Pakastepizza

Тема в разделе "Ruoka & Juoma", создана пользователем aheikkinen, 2 ноя 2009.

  1. juhaa

    juhaa Lähes henkilökuntaa
    Tukijoukot

    Регистрация:
    11 дек 2000
    Сообщения:
    5.966
    Симпатии:
    7
    Eikä ole.
    Tohtori Oetkerin kinkku-ananas!
     
  2. Euphemos

    Euphemos Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    25 май 2005
    Сообщения:
    1.276
    Симпатии:
    14
    Pepperoni Calabrese on selkeästi parempi kuin tuo onneton kinkkuherkkusieniräpellys. Calabrese on myös noista kolmesta Rusticasta ainoa, jota olen ostanut useamman kuin yhden kerran (tähän mennessä varmaan kymmenisen kertaa).

    Big One oli hyvää vielä joskus viime vuosikymmenen alkupuolella, mutta sittemmin sen maku on heikentynyt ja koko kutistunut.

    Pirkan salami- ja tonnikalakiviuunikänkyt ovat silti edelleen hinta/laatusuhteessa ylittämättömiä ja niitä tulee edelleenkin ostettua ylivoimaisesti eniten. Joskus tulee vaihtelun vuoksi napattua myös sitä mozzarellaversiota, mutta americanan olen jättänyt vähemmälle kun se ei pohjan osalta ole samanlainen kuin nuo kolme muuta - pakettipahvikin on erilainen joten se tullee eri tehtaalta.
     
  3. Liekinheitin

    Liekinheitin Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    15 янв 2004
    Сообщения:
    4.563
    Симпатии:
    99
    Perse, näiden kahden välillä arvoin ja väärän lipun ilmeisesti nostin. Sieniä kun teki vaihteeksi mieli. No, ehkä vielä kokeilen tuota toistakin.

    Pirkan tonnikalakin on tosiaan herkkua, vaikka harvemmin tuleekin syötyä.
     
  4. PhillyNott

    PhillyNott Vakiokasvo

    Регистрация:
    24 май 2007
    Сообщения:
    535
    Симпатии:
    8
  5. Jeukkuli

    Jeukkuli Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    26 фев 2004
    Сообщения:
    1.867
    Симпатии:
    10
    Yhdyn sinuun. Oetkerin pelkkä Mozzarellakaan ei ole hassumpi, ja myös Pirkka-salamipizza on hyvää (onkos Rainbow'n salamipizza samanlaista kuin Pirkan?) mutta eivät voita tuota.
     
  6. Euphemos

    Euphemos Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    25 май 2005
    Сообщения:
    1.276
    Симпатии:
    14
    Oetkerin ohutpohjaisissa on se ongelma, että pohjan rakenne on turhan murenevaa. Ikiaikainen Prontonikin savuttaa ärhäkästi tuommoisen paistamisen jälkeen, mikä ei ole kiva juttu... Casa di Maman pohjaan taas tarttee hieroa hieman vehnäjauhoa, ettei se pala kiinni Pronton pizzakiveen. Muuten kyllä maullisesti Casat ovat pakastekänkkyjen parhaimmistoa, mutta eipä niitä oikein raaski kuin lähinnä tarjouksesta ostaa, kun normihinta kipuaa jatkuvasti lähemmäs neljää euroa.
     
  7. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest
    Guest

    Регистрация:
    23 дек 2008
    Сообщения:
    1.737
    Симпатии:
    0
    Ostin ja maistoin juuri Lidlin Infernon kun muistin että täällä kai joku sitä kehui. Helvetin tulista oli, mutta mitään tekemistä hyvän kanssa sillä ei ole.
     
  8. Professional

    Professional Stirlingite
    Tukijoukot

    Регистрация:
    9 авг 2004
    Сообщения:
    11.497
    Симпатии:
    727
    Huh, olipas hyvänmakuinen tuo Grandiosan uutus lätty El Nacho!
     
