Mjaa, ehkä suurin pettymys on ollut Donnie Darko joka vastoin ennakkohehkutuksia osoittautui melkoiseksi roskaksi.
Täysin samaa mieltä. Tähän mennessä ainoa elokuva jota en ole katsonut loppuun asti. Hirveää tuubaa :sick: Fargo on veljesten paras.
Spider-Man 3, ehdottomasti. Siinä missä kaksi aiempaa ovat molemmat 4/5 arvoisia, tämä saa 1.5-2/5. Toivottavasti se huhuttu pidempi versio olisi totta, palataan sen jälkeen astioille josko arvosana kohenisi.
Miami Vice - huono juoni, tarinankuljetus niin ja näin, Sonny ja Rico niin selviä kyttiä (ja pellejä), että hölmömpikin rikollinen huomaa, rosmot tekopahiksia - tyypillinen rahastuspätkä Ameriiikkalaiseen makuun. Ihme että MV:tä hehkutetaan, kun suoralta kädeltä tulee mieleen toista tusinaa parempia saman genren leffoja. :sick: Ihan vaan kun vertailee esim. uuteen Bondiin, niin Jami Pönttö-leffa pesee noi joka alueella 10-0. :thumbsup:
The Gangs of New York. En jaksanut edes katsoa loppuun. Leffa vaan tuntu olevan ihan irti todellisuudesta, pelkkää visuaalista mössöä.
Magnolia. Eilen tuli katsottua ja ei kyllä ollut mistään kotoisin. Ymmärrän jos joku pitää hienona elokuvana, mutta minulle ei iskenyt. Toisaalta Crash oli todella hyvä elokuva.
The Gold Rush ja The General luultavimmin. Ei ne nyt huonoja ole (maksimissaan kolmen tähden elokuvia), mutta se ylistys, mitä ovat osakseen saaneet nosti tietenkin odotukset korkealle, ja kova pettymyshän oli luvassa. Ei ole mikään ihme, että amerikkalainen komedia on mitä on, jos se oli tätä tasoa jo mykkäaikana. En vain ymmärrä, miksi yleisesti tunnutaan kyllä muitettavan sinänsä elokuvallisesti "merkityksettömät" amerikkalaiset mykkäkomediat, mutta unohdetaan mitä mestariteoksia Saksassa tehtiin samaan aikaan ja ennenkin.
"Voi Veljet..."-leffa oli maannut hyllyssäni jo pitkään, ja katselin sen tässä taannoin. Ja olihan todellinen helmi eli helvetin viihdyttävä. Hyvää musaa ja loistava 30-luvun pula-ajan tunnelma näin päälimmäisenä. Mikäs siinä sitten oikein mätti?
Ei pitäisi puuttua mielipideasiaan, mutta miten ihmeessä rankkaat nämä vain kolmen tähden elokuviksi. Varsinkin kun olen seurannut ilolla, miten annat pisteitä tuolla "viimeksi katsotuissa leffoissa". Vaikka olet ollut pettynyt elokuvaan, olet sille antanut 4½-pistettä viidestä... Mikä näissä sitten on niin huonoa? Ja ihan kiinnostuksesta. Voitko antaa muutamia nimiä noista saksalaisista mestariteoksista? Minä kun pidän sekä The Gold Rushia että The Generalia 5/5 -tason elokuvina, niin kiinnostaisi "löytää" vastaavan tasoisia tai jopa parempia vanhoja klassikoita.
Pienoinen pettymys on eri asia kuin suuri pettymys. The Gold Rush sisältää muutaman hyvinkin hauskan kohdan, mutta se tarinan sisältämä romanssi on täysin irtonainen, päälleliimattu, turha, rasittava, ärsyttävä ja turhan pitkäkestoinen. Chaplin on ilmeikäs kaveri, mutta ei jaksa koko leffan kestoa pitää mielenkiintoa yllä. The General taaseen... En osaa oikein mitään sanoa, mutta osa syy, miksi se niin tylsältä tuntui johtuu varmasti VHS:stä, joka oli reilusti hidastettu. Ja nämä omat suosikkini saksalaisten mykkäklassikoiden joukosta ovat tietenkin ne kaikkien (elokuvan ystävien) tuntemat, mutta silti Chaplinin ja Keatonin jalkoihin jääneet Das Kabinett des Dr. Caligari, Nosferatu, eine Symphonie des Grauens, Berlin: Die Sinfonie der Großstadt ja Metropolis. Jokainen näistä on tehnyt reilusti suuremman vaikutuksen, kuin yksikään näkemäni jenkkimykkäleffa (joita ei loppujen lopuksi paljoa silti ole nähtynä).
