Kuinka paljon mielestäsi menestymisestä saa nauttia?

Tai otetaanko sellainen esimerkki että että on kymmenen perheen kylä, jossa 7 perhettä asuu yhdessä ja samassa talossa, kaksi neljässä ja viimeinen perhe viidessä. Nämä kaksi perhettä päivittelevät kuinka rikkain perhe ei anna yhtään viidestä talostaan köyhimmille perheille.

Moraalihan on siitä hauska käsite, että jokainen voi määritellä mieleisekseen. Yhtä lailla voidaan kysyä miksi köyhiin maihin sitten tehdään populaa niin paljon, ettei maa sitä jaksa elättää? Onko siellä asuvat ihmiset niin itsekkäitä että katsovat että juuri heidän pitää tehdä niitä penskoja niin paljon, kun vastavuoroisesti jokainen tekisi vain yhden niin seuraavilla sukupolvilla olisi enemmän asuintilaa. Onko väärin sanoa köyhiä ihmisiä itsekkäiksi?

Mietitkö itse kun poltat cohibaa että kuinka paljon silläkin rahalla olisi saanut joku köyhän maan perhe ruokaa? Miksi syyllistää muita(rikkaampia) kun ei se ole kiveen kirjoitettu että rahaa pitää jakaa köyhille. Köyhän pakolaisperheen näkökulmasta me kaikki suomalaiset ollaan rikkaita.

 

Juuri niin paljon kuin se vain on mahdollista lain asettamin ehdoin. Jos olisi oikein viimeisen päälle menestyjä, niin ei mulla ainakaan olisi mitään ongelmia hankkia threadin aloittaneessa postauksessa mainittuja urheiluautoja (Ferrari, ihan vain periaatteesta, olisi itse asiassa välttämättömyys) ja suuria omakotitaloja valtavine tontteineen. Ei menestymisestä tulisi mitään ongelmaa tehdä. Hyväntekeväisyyteen tai muuhun vastaavaan osallistuminen on jokaisen oma asia, laittaa sinne sitten valtavia %-osuuksia omaisuudestaan tai ei lainkaan. Ei niiden muiden ihmisten ajatuksia mallia 'kyllä sunkin tulisi jakaa enemmän kun on noin paljon suotu' tarvitsisi niin tosissaan ottaa, 95%:sti ne olisivat kateutta kuitenkin.

 

Ja kannattaa muistaa etenkin näin suomalaisen näkökulmasta, että mehän laitetaan jokainen "hyväntekeväisyyteen" useita kymmeniä prosentteja joka ikisestä eurosta, minkä tienaamme. Laitamme yhteiseen pottiin rahaa myös hankkimastamme autosta, talosta, tontista jne. Jos ostaisin uuden Ferrarin niin kuinkahan monta tonnia siitäkin käytännössä menisi yhteiseen hyvään? Aika monta, veikkaisin.

Köyhien kannattaa muistaa, etteivät he ole laittaneet juuri penniäkään kiinni mihinkään julkiseen palveluun, mutta viitsivät kyllä käyttää niitä ja napista, jos palvelu ei ole heidän standardiensa mukaista... Niin ja syyllistää rikkaita siitä, että ovat opiskelleet ja tehneet töitä kovasti, ja sitä kautta tienanneet enemmän rahaa kuin Olli Ojankaivaja, joka jätti opiskelut peruskoulun jälkeen ja jolle pullo keskiolutta maistuu paremmin kuin yleissivistys.

 

Ongelma vaan on, että Suomessa ja monessa muussa paikassa montaa kuitenkin kiinnostaa se toisen auto ja talo. Se mikä mielestäni pääasiassa erottaa suomalaiset muista, on avoimesti näkyvä kiinnostuneisuus ja siihen liittyvä kateus. Suomessa on lähes hyväksyttävää sanoa: "ei tuo tuota ole ansainnut" kun taas muualla saa näin ajatella, mutta pitää sanoa: "good for him/her".


