^ Jep, olihan tuo ihan kelpo kauhupätkä ja vieläpä varsin kompaktin pituinenkin (n. 75 min.). Itse pidin loppuratkaisusta, sellaisella sopivalla tavalla karmiva olematta liian wtf-osastoa. Yllättävyydestä voi olla montaa mieltä, mutta tulihan tuossa sellainen pieni "oho". No, ainakaan tossa ei ollut kuitenkaan mitään varsinaista twistiä, joka kumoaisi kaiken elokuvassa nähdyn ympäriämpäri ("se kaikki olikin vain unta" tms.) Loppujenlopuksihan tuo oli asetelmaltaan kenties maailman yksinkertaisin elokuva, mutta sellaisenaan kuitenkin toimiva. Keskipisteenä oli vain ja ainoastaan se, millä oli merkitystä. En tiedä viitsisinkö välttämättä toista kertaa katsoa, sillä monet kauhuelokuvat menettävät huomattavasti tehojaan mitä useammin ne katsoo. Tässä elokuvassa oli nimensä mukaisestikin luotu tehokkaasti tuo uhan tuntu, välillä meinasi jännittää ihan oikeastikin (ovenkahvan rynkytykset, salaperäiset äänet sun muu). Melkein voisi jopa suositella tätä. 3,5/5
DER SIEBENTE KONTINENT (Michael Haneke, 1989) Haneke -boksi tuli viime yönä korkattua tällä elokuvalla. Ohjaajalla on poikkeuksellinen kyky läiskiä asioiden aitoutta ja realismia valkokankaalle. Kun jääkaappi avataan katsoja tuntee viileän raikkauden nenässään jne. Kamera osoittaa hieman sattumanvaraisiin suuntiin ikään kuin omapäisten ihmisten pitäminen kuvassa olisi hieman vaikeaa. Ehkä aamiaispöydän antimet yksinkertaisesti ovat kerronnallisesti tärkeämpi asia kuin näyttelijöiden tylsät haukotukset ja sotkuinen tukka? Myös ääniraita kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan realistiselta. Musiikkivideotyylisiin leffoihin kyllästyneille Haneke taivaallinen visuaalisen rauhan paikallaanpysyvin kameroin ja harvakseltaan sykkivin leikkauksin. Haneken maailma on kuitenkin koko ajan liikkeessä luonnollisella tavalla joten tylsää ei ole. Elokuvan hahmot ovat inhimillisiä ja järkyttyvät/iloitsevat pienistäkin asioista. Seitsemäs manner kertoo surullisen tarinan yksitoikkoista elämää elävästä perheestä. 3,5 / 5 Julkaisun laadusta: Futurefilmin julkaisun teknistä tasoa on kyseenalaistettu jostain syystä tällä foorumilla. Itsekin lähes jätin tämän boksin hankkimatta. Ainakin tässä ensimmäisessä elokuvassa asiat ovat kunnossa, mitään VHS-roskaa tämä ei ole jos nyt ei mitään referenssitasoakaan.
