Galaxy guest tuli katottuu tossa hetki sitten (+++). Siinä nuo "termiitit" eli hyvät avaruusoliot oli tuttuja jostakin muusta elokuvasta.Muistanko oikein että oliko nuo myös Dude,where's my car elokuvassa?
Hard Candy Hyvin toimii tämä periaatteessa vain kahden hahmon vuoropuheluun pohjautuva elokuva. Ellen Page tekee vahvaa työtä luodessaan hahmostaan yhden viime aikojen ärsyttävimmistä valkokangasilmestyksistä eikä Patrick Wilsonissakaan vikaa ole, sillä hieman häiritsevästikin hahmo kerää sympatiat puolelleen, vaikka jo varhain miehen ainakin jonkinasteinen kieroutuma käy ilmi. Tunnelma pysyy vahvana, vaikka loppuvaiheessa tapahtuukin pienoinen notkahdus. Spoiler Elokuva olisi myös ollut parempi, jos miehen syyllisyys olisi jätetty hämärän peittoon. ½ Raivoisa ajojahti (Southern Comfort) Walter Hillin täyttää pitkälti ne kriteerit, joita hyvältä 70-80 -lukujen vaihteen toimintaelokuvalta vaaditaan. Cajunväki on hieman yllättävä valinta "pahiksiksi", mutta suistoalue tarjoaa hyvän ympäristön armeijan jermujen ja paikallisväestön yhteenotolle. ½ Väritetty totuus (Shattered Glass) Jokusen vuoden takaisen kiintoisan lehtiskandaalin kuvaus etenee mukavan sujuvasti, vaikka tyylillisesti suurta eroa muihin lehtimieselokuviin ei synny. Hayden Christensen onnistuu osoittamaan, että Star Warsit eivät antaneet aivain oikeellista kuvaa näyttelijän osaamisesta. ½ Kameramies (The Cameraman) Fyysisesti tempaukset eivät ole Keatonia huimimmillaan eikä huumorikaan ole aivan hauskinta mitä mieheltä on nähty, mutta kokonaisuus toimii silti aivan erinomaisesti. Mukana on monta hienoa kohtausta, joiden toimivuutta voi vain ihailla. Viihdettä parhaimmillaan. ½
Ihan hyvä järjestelmä, mutta eikös tähän voisi kiteyttää jonkun sellaisen säännön, että jos esimerkiksi elokuvan ensi-illasta on kulunut vuosi tahi pari, niin sitten kyseisen elokuvan arvostelun voisi sijoittaa tänne muiden katseltujen elokuvien ohella. Kun nyt jos katsoo liudan suhtkoht uusia julkaisuja, täytyy lähes jokaisen kommentit kirjoittaa omaan threadiinsa. Toki, ei vaiva, mutta niin...
Sommarnattens leende (1955) ½ Spoiler Ingmar Bergmanin 50-luvun puolivälin elokuva Kesäyön hymyilyä keskittyy kertomaan yläluokkaisesta henkilöstä Fredrik Egerman (Gunnar Björnstrand), joka kulkee pesältä pesälle. Hän ei kuitenkaan itse hyväksy muiden - varsinkaan nuoren vaimonsa - uskottomuutta. Kuvioihin ilmestyy saman rakastajattaren toinen mies (Jarl Kulle), joka tiukan olemuksensa kanssa alkaa kilpaisille Egermanin kanssa. Elokuvan loppupuolella kehittyy miesten välille kilpailu maineesta ja kunniasta. Kuitenkin elokuvan kaikista herttaisin kohtaus on viimeiset pari minuuttia. Siinä palvelusväkeen kuuluvat Frid ja Petra pelehtivät ja kosivat heinäpellolla: "Surullisille, unettomille, eksyneille, pelokkaille ja yksinäisille. -Vaan narrit juovat kupin kahvia keittiössä."