Itse olen tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän suomessa/missä vaan on hulluja työnarkomaaneja, jotka on valmiita tekemään 12h työpäivää seuraavat 40 vuotta, niin sitä parempi kaikille. Kuten täällä on sanottu, niin tässä maassa veroja maksetaan sen verran, että jokainen ansaittu penni kartuttaa yhteistä hyvää selkeästi enemmän kuin mitä jo entuudestaan varakas työntekijä itse siitä pennistä hyötyy. Jos tämä työnarkomaani päättää vielä laittaa rahojaan kulutukseen niin homma vaan paranee entisestään. Se ei ole minulta pois jos tällä henkilöllä on viisi autoa, hän haluaa ostaa kuudennen ja minulla ei ole yhtään...

Ainoa asia minkä tietysti toivoisin, olisi, että nämä hullut työnarkomaanit, jotka tuottavat äärettömän paljon, olisivat moraalisesti suht valveutuneita ja suhtautuisivat vakavasti vaikkapa ympäristöasioihin. Muuten voi helposti käydä niin, että rahan tuottaminen muuttuu itseisarvoksi ja kaikki muut arvot jäävät rahan jalkoihin.

 

Hmmm... Olen kyllä tämän käynyt läpi aiemmin tässä ketjussa, mutta kertaus on kai opintojen äiti. Niin Mama, tämän ketjun alkupuolella tosiaan sanoin, että tottahan toki syyllistyn itse tässä tekopyhyyteen, koska olen minäkin kuitenkin itsekäs ja ostelen esimerkiksi niitä sikareita. Mutta kuten jokainen määrittää itse ne rajansa (tai no ei jokainen, siitähän tässä ketjussa on kyse), niin samoin teen minäkin, ja minusta sikarit (joita muuten en osta niiden kalliimmasta päästä, ja joita tilailen ulkomailta, jotta saisin TODELLA halvalla) eivät vielä ole sen rajan väärällä puolen. Totta kai kaikki on suhteellista,ja todellakin köyhän pakolaisperheen näkökulmasta minä olen rikas.

Mutta vaikka kaikki on suhteellista, niin ei kai me järkevinä ihmisinä lähdetä näitä monen sadan tuhannen ja miljoonan ostoksia vertaamaan n. 30 euron kuukausitahtiin sikareiden ostossa, eiksnii.

Se ydinpointti mulla on, että tokihan ihminen on itsekäs ja menestyksen tullessa nauttii siitä. Eikä siinä minun mielestäni mitään väärää niin ole: siinähän ihminen on vain ihminen. Mutta jos ei sydämessä tai aivoissa se tunnu miltään, että ostelee ultraluksusta vailla huolen häivää, niin silloin se kertoo minusta ihmisestä jotain. Onko tämä ihminen silloin huono ihminen? Ei kaikkien näkökulmasta, eikä välttämättä minunkaan (enhän voi olettaa, että jokainen ihminen pohtii asioita tai näkee ne samoista näkökulmista). Mutta omien arvojeni kautta itse en tällaista ihmistä kai voisi arvostaa. Tämähän muuten olisikin mielenkiintoinen kenttäkoe, jos esimerkiksi joku ystävistäni iskisi kultasuoneen ja tulisi miljonääriksi. Näillä arvoillani olisi kiintoisaa nähdä muuttuisivatko fiilikseni siitä kaverista, jos hän alkaisi vain ostelemaan Ferrareita yms.

Todentaanpa vielä, että tässä en periaatteessa syyllistä kaikkia rikkaita. Maailmassa on onneksi paljon esimerkkitapauksia, jossa rahaa on paljon, ja vaikka sitä tietenkin käytetään elintason parantamiseen, niin mitään oksettavaa ultraluksusta ei hankita ja samalla rahaa maailmanparantamiseen ja yhteisöön käytetään. Tämä on mielestäni niin kuin sen pitääkin olla tässä epätäydellisessä maailmassa.

