Viimeksi kuuntelemasi levyt

Alestorm - Captain Morgan's Revenge

Alestorm soittaa power metalia merirosvosävytteisellä meiningillä ja lyriikoilla. Uskallan suositella metalli-ihmisille tätä levyä kunhan ensin jostain youtubesta testikuuntelee; vaikken normaalisti ole juurikaan tykännyt uudesta power metalista, niin tämä levy iski suhteellisen kovasti. Ainoiksi miinuksiksi voi sanoa oikeastaan ne normaalit power metal-kliseet, ja kiipparisaundit ovat omaan mieleeni aivan hirveän kuuloiset osassa biiseistä.
-The curse of captain Morgan has left us to this faith.-

****

 

Eagles: Long Road Out Of Eden

Hankin tämän heräteostoksena, ja pettymys oli kyllä melkoinen. Jos levyä rustataan kuusi vuotta studiossa, luulisi että parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia. Kaksi CD-levyä, kaksikymmentä biisiä ja näistä ehkä viisi oli sellaisia, että jaksaa kerran tai kaksi kuunnella hymy huulilla jalka vipattaen, mutta muuten: kaameaa oli tämä. Hifimaailman arvostelija antoi levylle viisi tähteä musiikista ja äänestä, itse olisin antanut kaksi musiikista ja kolme äänestä, ei tämä minun makuuni ollut edes kummoisesti äänitetty. Tai olihan meininki kaikin puolin hiottua ja siistiä, mutta kovasti kliinisen kuuloista ja suurimmaksi osaksi väsynyttä, hengetöntä ja ideoita vailla olevaa studiohuttua (sori, Eagles-fanit). Ei vaan toimi. Kyllähän ukot soittaa ja laulaa osaavat, ei siinä mitään, mutta luulisi itsekritiikkiäkin tuolla kokemuksella löytyvän. Tai kenties sitä olikin kuusi vuotta tarpeeksi, mutta sitten dollarinkuvat alkoivat kiilua silmissä. Ja levy ulos, tuli mitä tuli.

Tuo Professionalin mainitsema Raising Sand (jonka kuuntelin pienen tauon jälkeen juuri äsken) onkin sitten asia erikseen. Plant ja Krauss hoitavat hommat kotiin asenteella ja levy kulkee eteenpäin hyvällä sykkeellä. Viimeiseksi raidaksi jätetty kantrihymistys kruunaa hienon levyn. Itse yllätyin varsinkin Plantin lyyrisestä otteesta, kun äijää olen tottunut pitämään rokkimiehenä henkeen ja vereen.

 

Striborg - Mysterious Semblance

Tämän ostaessani iskin kyllä käteni paskaan. Herran muita tuotoksia en ole kuullut joten ihan mielenkiinnosta tuli hankittua. Black metal/ambient tyylistä pörinää, joten odotin saavani levystä edes jonkinmoista fiilistä.

Toisin kävi. Mahdollisesti köyhimmät soundit mitä olen ikinä kuullut yhdistettynä tylsään surinaan aiheuttivat ainoastaan päänsäryn, enkä edes päässyt levyä loppuun. Se niistä metsäisistä fiiliksistä. Ehkäpä pöhnässä kuuntelen uudestaan, tällä hetkellä en suosittele kenellekään.

0/10

 

Katie Melua - Piece by piece

Loistokas levy. Tunnelmallisempaa en ole kuullut sitten Norah Jonesin Long way home levyn jälkeen. Tästä tulee kyllä takuu hitti itselleni. Äänenlaatukin on korvia hivelevä, vaikkakin laulu on miksattu paljon soittimia isommalle.

Nyt kuuntelussa: Katie Melua - Pictures

 

Rise Against - The Sufferer & The Witness
Itse pidän tästä levystä enemmän kuin Rise Againstin vanhemmasta tuotannosta. Menoa tälläkin piisaa niin pirusti, pistää todella jalan vipattamaan. Sounditkin on kohdallaan. Ei pahaa sanottavaa. Loistavia biisejä koko lätty täynnä, varsinkin Behind Closed Doors.

