Nuo nykyiset pöntöt tehty kuvien mukaan, mutta ajattelin jos hieman kaventaisi pönttöä ja lisäisi sen mitan syvyyteen. Saisi mielestäni hieman tyylikkäämmät, mutta mites tuo äänen laatu, huomaako tälläinen tavallinen kotikuuntelija yhtään mitään??
Moukkaa rauhassa. Moukkaus on hauskaa. Moukat etenkin siitä tykkäävät. Äänenlaatuun ei tule korvillasi kuultavaa muutosta, kunhan (koskee mitä tahansa koteloa): -pidät jokaisen kammion ilmatilavuuden suunnittelijan määräämänä, kammion muodolla ei ole niin väliä, kunhan ei liian litteään tai pitkulaiseen mennä. Voipaketin muoto siis kelpaa, korttipakka on liian litteä ja nakkimakkara on liian pitkulainen. -pidät jokaisen ilmankulkureiän (kammiosta toiseen) pinta-alan vakiona, älä edes muuta nykyisiä reikämuotoja, ellet osaa laskea mitä muodon muuttaminen aiheuttaa. -pidät jokaisen ilmankulkureiän (kammiosta toiseen) "pituuden" vakiona, siis väliseinien paksuus noiden reikien luona. Väliseinä voi (kaukana reiästä) olla vaikka millin tai metrin paksu, kunhan siellä ilmankulkureikien luona levynpaksuus pysyy tarkalleen määräysten mukaisena, eli reiän aiheuttama akustinen vastus vakiona. Mittalaittella kyllä voi todentaa kotelon mittojen muutokset, mutta koska kotelon muodot ovat lähtökohtaisesti käsittämättömiä tärykaikupommeja, ei muodon muuttaminen ainakaan huonommaksi koteloa voi tehdä. Minä siis tekisin jokaisesta kammiosta ja ulkomuodostakin ei-yhdensuuntaisen, vaikkapa pyramidimaisen, samalla kun muotoa lähtisin muuttelemaan. Vinoutta ja kaarta ja pisaraa kehiin; antiikkiset resonoivat tiiliskivet kuuluvat vangeille luettavaksi, tiilenpäitä kuulemma vankiloissa luetaan. On yhtä työlästä rakentaa resonoiva romukotelo kun resonoimaton huippukotelo, asenteesta se vain kiinni on.
Kyselin ihan samaa tuolla hifitalon foorumilla aiemmin, kun haluaisin rakennella aw-6i hieman erinäköiseen koteloon. Tavoitteena olisi matkia ulkoisesti erään myöskin suomalaisen kaiutinvalmistajan kotelon ulkoasua. Hifitalolta siis kyselin tuota että tarvitseeko "kanavia" kotelon sisällä laskea uudelleen jos koteloa kaventaa. Spoiler KYSYMYS: "Mielessä olisi tehdä uudet kotelot aw-6i:lle. Tuo transflex mallinen kotelo vaan aiheuttaa mielenharmia. Tarkoituksena olisi kaventaa koteloa jonkin verran. Kaupallisessa mallissahan kotelo onkin kapeampi, mutta aloin miettimään sitä että mitä tuo kotelon kavennus tekee kotelon sisällä oleville "kanavaville", eli noille välilevyissä oleville viisteille, tulisiko niitä muokata miten jotta kotelo toimisi kuten pitäisi? VASTAUS: Ei kannata muokata mitenkään, muutos on kuitenkin sen verran pieni, että sillä ei ole vielä käytännön merkitystä." Eli ei ilmeisesti ole merkitystä. DVG-B kertonee transflex kotelon suhoinoista kun lovia muokataan yms. Minä en noista tiedä mitään ajattelin kuitenkin kokeilla hifitalon ohjeiden mukaisesti.
Itselläni on aw-25i pisarakoteloissa ja väittäisin toimivan ihan hyvin. Mitään suurempaa puutetta en vakiokoteloihin huomaa ja tuollainen kaareva pinta lienee tukevampikin kuin suora (?) Onhan noilla painoakin melkein 20kg että jos tehdaspönttöihin vertaa..
