänkin arveluttavia. "Blow" toi mieleen Steven Spielbergin "Ota kiinni jos saat" -elokuvan, jossa pääosan hoiteli Leonardo Di Caprio. Niissä yhteisinä piirteinä ovat päähenkilön nousu & tuho, myös rikastumistavoissa on samankaltaisuutta. Depp hoitaa roolinsa kunniakkaasti, kuten aina. Secret Window - Salainen ikkuna (2004) 8/10 Stephen Kingin kirjallisuuteen perustuva "Salainen ikkuna" on elokuva, joka jakaa mielipiteet. Alussa "normaalin" elokuvan tavoin etenevä pätkä muuttaa luonnettaan radikaalisti. Erakoitunutta kirjailijaa esittävä Depp on täydellisen selkeä pääosan esittäjä, ja tekee todella hyvän roolin. Adaptation - minun versioni (2002) 7/10 Nicolas Cagen tähdittämä Adaptation on täysin oma lukunsa näkemieni elokuvien listalla. En tarkoita sitä, että pitäisin sitä parhaimpana/huonoimpana, mutta se on tarinaltaan ja taustoiltaan niin omalaatuinen, että se oli pakko katsoa. Vaikka kyseessä on yksi vuosituhannen kehutuimpia pätkiä, ei se minuun iskenyt erikoisemmin. Cagelta rutiinilla laatutyötä.
Vampyr - Der Traum des Allan Grey Hieno tunnelma oli tässä varhaiskauhussa. Kuvaus oli oivaltavaa ja kauhua luotiin hienovaraisesti. Tarina jäi vähän kakkossijalle. + The Lost Boys Samaa aihetta käsiteltiin tässäkin, mutta niin vastakkaiselta laidalta kuin vain mahdollista. Elokuva pääsi oikein yllättämäänkin ollen hyvällä tavalla varsinainen 80-lukulaisuuden huipentuma. Pöhkö juoni, pökkelöä näyttelemistä ja molemmat Coreytkin vielä mukana. - Apassilinnake (Fort Apache) Fordin taidokasta peruswesterniä taas tämäkin. Wayne oli hieman syrjässä, mutta Henry Fonda varsinkin teki hyvää jälkeä pyrkyrimäisenä komentajana. Paljon hyviä tyyppejä oli löytynyt myös sivurooleihin ja maisemat olivat komeita. + Juopunut enkeli (Yoidore tenshi) Kurosawan elokuva vanhasta juoppolääkäristä ja tuberkuloosia sairastavasta nuoresta gangsterista. Takashi Shimuralta jälleen hieno roolisuoritus, eikä Mifunessakaan vikaa ollut. ½ Pitäkää huolta kissastani! (Goyangileul butaghae) Korealainen elokuva koulunsa jo päättäneistä tytöistä, jotka etsivät elämilleen suuntaa töiden ja ystävyyden merkeissä. Hyvä ja aidonoloinen draama, kaunista kaupunkikuvausta paljon mukana. -
Papillon (1973) Uskomattoman hieno kuvaus vankilan vaikutuksesta henkiseen ja fyysiseen terveyteen sekä epätoivoisesta yrityksestä päästä takaisin vapauteen. Ensimmäisen kerran näin tämän elokuvan kokonaan ja oli kyllä katsomisen arvoinen. Reilu kaksituntinen kului todella nopeasti mielenkiintoisten roolihahmojen ansioista. Juoni toimi hyvin ja vankilan likaisuus kaikissa sen olomuodoissaan saatiin hyvin esille. Loistava elokuva! 5/5
Blow (4/5) - Tuli katottua mennä vknlpna tv:stä ja oli kyllä tosi hyvä leffa. Ehkä ois kestoltaan saanut puristettua vähän lyhyemmäksi. Miten jäänytkin kattomatta... Suosittelen! Failure to Launch - Muuttohaluton poikamies (2/5) - Tää pätkä ei kyllä tarjonnut mitään uutta (ei ollut oma valinta, puolipakosta jouduin kattoon :hitme: ). Jotenkin vaan SJP:n naama kyllästyttää. EN suosittele!