 

Jos mulla ois rahaa, niin ostasin saatanan ison katumaasturin isolla koneella sekä ison kartanon. Siksi, että tykkään asua maalla, tykkään ajaa kovaa ja tykkään säilyä hengissä kolareista pienempien kanssa.

No ei, kyl mä palkkaisin kuskin ajamaan. Jos sitä rahaa ois, ettei paskalle taivu.

Mut huoli pois, te kanssa-autoilijat. Ei mulla tule koskaan olemaan rahaa kuin 1.3:iin kauppakasseihin.

Niin kysymykseen vastaus, mun puolesta saa ostaa vaikka puolet Suomesta, kunhan ei elvistele rahoillaan. Kavereiden pitää pysyä kavereina, vaikka toisella ei penninlatia ja toisella kultahippuja tippuu takataskusta.

 

Voihan sitä ajatella asiaa tältäkin kannalta, että lapsenahan varmaankin moni meistä vastasi kysymykseen "Mitä ostaisit jos olisit tosi rikas?" että iso linna, hienoja autoja, legoja jne. No, tätä kautta ajateltuna nämä ultraluksusta ostavat ovat kuin lapsia vangittuina aikuisen ruumiiseen vailla kunnollisen arvomaailman muodostusta (no okei, oon tässä vähän liian ankara heille).

En tiedä sitten kuulostavatko nämä minun arvoni muista kuin Opus Dein sääntökirjalta; että ihmisen pitää rajoittaa itseään ja pitää itsensä nöyränä pakolla, mutta en kerta kaikkiaan voi ainakaan itseni kohdalla semmoista allekirjoittaa, että ei ole mitään moraalisesti tai eettisesti arvelluttavaa siinä, että tarpeeksi rahaa saatuaan käyttää sitä vain itseensä ja ostelee sillä asioita, jotka ovat korkelta hinnaltaan ja käytännöllisyydeltään turhuuden ja oksettavan korkean elämäntyyliin perikuvia.

 

Joo, mutta toisaalta tuo sun asenne on melko yleinen. Et kyllähän mäkin auttaisin mutta kun ei tuokaan auta ja sen pitäis auttaa ensin.

"Eihän munkaan pidä vähentää mun autoilua tippaakaan kun toisaalta onhan niitä formuloita ja ralleja. Nehän se ensin pitäis kieltää, nehän ne suurempia syyllisiä on. "

"Ei tää mun tupakanpoltto mitenkään riippuvaisuutta ole. Narkkarit ja huumeet, nehän ne pahempia on. Mulla jos parin tunnin välein poltan yhden, niin missä se tuntuu. "

Siis eikö se nyt ole ihan turhaa syyllistää muita ihmisiä omien moraalikäsitysten vuoksi ja siinä samalla siirtää se muutoksen vastuu näiden muiden harteille? Siis kun sehän nyt on selvä että tämän keskustelun käytännön tulos on pyöreä nolla. Ainiin, päästähän me syyllistämään rikkaita. On ne epeleitä. Kyllä minä mielelläni auttaisin, mutta kun en ole tienannut vielä sitä ekaa miljoonaa.

Minusta on jotenkin paljon rehellisempää itselleen ajatella että ostaessani jotain parilla kympillä, olisin sen rahan voinut lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Mutta en kyllä ajattele että syyllistämpä rikkaat ensin. Jos jotain muutosta oikeasti haluaa, niin silloin sen lauseen pitää olla 'Mitä Minä voi tehdä...'

 

Semmoiset 15 minuuttia. No okei, jos on todella hyvä menestyminen tai onnistuminen sattunut kohdalle, niin sitten sellaiset 20-30 minuuttia voi pitää silmiä kiinni, nostaa jalat pöydälle ja nauttia olosta.

