Inconvenient Truth Pelottavinta dokumentissä on oikeastaan se että amerikkalaiset valitsivat presidentikseen dubyan tämän miehen sijaan. Osoittaa että leipää ja sirkushuveja voittaa vieläkin analyyttisemmän ajattelun. Itse olisin katsellut enemmänkin faktatietoja mutta tämänhän onkin tarkoitus antaa suuremmalle yleisölle herätys. Siksi välissä kuvaa läppärinkäytöstä autossa, koska kyllähän kiireinen ja pätevä mies käyttää läppäriä myös taksissa. Mutta en kyllä ostaisi asuntoa kovin alhaalta enää.
"Bandidas" (Joachim Rönning & Espen Sandberg, 2006) Luc Bessonin tuottama ja käsikirjoittama ''Bandidas'' edustaa hilpeää Villin lännen maisemiin sijoittuvaa toimintaelokuvaa. Elokuva ei humoristisuudestaan ja epärealistisuudestaan huolimatta ole kuitenkaan aivan kaikkein kevyimpiä komedioita, sillä päähenkilöt, Marian (Penélope Cruz) ja Saran (Salma Hayek), kytkee yhteen jopa hieman koskettava johdantokertomus. *** "Amarcord" (Federico Fellini, 1973) ''Amarcord'' oli vasta ensimmäinen näkemäni Fellinin elokuva. Tätäkin on kehuttu yhdeksi eurooppalaisen elokuvataiteen merkkipaaluista, mutta minulle ei elokuvan hienous juurikaan auennut. Paikoitellen ''Amarcord'' sisälsi upeaa musiikkia ja kaunista kuvausta, mutta juonen puuttuminen teki siitä niin sekavan ja tyhjänpäiväisen, etten mitenkään pysty nostamaan tätä vaikuttavimpien katselukokemusteni joukkoon. **
Loma Roomassa (Roman Holiday) Tässä oli 50-luvun elokuvan charmia parhaimmillaan ja juuri tässä roolissaan Audrey Hepburn oli varsinainen viehkeyden multihuipentuma. Yksi parhaista "kaupunkituristielokuvista". ½ Eläville ja kuolleille Koskettava elokuva vaikeasta aiheesta. Pienimuotoisuus toimi hyvin ja näyttelijöiden suoritukset olivat vahvan uskottavia. Ainoastaan loppua kohden elokuvan ote hieman herpaantui, mutta viime vuosien parhaita kotimaisia tämä kuitenkin oli. - Jeesuksen kadonnut hauta (The Lost Tomb of Jesus) Kohudokumentissa oli paljon puhetta, mutta vähän asiaa. Tunnissa vähäiset paljastukset olisi mainiosti jo ehditty käydä läpi, nykyisessä pituudessaan dokumentissa oli aivan liikaa tyhjänjauhamista. Myös itse paljastukset jäivät kovinkin köykäisiksi ja todisteet löydöksistä ilmeisen huteriksi. - Ristiaallokko (Caught) Noirintapainen rahannainnin problematiikasta. Howard Hughesiin tässä hieman viittailtiin, mutta jotenkin tarina jäi tavallaan oudoksi eikä onnistunut nappaamaan otteeseensa. Loppuratkaisu oli tavallaan pöhkö Spoiler keskenmenon suodessa onnen ja vapauden. ½ Kaksi merimiestä (Our Relations) Laurel ja Hardy kaksoisrooleissa sekä "itsenään" että hulttiokaksoisveljinään. Kaksikko ei aivan parhaimmillaan, mutta monta hyvää sketsiä elokuvaan kuitenkin mahtuu. ½ Rakastunut Pariisissa (Funny Face) Tästä puuttui paljon sitä, mikä teki Lomasta Roomassa erinomaisen. Hyvä musikaali vaatii rungokseen edes jonkinmoisen tarinan, mutta tässä kehystarinan potentiaalia ei hyödynnetty. Hepburn ei vakuuttanut musikaaliosassa. Lähes kuusikymppinen Fred Astaire oli kyllä hyvässä vedossa.