Tsotsi Nuori pikkunilkki tulee erehdyksessä varasteneeksi vauvan ja siinäpäs sitä alkaakin sitten elämänarvot muuttua. Tavallaan raikas elokuva, vaikka synkkiä polkuja välillä eteneekin. Eteläafrikkalaisia elokuvia tulee harvoin vastaan, mutta tämä oli ainakin positiivinen tuttavuus. - Kuinka Harrysta tuli puu (How Harry Became a Tree) Katkeruuden mallia irlantilaisittain. Colm Meaney on ajan myötä saanut melkoisesti särmää ja kaukana olikin elokuvan päärooli Star Trekin Chief O'Brienista. Tarinan japanilainen alkuperä paistoi aika selvästi läpi, hieman tuntui elokuvan pohjafilosofia oudolta irlantilaisympäristöön. Kohtalon tuomio (The Postman Always Rings Twice) Kulkuri kohtaa tienvarsikuppilan vanhan pitäjän nuoren vaimon ja eihän siitä hyvä seuraa. Pätevää noiriin kallellaan olevaa kerrontaa alkupuoliskolla, mutta lopussa tarina pääsee hajoamaan ja kuvioita sotketaan liiaksi. + Roger Dodger Eno näyttää siskonpojalle mallia siinä, kuinka naisia isketään. Tämä oli pätevää nykypäivän jenkki-indietä. Hyvää dialogia ja osaavat pääosanesittäjät. Campbell Scott oli kovassa vedossa enona ja Jesse Eisenberg oli jälleen ottamassa kehnoa miehenmallia kuten The Squid And The Whalessakin.
Joon-ho Bong: The Host (2006) Välillä "blockbuster" -elokuvaa...."The Host" rikkoi Koreassa kaikki teatterien katsojaennätykset ja siitä tuli ensimmäinen korealainen elokuva joka möi yli 13 miljoonaa pääsylippua. Monsterileffa joka rakentuu perhedraaman, toiminnan, komedian ja kauhun varaan - elokuvan musiikissa on nämä asiat oivaltaen huomioitu. Tämä omaperäinen - silti kliseitä hyödyntävä hirviöleffa kuuluu lajityyppinsä kärkipäähän. Kaksi tuntia kului ripeästi.
Rakkauden risti (1946) Jälleen yksi voimakas Tulio melodraama. Perusasetelma kopioi suoraan Sellaisena kuin sinä minut halusit -elokuvaa. Myös filmimateriaalia on kierrätetty aikaisemmista elokuvista ja kuvattua materiaalia käytetään useaan kertaan. Tästä huolimatta Rakkauden risti on toimiva ongelmaelokuva, joka pelaa suurelta osin Regina Linnanheimon näyttelemän kohtalokkaan naisroolin ansiosta. Tätä kaunotarta katsoja saakin nauttia puolilähikuvilla ja erikoislähikuvilla. Juonesta en halua kertoa mitään, ettei vaan jonkun katselunautinto dorpetoidu. Kun tottuu Tulion elokuvien leikkaustyylin, ei elokuvat tunnu enää huonorytmisiltä, vaan esim. tässä kerronta on varsin tiivistä.