 

R.E.M. - Accelerate

Edellisestä rokkaavasta levystä on jo 12 vuotta aikaa, joten ilomielin sitä tervehtii tällaista rajumpaa matskua taas vaihteeksi. 14. pitkäsoitossa jo mennään, mutta muun muassa sellaiset repäisyt kuin Living Well Is The Best Revenge ja Horse To Water todistavat, että vielä löytyy näistäkin sedistä puhtia. Michael Stipe laulaa upeasti, Buck ja Mills (+ joku rumpali) säestävät ja Jacknife Lee tuottaa - kyllähän homma toimii. Leen aiempia tuotantoja en tietääkseni ole kuullut, mutta mies taisi olla joka tapauksessa ihan fiksu valinta tätä levyä tekemään. Nyt on myös osattu jättää levy sopivan mittaiseksi (~35 min.), että ainakaan liianpitkäsoitosta ei ole kyse. Koska muutamalta edelliseltä levyltä kieltämättä olisi voinut karsia ainakin hieman ylimääräisiä pois.

Accelerate on kelpo rocklätty, vaikka päihittääkin yhtyeen katalogista vain kaksi heikointa levyä, ja R.E.M.:n päivät maailman parhaana bändinä ovat jo väistämättä takana. Parin keskinkertaisemman raidan tilalle pari killeriä, niin päästäisi jo neljän tähden paremmalle puolelle, nyt arvosanaksi tulee 3,5/5.

Annihilator - Alice In Hell

Kanadalaisen Annihilatorin debyytti on thrash-metallin klassikko, pieni sellainen ainakin. Liisan seikkailut helvetissä alkavat erittäin vakuuttavasti tehokkaan energisillä ja melodisilla biiseillä, joissa ei pientä progeiluakaan pelätä. Bändin perustaja, kitaravelho Jeff Waters paitsi sävelsi ja sanoittikin lähes koko levyn, myös muistaakseni soitti kaikki kitarat ja bassot (+ tuotti & miksasi), koska bändiä oltiin vasta kasaamassa. Poikkeuksellisesta tekotavasta huolimatta levy potkii perseelle ja lujaa. Kaikki lähtee loistavista kappaleista, joita Watersilla ainakin tähän aikaan vielä riitti. Tarjolla on sekä hyvin kauniita melodioita että tiukkaa mättöä. Bassoa aiemmin soitellut Randy Rampage sopii karhean äänensä kanssa erinomaisesti revittelemään Annihilatorin keulille, vaikka pesti jäikin ikävän lyhyeksi. Timanttista tavaraa, jos nyt levyn loppupuolella lievästi pääseekin kiinnostus laskemaan instrumentaalimeiningin keskellä. Laatu-kasarimetallia, ehdottomasti! 4,5/5.

Annihilator - Set The World On Fire

Kakkoslevy oli myös todella hyvä, mutta tällä kolmosella käydään jo ojan puolella. Jo kolmas laulaja on kehissä, ei nyt tule tyypin nimi mieleenkään. Kyllähän kaveri lauluhommat ihan pätevästi hoitelee, jos nyt ei ääni mikään kovin muistettava olekaan. Ongelmat tulevatkin biisimateriaalista. Ok, STWOF aloittaa kolmella vahvalla runttauksella, mutta sitten alkaa tökkiä. Ensinnäkin Phoenix Rising kuulostaa Scorpions-coverilta. Ei hyvä, ei ollenkaan. Snake In the Grass ja Sounds Good To Me ovat myös niin lällyä tavaraa löytyäkseen Annihilatorin levyltä, että en usko kovin monen muunkaan fanin yllättyneen silloin ainakaan positiivisesti. Ei "Tuhoajan" levylle mikään hempeily kuulu! Metallicahan se selvästi tässä oli tehnyt Kanadan pojille karhunpalveluksen Nothing Else Mattersillään. Muutenkin levyn loppupuoli on lähinnä helposti unohtuvaa kamaa, hienoa Knight Jumps Queen -jyrää lukuun ottamatta. Paukut ovat loppuneet kesken, ei voi mitään. Bändin myöhemmistä levyistä ei olekaan enää oikein mitään havaintoja. 2,5/5.

