The Thing (1982) pelästytti minua jonkin verran. Ne hirviön efektit oli aika pelottavia. Kannattaa katsoa se elokuva, klassikko kyseessä.
Katsoin viime yönä Paranormal Activityn. Paha pettymyt oli. Jännitystä aiheutti oikeastaan vaan se, että sitä on hehkutettu niin paljon. Odotin että jännitys tiivistyisi loppua kohden, mutta varsinaiset tapahtumat tulivatkin vasta muutamilla viime sekunneilla. Kaiken lisäksi se oli mielestäni muutenkin aivan surkea. Todellakin uskoin, että kuvaaja oli juuri ostanut kaupasta videokameran ja kehitellyt yksinään päässään epämääräisen idean ihan itse kuvattavaa "elokuvaa" varten. Kuin ystävä näyttäisi minulle itse piirtämäänsä maalausta ja hämmästelisin, kuinka hänen 4-vuotias lapsi osaa jo piirtää niin hyvin. Tekijöillä on käynyt helvetin hyvä tuuri ... eikun siis oikeudet ostaneilla levitysyhtiöillä. "Näyttelijät" ovat pysyneet PA-amatööreinä. Vastaavista esim. [Rec] oli paljon pelottavampi ja parempi. The Blair Witch Projectin katsoin kauan sitten ja siitä jäi muistaakseni ihan hyvä fiilis. Muhun parhaiten tehoava kauhu on lähtöisin H.R. Gigerin taiteesta. Jopa AVPR: Aliens vs Predator - Requiem oli pelottavien hirviöiden ansiosta katsomisen arvoinen, vaikka olikin elokuvana monella tapaa surkea tekele. Kävin muuten muutama vuosi sitten miehen taidenäyttelyssäkin, joka oli ehkä paras näkemäni. Yleensä kuvataide ei kiinnosta minua, kaikkein vähiten modernin taiteen töherrykset.
Yksi ääni myös täältä Paranormal Activitylle. Erheydyin katsomaan sen illalla hoitaessani yksin yön erästä suurta rakennusta (mallia toisessa päässä ei kuule/tiedä mitä toisessa tapahtuu, ja pimeähkö hehtaarin tontti) - kyllä oli aikuisella miehellä vaikea nukahtaa ja vain suurella tahdonvoimalla estin itseäni sijoittamasta limutölkkiä ovenkahvalle Blair Witch oli myös kyllä pelottava, kyseisenä syksynä yksin aamuyöllä teeripassiin mennessä oli hiukka erilainen kutina kuin yleensä, olisi ilman herra Remingtonia saattanut jäädä menemättä
Yle Areenassa on näkösällä 11. 2. 2015 saakka Nuorallakävelijä vuodelta 2007. Osittain dramatisoitu dokumentti kertoo siitä, miten ranskalainen nuorallakävelijä Philippe Petit toteutti elokuussa 1974 unelmansa ja käveli New Yorkissa nuoralla World Trade Centerin rakennuksesta toiseen. Aidosti pelottava elokuva, jos omaa korkean paikan kammon kuten minä. Vaikka katsoin elokuvan tietokoneen näytöltä noin postikortin kokoisena kuvana, niin silti teki pahaa. Näin elokuvasta seuravana yönä jopa painajaisen, jossa minut kiristettiin jollain katalalla konstilla yrittämään nuorallakävelyä kahden pilvenpiirtäjän välillä. Wikipedian mukaan akrofobia on neuroottinen häiriö, mutta myönnetään, että "Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä". Totisesti. Olen tietysti jäävi väittämään Wikipediaa vastaan tässä asiassa, mutta en usko neuroosin olevan hyvä selitys ilmiölle. Jos selitys ollenkaan. Itse en tunne korkealla paikalla mitään varsinaista pelkoa tai kammoa, vaan saan jonkinlaisen tasapainohäiriön. Avara taivas ja korkeita paikkoja ympäröivä tyhjyys eivät tarjoa kiintopistettä, mikä aiheuttaa huimausta, hukkaan tajun pystyasennosta ja lähden ikään kuin kaatumaan johonkin suuntaan. No, johtuipa vaiva mistä tahansa, niin Man On Wire on elokuva jota en pystyisi katsomaan teräväpiirtoisena 3D:nä isolta kankaalta. Yle Areena: Nuorallakävelijä
Kauna. Olin 15, kun se ensimmäinen osa tuli leffateattereihin. Se oli ensimmäinen kauhuleffani leffateatterissa ja jäi kyllä ikuisesti mieleen. Kayakossa vain on minusta jotain todella pelottavaa. Siitä on jo lähes 12 vuotta, kun näin Kaunan ensimmäisen kerran ja vieläkin näen joskus painajaisia siitä.