Missing (1982) Costa-Gavrasin Amerikan debyytti heittää Jack Lemonin esittämän konservatiivi-isukin nimettömään Etelä-Amerikan valtioon selvittämään kadonneen aktivistipoikansa kohtaloa sotilasvallankumouksen jaloissa ja tietenkin tositarina part XIV. Väkivallan ja ruumiskasojen turruttamat paikalliset sekä vastuuta pakoileva valtakoneisto sulautuvat yhteen Vangeliksen hyytävän scoren pimputtaessa taustalla. 4/5 Die xue jie tou (1990) Alankohan tulla vanhaksi kun tälläiset ennakolta ”ihan ok”-räiskinnät alkavat tympiä todella pahasti nykyisin vai onko sittenkin, niin että näistä on lopulta valovuosi esim. The Killeriin. Oli miten oli, A Better Tomorrown vanavedessä samaa jöötiä mitäänsanomattomalla draamalla ja täysin ylimitotetuilla toimintakohtauksilla. 2/5 Fucking Åmål (1998) Simppeli tarina ensirakkauden huumasta ja teini-iän myrskyistä moodyssonmaisella raadollisuudella ja dokumentaristisella kuvauksella ryhditettynä. Edes tyttörakkausteemasta ei ole tehty mitään miehisen pornahtavaa runkkausfantasiaa kuten niin usein muualla vaan asialla ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä. 4,5/5 A Bronx Tale (1993) Vaikutti aivan aluksi pintapuolisesti aikalailla goodfellasmaiselta rypistykseltä mutta todellisuudessa varsin mukava perusarvoja korostava kasvutarina eikä niinkään ns. mafiaelokuva. 4/5 Reds (1981) Ei taida Suomella olla koskaan ollut näin suurta roolia tämän tason tuotantoarvojen elokuvassa mutta muuten Warren Beattyn tositarinaeepos amerikkalaistoimittaja John Reedistä ja tämän läheisistä Venäjän vallankumouksen humussa ei aivan nouse tavoittelemalleen tasolle. Käynnistyy sangen verkkaasti ja jättää muutenkin kylmäksi vallankumousjaksoja lukuunottamatta. Kerrontaa kuitenkin ryhditetään koko elokuvan mitalta oikeiden aikalaisten haastatteluilla ja tämä luo elokuvaan keskimääräistä enemmän dokumentaarista tunnelmaa sekä pitää elokuvan ylipäätään elossa huonoimpien jaksojen yli. Kerrassaan hieno ratkaisu. 3/5 Secrets & Lies (1996) Eipä tähän ole paljoa lisättävää. Draama, joka tekee kaiken niin hyvin, että näin tuoreeltaan vaikea keksiä mitään tähdellistä sanottavaa. Ihmiskohtaloita jos jonkinmoisia heitetään sulatusuuniin ja tuloksena nimikkeen mukaiset termit alkavat nousta pinnalle. Eittämättä 90-luvun parhaita elokuvia. 5/5 In the Bedroom (2001) Alkupuoli lupasi enemmän mutta hyvistä roolisuorituksista ja vahvasta draamasta huolimatta meni lopulta siitä mistä aita oli matalin ja täten hieman rokotti kokonaissaldoa. 3,5/5
Ils Ollaanpas täällä Uhkaa kehuttu. Ihan hyvä yleisilme ja teknisesti suurimmalti osin laadukas mutta itse en saanut siitä oikein mitään irti. Tietysti leffassa oli muutamia hyvin toimivia kohtauksia mutta aivan liikaa kohkaamista, jonka piti ilmeisesti antaa katsojalle "läsnäolon" tunnelmaa. Vaikka elokuva oli vain 75 minuuttinen, oli siinäkin puolet liikaa. Lyhytelokuvana tämä olisi toiminut. Nyt sekaan tuli kauhuelokuvien kliseitä (ullakko, remonttimuovit, "temppuileva" töllö...) ja metsäjuoksutkin on jo nähty. Jos tämä olisi ollut hollywoodtuotos, ei olisi paljoa kehuja saanut. Se, että taloon juhlimaan tullut teiniporukka oli vaihdettu ranskalaiseen pariskuntaan ei elokuvaa pelasta. Toki ranskan kielellä tähtiä revitään. 1½/5
Into the Blue **½ Elokuva alkoi ihan hyvin, mutta siinä vaiheessa kun huumemiehet tulivat kuvaan, niin homma rupesi kusemaan aika pahasti. No onneksi maisemat ja kuvaus oli hienoa katseltavaa, ja Jessica Alban vartaloa nuoltiin oikein kunnolla.