Välituilla ja ohutta vaneria taivuttelemalla. Ovatten vaan alkaneet elämään kun normaali puuliima ns. ryömii. Olis pitäny käyttää epoksia tai vastaavaa (entisaikan käyttivät luu- ja nahkaliimoja mm. soittimien rakentamisessa varsinkin) Vois olla jossain kuviakin tallella jos kiinnostusta löytyy enemmän. Pitänee joskus aloitella uutta koteloprokkista, mut nyt on niin paljon kaikke "pitäis tehä" juttua vireillä. EDIT1: Niin siis 4mm vanerikerroksia on 4 päällekkäin. Täten liimapinta-alaa saa paljon kun aika kovat jännitykset tollasessa kaarevassa pinnassa muuten. Liinoilla se on joka tapauksessa kiristettävä kasausvaiheessa ja ruuveja ei saa jättää muuten kuivuessa voi haljeta.
Eli esimerkiksi tällaisilla. Kannattaa vain huomata, että nuo Bilteman naparuuvit ovat onttoja sisältä, joten reikä pitää tukkia jollakin ettei siitä tule pientä refleksiputkea.
Kyseiset naparuuvit ovat rakenteellisesti hyviä, itsekin niitä käytän, ne hakkaavat mennen tullen kalliimpia juppiversioita, joissa usein on rakenteellisia suunnitteluvirheitä. Noissa on 4 mm reikä keskellä, sopii banaanipistokkeelle suoraan, eli jos tuon liittimen hitsaa vaikka metrin kokoiseen hopeakuulaan, niin banaanipistokkeen ja hopeakuulan välissä on pelkästään yksi metallikappale ja yksi ilmarako, se kierteellinen ruuvimainen otus. Väärin suunnitelluissa naparuuveissa virta joutuu hyppimään useiden ilmarakojen yli ja useiden metallien kautta. Huonot tunnistaa siitä, että kun liitin paloitellaan palasiksi, banaanipistoke koskettaa eri metallipalaan kuin se ruuvin näköinen pitkä kappale, johon kosketus oikeaoppisesti tapahtuu Bltema-mallissa. Biltema-naparuuvissa on johdemetallin poikkipinta-ala noin 26 neliömillimetriä, se mahdollistaa 156 ampeerin virran kuljettamisen. Banaanipistoke itsessään muodostuu rajaavaksi tekijäksi, ne (hyvät) on luokiteltu 30 ampeerille. 75 ampeeria tee-itse-versio kestää samalla häviöllä, hopeisena noin 100 ampeeria voi omavalmisteisen banaanin läpi ajaa. Itse tehty "naparuuvi-imitaatio" eli hopeakuulaan porattu banaanipistokkeelle sopiva 4 mm reikä tietysti on kaikista paras liitos banaanipistokkeita käytettäessä. Esimerkiksi jos akun napa on paksua umpikuparia, siihen kannattaa porata 4 mm reikä ja näin on saatu aikaan eniten virtaa läpäisevä "naarasliitin" banaanipistoketta varten. Kupari oksidoituu, joten hapettumiselta suojaava öljykalvo pitää välittömästi lisätä reiän sisäpintoihin, oikeastaan viimeinen poraus eli mitallistaminen tehdäänkin kyseisen öljykalvon sisällä kalvaten. Jos yli 100 ampeerin virtoja tarvitsee jatkuvasti liikutella, pitää tietysti valita niille soveltuvat liittimet erikseen, mutta banaani ja perinteinen naparuuvi suoraan kaiutinjohtoon puristaen kelpaa myös, jos liittimet tekee itse. 50 ampeeriin asti kaupallisia vastaavia löytyy ja 30 ampeerisia löytyy helposti. Paljonko virtaa sitten kaiutinkäytössä pitää likutella? Esimerkiksi 1 ohmin autosubbari 1000 watin jatkuvalla teholla tarkoittaa 31,6 volttia 31,6 ampeeria. Kotiteatteristilla 10 ohmin kaiutin 10 watilla jatkuvalla teholla tarkoittaa 10 volttia 1 ampeerin virralla. Tällä välillä virta-arvo siis liikkuu usemmiten, jos pohditaan liittimien virtakestoluokitusta. 200 W 4 ohmin kaiuttimeen olisi hyvä mitoitusohje kotikäyttöön, tätä tehoa liittimien ja kaapelien tulee kyetä siirtämään mahdollisimman häviöttömästi. Tarkoittaa noin 28 V ja 4 ampeeria. Kotikäytössä 16 ampeerin banaanipistoke on riittävän hyvä. Subbareille tarvitaan parempia liittimiä, mutta pääkaiuttimille riittää 4 ampeerin virran häviötön siirto.
