Vaikuttaa varsin edulliselta vaihtoehdolta. Onko jollain kokemusta em. merkistä ja sen tuotteista? Meinasin alun perin tehdä mdf-viritelmän, mutta alkoi Grandview kiinnostamaan edullisen hinnan vuoksi. Näyttää olevan esim. Highendstudion valikoimissa. Heittäkää kommenttia!
Taitaa hiljaisuus johtua siitä, että kyseisiä kankaita ei ole Suomessa vielä laisinkaan. Tulossa kuulemma 15.4.07. 170cm leveä versio tilauksessa, joten laitan itse kommenttia heti kun sen saan seinälle ja kunnon testiin. Lähtöhinta 190 on aika kohtuullinen. Luulisi hinta/laatusuhteen olevan kohdallaan.
Jos kyse on 190 euroa maksavasta roikkumallista, niin enemmän se on viritelmä kuin suorana pysyvä MDF. Grandviewin kiinteät mallit ovat tietenkin eri asia, mutta ne maksavatkin sitten jo 500 euroa. MKL
Juu, no ei ollut tarkoitus molla MDF-screeniä. Kannattaa muistaa kuitenkin, että hinta ei ole laadun mittari, ei halvoissa eikä kalliissa. Näinhän se on myös MDF-screenissä.
Arviolta vapuksi olisi meikäläisen seinälle tulossa 170 cm grandview rulla. Meinasin tilata Da-liten, mutta hintaero oli niin iso että päätin kokeilla edullisempaa, mutta laadukkaaksi väitettyä.
Laitoin myös tilaukseen ja vappua ne mullekin veikkaili. Mielenkiintoista nähdä, onko hintalaatusuhde kohdallaan. Itse kun en viitsis laittaa satoja euroja pelkkään kankaaseen, joten tämä vaikutti sopivalta. Pistähän kommenttia, kun saat rullan seinälle/kattoon...
Näyttäisi siltä että kangas ei ehtinyt ihan vapuksi. Toivottavasti tällä vikkolla kuitenkin. Ainahan nää tuppaa vähän venymään :weep:
Olen myös tilannut Marekilta Grandview 100" taulukankaan. Pitäs tulla tänää. Ei pääse kommentoimaan miltä vaikuttaa. Optoma HD73 tykki tulee myöhemmin. On alennuksessa Marekilla tässä kuussa...:thumbsup: Olisin kiinnostunut kuulemaan kommentteja kyseisestä kankaasta. Ja siitä kuinka hyvin HD73 toimii Grandview kankaan kanssa???
Vähän OT juttua tää toimitusaika edelleen.. Ei tullut vielä tänään, mutta tietääkseni ovat suomen maaperällä, eli maanantaita veikkaisin? :OI
Joo, kangas tulee vasta ensviikolla jokin päivä.:weep: Joten voi ihan rauhassa otella olutta ja odotella. Aamulla sitten...:sick:
Nyt tuli screeni! Onneksi ei tullu koko odotteluaikaa vedeltyä bisua... Ollaan lähdössä mökille viikonlopuksi joten kokemuksia vasta ensiviikolla.
Screeni saapui myös tänään tähän osoitteeseen. Ruuvattu on jo kattoon, kaapelin rakennusta vaatii vielä hieman että saa kuvaa siihen kokeiltua. Päällisinpuolin vaikuttaa ihan hyvältä, ei äkkiseltään näkynyt aaltoilua ja muutenkin aika jämäkän oloinen. Kiinnityssysteemi oli myös hyvä: kiinnikkeet voi asettaa mihin kohti tahansa kangasta ja sitten pystyy vielä mallailemaan kankaan kohdalleenkin! Hieman kitkerä haju tuosta kyllä ensi vedolla lähti, mutta eiköhän se siitä :thumbsup:
Nonnii nyt on laitteet laitettu paikallee. Eli Optoma HD73 ja Grandview taulukangas 221cm*114cm eli 100". Tarvii vain todeta, et on todella loistava yhdistelmä...:thumbsup: Ehkä pientä säätöä vaille täydellisyyttä...
<OT>Kangas on vihdoin seinällä. Asennus ei sujunut yhtä mallikkaasti kun hommat remonttireiskalla, mutta pienellä tuurilla näytti olevan täysin vaaterissa. Betoniseinän poraaminen vaan oli taas vaihteekis oma juttu vaikka hyvät vehkeet sainkin lainaan. (Tuli vaan mieleen että ois voinu jättää asennuksen ihan ammattilaisellekin) <OT> Kangas, GrandView Cyber 170cm, Rulla. Ensivaikutelman mukaan siinä ei ole mitään vikaa. Ei ole täydellisen suora, mutta ei juuri aaltoilekkaan. Kuvaa heijastaessa alalaidasta huomaa että ei ole ihan tasan suora, onko rulla sitten koskaan? Vertailukohtaa ei ole kun maalarin valkoinenen seinä, ja ei ollut lyhyellä testillä huonompikaan. Taulu (akvarelli) menee nyt ihan näppärästi piiloon ohuine kehyksineen. Kangas haiskahtaa vähän "liimalle" aukinaisena. Tämä ominaisuus ei säilyne kovinkaan pitkään. Eiköhän ole vähintään hintansa veroinen :thumbsup: Näihin arvioihin lienee syytä palailla uudelleen, kun kokemusta on kertynyt pidemmältä ajalta.