The Black Cauldron - Disneyn klassikko #25 oli maineensa veroinen pelottavakin seikkailu. Gurgi hahmo toi mieleen vahvasti Klonkun ja itse pääpahis toi Masters of the Universen Skeletorin mieleen. Tarina oli kyllä hieman hentoinen ja toteutus laiskanlainen. Mitään isompaa tunnetta ei tässäkään saatu, edes lopuntaistelussa. The Aristocats - Disneyn klassikko #20. Kiva pikkuseikkailu, jossa paha hovimestari raivaa kissoja pois perinnön tieltä. Parhaat hahmot olivat kuitenkin koiria. Napoleon ja Lafayette vahtikoirat saivat oikeasti nauramaan. Scatman Crothers oli kovin kiva lisä svengaavana jazz kissana.
Blades of Glory Sama juonen peruskuvio on nähty ainakin n^2 kertaa mutta mitä siitä murehtimaan. Oikein hyvää urheilukomediaa oli kasaan saatu. Will Ferrelistä en ole koskaan oikein pitänyt mutta tällä kertaa hän veti ihan siedettävän roolin. 3,5/5
Bad Taste Tämä leffa on täynnä splatteria ja splatter huumoria. Yllätyin kun edes pidin tästä leffasta. Tämähän on Peter Jacksonin ensimmäinen koko illan elokuva ja se on tehty jollakin 100$. Mielestäni mahtavaa huumoria ja kestää katselun. Varsinkin hyvä känni leffa tai suurella kaveri porukalla. Tätä kun katsoo, niin et tarvitse aivoja
Deliverance (1972) Iskevä elokuva luonnon ja sivilisaation kohtaamisesta. Neljä kaupunkilaisjuippia lähtee melomaan syrjäiselle joelle. Matka muuttuu eloonjäämiskamppailuksi, kun kaksi syrjäseudun rappeutunutta miestä hyökkää heidän kimppuunsa. The Blues Brothers (1980) Legendaarinen leffa Jakesta ja Elwoodista jotka ovat suorittamassa Jumalan antamaa tehtävää. Loistavia repliikkejä ja överiä menoa. "What kind of music do you usually have here?" "Oh, we got both kinds. We got country and western." Miller's Crossing (1990) Coenien paras elokuva ja samalla kaikkien aikojen paras gangsterielokuva. Gabriel Byrnen näyttelemä antisankari juonittelee kahden rikosllispomon välissä. Mahtavaa dialogia ja Tommy Gunin laulantaa. The Hudsucker Proxy (1994) Coenien screwball-komedia hulavanteen keksijästä. Visuaalisesti hieno ja melko tyhjäpäinen, mutta hyvässä mielessä.
La Vita è bella (1997) Tragikoominen Kaunis elämä on mielestäni parhaita komediaa ja draamaa tarkoituksellisesti sekoittavista elokuvista. Taustana on 30-40-lukujen tapahtumien kehittyminen (fasismi). Elokuva on hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikean asian voi selittää lapselle, mutta myös siitä että elämänilon säilyttäminen auttaa selviytymään. Roberto Benigni on aivan hämmästyttävän taipuisa näyttelemään koomikkoa - aivan Chaplinin perillinen - ja myös ohjaamaan elokuvaa. Kaunis elämä toimii joka kerta yhtä hyvin. Suosittelen! Vihtori ja Klaara (1939) 0 Tämä Teuvo Tulion ohjaama farssi on yliampuva, riehaisa ja äänekäs. Pääparina nousukas tehdasjohtaja Vihtori, joka on aivan vaimonsa Klaaran tossun alla. Klaaran hahmo muistuttaa erittäin paljon Pekka Puupää -elokuvien Justiina, kaulimineen kaikkineen. Vauhdikas tarina myötäilee talon tyttären naimakauppoja. Jos haluat säilyttää mielessäsi vielä edes palasen jonkinlaisesta positiivisesta mielikuvasta vanhasta suomalaisesta elokuvasta, niin jätä tämä elokuva katsomatta. Oikein omiaan lisäämään vihaa suomi-elokuvaa kohtaan. Hirveetä, kauheaa, surkeaa. Kolme edellistä sanaa kuvaa ehkä parhaiten tuntemuksia katselemisen jälkeen.