Mainio vuosi - A Good Year Ranskalaisiin maisemiin sijoittuva draama rahanahneesta kusipäästä (Russell Crowe), joka perii setänsä Ranskassa sijaitsevan viinitilan. Tilalla hän pikku hiljaa huomaa, että elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin raha. Kyllä tämän leffan kertaalleen katsoo, mistään mestariteoksesta ei kuitenkaan ole kyse. Mielestäni tämän draaman suurinta antia olivat nätit ranskalaismaisemat. Rusell Crowe tuntuu leffasta ja roolista riippumatta olevan aina samanlainen. 2.5/5
Blood and Black Lace (1964) Argenton loistavien giallojen jälkeen ajatellin tutustua myös Bavan gialloihin. Blood and Black Lace oli ehkä lievä pettymys, koska odotin siltä hieman liikoja ja koko ajan teki mieli verrata tätä Argenton leffoihin. Silti kyseessä on varsin toimiva pätkä, joka ei kuitenkaan täysin säväytä loppuratkaisullaan. Visuaalisesti hieno ja murhaajan liikkeitä tuli seurattua silmiä räpäyttämättä. Sen verran leffasta pidin, että aion tutustua laajemmin Bavan tuotantoon. :king: :king: :king: Hotelli Ruanda (2004) Kehujensa arvoinen leffa. Jännitys pysyi vahvasti yllä koko kahden tunnin ajan. Itse en tiennyt Ruandan kansanmurhasta juuri mitään, joten elokuva avasi vähän silmiä koskettavan tarinan lisäksi. Don Cheadle ehkä uransa tähän mennessä suurimmassa roolissaan onnistuu todella vakuuttamaan belgialaisena hotellinhoitajana. Rankasta aiheesta on saatu aikaan surullinen, mutta toiveikas ajatuksia herättävä elokuva. :king: :king: :king: :king: ½ The Big Blue (1988) Luc Bessonin ohjaaman sukellusdraaman 2,5-tuntinen pidempi versio. Big Blue jakaa vahvasti mielipiteeni. Sukelluskohtaukset olivat upeaa katseltavaa, mutta muuten tarina rönsyili, eikä meinannut pysyä kasassa. Jean Renon, Rosanna Arquetten ja Jean-Marc Barrin kolmiodraama alkoi välillä puuduttamaan. Veikkaan, että lyhyempi kaksituntinen teatteriversio toimii tätä paremmin. Hyvä maku tästä kuitenkin jäi, loppuratkaisukin oli hyvin yllättävä ja mieleenpainuva. :king: :king: :king: ½ Chinese Super Ninjas (1982) Aijaijai! Olen viettänyt aikaa Kung-fu leffojen parissa useamman tovin. Enää vain harva potkuri onnistuu säväyttämään. Chinese Super Ninjas on yksi niistä, katsoin tämän alusta loppuun hymyssä suin. Juoni jää täysin toisarvoiseksi kekseliäiden taistelukoreografioiden ohella. Lisäksi kyseessä on verisin näkemäni Shaw Brothers leffa. Kungfuta ja ninjojen trikkejä on tarjolla lähes koko ajan, vain parissa kohdassa vauhti hiljenee hetkeksi. Vaikka dvd-julkaisu oli aivan ala-arvoinen full-screen versio, ei leffaa voinut yksinkertaisesti lopettaa kesken. Chinese Super Ninjas Criterion Collectionille ja äkkiä!!! :king: :king: :king: :king: ½ Monster's Ball (2001) Näin tämän vasta nyt ensimmäistä kertaa. Suhtauduin tähän erittäin suurella varauksella. Odotin, että kyseessä on jälleen yliarvostettu blockbuster, joka ei todellakaan olisi ansainnut Oscareitaan. Näin ei kuitenkaan ollut. Forsterin ohjaustyyli on realistinen ja jättää tilaa näyttelijöille. Billy Bob vetää jälleen takuuvarman roolin, eikä Halle Berrykään sen huonompi ollut. Monster's Ball muistutti tyyliltään jotenkin etäisesti hiukan Sling Bladea. Tämän leffan miinuksena täytyy mainita Billy Bobin ja Halle Berryn suhde, joka on tarkemmin ajateltuna täysin epärealistinen. Joka tapauksessa erittäin katsottava elokuva, jos pitää synkistä draamoista. :king: :king: :king: :king: Cool Hand Luke (1967) Paul Newmanin vankilaklassikko osoittautui pettymykseksi. Toki Newmanin esittämään hahmoon on saatu runsaasti persoonaa, mutta muuten leffa oli laimea. Vankilan meininki oli kuin jostain poikakoulusta. Näytti siltä kuin vangit olisivat viihtyneet selleissään. Ehkä tämäkin olisi toiminut paremmin about 20 vuotta sitten. Ei mikään täysin huono elokuva, mutta niin paljon parempiakin vankilakuvauksia on