 

WINTERSUN-
Suomalaista 100%metallia, aivan loistavaa kamaa, in flames&cob x100, en tienny et suomestaki tulee näin kovaa kamaa
http://www.youtube.com/watch?v=mQywBeImfRY soittotaito on täydellistä, jos dikkailet coB:ia ja vastaavai niin tää bändi iskee

 

Moonspell - Night Eternal

Uutta Moonspell lättyä on tullu pyöriteltyä ahkeraan tässä viime päivinä, ja hyvinhän tuo tuntuu uppoavan. Vahvasti mennään edellisen Memorial levyn jalanjäljissä, joten meno on muutamaa suvantovaihetta lukuunottamatta varsin menevää tykitystä. Yksitoikkoiseksi runttaamiseksi levyä ei voi kutsua, sillä erillaisia vivahteita sinkoilee siellä täällä. Levyltä löytyy myös yksi hieman rauhallisempi kappale nimeltään Scorpion Flower, mikä tuo levyn puolenvälin paikkeilla sopivan hengähdystauon. Hieno kappale minkä aikana kuullaan myös ihanaisen Anneke van Gierbergen kaunista ääntä. Fernando Ribeiron ääni on aina iskenyt allekirjoittaneeseen ja tällä levyllä mies on ehkä parempi kuin koskaan.

Moonspell oli aikoinaan se bändi itselleni mikä avasi silmäni metallimusiikin ihmeellisen maailmaan. Opium tuli kerran kuultua telkkarista ja se oli sen jälkeen vientiä. Tästä syystä uusi Moonspell albumi on aina iso tapaus ja luonnollinen pakkohankinta. Muutama levy ei ole ihan iskenyt halutulla tavalla, mutta pari viimeistä levyä ovat olleet taas rautaista tavaraa. Wolfheartin ja Irreligiousin tasolla bändi tuskin ikinä pääsee, mutta tällä tiellä on kuitenkin hyvä jatkaa.

1. At Tragic Heights :king:
4. Scorpion Flower :king::king:
5. Moon in Mercury :king::king::king:


****½

 

Sonata arctican Eclipticahan tolla pyörii:thumbsup: Hyvää musaa ja meininki muutenki niin katossa että vois käyä toho sixpäckkiin käsiks

 

Portishead - Third

Noin 7. kuuntelukerran jälkeen kyseinen levy viimein avautui meikäläiselle. Levyä oli pienellä innolla odotettu, ja kun vihdoin kuulin uutisia levyn saapumisesta markkinoilla, oli odotus palkittu. Ensimmäiset arvostelut ei kuitenkaan mielialaa kohentanut, etenkin uutiset tyylimuutoksesta kauhistutti. Ensimmäinen kuuntelukerta ei minua tosiaan suuremmin riemastuttanut, ja olinkin jo vähällä sammuttaa koko äänentoistolaitteet. No mutta pidin pintani, ja kuuntelin levyä yhä uudelleen ja uudelleen, ja pikku hiljaa soundi alkoi miellyttämään, ja nyt kun levyä on kuunnellut yhä useammin ja useammin, voi sieltä täältä löytää Portisheadin originellin kädenjäljen. Sampläys on edelleen aikaansa edellä, ja fiilis on pysynyt samankaltaisena kuin edellisillä levyillä, mutta ei tämä valitettavasti nostanut samanlaisia tunteita kuin kokoonpanon edelliset albumit. On tämä kuitenkin osoitus siitä, että Trip Hop ja etenkin Portishead elää vielä. No 4. albumia odotellessa.