Porky's No kun halvalla sai! Hyllyyn Porkysin olisi voinut kyllä jättää, mutta ei tämä nyt ihan täydeksi sudeksi paljastunut. Bob Clarkin ohjaama elokuva on järkyttävän epätasainen. Mukana on muutamia loistavia kohtauksia, mutta myös ripakopallinen kliseitä ja muuten vain epäonnistuneita juttuja. Pannukakuista ensimmäisen tulee mieleen koko elokuvan viimeinen 15 minuuttia, jonka yhdessä olon henki ja typerä kosto-suunnitelma ovat säälittävintä elokuvaa vähään aikaan, mitä on tullut nähtyä. Muutoin elokuvassa ei sen kummempaa tarinaa olekaan, eikä sellaiselle olisi ollut tarvettakaan: kyseessä on selvästi fiilistelyelokuva. 50-luvun lukioelämään sijoittuva elokuva kuvaa varsin osuvasti opettajien ja murrosikäisten teinien välillä olevia seksi-elämän eroavaisuuksia. Vähempikin kärjistäminen olisi tosin riittänyt. Aikansa American Piehan tämä selvästi on, Steve Stiffler -show tosin pyyhii Porkysilla lattiiaa mennessä ja tullessa. Kaiken mollaamisen jälkeen on kuitenkin hyvä todeta, että vaikka päähenkilöihin ei missään vaiheessa samaistukaan - he ovat varsin yhdentekeviä - niin ihan laadukasta vitsiä elokuva tarjoaa vähän väliä. Muutamat loistojutut olisivat toimineet vielä paljon paremmin, jos kohtausten pituus olisi ymmärretty pitää kohtuullisina. 2+ / 5 The X-Files The X-Files on paras koskaan tuotettu tv-sarja. Samanniminen elokuva ei valitettavasti ole lähelläkään esikuvansa tasoa. Tämä kummastuttaa eritoten siksi, että sen lisäksi että The X-Files oli 5. tuotantokauden jälkeen suosituimmillaan oli se ennen kaikkea myös parhaassa terässään. Elokuva on itse asiassa kuvattu jo ennen 5. kautta, joten on erikoista mihin Chris Carterin ja kumppaneiden näkemys katosi 4. ja 5. kauden kesälomalla. Elokuvan suurin ongelma on, että se yrittää aivan liikaa kosiskella suuria massoja. Tämä tarkoittaa käytännössä tyhmennettyä mytologiaa, alienmaisia muukalaisia, liikaa selittelevää otetta ja toimintaelokuvamaisuuden kasvua. Yhdestäkään näistä ei saa lisäpisteitä. Visuaalisesti Fight the Future -työnimellä kulkenut elokuva on toki monin paikoin yksi komeimpia The X-Files -jaksoja, mutta mitään niin huimaavaa kuin vaikkapa Paper Clipin kaivokset tai One Sonin lentohangaari ei kuitenkaan nähdä, vaikka puitteet näennäisesti suurempia ovatkin kuin koskaan aikaisemmin. Elokuva voi toimia kelvollisena tutustumispakettina The X-Files maailmaan, mutta fanipojille se ei valitettavasti tarjoa oikein mitään uutta. Mytologiasta ei paljasteta mitään tuoretta ja ristiriitaisuuksiakin ynnä juonellisia tyhmyyksiä riittää yhden elokuvan tarpeisiin. Paljon on kuitenkin hyvääkin: vaikka sekä Dana Scullyn että Fox Mulderin hahmoa on yksinkertaistettu valkokankaalle, on parivaljakko kuitenkin kovassa iskussa. Lisäksi kaikki Well-Manicured Man -kohtaukset ovat toimivia ja siitäkin huolimatta, että Filu-tunnelmasta ollaan leikattu aimo pala pois, ei sitä olla kokonaan pystytty tukahduttamaan. The X-Files on kuitenkin aina The X-Files. 