nähty. Niinpä tällä kertaa petyin. :king: :king: ½ Sleuth (1972) Sokerina pohjalla viimeaikojen ehdottomasti paras katsomani elokuva. Michael Caine ja Laurence Olivier tykittävät täysillä tässä juonekkaassa mysteerissä. Tämä on yksi niistä loistavista puheleffoista, joissa dialogi on keskeisimmässä asemassa. Tapahtumapaikkakaan ei vaihdu, vaan tapahtumat sijoittuvat suureen kartanoon. Anthony Shafferin käsikirjoitus on uskomaton. Sleuth perustuu kuuluisaan näytelmään, mutta toimii loistavasti elokuvanakin. Käänteikäs reilu kaksituntinen jännitysnäytelmä pitää otteessaan harvinaisen hyvin. Tämä jos mikä elokuva olisi ehdottomasti ansainnut Oscarinsa eikä vain neljää ehdokkuutta. :king: :king: :king: :king: :king:
Pirates of the Caribbean: At World's End (2007) - Negatiivista palautetta elokuvan ketjussa. 2-/5 The Simpsons Movie (2007) - Ensi-ilta arvio elokuvan ketjussa. 4-/5 Harry Potter and the Order of the Phoenix (2007) - Elokuvan ketjussa risuja ja ruusuja. 3½/5 Harry Potter and the Goblet of Fire (2005) - Uudelleen katsastettuna nousee kirkkaasti Azkabanin vangin ohitse Potter-listauksessa. Elokuvan maailma oli synkempi kuin muistin, ja jotkut yksittäiset kohtaukset, kuten teini-iän kriisit, olivat tällä kertaa oikeasti hauskoja ja tarjosivat pienet naurut. Sivujuoni ( Spoiler "Mad Eye" Moodyn ja Barty Crouch Jr:n ) pidetään hyvin kasassa, jännitys säilyy. Paras Potter so far! 5/5 (Ensi-ilta arvio parin vuoden takaa 4+/5) Quel maledetto treno blindato (1977) - Taannoin Yle Teemalta katsastettu värikäs sotaelokuva, Panssarijunalla helvettiin, kertoo amerikkalaisista sotavangeista, jotka kuljetusreissun aikana pääsevät vapaaksi ja ryhmittyvät sattumusten kautta kapinallisten joukkoihin. Elokuva omaa mukavan leppoisan ilmapiirin, jonka vuoksi elokuvan mukaan on helppo tempautua. Tästähän elokuvasta Tarantino on tekemässä remakea, ja varmasti ihan hyvä juttu, koska leffa voisi vaatiakin hieman karskimpaa kädenjälkeä. 4-/5
Blood diamond (2006) Jälleen yksi "maailmassa on virhe" -elokuva, joka pyrkii tuomaan karpomaisesti esiin Afrikan maiden kehnoa ihmisoikeustilannetta. Asia on kyllä periaatteessa tärkeä ja törkeä, mutta jotenkin tästä tulee jälkeenpäin fiilis että myös elokuvantekijät ovat osallisia riistossa (ja naisväki hiukan yleistäen...harvemmin kun miehillä on timantteja yllään...turhamaisuus tappaa sivulliset ja syyttömät... ) Leffa on varsin väkivaltainen ja pituutta sillä on aavistuksen liikaa, ei kuitenkaan niin paljon että alkaisi vilkuilemaan kelloa ja toivomaan lopputekstien ilmaantumista kankaalle. Puutteistaan huolimatta laadukas ja jossakin määrin tietoisuutta laajentava elokuva: ****/*****.
City Heat - Clintti ja Burtti, sekä huumori hurtti! Tuloksena kovinkin vaisu elokuva, joka onnistui vain muutamissa kohdissa. Kaipa sitä olisi enemmänkin saatu irti kieltolaista ja tilikirjoista. South Park: Biggel, Longer & Uncut - Simpsons huuman ohitan ja katson South Parkia. Tämä on edelleen erittäin onnistunut väännös hauskasta sarjasta, vielä hauskemmaksi elokuvaksi. Ikääntynyt elokuva on siinä mielessä, että eipä Mr. Garrisonia ja Herra Hattua paljoa enää ole näkynyt. Lauluja on paljon, mutta ei haittaa ollenkaan sillä ne toimii loistavasti. Rocky Balboa - Kuudes Rocky oli ok kokemus. Useat viittaukset ja tuulahdukset ekasta osasta alkoivat maistua puulle liian nopeasti. Kenties sittenkin olisi pitänyt vetää hinnalla millä hyvänsä Mr. T, Ivan Drago ja Apollo elokuvaan, niin olisi jotain muutakin ollut. No kyllähän se loppu oli ihan onnistunut. Little Miss Sunshine - Kehuttu komedia/draama omituisesta perheestä ja pulleasta tytöstä matkalla kauneuskilpailuun. Sanotaan nyt näin että ei pahemmin iskenyt tämä elokuva. En tiedä miksi oli koko ajan sellainen olo että tämä on ennen nähtyä. Pitää kyllä kehua Steve Carrellia.