3:10 to Yuma (1957) Todella komeaa mustavalkokuvausta, joka tuo tiettyä alakuloisuutta ja lisäsynkkyyttä kerrontaan. Pauketta on keskivertolänkkäriin verrattuna hyvin vähän mutta kohdalle osuessaan väkivalta on arvaamatonta ja julmaa. Pääpaino on hahmojen vuorovaikutuksella ja kehittymisellä, joka on virkistävää vaihtelua moniin muihin lännenelokuviin verrattuna. Pääosakaksikko Glenn Ford - Van Heflin antaa hyvää vastapainoa toisilleen ja erityisesti mukavan miehen maineessa yleensä ollut Ford hoitaa pahiksen saappaat uskottavasti. Kun vielä Frankie Lainen teemabiisi hakee sarjassaan vertaistaan, niin genrensä keskuudessa selkeästi ylemmän keskikastin edustaja. Lopun fiilistely jätti erityisen hyvän maun suuhun. 3,5+/5 Reversal of Fortune (1990) Yrittikö Claus von Bülow murhata vaimonsa Sunny von Bülowin vai oliko kaikki sittenkin lapsipuolten katala lavastus. No tästähän ei ota pirukaan selvää ja tuskin on edes tarkoitus mutta 80-luvulla Yhdysvaltoja kohahduttanut tositapahtuma ja sitä seurannut oikeudenkäynti puettiin kuitenkin elokuvaksi von Bülowin asianajajana toimineen Alan M. Dershowitzin kirjan pohjalta. Tapahtumia pyöritellään niin takautumien kuin nykyhetken kautta ja erityisesti takautumat sekoittavat kerronnan rytmiä ikävästi. Jeremy Ironsin näyttelemä von Bülow kuvataan äärimmäisen epämääräisenä nilkkinä, jonka syyllisyydestä tai syyttömyydestä tuskin voidaan olla koskaan varmoja ja sama dilemmaa pyörittelee myös Dershowitz pitkin elokuvaa lakiprosessin edetessä, joka on kylläkin mielenkiintoista seurattavaa mutta paras terä on monelta osaa tiessään. Kuitenkin sinällään erilainen lajityypin elokuva, että tarkoituksena ei niinkään ole esittää mitä tapahtui vaan osoittaa, että me emme yksinkertaisesti voi tietää täydellä varmuudella jolloin kyse on siitä kuka pystyy tehokkaammin myymään tarinansa muille. 3/5 Goodfellas (1990) Ei kaivanne varmasti sen suuremmin pohjustusta koska todennäköisesti jokainen angstinen 15-vuotias gangstarap -nuorikin tietää ja ennen kaikkea pitää tästä mutta sen mitä tässä on eri otteissa tätä pyörittänyt, niin jonkinlainen uupumus iskee minulla jälkimmäisellä puoliskolla koska totta puhuen vauhtiin päästyään mafiaveljien arki pyörii aika pitkälti samojen aktiviteettien ja toiston ympärillä, joten ehkä pieni lyhennys olisi ollut paikallaan mutta edelleen kuitenkin aikakautensa kärkipäätä. 4,5/5
Ai että ihan mainittiin erikseen mitä "pari viimeistä minuuttia" tapahtuu...? Nojaa... nyt riittää off-topic. Detective Story (1951) Poliisielokuva joka lähes kokonaan tapahtuu ainoastaan poliisiasemalla, näytelmän tuntu on vahvasti läsnä, positiivisessa mielessä. Kirk Douglas meuhkaa kireähermoisena poliisina välillä oikein hyvin, välillä hieman yli. Rikosjuonet eivät olleet kovinkaan mielenkiintoisia ja Kirkin ja vaimon jutut tuntuivat kovin ajan hampaan nakertamilta. Hienoinen pettymys tämä oli. * * * ½ The Quatermass Xperiment (1955) Vanhaa britti-scifiä! Professori Quatermassin rakettikokeilu epäonnistuu, raketti putoaa maahan. Omituisinta on että osa miehistöstä on kadonnut huitsin nevadaan lennon aikana ja eloonjäänytkin on vähän heikossa hapessa. Alkupuolella mysteerin tuntu on vahva, mutta sitten mennään jatkuvaa alamäkeä loppua kohden. Välillä mennään aika pahasti tahattoman komiikankin puolelle. Kyllä tämän kuriositeettina katsoi, ja välillä viihtyikin, mutta ei tätä voi hyväksi kehua. * * ½ Boomerang! (1947) "Kaikkien" rakastama pappismies