Cars (2006) **1/2 Ihan nättiä jälkeä, mutta oli kokoajan olo, että sama homma on nähty eri paketissa monta monta kertaa. Opetuksellinen puoli leffassa ei toiminut kovinkaan hyvin, kun päästöpuoleen ei puututtu millään tavalla. Anacondas: The Hunt for the Blood Orchid (2004) *1/2 Vaikka en tälle tähtiä tuon enempää annakaan, oli tämä pirun hyvää ajanvietettä ja yllättävän hyvin tehtyä sellaista. Odotukset oli täysin nollassa, mutta kaikista clicheistä huolimatta ihan ok leffa. Vähän hymyilytti aivan ylistereotypiset hahmot ja hahmojen valokuvamallimaisuus. CGi oli kaikessa vähyydessään yllättävän toimivaa. Kyllä tämä peittosi alkuperäisen Anacondan, jos nyt yhtään muistan millainen se oli.. The Adventure of Sherlock Holmes' Smarter Brother (1975) **** Loistava leffa ja täysin omaa luokkaansa. Ei tule mieleen toista samanlaista. Hulvatonta iloittelua koko puolitoistatuntinen, tämä leffa ei ota itseään liian tosissaan. Dom DeLuise tekee herkullisen roolin ja lopun oopperakohtaus on pieni klassikko. Juoni on hatarahko, mutta ei siitä väliä. Stealth (2005) *1/2 Jotain pientä odottelin tältä leffalta, mutta en oikein tiedä mitä. Mitään en kuitenkaan saanut. Epäselvästi toteutetut lentokohtaukset näyttivät enemmän konsolipeliltä kun leffalta ja juoni oli vähän osastoa "nyt nää lähtis lentää ja sit syttys ydinsota...". The Brothers Grimm (2005) **1/2 Tältä odottelin vähän enemmänkin, vaikkei kovin suurta suosiota ole saavuttanut. Jotenkin tästäkään ei saanut hirveästi irti, Matt Damon oli ihan ok, mutta Heath Ledger tuntui olevan täysin hukassa. Suurin osa leffasta oli epämääräistä kohkaamista eikä hommaan saanut kunnolla otetta. Kuvaus ja valaistus oli oudon epätasaista, välillä uskomattoman kaunista ja välillä taas tosi tökeröä. Sama päti CGI-puoleen. Muutama kohtaus toimi (gingerbread man), mutta suurin osa ei. Gilliamin ote tuntui kyllä lipsuneen tässä leffassa, vaikka ohjaajalle tuttuja tavaramerkkejä kyllä riitti.
Das Boot (1981) Original Uncut version. Tulipa vietettyä lauantai-iltapäivä tämän sukellusveneseikkailun kanssa. Täytyy tunnustaa, että kyllä perse alko puutumaan neljännen tunnin kohdalla, mutta kokonaisuutena 4h 42minuuttinen elokuva lähentelee eeppisiä mittoja. Kuten arvata saattaa, on lähes viidessä tunnissa mukana myös paikallaankäymistä ja tapahtumien toistomista. Aiheesta on muutoinkin (IMO) vaikea saada jatkuvasti tapahtumia sisältävää ja kiinnostavaa niin, ettei katsojat ala oksentamaan. Petersen kuitenkin onnistui tässä aika hyvin. Elokuvassa on loppujen lopuksi lukumääräisesti vähän taistelukohtauksia, mutta niistä on osattu ottaa jännitystä ja toimintaa irti. Neljännen tunnin alkupuolella oleva Gibraltarin ylitys sekin jaksona on mahtava - epätoivoinen fiilis, johon koko tunnelma viittaa, vaihtuu taisteluksi selviytymisestä. Sen jälkeen taas tapahtuu kääntyminen La Rochetteen, jota ei selitetä. Kävikö laiva kääntymässä Italiassa? Loppu on taas lähes kyyneleet silmissä eroamista tästä sukellusvenemiehistöstä, jonka osalliseksi katsoja on tullut kirjeenvaihtajat välityksellä. Hieno sotaelokuva, jota tuskin jaksan täysmittaisena useita kertoja katsoa.