The Jerk Steve Martinin debyytti komedian pääosassa. Höhlä mustan perheen kasvatti lähtee vihdoin kotoaan etsimään paikkaansa maailmassa. Carl Reinerin ohjaama elokuva tuntui tahdiltaan aika verkkaiselta, että kenties sinne olisi vielä muutama vitsi lisääkin väliin mahtunut. Hauskoja hetkiä on onneksi kuitenkin paljon, vielä kun tapahtumien moraalistakaan ei aina kanneta liikaa huolta. Elokuvan pituus on jäänyt sopivan lyhyeen. Ei ollenkaan huono pelinavaus loistavalta koomikolta ja jatkoa saman ohjaajan kanssahan seurasi mm. elokuvan Tohtorin Aivovaimo muodossa. Sen hankin seuraavaksi. 3,5/5. The Lonely Guy Tämä ei ole ihan tunnetuimpia Steve Martinin komedioita ja sen takia oli pieni epäilys, että olisiko syystäkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Mutta elokuva olikin positiivinen yllätys ja menee selkeästi miehen hauskimpien tuotosten joukkoon. Larry Hubbard (Martin) jää sinkuksi ja siinäpä on sitten totuttelemista uuteen tilanteeseen. Pitäisi löytää asunto, käydä syömässä yksin, yrittää tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia jne. Melkoisen surkuhupaisa uusi ystävä, jotakuinkin sinkkuna olemisen ammattilainen Warren aiheuttaa vielä ylimääräistä päänvaivaa, mutta katsojalla on hauskaa. Se oikeakin tuntuu monen mutkan jälkeen löytyvän, mutta... Häpy endkö? Katso itse. Jälleen yksi kunnon naurattaja Steve Martinin kultakaudelta. 4-/5.
I Hired A Contract Killer Kaurismäkeä ulkomaalaisittain. Hauska, mutta juonen pääkuviot tuntuvat kovin itsestään selviltä. Ranskalainen pääosittaja näyttelee välillä turhan tunteikkaasti muuten lakoonisessa elokuvassa. Ihan ok. The Body Snatcher Bela Lugosi ja Boris Karloff houkuttelivat maineellaan katsomaan tämän ruumisvarkauksien ympärille rakentuvat kauhuelementtejä omaavan trillerin. Leffan alku lupaa paljon ja puitteet näyttelijöineen ovat vakuuttavat, mutta loppu latistuu ja töksähtelee. The Simpsons movie Hauska, mutta ei lopulta tarjonnut kuin venytetyn jakson sarjasta. Melkein 20 vuodessa on ehditty käymään tv:ssä niin paljon läpi, ettei elokuvaa saada kovin helposti hätkähdyttämään. Spider pig kumminkin oikeutti elokuvan.