170 cm versio seinällä ja vaikuttaa ainakin ensisilmäyksellä ihan asialliselta kankaalta. Itselläni on matta-valkoinen versio. Matta-harmaa olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto, koska "musta" on aika harmaa normivaloissa. Mulle ei ainakaan missään vaiheessa tarjottu eri versioita, joten en tiedä onko tuota harmaata edes maassa. Kiinnityssysteemi on tosiaan hyvä ja antaa mahdollisuuden kiinnittää kangas väliseinärunkojen kohdalle, vaikka ne eivät olisikaan ihan täydellisesti kankaaseen nähden. Tuskin kiinnitys voisi olla tätä helpompaa. Haju oli tosiaan melkoinen, mutta tuntuu vähenevän vähitelleen. Rullauskoneisto vaikuttaa asialliselta ja kankaan saa aika mukavasti säädettyä sopivaan kohtaan (kankaan veto sopivaan kohtaan ja kolmen sekunnin odotus, jolloin se lukittuu siihen asentoon). Lisäksi kelaus takaisin rullaan tapahtuu aika hallitusti, joten tuskin ryppyjä pääsee muodostumaan kovinkaan helposti. Viimeistelystä voisi sen verran todeta, että tuossa kankaassahan on se 60cm droppi, jonka mustassa alueessa on pientä laikukkuutta, joka ei luonnollisesti näy minnekään, mutta iski silmään kun tarkastelin kangasta tarkemmin. Mielestäni erittäin järkevä vaihtoehto, jolla pääsee pitkälle ja voi rauhassa odotella kankaiden kehittymistä sekä hintojen laskua.
Toi ylös rullaus on hieman äänekäs. Koneisto vetää sellaisella surinalla kankaan pakettiin, melkein kun olisi moottori. Osaatko Snipersam verrata mustien laitojen heijastuvuutta muihin kankaisiin? Minusta vaalea kuva heijastuu niistä vähän turhan paljon, mutta eipä ole kokemusta muista rullista. Kiinteä kangas ja samettireunat olis tietenkin parempi. ps. Minullekkaan ei edes tarjottu harmaata vaihtoehtoa Mareksilla. Mutta olen tyytyväinen ainankin vielä tällä kokemuksella tähän mattavalkoiseen.
Ei ole oikein vertailukohtaa, joten en osaa sanoa. Musta kyllä heijastaa jonkin verran niinkuin sanoit, mutta ei se ainakaan vielä ole häirinnyt.
Itse hankin tässä viime viikolla tuollaisen 203 cm kuvan levyisen kiinteän version Grandviewin kankaista. Alunperin oli tarkoitus kallistua Adeon suuntaan, mutta sitä ei ollut saatavilla, kuin vasta 6 viikon päästä, niin valinta osui noin satkun halvempaan kankaaseen. Kuvasta en paljoakaan osaa sanoa, koska taululle olisi tarkoitus teettää jalat, mutta homma on jäissä. Kankaan pingoittaminen sen sijaan oli kova homma ja sai laittaa vähäiset voimat kunnolla koetuksille. Joissakin kankaissa tuo tehtään tankojen, kumilenkkejen ja ripustustappien kanssa, tuosta nuo kumilenkit uupuivat ja työtä oli. Oikealla järjestyksellä tuo kuitenkin meni juuri ja juuri kiinni. Pinta on varsin tasainen, mitään epätasaisuutta en näe. Kankas myös hieman haiskahtaa, mutta vain sen vieressä ollessa. Mitään superlaadukkuuden mielikuvaa ei tuosta kankaasta ja koko taulusta jää, mitä hinnaltaan kolminkertainen Stewart varmasti olisi antanut, mutta en nähnyt silti tarpeelliseksi laittaa siihen paria tonnia kiinni. Vieläkun nuo jalat tuolle tulisi, niin pääsisi testailemaan!
Jenkeissä 100" grandview 16:9 manuaalikangas 199$, marekilla 245. http://www.grandviewscreenusa.com/store/cyber-manual-100-diag-169,Product.asp Millaiseksi mahtaisi muodostua saman valmistajan sivukiristimillä olevan moottorikankaan hinta, jenkeissä 629$. http://www.grandviewscreenusa.com/store/tab-tension-100-diag-169,Product.asp rapakontakainen hinta näyttää paljon paremmalta, kun vertaa vaikka Stewartin >3000:n hintoihin.
Äh, tuommoiset vertailut ovat ihan turhia, kun muita kustannuksia ei oteta huomioon. Noin ison (pitkän) paketin lähettäminen maksanee 50-100$, jolloin (200+75)*1.24 (alv+tulli) = $341 ~251 euroa ilman marekin palveluja, paikallista kuluttajansuojaa, luultavasti käytännössä ilman takuita tai ainakin perkeleesti vaivaa yms. Hintojen muodostuminen on monesta kiinni. Grandview taitaa olla rapakontakainen firma, jolloin logistiset kustannukset ovat pienempiä. Lisäksi verot yms ovat täysin erilaiset ja tietysti kukaan ei myy ilman voittoa, joten siitä se hinta muodostuu...