Shutter (Parkpoom Wongpoom & Banjong Pisanthanakun, 2004) Kohtalaisen korkeat odotukset tätä leffaa kohden oli päässyt kehittymään syystä tai toisesta. Valokuvissa näkyvät kummitukset ovat psykologisesti tehokas pelote. Aivan odotusten tasoinen tämä näppärä Thaimaan ihme ei ehkä ollut mutta kaukana huonostakaan. Elokuva ei ehkä tarjoa hirveästi uusia kauhuideoita niille jotka ovat ahmineet lajityypin parhaat tekeleet mutta muutama kohtaus sai kyllä selkäpiin karmimaan. Elokuvassa on aika paljon säikäyttelyä (lähinnä äänitehosteilla) joten aivan nerokkaimpien psykologisten hiustennostattajien joukkoon se ei kuulu. Jännittynyttä tunnelmaa on toki myös. Loppupuoliskon juonipalapeli on kohtuullisen hyvä ja loppukin on ihan ovela. Leffan kerronta on hieman kankeaa ja näytteleminen ei sykähdytä. Sandre Metronomen DVD-julkaisussa on hyvä DTS ääniraita mutta kuva on skaalatun oloinen (?) ja siinä on ikävä kohinanpoisto päällä. Aasiakauhun ystävien kannattaa katsastaa. ½
Election: Alexander Payne on huippuluokan ohjaaja. Näin on ainakin semmoiset ihmiset kertoneet, jotka oikeasti jotain elokuvista ymmärtävät. Sidewaysin osalta voin moisen lausunnon osittain allekirjoittaakin, joskaan en sitä pidä mitenkään erityisen upeana elokuvana. Sitä edeltänyt About Schmidt sen sijaan oli Jack Nicholsonin loistamisesta huolimatta aikasti tylsä kokemus. Election oli kaikinpuolin vähän Sidewaysmainen kokemus: leffa oli hyvä, mutta odotin hieman enemmän. Puhtaana komediana mainostettava Election oli paljon muutakin, ja oikeastaan ennenkaikkea jotain muuta kuin puhdas naurattaja. Varsinaisia ei kestä katsoa, kun on niin hauskaa -kohtauksia ei ollut ainuttakaan ja naureskeltuakaan ei tullut paria kohtaa useammin. Huumorintajuttomuudestani huolimatta elokuvassa oli kuitenkin positiivinen yleisvire ja pikkuhauskoja kohtauksia riitti läpi elokuvan. Parempi tämä kuitenkin kuin monissa komedioissa esiintyvä ilmiö, että ensimmäisen 15 minuutin aikana käytetään 90% hyvistä jutuista ja loppuaika odotellaan lopputekstejä. Matthew Broderick, tuo Hugh Grantin ja John Cusackin kanssa samaan trioon kuuluva romanttinen komedia -genren 80 ja 90 -lukujen suunnannäyttäjä on tällä kertaa lukion suosittu opettaja. Paynen käsikirjoitus / ohjaus ei kuitenkaan mikään romcom ole, vaan jonkinlainen katsaus demokratiaan ja vaalijärjestelmään lukion oppilaskunnan presidentin valinnan kautta. Sen lisäksi vatvotaan yhtä sun toista sivujuonta, jotka kyllä sopivat ihan hyvin kokonaisuuteen, mutta saavat Electionin näyttämään hieman repaleiselta elokuvalta. Paynen ohjaus on About Schmidtiin ja Sidwaysiin verrattuna hyvin suorasukaista. Tunnelmointia ja kuvien maalailua ei juuri ole, vaan painotus on nopealla etenemisellä ja sujuvalla kerronnalla. Kertojaääni toimii joskus paremmin, joskus huonommin. Electionista varmasti toivottiin isompaakin hittiä, mutta se ei saanut lippuluukuilla edes 20 miljoonaa dollaria täyteen. $-tulot ei onneksi kerro elokuvan laadukkuudesta käytännössä mitään: Election on oiva valinta niille, jotka haluavat paria astetta fiksumpaa komediaa. 3½ / 5 Fucking Åmål: Niinpä niin. Ilman sen suurempia tyttörakkauslisiäkin Fucking Åmål on erinomainen elokuva. Lukas Moodyssonin ohjauksista olen nähnyt kolme. Niistä kaksi (tämä ja Lilja 4-ever) ovat loistavia, mutta sen sijaan Tillsammans ei ole mulle suunniteltu. Tylsempiä leffoja saa hakea. Fucking Åmål ei varsinaisesti ole elokuva lesboista tai lesboudesta, vaikka se tarinan eteenpäin vievänä voimana osaltaan toimiikin. Elin on koulunsa suosituimpia oppilaita ja siinä sivussa angstaa koko pienen mittansa edestä lähes läpi elokuvan. Elinillä saattaa olla enemmän ruutiaikaa, mutta varsinaisena päähenkilö toimii Agnes, jolta puuttuu niin kaverit kuin itseluottamus. Agnes on yksinäinen hyvinkin kirjaimellisesti, mutta myös Elin on sitä omalla, vähemmän