3½ / 5 The Sting Aikanaan peräti seitsemän Oscaria - mukaan lukien paras elokuva, ohjaaja ja käsikirjoitus - voittanut The Sting on mukavan harmiton elokuva. Se ei yritäkään olla mitään elämää suurempaa, vaan sopivalla määrällä huumoria ja draamaa maustettu veijarihuijari-elokuva, jotka tekivät tuossa 2000-luvun alussa jonkinnäköisen paluun Hollywood-tuotantoihin. Jos joku ei ole leffaa sattunut näkemään, niin vaikkapa Oceans-elokuvien ystäville tätä voi suositella jokseenkin varauksetta. Ei tosin Suomessa myytävänä halppis-DVD-julkaisuna. 7:lla Citymarketin alekorista mukaan napattu enemmän tai vähemmän extraton kiekko ei ole edes anamorfinen, vaikka takakansi muuta väittääkin. Ihme perseilyä. Tarinan lähtökohdat eivät ole mitenkään erityisen omaperäiset: sattuu murha, tarvis kostaa ja rahaa huijaamallahan se onnistuu. Selkeästi lukuihin jaettu kertomus petraakin edetessään ja selvästi heikoimmat minuutit vietetään heti elokuvan aluksi. Valmistauduin jo hyvinkin pitkästyttävään kokemukseen, mutta pian varsin hyvässä vireessä olevan Paul Newmanin astuessa remmiin The Sting petraa huomattavasti. Kun nyt Newman tuli mainittua, niin käydään näyttelijät läpi nopeasti: Robert Redford toisessa pääroolissa on hyvä hänkin, eikä muissakaan pelureissa ole mitään valittamista. Tasaista työtä joka jannulta. Junassa tapahtuva korttipeluureissu on elokuvan jonkinlainen laadullinen huipentuma, mutta ei loppumatkakaan mitään pulkkamäkeä ole. Vaikka niin pienelle romanttiselle juonelle kuin jahtaavalle poliisille löytyy lopussa tekemistä, olisin silti saksinut ne pois kokonaisuudesta. Sen sijaan kaikki Newmanin johtamaan vedonlyöntitoimistoon sijouttuvat kohtaukset ovat kultaa, eikä pääosaparin ollessa yhtä aikaa ruudulla nähdä oikeastaan ainoatakaan heikkoa kohtausta. Läpi elokuvan jatkuva rennon lepsu ote vie hyvin mukanaan. Tekisi mieli nähdä The Stingin ohjanneen George Roy Hillin tekaisema Butch Cassidy and the Sundance Kid, sama pääosaduokin löytyisi. Tuskin se nyt ihan susi on. 3½ / 5
Alelaareissa on kyllä Suomessa ollut tätä "erikoisversiotakin", joka on kaikin puolin suositeltava ostos.
Garfield ** Kyllähän tää oli aika hengetön tekele. Karvinen oli kyllä ihan hyvin tehty ja Bill Murrayn ääni sopi tälle hyvin, mutta siinäpä ne posiitiviset asiat oli. Mikä tässä eniten mätti oli tarina. Kyllähän tämä varmaan mukuloita hauskuttaa, mutta hieman varttuneemmalle katsojalle tämä on aika tylsää seurattavaa. Juoni oli niin perushuttua, että oikein harmittaa. Eikä Karvisen sarjakuva charmistakaan ollut enää paljoa jäljellä. Garfield 2: A Tail of Two Kitties **½ Tällä kertaa Karvinen seikkailee Englannissa, missä se sekoitetaan paikalliseen aateliskissaan. Eihän tämänkään juoni nyt päätähuimaa, mutta kyllähän tässä oli jo hieman yritystä. Muutamat naurutkin se tarjosi. Billy Connolly oli lähinnä köyhän miehen John Cleese ja Jennifer Love Hewitt oli hukattu täysin. Parempi kuitenkin kuin ykkösosa. Emmett's Mark ***½ Toimiva jännäri nuoresta poliisista joka saa lääkäriltä huonoja uutisia. Kuolema korjaa parin viikon sisällä. Mielenkiintoisille poluille lähtevä elokuva tarjoaa tasaisen laadukasta näyttelyä ja kohtalaisen jännää tunnelmaa. Tim Roth ja Gabriel Byrne tuovat kokemuksellaan tarvittavaa jämäkkyyttä, eikä pääosan teini-idoli Scott Wolfkaan huono ole. Mukava alelaarilöytö. Fata Morgana Tuli kirjoiteltua jo pitkä rivi tarinaa, mutta sitten tuli ähky. Turha tätä on muille selvittää. Katsokaa itse... :thumbsup:
Quest for Fire (1981) - Eipä ollut tulitikkuja eikä sytkäreitä silloin muinoin ei. Annaudin kivikausikatsaushan se tämä, elokuva jossa tuli vie ja toisinaan se luolanaikkonenkin. Eipä ollut sitten isohkoiksi nousseiden odotuksieni vertaista näin loppujen lopuksi, mutta kyllähän tämän ihan kuriositeettinakin mieluusti katsoi. Maisemathan tässä oli kyllä paikallaan ihan, kuten myös päänelikon muinaisiksi eläytymiset, mutta se taianomaisuus -- toisenlaiseen maailmaan hypnotisointi, oli ilmeisesti sitten kai liikaa vaadittu. Suht hyvät fiilarit tästä nyt kuitenkin irtosi, joten... - The Lion in Winter (1968) - Kuningas Henry II:n Englanti vuonna 1183 ja joulu se jo tullut on. On aika perimispäätösten, joten ei muuta kun vankivaimoketta ja kauhukakaraa paikalle. Enpä nyt aivan kyllä hiffannut, että millähän lihaksilla se tämänkin elokuvan Oscar-status on saavutettu. Kovin vaan tuntui keskinkertaisen oloiselta ihan kaikinpuolin, joten ei ymmärtämään ei. Laitetaan ohjaajan piikkiin vaikkapa, joka ei tosiaankaan mikään superlahjakkuus tainnutkaan olla. Parhaimpia positiivisimpia O'Toolille, joka hoiti hommansa energisesti ja nyyppäkasvoille Hopkins/Dalton. Tylsähkö oli. ½ The Night of the Hunter (1955) - No tätähän kyllä kelpasi. Pahalla sedällä siis pahat mielessä, mutta voih ja ei.. miksi juuri nämä mukulat. Iltasatumaista, paikoitellen surrealistiseksikin yltyvää synkkäilyä nyt ainakin, jossa sokerillekin se oma paikkavaraus. Visuaalisestihan tämä oli oikein nautittavaa mv-elokuvaa -- lavastukset, valon käyttö, kameran sijoittelut ja koko helahoitonen mitä mainiointa. Kun näyttelijätkään (Billy Chapin..Mitchum etunenässä) ei pekkaa pahemmaksi, niin mikäs oli katsellessa. Tästä elokuvasta jää kyllä monet kohtaukset vielä pitkäksi aikaa mieleen. On se vaan harmin paikka, ettei Laughtonia sitten tämän enempiä ne ohjaajan hommelit innostelleet. ½ Amazon Women on the Moon (1987) - Theodor Antonius Tugain, eli näin tuttavallisemmin melodraamoistaan kovasti tunnetun - Teuvo Tulion se ainoa amerikanihmeeksi jäänyt. Laitetaan kasa sketsintapaisia scifi-parodiointia häiriköimään, niin kyllähän nyt hauskaa pitäisi? Ei ollut. Tämän voi ihan huoletta viskata sinne mitä epähauskimpien komediakompastelujen jättivuorelle, eli mount sucksalottiin. Monique Gabriellen nakutepastelulle tuo puol pinnanen. ½
Thank You For Smoking Laatuleffa. Osasi naurattaa samalla kun nosti hyvinkin vakavia aiheita esille. Väkisinkin sitä jäi miettimään tupakan mahtia ja kieroa peliä sen ympärillä. Leffa sisälsi aivan loistavaa dialogia ja Aaron Eckhart vakuutti tupakan puolestapuhujana. Lisäksi "kuolemanlähettien"(vaimitänenytolikaan) yhteiset lounaat ja kuolontilastojen vertailut olivat leffan parhainta antia. Tykkäsin. ****
Singles (1992) ½ Cameron Crowen hyvän-mielen elokuva kertoo parikymmisistä sinkkukaveruksista, jotka etsiskelevät paria. Tunnelmaltaan rento ja viihdyttävä. On tainnut TV-sarja Sinkkuelämää ottaa suuret vaikutukset tästä elokuvasta.
