En löytänyt muualta vastausta. Miksi nykykuvat pitää, tehdä ns. oksettavan sinivivahteisiksi Onko niitä kuvia parempi katsoa, kun ne on tehty jonkin sinisen suotimen läpi tms. vai mikä on syynä väritykseen. Mä ainakin kattosin mieluummin elokuvia normaaliväreissä, niinkuin luonnollisin silmin ne näkee sisällä tai ulkona. Jos jokin kuva on tehty johokin ns. historialliseen aikakauteen, (perustuu tositapahtumiin) niin on niitä värejä silloinkin ollut, niinkuin nykyäänkin.
Se nyt vain on ollut viimeiset kymmenisen vuotta erityisen suosittu tyylikeino. Mitään varsinaista syytä sille ei sinänsä liene, runsas käyttö johtunee siitä että tuo sinisyys näyttää tekijöistä ja monista katsojistakin "siistiltä". Kyllä tuo ylikäytetty sinisävytys tuppaa aina välillä ärsyttämään, vaikka joihinkin trillereihin se onnistuukin luomaan oikeanlaista tunnelmaa.
Ainakin Payback elokuvassa on tämä "sinisyys". Mielestäni sopii ko. leffaan hyvin. Mel Gibson olisi halunnut tehdä leffasta mustavalkoisen, mutta ilmeisesti studio ei siihen suostunut, joten päädyttiin tähän sinisen filtterin läpi kuvaamiseen.
Ainoa leffa missä sinisyys on toistaiseksi häirinnyt, oli Die Hard 4.0.. Näytti ihan elokuvateatterissa kuvatulta ripiltä.. Oli outo fiilis nähdä semmoselta näyttävä elokuva leffateatterissa
no sinisyys vielä menee mutta se keltaisuus siinä uudessa indyssä tökki silmään. Itte tykkään sellaisista voimakkaista karkki nami nami väreistä. Että punainen on punaista ja sininen sinistä ja pimeässä ei näy mitään
Itseäni häiritsee vanhempia aikoja kuvaavien elokuvien tuunaaminen väritykseltään ruskehtaviksi tai muuten vaan vaimeammiksi. Kyllä ainakin omassa lapsuudessani 60-luvulla koivut olivat aivan yhtä yhtä vihreitä kuin nykyisinkin. No joo, tiedän kyllä että kyseessä on tunnelman kannalta perusteltu efekti.
Tokihan tuo sinisävytys on aina tekijöiltä tietoinen valinta. Kyseisessä elokuvassa sinisyys sinänsä sopi alkuvaiheessa Euroopan talveen, mutta aavikolla se sitten jo tökkikin pahasti.
Kamalin värimaailma minkä olen nähnyt on Dexter-sarjassa. Ei tosin sinertävä vaan sellainen karamelliväritys, mutta sen lisäksi pimeissä kohdissa on värit taas puhki ja muuta ihmeellistä. Mulla on parempi idea: jätetään kuva jälkikäsittelemättä tällä tavalla. Sen sijaan teatterissa sisällytetään lipun hintaan ohjaajan valitseman värisävyn aurinkolasit, joiden käyttö vapaaehtoista. Hirveintä mitä kuvalle voi tehdä on esim. Trierin Manderlay -elokuvan kaltainen filtteri/efekti. En tiedä onko videopeleissä totaalisen yleistynyt "bloom" sille oikea termi. Samanlaista on käytetty useissa tv-sarjoissakin, uudempi Dr Who tulee ainakin mieleen. Tällekin vaihtoehdoksi sopisi aurinkolasien jakaminen sekä vaseliinia jolla ne voi vuorata jolloin saavutetaan suunnilleen samanlainen lopputulos. -
Ko. efektiä kutsutaan videolle kuvaamiseksi. Tarkemmin: digitaalikameroiden ongelmana on edelleen kirkkaiden kohtien jyrkkä ja terävä puhkipalaminen. Tätä voi yrittää välttää valaisemalla loivasti (tulee lattean näköistä kuvaa), tai loiventaa efektiä pehmentämällä puhkipalaneiden kohtien rajoja diffuusiosuotimella tai sen digitaalisella vastineella. Jotkut tekijät taas eivät yritäkään kätkeä tuota teknistä rajoitusta, vaan ovat tehneet siitä tyylikeinon. Tästä hyvä esimerkki on uusi Galactica-sarja. Filmi hanskaa kirkkausskaalan ääripäät luonnostaan pehmeästi, jolloin kuvaan mahtuu enemmän sävyjä ja se näyttää luonnollisemmalta.