BENNY'S VIDEO (Michael Haneke, 1992) Haneke -boksin seuraava elokuva. En pitänyt tästä yhtä paljon kuin seitsemästä mantereesta. Bennyn isän esittäjä (Ulrich Mühe) oli liian nuoren oloinen eikä vakuuttanut näyttelijänä. Vanhempien reakointi poikansa tekemisiin oli epäuskottavaa ja heikensi koko elokuvaa. Haneke ei tällä kertaa aivan onnistunut hurjan käsikirjoituksen kanssa mutta ei tämä nyt huonokaan tekele ole, Haneken tavaramerkit ovat selvästi mukana ja hyvä niin. 3- / 5
Komedian kuninkaat (The Original Kings of Comedy) Spike Leen ohjaaman stand-up -kiertue-elokuvan suurin puute on se, että se ei ole kovinkaan hauska. Päinvastoin, monin paikoin näiden "komedian kuninkaiden" jutustelu on kovinkin tylsää ja vitsit vanhoja. Bernie Macin rajumpi tyyli saa sentään jokusen naurahduksen aikaiseksi. ½ Satimessa (In The Bedroom) Todd Fieldin vahva draama ei menettänyt tehoaan toisellakaan katselukerralla. Tarina menetyksestä ja surusta ja niiden käsittelystä toimii hienosti ja näytteiljätyö on kohdallaan, varsinkin Tom Wilkinson tekee aivan erinomaisen roolin. Juoneen on saatu mukaan juuri sopivassa määrin yllättävyyttä. Miles Electric: A Different Kind of Blue Davisin sähköistä kautta käsitellään hieman pintapuolisesti, mutta kiintoisien haastattelujen kautta. Dokumentin suola on kuitenkin hieno Isle of Wightin keikka kokonaisuudessaan.
1900 Bertoluccin ohjaama "Italian Täällä pohjantähden alla" oli pitkästä aikaa kammottavin elokuvakokemus eikä vähiten yli viiden tunnin kestonsa takia. Älyttömiä perversiokohtauksia, rönsyilyä tarinasta, turhanpäiväistä jaarittelua, draaman täysi puuttuminen ja Bertoluccin käsittämätön kyvyttömyys ohjata näyttelijöitä tuskastuttivat. De Niro ja Depardieu onnistuvat ajoittain melkein vakuuttamaan, mutta muu kasti Sutherlandia myöten muistuttaa harrastelijateatteria. Kun tähän lisää vielä italian ja englannin kieliä sekoittavan dialogin ja onnettomat huulisynkkaukset sekä dubbaukset, niin paketti alkaa olla kasassa. Kaikesta tästä tulee väistämättä mieleen Pasolinin elämän trilogia, mutta siinä nämä huonot puolet nostivat leffojen camp -arvoa ja teokset olivat huonoudessaan jo hyviä. Sanotaan nyt sen verran hyvääkin että kuvaus ja kamera-ajot ovat 1900:ssa huippuluokkaa, ainoa asia koko tekeleessä mikä vaikuttaa ammattitaitoiselta. */*****
Sophie Scholl 2½ / 5 Varmaan kovin oli traaginen ja kauhea nuoren Sophie Schollin kohtalo. Sääli että siitä tehtiin dokumentti, joka ei onnistu herättämään katsojassa juuri minkäänlaisia tunteita. On melkein rikollista tehdä hirvittävistä ihmiskohtaloista näin laimeita elokuva. Erästä elokuvien suurta ystävää lainaten: "elokuva oli kuin kuppi laihaa ja kylmää kahvia". rock'n' roll never dies 3-/5 Iso 40v poika soittaa kitaraa ja unelmoi vanhasta rock-bandistaan. Tragikoominen elokuva, joka koettaa miellyttää kaikkia, mutta epäonnistuu, luultavasti juuri liian yrityksen takia. Samuli Edelmanin roolihahmo kuitenkin oli vallan mainio ja pelastaa elokuvasta sen mitä voi. -- JP