murhataan pienen kaupungin kadulla. Mainio tositapahtumiin perustuva poliisi/oikeudenkäyntidraama jossa syyttäjä alkaa epäilemään että hänen syyttämässään jutussa olisi jotain mätää. Suosikki noir-naamoihini kuuluva Dana Andrews vetää vahvasti ja Lee J. Cobb on aina mies paikallaan. Välillä mukaan kehitellään dokumentaarista otetta ja Elia Kazanin ohjaus toimii muutenkin mainiosti. * * * * All I Desire (1953) Perus Sirk-saippuaoopperaa jossa Barbara Stanwyckin esittämä kabareeartisti palaa pieneen kotikaupunkiinsa minne hän oli vuosia aiemmin hylännyt perheensä. Elokuva oli hieman epätasainen ja kiinnostavuutta olisi saanut jollakin tapaa olla lisää. * * ½ The Miracle Woman (1931) Nuori Barbara Stanwyck näyttelee tässä Capran draamassa saarnaajaa joka on sekaantunut "ihmeisiin" ja spektaakkeleihin perustuvaan huijausbisnekseen. Muutama kohtaus oli aika vaivaannuttava myötähäpeän vuoksi, mutta vastaavasti hyvää oli paljonkin. Tunnelma oli välillä vallan mielenkiintoinen ja tapahtumat eivät yllätykseksi etenekään ihan kaavojen mukaan, mikä on tietenkin plussaa. * * * ½
Toki riittää, mutta saivarrellaan aiheesta vielä, kun Kalzakin innostui. Minusta tämä ketju on luonteeltaan sellainen, että jos haluaa 100% suojan kaikilta spoilereilta ja esitiedoilta vieraista elokuvista, niin on paras jättää ketju lukematta. Esim. Jan viimeisimmässä viestissään - samalla tavalla kuin minäkin - spoilaa elokuvia. Minua elokuvan pikkunen raottaminen ei haittaa, koska kokonaisuus ja tunnelma on yksittäistä kohtausta tärkeämpää. Pieni paljastus ei ole mielestäni pahasta, vaan saattaa antaa elokuvasta kuvan, jota joku voi kaivata saadakseen jonkunlaisen mielikuvan elokuvasta. Pahimmat paljastukset (esim. jännityselokuvien juoneen merkittävällä tavalla vaikuttavat) on kuitenkin syytä suojata spoiler-tageilla. Päätän keskustelun tästä aiheesta tähän - jatkakaa turpakäräjöintiä kultapossukerhossa.
Omasta mielestäni kerroin vain ensimmäisen vartin juttuja ja yleisempää aihetta, en missään elokuvassa loppupuolen tapahtumia saatikka loppuratkaisua.
Tuli käytyä eilen kinopalatsin vitosen päivässä. Elokuvaksi valikoitui Shrek 3 (originaali): En suuria odottanut elokuvalta, mutta viihdyttävää pläjäystä kuitenkin ja sitä Shrek olikin. Juoni on jopa kakkososaa onnettomampi, joten pääosassa on vitsit, kommellukset ja henkilöhahmojen välinen kemia. Huumori on paikoitellen mukavan kekseliästä vaikka välillä sortuukin vanhojen vitsien kierrätykseen ja välillä se nokkeluuskin unohtuu. Ääninäyttelijät ovat alansa huippuja ja tekevätkin hyvät suoritukset. Jotenkin meno on kuitenkin asteen laimeampaa ja silotellumpaa kuin aiemmissa osissa ja suuhun jää lievä kierrätyksen ja rahastuksen maku. Kyllä tätä silti voi suositella kaikille aiemmista osista pitäneille ja mieluummin tätä katsoo kuin suurinta osaa uudemmista Disney-elokuvista. 1/2
The Hustler (1961) Kenyon Hopkinsin jazz-score virittää katsojan mukavasti savuisten biljardi-salien hämyiseen tunnelmaan ja Paul Newman on jäätävä itsetuhoisena pool-kurkona, jonka on opittava elämään, kantapään kautta jos ei muuten. Muukin hahmogalleria on äärimmäisen mielenkiintoinen ja täyteläisen rikas. Dialogi on täsmällistä ja iso osa siitä on puhdasta lainausmateriaalia. Peukut pystyyn. 5/5 Casque d'or (1952) Vähän oli kuin kuppi sitä laihaa kahvia. Kenties olen itse muutaman pykälän sentimentaalisempi yksilö kuin tämän teossa mukana olleet mutta kovin oli kliinisen laimeaa toteutusta näennäisesti hyvin kerrotusta ja kuvatusta tarinasta. 