 

Tavallaan olen samaa mieltä ja tavallaan en. Ensinnäkin ollaanpa rehellisiä ja todetaan, että se vaikutuksen ero maailman tilanteeseen mikä sikarin hinnalla on verrattuna Ferrarin hintaan on sen verran suuri, että minusta on hieman ajattelematonta alkaa puhumaan suhteellisuudesta. Toiseksi, tämä topiikkihan käsittelee nimenomaan sitä mitä mieltä itse on, miten itse menettelisi. Eli en tässä lähtenyt niinkään syyllistämään tiettyä osaa (sitä ns. ultraluksus-osaa) rikkaista, vaan kertomaan miten itse menettelisin, jos sattuisin olemaan niin menestyksekäs. Tosin tuleehan se syyllistäminen ehkä sivutuotteena, koska mikäs arvo se sellainen on, jota soveltaa vain itseensä.

En minä tiedä absoluuttista totuutta enkä siten voi sanoa, että rikkaat ovat pahoja ihmisiä jne. Voin vain pohtia mitkä ovat omat arvoni ja nähdä maailma niiden valossa. 24 ikävuoden aikana olen vain tullut siihen lopputulokseen, että sori vaan mutta emme elä yksin tässä maailmassa eikä tämä maailma ole täydellinen, ja niimpä ei ole oikein, että elämme vain itselle. Kuten muissa ketjuissa on tullut todistettua, niin kyllähän allekirjoittanutkin varmaan joissakin asioissa elää enemmän itselleen kuin muut, mutta vastaavasti allekirjoittanut on sitä mieltä, että itselle ostettu 8 euron sikari on aika merkityksetön verrattuna siihen, että ostelee monen sadan tuhannen tai jopa miljoonan euron autoja (joka on minusta juuri sitä puhumaani oksettavaa ultraluksusta).

Kyllähän minäkin toisaalta osallistun siihen maailmanparannukseen. Hyväntekeväisyyskeräyksiin tulee osallistuttua, joukkoliikkennettä tulee käytettyä, tulee kierrätettyä ja käytettyä luontoystävällisiä tuotteita. En ole missään vaiheessa väittänyt olevani mikään kultapoika maailmanparannuksen suhteen ja on totta, että jos mikäli voisin seisoa täysin arvojeni takana, niin mun tulisi esim. sikarinpoltto lopettaa ja laittaa ne rahat hyväntekeväisyyteen. En tee sitä kuitenkaan, koska olen itsekäs -- ja kaikkihan me sitä olemme. Minusta vaan jokaisella ihmisillä pitäisi olla se raja milloin tajuaa, että on itsekkyyttä ja on itsekkyyttä. Minulla tämä raja tulee vastaan näissä ultraluksus-tuotteissa kuten Ferrareissa ja isoissa kartanoissa.

Ehkä maailmankuvani tulee muuttumaan tulevina vuosina ja huomaan, että osa ajatuksistani on aika naiiveja. Kuitenkin toivon, että se minussa ei ikinä muutu, että jos satun rikastumaan niin en ainakaan oksettavaan ultraluksukseen lankea, koska silloin en omasta mielestä olisi se ihminen joka haluan olla. Jos muut saavat onnen ylettömästi ultraluksukseen tuhlaamisesta ja se ei aiheuta mtään mietittävää peilattuna maailmantilanteeseen, niin ne muut ovat silloin toisenlaisia ihmisiä kuin minä. Huonompia? En tiedä. Parempia? En tiedä. Erilaisia? Kyllä, ja kuten sanottu, en heitä niin voi kunnioittaa, koska silloin asettuisin arvojani vastaan. Käsittääkseni arvot eivät ole arvoja, jos niitä soveltaa vain itseensä.