Fletch (1985) - Tämä on sitten loistava elokuva, oikein 80-luvun klassikkoainesta. Fletch on ehdottomasti Chevy Chasen parhaisiin kuuluva hahmo, ellei jopa paras. Fletch tulee ja menee, letkauttelee siinä samalla muutaman ikimuistettavan, ja kun sitä rataa jatketaan, on saletti ettei ongelmitta selvitä. 4/5 Fletch Lives (1989) - Chevy Chase ja ohjaaja Michael Ritchie löivät taas päänsä yhteen, mutta nyt ehkä hivenen liian vaisusti. Ensimmäisen osan tasosta jäädään, vaikka oli tälläkin elokuvalla hetkensä. Se oli myös nautittava, eikä tarinassakaan vikaa ollut. Chase osaa taas jallittaa muita erityyppisillä hahmoillaan, mutta been-there-done-that maku jäi suuhun. 3-/5 Die Hard: With a Vengeance (1995) - Renny Harlinin jälkeen oli oikeutettua ottaa McTiernan takaisin puikkoihin, vaikka ei kakkososa huono ole, mutta McTiernan tekee ensimmäisessä jotain unohtumatonta. Ihan siihen ei tällä kolmososalla päästä, mutta nautittavuus rima ylitetään reippaasti. Bruce Willis osaa asenteen ja Samuel L. Jackson on oiva tukipilari. Tony Halmeeltakin ihan hyvä suoritus! Buddy-elokuvien parhaimmistoa. 4/5 The Scalphunters (1968) - Turkislastin ympärillä pyörivä jenkkiwesternklassikko. Burt Lancaster on turkislastin oikea omistaja, mutta intiaanien alueelle jouduttuaan, menettää sen vaihdossa Ossie Davisin esittämään orjaan, ja sen jälkeen seikkailu ja tarina ystävyydestä onkin alkanut. DVD:n takakannen esittely kuulosti paremmalta, kuin leffalla oli annettavanaan. Ihan ok, mutta ei säväyttänyt klassikkomittoihin. 3-/5 A League of Their Own (1992) - Todella hyväntuulinen elokuva, jonka olin viimeksi nähnyt vuosia sitten. Vieläkin se jaksoi viihdyttää ja hymyilyttää. Tom Hanks vetää tässä loistavan suorituksen viinaan menevänä ex-huippupelaaja-valmentajana. Tästä ei chick-flick parane! 4/5
The Prestige - Hyvin näytelty, lavastettu ja mielenkiintoinen mystinen aihe, mutta alusta asti ärsytti turhan paljon epäkronologiseksi pätkitty kerronta. Sai vain tuntumaan juonen sekavammalta kuin se oikeasti olikaan. Pieni miinus musiikista (lähes koko ajan soi sama "jännärimusa" taustalla). Spoiler Loppuratkaisu oli vähän hätäinen. Sen jälkeen tuli olo, että katsojaa on vähän halpamaisesti vedetty nenästä ja että koko leffa olikin vain näppärä silmänkääntötemppu. Negatiivisista pointeistani yllä huolimatta haluaisin antaa neljä, elokuvassa oli kuitenkin niin paljon hyvää ja se oli erittäin viihdyttävä, mutta ohjaaja Nolanilta jäi pari temppua käyttämättä. Parempaankin olisi pystynyt. :king: :king: :king: 1½ Flags of Our Fathers - Sen verran olin tästä ja sen "sisarelokuvasta" (Letters from Iwo Jima) lukenut, että elokuvan keskittyminen enemmänkin siihen rahankeruukampanjointiin ei yllättänyt. Itse asiassa yllätyin, että flashbackina kerrottuja sotakohtauksia oli silti niin paljon ja ne tuntuivat jollain tavalla päälleliimatuilta, aivan kuin olisivat olleet vain oikeuttamassa elokuvan kutsumisen sotaelokuvaksi. Mutta oli ne kyllä tehty hyvin ja varsinkin erikoistehosteet, tosin samalla silti tuli tunne, että vaikka puitteet oli kunnossa niin särmä niistä kuitenkin puuttui (esim. verrattuna Saving Private Ryanin taistelukohtauksiin). Sinällään erikoisessa tarinassa ei sitten lopulta riittänytkään antia koko leffan ajaksi. Reilu 2 tuntia tuntui kolmelta tunnilta. Letters from Iwo Jimaa kai yleisesti pidetään huomattavasti onnistuneempana elokuvana jonka näkemistä en maltakaan odottaa. :king: :king: :king: Road to Perdition (2002) - Oli kolmas kerta kun näin (tällä kertaa ihan telkkarista katsottuna). Vaikka Tom Hanks pääosassa ja tarina vähän tökkii, niin elokuva on audiovisuaalisesti niin hieno, että sen katsoo miellään uudestaan, ainakin jos aihepiiri vähäänkään kiehtoo. :king: :king: :king: .