  9. DVB-G

    DVB-G Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    5 мар 2003
    Сообщения:
    10.281
    Симпатии:
    30
    Väärinkäytä Infernoa kuten minä teen, eli pane sen päälle joku muu pizza antamaan varsinaista makua. Täytepuolet vastakkain. Helpompi syödäkin kun voi sormilla koskea taikinaosuuksiin ja täytteet jäävät sisään kuin hampurilaisessa tai hodarissa.

    Monista pizzoista puuttuu tulisuus kokonaan ja Infernosta taas puuttuu maku totaalisesti, mutta suu kyllä palaa kun vain ajatteleekin Infernoa.

    Liiterin maukkain tekele eli salamipizza taimikäsenyton meetvurstisiivuilla peitetty läpyskä, se voisi hyötyä Infernon kaveruudesta. Ainakin jos tykkää "tulisesta makkarasta", jollainen oli xx vuotta sitten myynnissä ollut suuta polttava Chorizo-lenkki.
     
  10. Tilt-type

    Tilt-type Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    3 июл 2003
    Сообщения:
    3.131
    Симпатии:
    192
    Muistan vielä vuosien jälkeen hyvin oman Inferno-kokemukseni, josta tännekin taisin kirjoittaa. En oikeasti ole heittänyt viimeisen 5-6 vuoden aikana roskiin mitään ruokaa paria hedelmäkulhoon mädäntynyttä appelsiinia ja banaania lukuunottamatta, mutta tuon pizzan kohdalla oikeutin sen itselleni. Syöminen aiheutti epämiellyttäviä tuntemuksia kehossa. Se tunne suussa oli ihan hirveä ja tuntui ettei sitä saa mitenkään tukahdutettua ja sen lisäksi nenä vuosi hirveästi, silmätkin taisi vuotaa ja pizzaa oli luovutusvaiheessa jäljellä muistaakseni vielä n. puolet.

    Hieno tuote kyllä tavallaan, sillä kaikenlaista "tulista" on tullut ostettua mutta mikään niistä ei ole ollut edes puoliksi noin tulista. Pizzan päällä menee mielellään perinteiset vihreät pepperonit, enkä ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään herkkänä tulisuudelle vaikken mikään chilejä harrastava tulisuusfani toki ole.
     
  11. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest
    Guest

    Регистрация:
    23 дек 2008
    Сообщения:
    1.737
    Симпатии:
    0
    Aivan samoin meni itsellänikin.
     
  12. latexii

    latexii Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    14 мар 2004
    Сообщения:
    3.234
    Симпатии:
    628
    ^ Itse nautin Infernosta.. sitä toki pitää höystää peperoneilla ja itse kasvatetuilla habaneroilla ja tulisella kukkoketsupilla... Kanaa tulee myöskin huiskittua siihen vielä lisäksi. Helvetin hienoa että kerrankin joku tulinen on oikeasti tulinen.. Eikä mikään tyttöjen herkistelyjuttu.
     
  13. app

    app Guest
    Guest

    Регистрация:
    18 апр 2003
    Сообщения:
    162
    Симпатии:
    0
    Tulipa himo inferno pizzaa kohtaa kun viimeaikaisia kommentteja luki & toivottavasi löytyy Lidln valikoimista niin pääsee kokeilemaan pitkästä aikaa!
     
  14. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE
    Tukijoukot

    Регистрация:
    3 май 2004
    Сообщения:
    4.975
    Симпатии:
    894
    Testasiko kukaan muu Lidlin Italia-valikoimaa (ainakin viikko sitten oli myynnissä)?

    Itse tuli testattia Diavola-pitsa ja pakko myöntää, että vähän jäi syömättä. Tulisuus puski hien pintaan tuliseen tottumattomalta.
     
  15. Digiman

    Digiman Vakiokasvo

    Регистрация:
    5 мар 2004
    Сообщения:
    906
    Симпатии:
    0
    Täytyy antaa pisteet Prisman Rainbow -pitsalle. Siis se mikä maksaa 1,49€. Varsinkin se Hawaii -pizza. Herkullinen, juustoinen ja hyvä pohja. Suosittelen.
     