Hyvä nosto. Meinasin perustaa "Kovempia aineita"-topicin kauhusta. Pääasiassa katson toimintaa/trillereitä ja jotenkin niitä katselee hohhoijaa fiiliksin. Kaikki on jo nähty. Pitää siirtyä "kovempiin aineisiin". Kauhu on tavallaan kiinnostanut aina, mutta vähemmän niitä katsonut. Babadookia koitin katsoa mutta laitoin vartin päästä kiinni. Alkoi ahdistamaan Pitänee kokeilla uudemman kerran. Ainakin yksin kun katselee hiilikellari-tyyppisessä leffahuoneessa keskiyöllä näitä kauhuja, niin vetoavat tunteisiin ihan toisella tapaa mitä hollywood-rymistelyt. Eli josko tästä genrestä saisi uudenlaisia leffaelämyksiä. Kaveripiiristä kyselin kauhujen ystäviä, kukaan ei tunnustanut pitävänsä. Noh, ehkä nämä toimivatkin parhaiten yksin katsottaessa. Flixistä katselin viimeyönä pari pätkää. Nämä eivät kyllä kovin kummoisia olleet. Cabin in the Woods. Tässä luvattiin olevan todella yllättävä juoni. Vetää maton jalkojen alta. No ei vetänyt. Juoni oli mielestäni enemmänkin omituinen mitä yllättävä. Eikä myöskään pelottanut. 3 tähteä. The Unborn En suosittele. Tässä näytettiin aivan liikaa kaikkea "pelottavaa". Huomattavasti vähemmän olisi ollut enemmän. 2 tähteä. ja jotta ei olisi totaalinen offtopic postaus, niin omaan mieleeni jäänyt Psyko. Katselin sen joskus 15-kesäisenä, tuli telkkarista. Oli silloinkin puitteet kohdallaan vaikka kotiteatteria ei ollutkaan tuolloin. Yksin kotona ja myöhäisillan ohjelmistossa.
Jasonit.. hieman ahdisti katsella alle 10-vuotiaana leikkaamattomia versioita mökillä kun muut nukkuivat. (yleensä vielä aitassa, eikä samassa tilassa)
The Conjuring on ehdottomasti yksi pahimmista(=parhaimmista). Ja jo mainittu The Babadook oli myös todella hyvä.
Ringu (1998) se vaan edelleen johtaa. Kenji Kawain musiikilla on siinä vaikutuksensa. Спойлер Heti alkuteksteissä tulee kylmät väreet, kun kuvataan synkkää merta. Se painostava musiikki on siinä niin karmiva. 2000-luvun kauhusta johtaa Insidious (2010). Aivan loistava elokuva.
Siitä onkin pitkä aika, kun on tullut ulos todella hyviä pelottavia elokuvia. Pidän yleensä itse joko kasarikauhun merkkiteoksista aina Painajainen Elm Streetistä lähtien tai sitten näistä uudemmista, piinaavan psykologisia elementtejä omaavista elokuvista kuten esim. juuri Insidious, Babadook tai Hereditary. Sain eilen vihdoin katsottua Descentin (2005), joka on yllättävän korkealla monella kauhulistalla suht. pieneksi elokuvaksi. Mainio kauhuleffa, joskin loppuratkaisusta (varsinkin käsittääkseni Yhdysvaltojen editistä) ja "sankarittaren" valinnoista voi olla montaa mieltä. Yritän tässä samalla saada katsotuksi joitakin kauhun merkkiteoksista, mitkä syystä tai toisesta ovat jääneet vuosien varrella väliin... Etunenässä esim. filmiharrastajien suosima Suspiria. Yritin alkaa monen listan kärkisijoilla olevaa Under The Skiniä (2013, Scarlett Johansson) katsomaan, mutta hieman liian tapahtumaköyhää tuntui olevan ainakin siihen hetkeen.
^ Under the skin kauhuelokuva ? No en kyllä huomannut. Outo kyllä. Спойлер Scarlett tissisillään oli yllättävintä koko leffassa
Aikuisena ei ehkä enää ole sellaisia pelottavia elokuvia, joita oikeasti _pelkäisi_. Mutta en kauheasti välitä noista säikyttely/jump scary -elokuvista. Kyllähän sillä tavalla saadaa kuka vain säikäytetty, että ensin näytetään herttaista kissapentua ja yhtäkkiä zombinnaamaa kirkumisen kera. Mutta mikä järki siinä on. Parhaimmat elokuvat, jos ajatellan pelkoa, niin ovat sellaisia, jotka oikeasti saavat pelkäämään ihmisten puolesta. Ja sen ei siis tarvitse olla kauhua. Mutta pahin pelkokokemus on ollut, kun poikasena katsottiin kavereiden kanssa Lötköjen yö. Telkun edestä ei voinut lähteä pois, jotta ei olisi ollut luuseri, mutta samalla huusin sisäisesti äitiä, kun pelotti niin penteleesti. Samoin V-sarjan alienin synnytys oli aika jännä homma pentuna. Kuten toki myös Alien-elokuvat.
En perusta enää vanhana noista uskonnollissävytteisistä piru-paholais-yms jutuista. Talo jonka jumala hylkäsi oli aikanaan tehokas. Kaksi ensin mieleen tullutta ovat Usva (se alkuperäinen) ja Alien. Hohtokin vielä tuli mieleen.
Спойлер Kun tässä siihen outoon aineeseen upotaan niin sillä henkilöllä mahtaa olla äärettömän suurta kauhua siinä tilanteessa. Siihen kauhuun pitää vain jotenkin samaistua kun ei ole ainakaan vielä olemassa matrixsin kaltaista virtuaali todellisuutta jossa pääsisi itse uppoamaan siihen aineeseen ja kokemaan sen kauhun.
Aika pelottavia on myös monet kotimaiset elokuvat kuten Luokkakokous, Pekko aikamiespoika yms joita en ole koskaan edes uskaltanut katsoa, pelottaa jo näkemättäkin... pelkät traileritkin aiheuttaa jo ahdistusta ja pelkotiloja...
Braveheart oli tosi verinen ja aggressiivinen leffa (en voinu kattoa kaikkee) Ja näin mielenterveyskuntoutujan kannalta (mun siis) ahdistavia ovat olleet mm. Truman Show (siinä on samanlainen todellisuuden heittelehtiminen kuin akuutissa psykoosissa) ja Aidosti outoa (ääniä joskus (muutamia kertoja vuodessa)kuulevana leffa ääniä kuulevasta hepusta ei oo rento).