EDIT: Lisätäänpä vielä, että en minä kuvittele, että maailma olisi yhtäkkiä parempi paikka, jos vaikka kaikki rikkaat muuttaisivat ultraluksuksensa rahaksi ja antaisivat ne hyväntekeväisyyteen. Se olisi aika naiivisti kuviteltu. Mutta se olisi alku ihan samalla tavalla kuin minun 20 euronen hyväntekeväisyyteen -- ja huomattavasti merkittävämpi sellainen. Ja voihan tätä ajatella myös omakohtaisesti filosofiselta kannalta: pitääkö sitä sitten saada kaiken ja toteuttaa kaikki unelmansa? Minä en ainakaan halua saada kaikkea mitä haluan, koska mitä minulle sitten jää enää tavoiteltavaa. Itse tykkään ajatella, että määrittelen itseni enemmän epäonnistumisten kuin sitten onnistumisten kautta. Pitäisiköhän lanseerata tässä uusi ajatelma: "Ei kaikkea tule saada, mutta kaikkeen tulee pyrkiä kuitenkaan ajattelematta, että jos sitä ei saavuta on epäonnistunut".

 

Suunnilleen samoilla linjoilla menisin, mutta hyväntekeväisyyteen en antaisi mitään. Jotain rajaa omahyväisyydellä ja itsepetoksella. Hauska ketju, oikein hauska.

 

Lähdehän sinäkin ElvisThePelvis jo vapun viettoon!

 

Joo, ihan niin paljon kuin huvittaa. Jos on rahaa niin paljon että korvista tursuaa niin miksi ei saisi tehdä kaikkea mitä se mahdollistaa? Menestymisestä pitää nauttia, miksi muuten menestyä? Minusta on typerää velvoittaa rikkaita ihmisiä luopumaan omaisuudestaan johonkin hyväntekeväisyyteen. Jos he ovat menestyneet niin miksi heidän pitäisi maksaa siitä yhtään enempää? Takaan, että jokainen keskipalkkainen suomalainen kuluttaa kyllä ihan mielellään oman palkkansa asioihin josta nauttii, oli se sitten pillu, viina tai elokuvat. Rikkailla ja menestyneillä on ihan samat oikeudet.

Jos minä rikastun niin aivan takuulla kaikki on ultraluksusta ja niin oksettavan ökyä kuin vain voi olla. Miksi? Because I can niin kuin isossa maailmassa sanotaan. Tom Wolfe on julkaissut juuri hyvän paperin uudesta rikkauden rodusta johon minäkin luultavasti kuuluisin jos rikas olisin. Tiivistettynä ennen wanhaan rikkaat pitivät rahansa piilossa ja niistä ei puhuttu, uusi rotu taas on juuri tätä because I can tyyppiä ja todellakin näytetään että on rahaa.

Jos minä antaisin rahaa hyväntekeväisyyteen niin se olisi sen takia, että haluaisin tukea jotakin eikä sen takia että jokin keskipalkkainen apina minua siihen vaatii tai olettaa että minä teen niin vain koska minulla on rahaa. Perinnöksikö se raha pitäisi jättää? Perintöä annetaan sen verran että kersat saa itselleen ammatin. Ei tässä maailmassa kukaan ilmaiseksi mitään ansaitse.

 

Kurdt kyllä tiivisti täydellisesti tuohon fraasiin, "because I can", sen mitä vastaan olen. Itse edustan sitä koulukuntaa, että "Vaikka voin tehdä jotain, niin en tee sitä". Se vaatii huomattavasti enemmän luonnetta. Tietenkin moni ei tähän koulukuntaan kuulu, koska siitä seuraava henkinen palkinto ei ole niin kivaa kun vaikka se Ferrari.

On muuten aika ironista, että välillä täällä Plazalla ollaan niin vastaan näitä kaikkimullehetinyt-pullamössö-plazalaisia ja kommentoidaan heille, että kannattaisi käyttää vähän sitä mikä on korvien välissä, ja sitten kuitenkin tässä ketjussa on paljon myös sitä tullut esille, että nimenomaan ei tarvitse sitä käyttää vaan mennä just sillä kaikkimullehetinyt-asenteella eteenpäin elämässä.