Pulse (2006) Eipä ole moista sontaa hetkeen tullut katsottua. Vaikka kyseessä on kauhu/trilleri, niin kertaakaan en tainnut elokuvan aikana edes säpsähtää. Koko leffa oli jotenkin hyvin katkonaisen oloinen ja siihen oli yritetty tehdä The Ring:mäisiä piirteitä eikä naispääosaa esittänyt Kristen Bell ei ainakaan minua vakuuttanut. Ei tätä voi suositella kenellekään paitsi ehkä bassofanille, koko leffan ajan taustalla soi ärsyttävä bassojymy. 1/5
The Foreigner Steven Seagal on tällä kertaa agentti Jonathan Cold, mutta rehellisempi nimi olisi ollut vaikkapa Coldcuts. On nimittäin ne leikkeleet ja muukin ruoka näyttäneet maistuvan vähän liian hyvin pojalle viime aikoina, kun on paisunut kuin pullataikina. Stevenin se tuttu yksi ilme yhdistettynä plösöilyyn läpi elokuvan ei voi olla tuomatta tahatonta komiikkaa juttuun, eikä asiaa auta se, että käsikirjoituksessa tarkoituksellinen huumori on aika kortilla. Mitään kunnon one-linereita tai muuten siistiä "läppää" ei mieleen jäänyt, itseironiasta Exit Woundsin tyyliin puhumattakaan. Tosin pakko myöntää, että nukahdin elokuvan aikana pari kertaa ja sen verran täytyy pitää reilu peli, ettei anna tälle näkemättä kaikkea nyt mitään arvosanaa. Joku paketti Coldin piti toimittaa Saksaan, mutta sepä ei ihan noin vain onnistunutkaan. Kaiken maailman rosmot tietenkin asettuivat poikkiteloin ja Steven-setä joutui taas kerran opettamaan niille hulttioille vähän tapoja. Taistelukohtauksista en ainakaan mitään kehuttavaa löytänyt. Varsinkin aseettomien kohtaamisten suurin tavoite kun tuntui olevan saada irti niistä se, mihin nyt päätähden paino-ongelman ympärillä pystytään. Tapahtumien sijoittuminen Eurooppaan (mm. Norja) toki ilahduttaa pikkasen, mutta enemmän vain muistuttaa aikidosankarimme sammuneesta tähteydestä ja siitä, että paras tarjolla ollut projekti oli kai ollut sitten tämä suoraan videolle-halpis. Eikä edes luita murrettu ollenkaan, pyh. Sehän oli sentään Stevenin tavaramerkki vanhoina hyvä aikoina. Tämä on Exit Woundsin jälkeen ainoa näkemäni Seagalin elokuva ja ei voi kuin ihmetellä, miten monta uutuutta möhömaha-Stevenin (no sori...) on vielä viime vuosinakin annettu tehtailla, jos niissä tällä tasolla liikutaan. This Is Spinal Tap Yksi suosikkielokuvistani koskaan. Lukemattomia legendaarisia lausahduksia ja tilanteita sisällään pitävä alle puolentoista tunnin muka-rockdokkari, joka käy läpi kaikki mahdolliset musiikkimaailman kliseet. Nainen hajottaa bändin, palataan yhteen muista vannomisista huolimatta, joudutaan vaihtamaan nimeä (Originals => New Originals. Nerokasta! ), halutaan soittaa lujempaa kuin muut, levyn kantta boikotoidaan jne jne jne. "Vain" nerokkaasta parodiasta tämän nostaa vieläkin ylemmälle tasolle se seikka, että bändin jäseniä näyttelevät herrat ovatkin itse säveltäneet, sanoittaneet ja soittaneet kaikki Spinal Tapin biisit. Ainoa oikea arvosana elokuvalle on 11. (suosittelen myös: tämän soundtrack ja se Tapin ihka oikea studiolevy Break Like The Wind. Loistokasta matskua!) Police Academy 3 Ykkönen ja kakkonen menivät vielä nykyäänkin ihan sujuvasti ja jopa onnistuivat huvittamaan, mutta tässä on aita jo vähän liian matalalla. Aivan liian helppoa törmäilyä ilman minkäänlaista oivallusta. Käsikirjoitus lienee syntynyt lapsityövoimalla, sillä tasolla huumori ainakin liikkuu. Pitikös muuten Steve Guttenbergin olla jonkinlainen Poliisiopistojen "tähti"? Tässä Mahoneylle oli keksitty kovin vähän tekemistä ja miehen aika ruudulla/kankaalla jäi lyhyeksi. Tosin siitä saattaa kaveri olla nykyään pelkästään tyytyväinen. Parasta elokuvassa on se, että lopputeksteihin päästään jo 76 minuutin kohdalla. 1½/5.