2/5 Young Frankenstein (1974) Kai se on jo pakko vihdoin minunkin uskoa, että Mel Brooks ei ole hauska. The Producers, Blazing Saddles ja nyt tämä. Ensin mainitussa oli vielä hetkensä mutta kaksi jälkimmäistä ja eri toten tämä ovat suht piinaavan kuvia kokemuksia. Muutama hymähdys siellä täällä ja sen jälkeen lopputekstien odotusta. Pitäisi varmaan löytää joku kaikkea yhdistävä tekijä miksi homma ei toimi mutta ei taida tähän hätään löytyä. Kovin on kuitenkin kesäteatterimaista koheltamista typerällä huumorilla varustettuna. 1,5/5
Såsom i en spegel (1961) Spoiler Ingmar Bergmanin Kuin kuvastimessa seuraa erään nelihenkisen perheen yhteistä mökkeilyä Fårön eristyneellä saarella. Elokuva on kehitystarina, jossa polttopisteessä on isän, pojan, tyttären sekä tyttären miehen keskenäiset suhteet, eristäytyneet ja sisäänpäinkääntyneet hahmot, jota maustaa tyttären (Harriet Andersson) hiljalleen kehittyvä sairaus. Elokuva on aika pienimuotoinen ja vähälle rakentuva, mutta toimii tiiviin draaman ja hyvien näyttelijäsuorituksien ansiosta. Kyseessä ei ole mikään mestariteos, vaan ohjaajamestarin väliteos. "Rich Man, Poor Man" (1976) Spoiler Tämä aikanaan Anttilan aleista löydetty TV-sarja keräsi monta vuotta hämähäkin seittejä ja pölyä hyllyssä, ennenkuin otin katsottavaksi. Kyseessä on 12-osainen sarja, joka seuraa Jordachen perheen veljeksien tapahtumia toisen maailmansodan lopusta noin 20 vuoden ajan. Toinen veljeksistä on "rich man" (Peter Strauss) ja toisen kohtaloksi on jäädä "poor maniksi" (Nick Nolte). Sarja liikkuu koko 12 jakson ajan hirveän kapealla katseella: saatu kohtalo ei hevillä muutu, vaan vastoinkäymisten kautta jatketaan samalla tiellä. Tämän takia sarja alkaa toistamaan itseään jo hyvinkin nopeasti parin jakson jälkeen. Pientä maustetta sarjaan antavat sivuroolit, joita mukana vilahtaakin kohtuullisen paljon. Vain Susan Blakelyn esittämä Julien rooli saa enemmälti sisältöä. Sarjan loppu oli ehkä kaikista suurin pettymys, poissa on 10 tunnin ajan rakennettujen tunnelmien yhteenkokoava jakso tai selvä lopetus. Tilalle on tullut Irwin Shaw'n toiseen kirjaan perustuva jakso (ehkä toisesta kaudesta?) joka jättää katsojalle kysymyksen "tässäkö tämä oli?". Ajankuvaksena Rich man, Poor man oli ihan mukiinmenevää, ja sellaisena koko sarjan voikin katsoa.
The Departed: Itse leffasta en paljoa muista, koska näin tämän reilu kuukausi sitten. Näyttelijäkaarti oli kuitenkin vakuuttava ja juoni toimi loppujen lopuksi ihan hyvin. Pituutta tällä leffalla oli vähän turhan paljon. Medusan Verkko: Todella kovan luokan leffa. En ole ennen pahemmin pitänyt Matt Damonin roolisuorituksista, mutta tässä hän yllätti positiivisesti. Juoni oli hyvä, toimintakohtaukset vauhdikkaita ja kuvauspaikat vaihtelevia. Parhaimpia tämän genren leffoja, mitä olen nähnyt. Medusan Isku: Hyvä jatko-osa, mutta ei yltänyt aivan ensimmäisen tasolle. Kaikesta huolimatta tämänkin katsoo mieluusti usemmankin kerran. Medusan Sinetti: Etukäteen odotukset olivat vähän turhan korkealla tätä leffaa kohtaan. IMDb:n 8,4 pisteet antoivat odottaa 'wou'-ilmiötä, jota kuitenkaan koskaan ei tullut. Loppua lukuunottamatta elokuva ei ollut yhtä viihdyttävä kuin kaksi ensimmäistä osaa, mutta se viiminen 30 minuuttia olikin loistavaa viihdettä: hyvä päätös tällä trilogialle. Toimintakohtaukset olivat herkkua ja Damon hoiti näyttelijäsuorituksensa hyvin tässäkin pätkässä.