ilmeisellä, tavallaan. Moodysonin ohjaus / käsikirjoitus on oiva kuvaus siitä, mistä ja miten suosio yläaste-ikäisillä teineillä nousee ja laskee. Kaikki haluavat olla erilaisia, mutta liiallisesta massasta poikkeavuudesta rangaistaan. Vahvan kokonaisuuden lisäksi Fucking Åmålista jää mieleen päällimmäisenä sen useat erinomaiset yksittäiset kohtaukset. Elokuva alkaa ja loppuu erittäin paljon puhuvilla ja kertovilla kohtauksilla. Liftauskeikan takapenkkitapahtuma on tunteikas, kuten myös oikeastaan kaikki kivien ikkunaan heittelyt. Jatkuvaa angstausta pehmentämään löytyy myös huumoria, josta osa tosin on teinien perusnaurettavaa käytöstä. Fucking Åmål ei ole kuitenkaan ongelmaton elokuva. Se kestää ainoastaan reilut puolitoista tuntia ja etenee erittäin nopeasti. Vaikka loppuratkaisu onkin loistava ja upeasti toteutettu, jää elokuvasta pikkuriikkisen hätiköivä maku. Aiheesta olisi varmasti saatu enemmänkin irti pureutumalla hieman syvemmälle henkilöihin. Tällaisenaankin Åmål on kuitenkin loistava elokuva, jossa toimii kaikki tärkeä: kuvaus on tyylikästä, dialogi ja kerronta tarinaa eteenpäin vievää ja näyttelijät mainioita. Tunnetta elokuvassa on enemmän kuin viidessä keskiverto teinityttödraamassa yhteensä. 4½ / 5 Roger Dodger: Eipä ollut suuria odotuksia tämän laatuelokuvan suhteen. Ohjaaja / käsikirjoittaja Dylan Kiddin toinen elokuva P.S. oli varsin miellyttävää katsottavaa, mutta ei kuitenkaan lähellekään sen tason mestariteos, joka saisi hankkimaan lisää miehen tuotantoa. Tähän kun vielä lisätään lähinnä ihan kiva -luokan näyttelijälista ja ok -tason IMDB-pisteet niin enpä usko, että ilman erään luotettavuutensa osoittaneen nettikaverin suositusta tätä olisi tullut ostettua. Reilulla kuudella eurolla Play.comista irtoava Roger Dodger kannattaa kuitenkin ehdottomasti hankkia jokaiseen hyllyyn. Se on jonkinlainen yhdistelmä Swingersin pakonomaista naisenmetsästystä ja Almost Famousin puhdasta seikkailuhenkeä aiemmin tuntemattomassa maailmassa. Kiddin elokuvan keskiössä on seksi. Monin paikoin kepeällä elokuvalla on kuitenkin aiheesta (ja sen vierestä) huomattavan paljon enemmän sanottavaa kuin monilla T&A-komedioilla. Eikä Roger oikeastaan edes ole komedia, vaan draamaelokuva josta markkinointimiehet mielellään puhuvat komediana. Nauramaan toki pääsee, mutta kepeän pinnan alla on monella tapaa varsin synkkä ihmistutkiskelu. Näyttelijät tekevät pääosin hyvää työtä, ja vaikka Campbell Scott elokuvan nimikkoroolissa onkin suurinpiirtein yhtä miellyttävä kuin Colin Farrell Phone Boothissa, on hänen roolityössään jotain joka saa tuntemaan sympatiaa hahmoa kohtaan. Jesse Eisenberg 16-vuotiaana neitsyenä on varsin uskottava. Lukio painaa päälle ja naisista pitäisi saada yhden illan pikakoulutus. Kapiaisena toimivan Rogerin lisäksi opettajina toimivat niin L Wordista tuttu Jennifer Beals kuin Elizabeth Berkley. Roger Dodger nojaa ennenkaikkea dialogiinsa. Aika ajoin vähän tönköltä vaikuttava kameratyöskentely ei juuri haittaa, sillä käsikirjoitus on rautaa. Tätä elokuvaa voi avosylin suositella niille, joiden makuun Before Sunrisen / Sunsetin kaltaiset jutusteluelokuvat ovat lähes järjestään laadukkaita. Dialogi sisältää muutamia loistavia vitsejä, ajatuksia elämästä ja ennen kaikkea se tuntuu (pl. jossain määrin elokuvan aloitus) luonnolliselta. Elokuvan viimeinen kohtaus tuntuu hieman tarpeettomalta, mutta jättää ehdottomasti hyvän mielen. Roger Dodger tasapainottelee huumorin ja draaman välimaastossa ja onnistuu siinä loistavasti. 4 / 5