Tähän täytyy todeta että makuasioitahan nämä ovat, mutta ehkä on parempi kommentoida elokuvaa vasta sitten, kun on nähnyt sen parhaassa mahdollisessa muodossaan (enkä tarkoita, että sinun pitäisi lampsia kipin kapin Arkiston näytökseen - kiekollakin on Kenraalista aivan loistava julkaisu saatavilla). No joo, pakostikin tulee mieleen, että Wolfia kiinnostanee enemmänkin tyyli kuin tarina? Vaikka Caligari onkin ekspressionistisen elokuvan kenties suurin merkkiteos, et voine kieltää etteikö sen tyylille ominainen näytteleminen ole hieman yliampuvaa? Itse pidän Caligarista todella paljon, mutta heikkoutensa silläkin on. Sitä paitsi, ehkäpä Berliiniä lukuun ottamatta nämä kaikki mainitsemasi teokset ovat myös muidenkin kuin elokuvan ystävien tuntemia -todennäköisesti useampi tuntee Nosferatun kuin Lugosin Draculan. Toivottavasti muistat katsoa sunnuntaina YLE Teemalta Chaplinin City Lightsin.
Jos kerran amerikkalainen komedia on jo mykkäkaudella ollut tasotonta, niin mitä se laatukomedia sitten lainkaan onkaan? Löytyykö esimerkkejä näistä saksalaisista mestariteoksista komedian alalla, jotka polkevat Chaplinit, Keatonit, Lloydit sun muut "merkityksettömät" maanrakoon? Hans Albers ja Karl Valentin vai?
Pettymyksenä suurin oli uusi Star Wars -trilogia. Olin pahasti SW-faniutunut ja katsonut alkuperäiset rainat miljoonasti, lukenut kirjoja ja kerännyt krääsää. Tietenkin olin innoissani kun uudesta elokuvasta alkoi hiljalleen ripottelemaan tietoa, kuvia ja huhuja. Se sitten vasta olikin jännää kun viimein pääsi elokuvateatteriin ensi-iltaan episodi ykköstä töllistelemään ja kyllä sen huomasi että monen fanin innostus ja odotukset olivat korkealla. Ja sitten kun se elokuva alkoi.. Jo alusta alkean yhtä pelkkää mahalaskua ja kummastelua siitä, miten kamalaa kökköä Star Warsista oli tehty. Kyllähän sen tietenkin huomaa jo vanhassa trilogiassa että Lucasin Yrjön kirjoituskynä ei nyt mitään mestarillista tekstiä varsinaisesti suolla, mutta ne episodi ykkösen keskustelut.. Voi hyvä elämä! Pian tämän jälkeen koko SW-innostus lopahti, myin keräämäni roinat pois ja kolmatta uutta elokuvaa en ole vielä edes katsonut. Olkoon koko paska. :grr:
Niinpä tietysti - innolla aloin katsomaan tätä tuossa aamuyöllä, ja vartin höröttelin tuolle, mutta sitten nauha meni varmaan solmuun, kun pelkkää lumisadetta oli ruutu täynnä. No, DVD pitää sitten jostain hankkia tai vierailla kirjastossa. Kumma kyllä, vaikka Kultakuume oli niin karvas pettymys, Kaupungin valoja kohtaan oli taas suuret odotukset.
The Matrix Reloaded taitaa olla edelleenkin se suurin pettymys. Kauheat odotukset oli, mutta roskaahan sieltä sitten tulikin. X-Men 3:n kohdalla tiesin jo että se ei ole hyvä, mut pisti se silti vihaksi.
Ehkä käyttämäni ilmaisu oli vähän väärä, mutta tarkoitin sitä että teos kyllä herätti ajatuksia, mutta se ei viihdyttänyt minua ja oli toteutukseltaan niin kankean tylsistyttävä, että en luokittelisi sitä elokuvaksi. Kyseinen pätkä ei kyennyt luomaan minkäänlaisia elokuville ominaisia jännitteitä tai tuntemuksia. Esimerkiksi diaesitys kera taustamusiikin pyöriteltynä 25fps voisi olla jonkun mielestä elokuva, mutta itse pitäisin sitä jonkinlaisena taidekappaleena, jos kuvat herättäisivät edes jonkinlaisia ajatuksia tai olisivat muuten hyvin tehtyjä. Blade Runner toisaalta iski ihan lujaakin, vaikka kankeutta siinäkin oli. Atmosfääri oli kuitenkin omassa luokassaan, mistä diggasin kovasti.