    #95 Digiman, 12 июн 2015
    Последнее редактирование: 12 июн 2015
  16. DVB-G

    DVB-G Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    5 мар 2003
    Сообщения:
    10.281
    Симпатии:
    30
    2 kpl testasin. Toisen sellaisenaan, ja kun kovin mitäänsanomattomalta maistui, seuraavaan panin makkarasiivuja ja juustosiivuja peitoksi, eli omat lisukkeet ottivat päävastuun maun tuottamisesta.

    Liian kallis tuote syötävään määrään ja maun puutteeseen verrattuna. Minulle siis. Jokainen maistakoon itse, onko hintansa arvoinen frisbee tämä otus.

    Nämä pienet naisten/lasten pizzat (330 g) ovat liian pieniä himomättäjän suuhun. Pelkkä alkupala. Vartin päästä pitää panna toinen samanlainen uuniin lämpiämään.

    Mieluummin syön yhden ison (750 g tms.), että selviää yhdellä lämmityskerralla. Toki voisi 2 hintelää pizzaa kerrallakin uunissa lämmittää, mutta kun eka niistä on syöty, toinen on liian kylmä. Eikä kannata jättää sitä kakkospizzaa uunin jälkilämpöön odottamaan, koska se hiiltyy ja kuivuu ruskeaksi sitkeäksi korpuksi; makukin muuttuu aivan erilaiseksi kuin pitäisi. Kaksi erillistä lämmityskertaa on parempi metodi, kumpikin pizza saadaan rakenteeltaan ja maultaan identtisiksi.
     
  17. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    5 май 2004
    Сообщения:
    11.669
    Симпатии:
    179
    Pirkan salamikiviuunipizzaan viehtyneenä päätin testata Pirkka-uutuuden, ison pepperonikiviuunipizzan. Vaikka lähtökohdat olivat lupaavat (suosin pepperonia, pizza on isompi ja kuvan pizza näyttää yleensäkin todella herkulliselta), niin todellisuus oli toista: normaalikokoiseen salamipizzaan verrattuna tämä iso pepperonipizza oli mauttomampi jotenkin muovisella tavalla, vain hitusen isompi (en huomannut eroa siinä, kuinka paljon vatsa täyttyi), eikä niin houkutteleva livenä kuin kuvassa. Kun ottaa huomioon, että tämä pepperonipizza maksaa nelisen euroa siinä missä Citymarketista on nyttemmin saanut salamipizzoja kaksin kappalein 4.5 eurolla, niin on todella helppo jatkaa vanhan ja varmaksi todetun parissa.

    Näissä Pirkan pizzoissa on muuten se hyvää verrattuna esim. Grandiosaan, että ne paistuvat kauttaaltaan huonommillakin uunilla, siinä missä esim. juuri Grandiosan pizzat jäävät usein raaoiksi ja taikinaisiksi pohjasta, vaikka kuinka laittaisi ylimääräistä lämpöä ja kokeilisi eri sijoituspaikkoja heikommanlaatuisissa uunissa.
     
  18. Liekinheitin

    Liekinheitin Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    15 янв 2004
    Сообщения:
    4.563
    Симпатии:
    99
    ^ Mites EtP:lle ne muut Pirkat, tonnikala ja Americana? Salami on kyllä omakin lemppari, mutta myös nuo kaksi maistuvat tosin hyvin ainakin minulle. Kyllä se Mozzarellakin, vaikka ei oikein tule ostettua.
     
  19. El Grande

    El Grande Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    25 июл 2007
    Сообщения:
    4.019
    Симпатии:
    417
  20. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    5 май 2004
    Сообщения:
    11.669
    Симпатии:
    179
    Olen niin henkeen ja vereen salami- ja pepperonimies, etten noita muilla täytteillä varustettuja versioita ole testannut. Tuunaan tuota salamipizzaa yleensä niin, että heitän päälle ananasta ja punasipulia sekä uunin jälkeen valkosipulia.