No joo, nyt vapun viettoon!

 

Mutta minä en millään voi ymmärtää miksi en saisi tehdä jotain jos se on laillista eikä vahingoita toista ihmistä? Kannattaa mennä itseensä ja miettiä hetken, että miksi on niin sitä vastaan ettei toinen viettäisi ökyelämää jos kerta pystyy. Kyllä tuo minusta pahasti kuulostaa kateudelta vaikka et sitä itse myönnäkkään. Mietippäs ja kerro minulle yksi syy miksi en ostaisi kallenta mersua mazda 6:n sijaan jos rahalla ei olisi väliä? Tai miksi en ostaisi 500 neliön omakotitaloa 100 neliön talon sijaan?

 

->EtP

jollet saa jotain ratkaistua heti, ja haluat kertoa ajatuksistasi, niin se ei ole filosofinen pulma

menestyksestä saa nauttia kuinka paljon tahansa

se onkin sitten eri juttu miten nautitaan. ne sun 8 euron sikarit pyörittävät yhteiskuntaa monella tavoin, kuten ne ferraritkin

mikä sun on? ootko lestoja kuunnellut liikaa (jotka kyllä itselleen keräävät, vaikkei mukanaan voi viedä) vai mikä on ongelma? mistä tulee tuo hyväksymisen hakeminen ja selittelyn tarve?

 

Älä pede taas jaksa aloittaa. Voisin yhtä hyvin kysyä sinulta, että miksi koet tarvetta tulla olemaan minun tekstejäni kohtaan negatiivinen. En ikinä ole sitä ymmärtänyt, miksi et voi vaan kirjoittaa omaa näkemystäsi topiikista, ja sillä osoittaa minut vääräksi (kun sehän on elämäntehtäväsi). Miksi sinun on pakko tuolla lailla suoraan hyökätä kimppuuni?

Toivon myös, että yrittäisit ymmärtää, että tässä käydään keskustelua topiikista , ei tämä ole mikään minun henkilökohtainen avautumisketjuni. Kerro minulle miten tämän ketjun sisältö eroaa mistään muusta pohdiskelevasta ketjusta tarinatuvan puolella? Eikö siellä väitellä asioista? Eivätkö ihmiset siellä kerro omia näkökulmiaan asioihin?

Mulla ei ole mitään sua vastaan, mutta en vaan ymmärrä tuota "koulukiusaajan" meininkiä. Ja esimerkiksi tuosta "lesta"-kommentista kyllä kaikki näkevät millä fiiliksellä tähän ketjuun vastaat. En halua olla tosikko tai itkuliisa, muta sovitaanko niin, että jos tämän tasoisia vastauksia sinulta tulee jatkossa, niin en kommentoi niihin ketjuissa mitään vaan sovin moderaattorien kanssa millä meiningillä edetään jatkossa. Kyllä, minua saa kritisoida, ja kyllä, olen varmastikin usein naiivi ja väärässä. Mutta käsittääkseni tämän foorumin sääntöihin kuuluu, että tuo tapa, jolla esim. minulle kirjoittelet, on vähän väärä.

Minusta on pikku hiljaa alkanut tuntumaan siltä, ettet taida oikein ymmärtää mitä tarkoittaa esimerkiksi filosofinen keskustelu tai pohdiskelu, kun pidät jokaista niihin liittyvää tekstiäni jotenkin sellaisena, että haen siinä hyväksyntää tai jotain. Kerro minulle miten minun tulee vastata ketjuun, joka käsittelee sitä, miten kukin itse näkee asian ja miten kukin itse noudattaa sitä omassa elämässään. Ja kyllä, minähän tämän ketjun perustin, mutta käsittääkseni en ole ainoa, joka on perustanut ketjun, joka käsittelee näitä filosofisia ja moraalisia kysymyksiä Tarinatuvassa.