Next Nick Cage tulevaisuuteen näkevänä taikurina. Elokuvan juonikuvio kuulostaa näin sanottuna aivan uskomattoman kököltä, ja on sitä myöskin käytännössä.Julianne Moore täysin väärässä roolissa. Dvd:n kuva oli oudon haalea, äänipuolella DTS Discrete 6.1:sta huolimatta vain alle keskitasoinen miksaus. Vuoden tähän mennessä huonoin näkemäni ns. suuren rahan tuotanto. 2/5
Verinen sunnuntai (Bloody Sunday) Paul Greengrassin vahva kuvaus vuoden 1972 verilöylystä. Realistinen ote ja intensiivinen tunnelma tekevät tästä varsin vaikuttavan elokuva. - Salaisen agentin kansio (The Ipcress File) Tyylillisestikin vahvan brittiläinen agenttiseikkailu ei ensin tunnu oikein lähtevän käyntiin, mutta tapahtumien edetessä tunnelmakin tiivistyy ja loppuvaiheessa mieleen tuleekin jo peräti Prisoner. Michael Caine on rennon persoonallinen Harry Palmerina. Hätä ei lue lakia (Bringing Up Baby) Screwball-klassikossa Grant ja Hepburn ovat vauhdissa varsinkin jälkimmäisen tehdessä yhden parhaista hössörooleistaan. Mutkattoman hauskaa menoa. Käännöksessä yksi kohta pisti erityisesti silmään: Spoiler Grant selitti vihaisena tädille, miksi oli pukeutunut naisten kylpytakkiin: "I become suddenly gay!" oli kääntynyt suurinpiirtein muotoon "No minusta tuli hintti!". Tuskin ihan tuota oli sentään tarkoitettu. + Kaikki tai ei mitään (All or Nothing) Mike Leighin hienossa elokuvassa kuvataan arkista elämä uskottavasti aidonoloisilla hahmoilla ryyditettynä. Timothy Spall nämä reppanaroolit on jo aiemminkin osoittanut hallitsevansa, mutta myös muu näyttelijäjoukko on vahvassa terässä. The Fugitive (Elämisen oikeus) Alun paatoksellisuus ja silmillekäyvä symboliikka linjoittavat koko loppuelokuvaa. Elokuva on John Fordin elokuvaksi yllättävällä tavalla kömpelö eikä asiaa auta vahvasti karrikoitu hahmogalleria. Henry Fonda vaeltaa hengettömästi elokuvan läpi ilman, että keskushenkilö tarjoaa minkäänlaista kiintopistettä. Mean Creek Nuoret punovat kepposen naapuruston kiusanhengelle, mikä vähemmän yllättävästi ei pääty aivan suunnitelmien mukaan. Tunnelmaa luodaan paikoitellen kotivideomaisella tyylillä, joka sopii tähän hyvin. Etenemistahti on kyllin rauhallinen ilman tällaisia usein vaivaavaa turhaa vouhotusta. Positiivinen yllätys. ½
The Piano (1993) Suhteellisen raadollinen mutta kuitenkin hyvin kaunis rakkaustarina rujossa ympäristössä, jonne ei liiemmin aurinko paistele. Vahva cast Holly Hunterin mykkäkoulun johdolla vie paketin maaliin asti onnistuneesti ja löytyypi matkan varrelta muutama erityisvahva kohtauskin. 4/5 Rumble Fish (1983) Coppolan kuvallisesti komea nuorisodraama, joka jättää kuitenkin pykälän kylmäksi. Muodostaa kuitenkin mielenkiintoisen odottavan painostavan ilmapiirin ja kun nuoret näyttelijätkin ovat ajan tasalla, niin ihan tyydyttävä tuttavuus. 3/5 Videodrome (1983) Vaikka tästä pidettäisiin kuuden kuukauden luentosarja jossa jokainen pienikin yksityiskohta analysoitaisiin puhki ja merkityksistä tehtäisiin käsitäkartta, niin ei auta. En tule tästä pitämään koskaan. Perussanoma tuli kyllä selväksi mutta kun kokonaisuus on puettu moiseksi scifigoreiljetykseksi, niin minkäs teet. Syvemmälle ei edes kiinnosta pureutua. 1,5/5
The Dark ** Sekava kauhuelokuva mikä parista tunnelmallisesta kohtauksesta huolimatta ei pahemmin vakuuttanut. Vaihtoehtoinen lopetuskin oli parempi kuin elokuvassa nähty. Casper ***½ Tää oli yllättävän hauska ja viihdyttävä pätkä. Lapsillehan tämä on suunnattu, mutta kyllä tässä on aikuisempaankin makuun paljon ihmeteltävää. Christina Riccistä tulee aina plussaa. Livvakterna ***½ Toimiva jännäri ruotsinmaalta. Tässä oli oikeasti tekemisen meininkiä. Tenebre ***½ Dario Argenton leffassa veri roiskuu ja ruumiita tulee. Tarinakin on ihan näppärä ja ohjaajan tyyli tunnistettavaa. Goblinsin musiikit olivat jälleen rautaa. First Blood **** Toimii edelleen kuin junanvessa. Erityismaininta Jerry Goldsmithin hienosta scoresta. Blazing Saddles ** Komedian tarkoitus on naurattaa. Tämä ei naurattanut. Hauskinta oli Gene Wilderin ääretön nopeus, mutta sekään ei naurattanut kuin sen yhden kerran. Lopun joukkotappelukin lähinnä haukotutti. IMDb:n pisteet 7.8 pistävät ihmetyttämään.