***+ / *****

 

Erja Lyytinen: Grip Of The Blues

Eilen töistä tultuani oli tilaisuus kuunnella tämä viimeksi hankkimani viehkeän blueslähettiläämme levy. Aluksi kaadoin lauantai-illan kunniaksi Valkoisen Hevosen eliksiiriä tuhdin lorauksen (White Horse Blended...laatuviskin ystävät näkevät punaista) lasiin, pari viikkoa sitten hankkimani uudet luurit päähän ja ei kun valtaistuimelle kuuntelemaan. Nyt aamulla on ollut toinen, hieman analyyttisempi kuuntelukerta, ja kuten useasti käy, paremmalta vain kuulostaa. Tämä on toinen Lyytisen Ruf-levymerkille levyttämä lätty, ja jossain määrin hyvän edeltäjänsä (Dreamland Blues) kaltainen. Lyytinen soittelee aika mukavasti slidea viljellen, ja bändi on ihan mukavasti mukana, mutta hiukan särmää jäin kaipaamaan. Toisaalta Lyytinen tuntuu tietävän hyvät ja huonot puolensa laulajana, kuten joku arvostelijakin totesi "shouteria" ei Lyytisestä saa tekemälläkään. Kulkevaa modernia perusbluesia, paikoin pop-maustettuna, äänitys on paikoin hieman kolkko, mutta puutteineenkin hyvä levy joka tapauksessa. Seuraavalta on lupa odottaa hieman enemmän... Annettakoon nyt vaikkapa:

***½

 

Tällä hetkellä kovassa kuuntelussa ovat:

VolBeat - The Strenght/ The Sound/ The Songs
Brolta bongattu bändi ja CDONissa sattui tuo vanhempi matsku olemaan alessa niin pitihän se ostaa pois kuleksimasta. Uppoo kyllä kuin kuuma veitsi voihin,iloista ja melodista musaa (heavy metal). Väkisinkin tulee hyvällä mielelle kun tätä kuuntelee. Laulajan ääni on todella upea. Mielenkiintoinen yksityiskohta että laulaja on ennen laulanaut death metallia,kunnes huomasi että lahjat riittää muuhunkin.

Chad VanGaalen - Skelliconnection
Itseasiassa Plazalta bongattu bändi. Oudoin levy joka löytyy tällä hetkellä hyllystä Ehkä siksi toimiikin omalla kohdalla niin hyvin. Välillä tulee mieleen joistain biiseistä White Stripes,jota myös löytyy hyllystä.

Ladytron - Velocifero
Bändi bongattu Sue lehdestä. Hieman erilaista mitä yleensä tulee kuunneltua,mutta ostettava tämäkin oli kun kävi kuuntelemassa muutaman maistiaisen. Pitänee tuo uusinkin ostaa jossain vaiheessa. Sen verran mielenkiintoinen uutuus oli kohdallani.

Flyleaf- Flyleaf
Muutama musiikkivideo soi Berliinin Hard Rock cafessa ja laitoin nimen ylös tarkempaa syynäystä verten ja päätyihän tämäkin hyllyyn. Ei mitään mielettömiä tunteita herättävää musiikkia,mutta mielellään kuuntelee. Naislaulaja osaa käyttää ääntään upeasti. Rankkaa ja iisimpääkin menoa levyllä.

 

Paradise Lost - In Requiem

Paradise Lost ei ole saanut mitään kehuttavaa aikaiseksi sitten vuoden 1997 ilmestyneen One Second levyn. Tämä uusin levykin tuli ostettua ihan vaan sen takia, että halvalla lähti.

Olikin mukava yllätys, kun levy sisälsikin oikesti hyvää musiikkia. Eihän tämä mikään uusi Draconian Times ole, mutta parempi silti kuin muut bändin 2000-luvulla tekemät levyt yhteensä.

****

Requiem :king:

 

Gama Bomb - Citizen Brain

Kun huomasin että kyseinen itselleni aikaisemmin tuntematon bändi on tulossa ensikesän Tuska-festivaaleille, oli minun pakko ottaa selvää heidän musiikistaan. Kuuntelin aluksi heidän myspace-sivultaan kappaleita ja huomasin musiikin olevan omaan makuuni, joten päätin hankkia heidän uusimman albuminsa.

Bändin suuntaus on aika aggressiivista thrash metalia kasarityyliin eli siis juuri omaan makuuni parasta rässiä, koska tämä 2000-luvun deaththrash ei ole pahemmin iskenyt. Heidän musiikkinsa on täynnä tiukkaa riffittelyä ja tiukkaa rässilaulua välillä falsetilla huutaen.
Jos Anthraxin tyyliset kasaribändit toimii, suosittelen tätä levyä.