Onkohan nyt mennyt big_j:llä nimet sekaisin??? Virallisten lähteiden mukaan Sensuela (1972) oli Tulion viimeinen elokuva. Mutta jos väitteesi pitää paikkansa, niin tämä pitää nähdä!
Lady in the Water (M. Night Shyamalan, 2006) Kritiikkiä osakseen saanut satuelokuva tuli viimein nähtyä. Odotukset olivat tippuneet aika alas arvosteluja lukiessa. Aika erikoista Shyamalan-elokuvan kohdalla. No kyllähän tämä heikoin leffa miehen tuotannossa onkin mutta kaukana huonosta. Arvostan kyllä ohjaajaa uskalluksesta tehdä näin henkilökohtainen teos sisällöllä joka saa vähänkin ahdasmieliset katsojat viittaamaan kintaalla. Shyamalanille ominainen tunnelma on mukana joskaan ei vahvimmillaan. Huumorille annetaan mukavasti tilaa. Elokuvan henkilöt muodostavat mukavan "My Name is Earl"-tyyppisen yhteisön jossa jokainen saa olla omalla tavallaan outo. Viihteen ohessa jännityselementit toimivat tehokkaasti ohjaajalle tyypillisellä tavalla. Pidin elokuvan ajatuksista jotka siis ujutettiin katsojalle hienovaraisesti sadun kautta. Paul Giamatti osoittautui erittäin hyväksi pääosassa (20 vuotta sitten tämä rooli olisi ehdottomasti kuulunut Richard Dreyfussille!). Sadun ja todellisuuden yhdistäminen ei tarjonnut kovin ihmeellisiä yllätyksiä ja elokuva loppuu melko suoraviivaisesti. James Newton Howard hoitaa musiikillaan homman kotiin. CGI ei ollut näikin tuoreeksi elokuvaksi kovinkaan vakuuttavaa. Shyamalan seurasi Spielbergiä tällä kertaa pienemmissä saappaissa. ½
Fun and Fancy Free - Suomeksi tämä Disneyn 9.klassikko on Pennitön ja Suruton ja lienee melkolailla vähän tunnettu teos. Kaksi lyhyempää animaatiota on sidottu yhteen Samu Sirkan juonnolla. Ensimmäinen tarina Bongo karhusta oli melkoista tuttua huttua, kun taas jälkimmäinen Jaakko ja Pavunvarsi tarina oli täyttä kultaa. Basil - The Great Mouse Detective - Disneyn 26.klassikko olikin parasta mitä vähään aikaan muistan Disneyltä nähneeni. Erittäin toimiva paketti kaiken kaikkiaan. Hyvä Sherlock Holmes tunnelma elokuvassa ja Vincent Price pahiksena oli loisto. Lisäksi on tullut katsottua lyhyen ajan sisään David Attenboroughin 3 sarjaa.. The Living Planet - Sir Attenborough esittelee maailmaamme sen synnystä lähtien. Tuttua laatua jonka erottaa vanhemmaksi sarjaksi vain nuoremmasta Attenboroughista. Hieno kokonaisuus joka saa haluamaan lisää. The Life of Mammals - Nisäkkäitä piisaa planetaalla ja tässä sarjassa niistä kohdata lukuisia. Upeaa kuvaa (tällä kertaa ihan 1.85:1 suhteella) ja mielenkiintoista tietoa riittää useammaksikin katselukerraksi. The Life of Birds - Kokonaisuutena kenties vieläkin kiehtovampi kuin Nisäkköiden Maailma, johtuen varmaan siitä että linnut olen sivuttanut niin usein kovin tylsinä. Taas kerran tietoa tuli vaikka kuinka ja vuoroin sai nauraa, kauhistua ja ihmetellä lintujen elämää. Upea sarja joka kannattaa napata mukaan, jos vielä stockalta saa 4.90/levy hintaan.