Jos noin teoreettisia pitää olla, niin Biltema naparuuvit on ihan paskoja. Parempi lopputulema saadaan aikaan johdottamalla koko hoito yhdellä johdolla elementtien liittimistä vahvistimeen.
Kaukana ideaalista olet vielä tuossa menetelmässä. Mennäänpäs askel lähemmäksi optimia, sinä saat ehdottaa seuraavan helpon parannuksen tämän kikan jälkeen (napin taakse panin, koska menetelmä ei varsinaisesti liity topikkiin), VAHVISTIN PUHEKELAAN: Spoiler Näin minä siis tekisin, helppo versio näin ensihätään, vaikea versio käsittää puhekelan uudelleenkäämimisen omalla langalla, en siitä nyt luennoi, mutta tämä simppeli metodi nyt kuitenkin: Ostetaan pikkuruinen vahvistinpiiri, esim. G-luokan 2,4 W 8 ohmiin ulostava (THD+N 0,007%) MAX9730, kooltaan 2,0 * 2,5 mm, paksuus riippuu siitä miten tarkasti johtimet sirun alla juottelee, mutta yhden millimetrin luokassa kuitenkin liikutaan. Kymmenittäin muitakin pikkuisia vahvistinpiirejä on olemassa, tämä siru nyt vain on havaintoesimerkkinä tässä, ei puututa itse siruun sen tarkemmin, vaan sen käyttömenetelmään. Siru liimataan epoksilla puhekelarungon kylkeen, sellaiseen paikkaan, ettei se kartion liikkuessa mene ilmarakoon tai osu muihinkaan esteisiin. Siru+epoksi painavat yhteensä noin 0,0075 grammaa eli 75 milligrammaa, kartion resonanssitaajuus ei käytännössä muutu lainkaan, vaikka kyse olisi 3 tuuman laajakaistaelementistä, johon tämä menetelmä etupäässä on tarkoitettu; pienen aktiivikaiuttimen rakentamiseen. Puhekelan johdot, ne hiuksen ohuet siis, juotetaan suoraan vahvistinsiruun. Palmikoidut paksummat johdot, jotka kulkevat elementin rungosta puhekelan luokse, niiden käyttötarkoitus muutetaan. Sirusta riippuen toinen palmikkojohtimista voi ehkä toimia maajohtimena, olla yhä kiinni puhekelassa, mutta siltakytkentäiset sirut ja monet digitaaliset sirut eivät voi hyödyntää samaa johdetta virtaottona ja kaiutinantona, eli varaudutaan käyttämään palmikkojohtimia pelkästään virran kuljettamiseen: +5V ja 0V eli yksipuoleinen teholähde (2,7...5,5 V) riittää useimmiten. Myös 3,7 voltin litiumakku kelpaa sellaisenaan teholähteeksi, eli kannettava aktiivikaiutin on superhelppo tehdä. 3,3 voltilla mainitsemani siru antaa 1 watin tehon kaiuttimeen. 2400 mAh 18650-kenno (18 mm paksu 65 mm pitkä) antaa toiminta-aikaa keskimääräisellä yhden watin kulutuksella yli 8 tunniksi. Työpäivän aluksi kun ottaa "akkukaiuttimen" irti laturista niin voi mennä sen kanssa 8 tunniksi soutelemaan järvelle katiskoita huoltamaan, päivän lopuksi kaiutin pannaan lataukseen ja huomenna se odottaa käyttövalmiina. Mitä tarkoittaa 1 watti kolmen tai neljän tuuman laajakaistaelementillä? 88...92 dB huudatusta, eli watin teholuokka tosiaan riittää normaaliin käyttöön hiljaisessa ympäristössä. Ammattikäytössä se metelitaso jopa vaatisi kuulosuojaimia, joten 0,1 watin tehoilla (78...82 dB) käytännössä kuunnellaan, toiminta-aika on tällöin noin 40...90 tuntia, sirun tyhjäkäyntitehonkulutuksesta kaikki riippuu. Lisäksi pitää asentaa kolmas palmikkojohdin käyttöön, se saa olla ohut ja taipuisa, jopa Litz-lankaa voi hyödyntää, saa samalla useita signaalijohtimia erittäin taipuisassa muodossa. Joissain kuulokkeissa (Sonyn korvanapeista minä piuhani purin) käytetään Litz-tyyppistä lankaa, jossa on sekaisin