 

En voi tietenkään sinun puolestasi vastata, joten vastaan omasta puolestani miten itse näen asian. Ostaisin varmasti Mazda 6:n sijasta paremman auton (en ole väittänytkään, ettei saisi mitään kallista ostaa -- ollaan puhuttu siitä ultraluksuksesta), mutta kalleinta Mersua en ostaisi, koska en ensinnäkään tarvitse niin hienoa autoa ja koska haluaisin kuitenkin jotenkuten pysyä kohtuudessa (minä olen siitä hassu veikko, että maailmantilanne kuitenkin koskettaa minua siinä määrin, etten mitä tahansa kehtaisi ostaa). Ehkä hahmotuskykyni on heikko, mutta minusta vielä 500 neliötä ei tunnu järkyttävän isolta. Joka tapauksessa, en ostaisi mitään kartanoa, koska en tarvi niin paljon tilaa, ja koska minusta tuntuisi typerältä asua talossa, joka olisi niin suuri etten välttämättä kuukausiin kävisi tietyissä paikoissa sitä, kun samalla on kodittomia tuolla ulkona.

Tämä ei todellakaan ole kateutta; ymmärrän kyllä miksi ajattelisit niin minusta, koska selvästikin ajatusmaailmamme eivät kohtaa. Ehkä tässä pitää kuitenkin edelleen tähdentää sitä, että tämä on tosiaan minun oma lähtökohtani elämään ja että en todellakaan sano, ettei elämästä saisi nauttia tai ettei saisi mitään kallista ostaa. Avainsanana tässä on kai "kohtuus", ja se ettei saa ylettömästi tuhlata.

Täytyy sanoa, etten odottanut ihan näin jyrkkää suhtautumista, koska onhan hyvänen aika tästä aiheesta, "Ihmiset jotka nauttivat elämästä tuhlaamalla ultraluksukseen", tehty elokuvia, kirjoja ja ohjelmia, jossa lähes poikkeuksetta heidät leimataan turhamaisiksi ja toisenlaisessa todellisuudessa eläviksi. Ehkä ne kaikki on sitten tehty kateudesta vaan...

 

Miksi et ostaisi kalleinta mersua mutta ostaisit kuitenkin kalliin mersun? En ymmärrä miksi ei voisi ostaa sitä parasta mallia jos kerta rahat riittää? En yksinkertaisesti ymmärrä käsitettä "en tarvitse noin hienoa, joten ostan halvemman mallin". Siinä ei ole mitään järkeä kun rupeat sitä miettimään. Miksi et halua parasta mitä voisit saada? Oletko kenties huolissasi siitä mitä muut ajattelevat? Oletko turhamainen ja pinnallinen jos ostat vain parasta? Miksi sitten taas ihmiset jotka tekevät työnsä aina vaatien pelkästään parasta ovat kunnioitettuja? Minä en myöskään käsitä miksi on minun asiani miettiä sitä miten jollakin toisella ei ole kotia tai ruokaa. Ei se todellakaan ole ihan sama tai ei sillä ettenkö välittäisi, mutta ei minusta minun kuulu luopua itse jostain vain sen takia koska joku toinen ei sitä saa. Maailma valitettavasti toimii niin ettei kaikilla ole asiat ihan samalla tavalla. Jos olisin ökyrikas niin aivan takuulla antaisin huomattavia summia hyväntekeväisyyteen, mutta en esimerkiksi lopettaisi vaan maailman parhaan lihan syömistä ja roskiin heittämistä jos en jaksa vain sen takia koska joku afrikkalainen lapsi näkee nälkää. Se on yksinkertainen fakta etteivät todella ökyrikkaat elä samassa todellisuudessa kuin me muut. Miksi he eläisivät? Ei siihen ole mitään vaatimusta vai onko sinusta oma todellisuutesi se kaikista paras kun rahaa ei ole koskaan tarpeeksi ostaa sitä mitä haluaisi juuri silloin kun sitä haluaisi?