Minä sanoisin tuota muodikasta sinisen käyttöä digitaaliseksi kuvankäsittelyksi. Kun siihen yhdistetään itsetarkoituksellisesti tutiseva kamera, meikäläinen poistaa 44:sta varmistimen. Päälleläärätty sininen (tai joku muu ylibuukattu) värimaailma tekee myös digitaaliefektien upottamisen helpommaksi. Ilman efektejä on niin vaikea tehdä sisältörikasta ja koskettavaa sarjakuvaan pohjautuvaa supersankarielokuvaa, jonka syvin sanoma on se että tuo seiniä kiipeilevä lycraan pukeutuva pelle on erilainen, yksinäinen - ja :weep: yhteisön ulkopuolella. Lähes kuin Paavo Lipponen isojen kenkiensä kanssa.
Joo, en siis tarkoittanutkaan että muodikas sinertävä värimaailma johtuisi jotenkin videolle kuvaamisesta (kuten yllä sanottiinkin, sinisävy ei ole tekniikan rajoite vaan tietoinen valinta). Caporegimen mainitsema ruma puhkipalaminen sen sijaan johtuu - ja välillisesti usein myös tuo "blooming"-efekti, jolla ko. palamista yritetään pehmentää. Dexter, Manderlay ja Dr. Who on kaikki kuvattu digitaalisesti.
Tiedä liittyykö sinisen 'muodikkuus' siihen että ainakin LED-tekniikalla on ollut hankalampi toteuttaa sinistä valaistusta kuin muita perusvärejä ja sininen valonlähde on siten kai jotenkin muodikkaampi (minkä näki taas hyvin Assemblyssa compojen katselun aikana, iso osa virta- yms. ledeistä hohti kentällä sinisinä ). OT: Liittyyköhän tähän mitenkään se, että alienit yms. tuppaavat aika usein valaisemaan paattinsa sinisellä. OT2: C.S.I. Miamin värimaailma on muuten aika mielenkiintoinen, en tiedä tykkäänkö mutta saturaatiota ja taivaan greidaamista löytyy kyllä muutamankin TV-sarjan tarpeisiin.
Vähän myöhässä vastaus, mutta kiitti teknisestä selityksestä. Galacticaa en ole seurannut, mutta kerran kun jakson näin niin heti huomasin.
Jatkoa ylläolevaan: JCVD -leffan trailerista pari screencapia (joka on IMDB:n tietojen mukaan kuvattu filmille): :sick: Traileri löytyy täältä tai täältä. Tekninen taso, jossa tietokonegrafiikkaa ei erota elokuvasta on siis lähellä. En tosin olisi uskonut sen tapahtuvan niin, että elokuvat alkavat näyttämään videopeleiltä.
Elokuvassa The Matrix matrixiin sijoittuvat kohtaukset ovat täysin ilman sinistä väriä . Toimii tyylikeinona niinkin päin.
The Informant! -leffan traileri: http://www.apple.com/trailers/wb/theinformant/hd/ En postaa kuvia, kun ei tuo ole mitään verrattuna aiemmin yllä postaamiini esimerkkikuviin JCVD-leffasta, mutta yhtä kaikki hirveää. En pitänyt Soberberghin värien kanssa perseilystä kahdessa myöhemmässä Ocean's -leffassakaan. Tuolla diffuusioefektillä on ilmeisesti tarkoituksena ollut saavuttaa 70/80-luvun henkeä. Eikö siihen olisi riittänyt pelkkä värien säätö... Leffa on kuulema kuvattu Red One -digikameralla.
The Informantista ehdinkin jo valittaa yllä: Les herbes folles (kuvattu filmille), tämä on tällainen "90-luvun alun saippusarjaefeki". Tällaista lievempää on ollut viime aikoina todella monessa elokuvassa: Eat Pray Love, asiakirjat pöydällä ilmeisesti ovat syöneet jonkinlaisen jättimäisen hehkulampun: On se hienoa että samaan aikaan kun kotona katsellaan ennennäkemättömällä laadulla, niin materiaali pilataan jo studion lattialla. Edelleen pieni osa elokuvista, mutta huolestuttava kehityssuunta. Kaikki kuvat on 1080p-trailereista.