kolme eriväristä johdetta, lukusia karvoja kutakin sävyä. Kuparin väriset karvat ovat maajohtimia, punaisella ja vihreällä lakalla pinnoitetut ovat vasemman ja oikean kanavan omat karvansa. Voidaan tarvittaessa asentaa useitakin siruja puhekelaan kiinni, tuoda sinne useita käyttöjännitteitä, jopa useita ottokanavia, eli puhekelassa silloin asuu jopa itse esivahvistin, kanavanvalitsin ja volumesäädin. Langaton tiedonsiirtokin onnistuu, puhekelasta saadaan tieto kosketuksettomasti optisesti tai radioteitse elementin runkoon, josta se menee/tulee muihin hifilaitteisiin perinteisiä kaapeleita pitkin. Mutta ei nyt mennä näihin haasteellisempiin menetelmiin, puhutaan pelkästä puhekelaan integroidusta vahvistimesta, sen osaa jokainen tehdä, jos on harrastanut pintaliitoselektroniikkaa käsin juottaen. Tarkoitan tällä helpohkolla modauksella (pintaliitosjuottaminen on kaikista vaikein osa operaatiota) sitä periaatetta, että kaiutinkaapelia ei ole olemassakaan, puhekelan omat ohuet karvat ovat suoraan kiinni vahvistinsirussa. Tämä on juuri oikein ajateltu periaate, koska digitaalisissa filtterittömissä vahvistinsiruissa maksimietäisyys kaiuttimen ja sirun välillä on luokkaa 7,5 cm, eli "kaiutinkaapelin" pituus pitää joka tapauksessa pitää lyhyenä, miksei samantien NOLLASSA millimetrissä. Samalla poistuu se kontrolloimaton turha parin sentin haittapätkä eli palmikkojohdin, se ei kuljeta enää muuta kuin tasavirtaa. Äänenlaatu on siis jopa parempi kuin palmikkojohtimet perinteisessä puhekelakäytössä ollen, jossa ne ovat "huonoja kaiutinjohtimia". Mahdolliset sirun tarvitsemat ottokuristimet ja konkat voidaan kiinnittää pieneen piirilevypalaan, joka liimataan tai ruuvataan samaan paikkaan elementtirunkoon, jossa on kiinni "liitinpaneeli", jonne palmikkojohtimet saapuvat puhekelasta. Sirun viereen kaiutinkartioon voi liimata ohituskonkkia tai muita parin millin kokoisia osia, joita siru mahdollisesti kaipaa. Jos osaa juotella pintaliitoskomponentteja ja muutenkin nysvätä pienten asioiden parissa, on kohtuullisen helppo urakka liimata ja johdottaa vahvistinsiru suoraan kiinni puhekelarunkoon tai kartion+puhekelan yhtymäkohtaan. Tämä nyt luennoitu menetelmä onnistuu tänään, nykyisin myytävillä vahvistinsiruilla ja akkukennoilla ja muilla komponenteilla, ei siis puhuta epävarmasta tulevaisuuden vahvistinmenetelmistä, kuten laservalolla tapahtuvasta puhekelan poikkettamisesta, jossa liike-energian vaatima teho kulkee optisesti laservalon muodossa kartioon. Kännyköissä on ollut käytössä jo vuosikausien ajan vastaavia, joskin ei-hifilaatuisia siruja. Uusimmissa mediakännyköissä jo varmaan käytetään hifinormit ylittäviä siruja, eikä kukaan kiellä käyttämästä niitä oman aktiivikaiuttimen rakentelussa. Komponenttien kappalemäärä on käsittämättömän pieni, paljon pienempi kuin takavuosien analogisten vahvistinsirujen (GainClone-tyyliset kuumuutta hohkavat AB-luokkaiset) kanssa. Helpoimmillaan pärjätään yhdellä sirulla, litiumkennolla ja parit pikkuruiset konkat vielä avuksi, noin 5 komponenttia. Etteivät aloittelijat vallan pelästyisi kuoliaaksi, niin annetaan heidän kiinnittää vahvistinsiru+oheiskomponentit elementin runkoon, eli palmikkojohtimet toimikoon parin sentin pituisina kaiutinkaapeleina. Helpompi rakentaa ja