 

(Ensinnäkin täytyy todeta, että kurdt mielestäni tässä käy oikeasti hienoa väittelyä, ja joidenkin tiettyjen tyyppien sietäisi ottaa tästä mallia. Tämä on sitä ns. rakentavaa keskustelua, ja näin saa ja pitääkin kyseenalaistaa. Tähdennän, etten tässä ole alentuva tai sarkastinen, vaan oikeasti minusta on hienoa, että "menneisyyden arkkivihollinen" käy tällaista keskustelua. )

Niin, maailma todellakin toimii niin, ettei kaikilla ole asiat samalla tavalla. Se on oman arvomaailmani (aiheeseen liittyen) lähtökohta. Ensinnäkin on syytä huomioida se seikka, että vaikka aika vähän olen yleisesti kiinnostunut autoista, niin sen tiedän, että "kallis mersu" ja "kallein mersu" liikkuvat aivan eri sfääreissä mitä hintaan tulee. Kallis mersu maksaa mitä... 50 000 euroa? Kallein mersu, tai vaikka sellainen Limited Edition McLaren Mercedes F1, maksaa monta kertaa enemmän. Tämä kielteinen suhtautumiseni tähän kalleimpaan malliin ei johdu osaksi siitä hinnasta vaan siitä mitä se auto (ja se hinta) edustaa: turhamaisuutta oksettavan suurella hinnalla. Voisin ihan samoin kysyä, että oikeasti... mitä kallein mersu tarjoaa mitä kallis mersu ei tarjoa?

Tässä siis ei ole kyse tyytymisestä, kateudesta tai muiden mielipiteistä välittämisestä. Tässä on kysymys kohtuudesta ja siitä, että edes jollain lailla pitäisi osoittaa nöyryyttä, jos kerran asiat on niin hyvin, että voi tehdä asioita "because I can". Otetaanpa vaikka sellainen ylisöpö ja kliseinen esimerkki. Isoveli ja pikkuveli ovat jäätelökioskilla. Isoveli pitää jätskituuttia kädessä, kun pikkeveli tilaa omaansa. Saatuaan sen, pikkuveljeltä tipahtaa jätskipallo maahan. Sen sijaan, että isoveli alkaisi syömään omaa tuuttiaan, antaa hän sen pikkuveljelleen. Ei se johdu välttämättä siitä, että pikkuveli saattaa itkeä, haluta isoveljen jätskittuuttia tai että isoveljen käy pikkuveljeä sääliksi. Se voi hyvinkin johtua siitä, että isoveli ajattelee, että "Mulla on asiat hyvin, mutta jos toisella on asiat huonosti, niin en minä koe omaa oloani hyväksi, jos vaan ylettömästi nautiskelen välittämättä toisesta".

kurdt, me ajattelemme tätä asiaa eri tavoin, ja niin sen varmaan pitääkin olla, koska olemme kaksi eri ihmistä. Minä ajattelen asian niin, että kun kerran suurella osalla maailman ihmisistä asiat ovat huonosti, niin en voi kokea oloani mukavaksi jos nautin elämästä ultraluksustyyliin ja toisaalta en varmaan edes tulisi siitä onnelliseksi muutenkaan. Sinä taas, vaikka varmasti muiden kärsimys sinua koskettaa, ajattelet asian niin, että se kärsimys ei ole riippuvainen niin siitä, miten sinä vietät elämääsi, ja niimpä ei periaatteessa ole väliä osteletko radio-ohjattavia autoja vai Lamborghineja (korjaa jos olen väärässä). Enhän minä eikä kukaan muukaan voi kun todeta, että kukin elää elämänsä sen mukaan mitä pitää oikeana. Itse halusin herättää keskustelua aiheesta nähdäkseni juuri miten ihmiset ajattelevat aiheesta, ja kyllähän tässä on eri näkökulmia tullut esiin.