Final Fight

4,5/5

 

Metallica - Black

Dokumentin katsottua televisiosta muutama päivä sitten aloin miettimään, että miksi en ole ostanut aikasemmin tätä albumia?
Soittokertoja on nyt kertnyt mukavasti, enkä voi mennä moittimaan levyä suuremmalti miltään osalta.
Vieläpä harvalla kiekolla on näin monta hitiksikin muodostunutta kappaletta.

Hieno, vaihteleva ja ajaton levy, joka kestää isältä pojalle!
5/5! :thumbsup:

 

Ice Cuben perus varmaa tykitystä. Toi räpästely toimii aina ja varsinkin Jäämiehen toimesta.

 

Herra Ylppö & Ihmiset - Sata vuotta
Enpä tiennyt Y:n osaavan edes soittaa mitään, saati sitten säveltää. Mutta niinpä vaan on kaljupää loihtinut suurimpaan osaan levyn raidoista sekä sävelet että sanat. Ja kappas, yllättävän hyvä levyhän tämä on. Nostaisin parin viimeisimmän Karma-levyn ohi jopa, kyllä tästä on isompaa potkua saanut kuin niistä. Liekö Ylpöllä huonojakin ralleja pöytälaatikossa, mutta tälle levylle niitä ainakaan ei ole eksynyt. Ei koko levy sentään niin kovaa tavaraa ole kuin kuin joku Kleopatra ja nimibiisi, mutta "hyvän" alapuolella ei käydä koskaan. Hienoista repäisyistä mainittakoon vielä Mellakka, Videovuokraamon tyttö ja todella henkilökohtainen ja rehellinen Loppu. 4+/5.

Kristiina Wheeler - Hitchin to Helsinki
Tämän olisi melkein voinut julkaista Röyhkän ja Mattilan tyyliin nimella Wheeler & Sundberg, sen verran suuressa roolissa Christel "Chisu" Sundberg levyllä on. Neiti on paitsi säveltänyt lähes kaikki levyn kappaleet, kirjoittanut tekstejä, tuottanut, äänittänyt ja miksannut levyn. Kristiina Wheeler joka tapauksessa vakuuttaa hienolla debyytillään. Tämä on kuulemma lollipoppia, mutta yhtä hyvin "bubblegumia" - sen verran tarttuvaa materiaalia on levy täynnä. Tässä on hienosti välillä tunnelmallisempia paloja kuten Rainy Helsinki ja välillä lapsekkaita irrotteluja, joissa lauletaan uimahousuista ja polkupyörästä. Ei sitä Tiltin katsoja olisi arvannut, että juontaja on näin hyvä laulaja. Toki siitä vakavamman osaston materiaalista saisi joku vanhempi ja kokeneempi varmasti vielä enemmän irti, mutta ei voi valittaa. Vuoden 2008 parhaita kotimaisia! Annetaan tällekin 4+/5.

 

The Gaslight Anthem: 59 Sound

sunnuntaita ootellessa. :thumbsup:

 

Gojira - The Way Of All Flesh

Paras metallilevy pitkiin aikoihin, saatanan kovaa kamaa. Lähes pakkohankinta kaikille metallin ystäville. Uskomaton taukoamaton junttaus, melkein ku joku pysäyttämätön tankki jyräis eteenpäin koko levyn 75minsan keston:thumbsup:

 

Ajattara - Noitumaa

Ajattaran uusi, akustinen levy on ollut selvästi eniten kuuntelussa viimeisten päivien aikana. CMX:n ohella Ajattara on ollut jo vuosia Suomen paras bändi ja tämä uusin kokeilu on porukan paras teos.

Lyriikat ovat aivan loistavia, akustiset soittimet istuvat biiseihin hyvin, Koskisen laulu on hyvässä terässä, levyllä ei ole yhtään heikkoa biisiä ja tuotantokin kuulostaa tiukalta - ei ihminen ansaitse saada parempaa.

5/5