huoltaa tällainen versio, mutta äänenlaatu hieman häviää puhekelaan liimatulle vahvistimelle. Pidemmälle ehtineet himo-hifisti-kolvaajat siirtyköön suoraan puhekelan kimppuun. Prototyyppitestailu kannattaa tehdä joka tapauksessa irti puhekelasta. Vasta kun vahvistin on hyväksi mitattu ja koekuunneltu, liitetään se lopulliselle paikalleen. En luennoi nyt parannetusta versiosta, jossa vahvistinsirun vieressä puhekelassa asua nököttää liiketakaisinkytkentää määrittävä liikeanturi. Liian vaikea projekti jopa minulle tuollainen olisi rakentaa, joku liikeantureiden kanssa aiemmin leikkinyt voisi luennoida aiheesta lisää. Olisihan se pirun hienoa jos puhekelaan saataisiin integroitua lähes kaikki mahdollinen. Kohta puhekelassa asuvat leivänpaahtimet ja pakastimetkin, puhumattakaan purjeveneistä ja lenkkimakkaroista. Meinaan, että mahtuu sitten kun mennään Miesten Kokoisiin subbaripuhekeloihin, joiden sisään mahtuu koko kuuntelustudio. CERNissähän jo on koekäytetty muutamien kymmenien kilometrien pituista puhekelarunkoa, joka on tulossa minun seuraavaan subbariini. Panen koko Espoon liikkumaan ylös ja alas muutaman metrin liikerataa, saavat heiveröisiä sohvantäristimiä käyttävät olla kateellisia. Ja vitsi siis oli hän, ei ole minulla varaa usean kilometrin (ei edes yhden) kokoiseen puhekelaan, mutta parin millimetrin kokoisia vahvistinsiruja kyllä aion ostella, olen odotellut muutamat viime vuodet niiden tehojen kasvua ja särötason madaltumista. Laakakaistakaelementtiin perustuvat aktiivikaiuttimet on tekeillä, sirun valinta on seuraava toimenpide. EN aio liimata siruja puhekelaan, vaan elementin runkoon. 2 cm pitkät kaiutinkaapelit sallin toistaiseksi. Tulevaisuudessa mahdollisesti modaan sirun puhekelaan, mutta en vielä näissä kaiuttimissa.
Spoiler Yhdistetään telekineettisesti laboratoriossa musiikintekijän ja kuuntelijan aivot. Ei esteitä tiedon kululle.
Jospa joku päivä kuunnetaisiin sitä musiikkia eikä vain keskityttäisi siihen onko puhekelankääminlanka kiepitetty oikeassa vaiheessa kuunkiertoon. (Älkää ottako herneitä) Could i be more offtopic? -Chandler Bing. Saisikos tuosta aw-25i:n valmistuskuvia tai jopa saati piirrustuksia, voisin hieman "apinoida" koteloasi, koska mielessä on itselläkin aw-25i:ksi aw6i:n päivitys? Mites topicin aloittaja millaisia suunnitelmia oli aw:n koteloon?
No hätäilijänä tein turhia miettimättä kapeammat ja normilaatikot, hyvältä alkavat näyttää. viilutus kesken vielä. Ajatuksena olisi ollut hakea jotain uutta muotoa.
Mitäs, jos aw-6i:n koteloa muokkaisi melko radikaalisti ja tekisi niistä mahdollisiman sirot pilarikaiuttimet. Eihän ne isot ole muutenkaan ulkomitoiltaa, että jos tekisi niistä vain pilarimalliset, mutta pienemmätkin kelpaisi. Kuvassa idea kuinka saisi ulkomitoiksi 16x18 senttiä (lev x syv) Näkeekös joku tuossa estettä. Lähinnä että muuttuuko tuo kaiutin ratkaisevasti kun sinne tulee tuollaisia "kanavia", jotka saattaa toimia refleksikanavina. Tämä siis vain olettamus kun en kaueasti kaiuttimista tiedä. Kammioiden tilavuudet ovat siis samoja kuin alkuperäisessä kotelossa. Sehän lienee tuon kotelomallin ajatuskin. eikö? Ylimääräiset kolot sitten täytetään vaikka urtsilla etteivät soi. Faktoja pöytään kiitos :king:
Yksi huomioitava asia mittoja merkitt?v?sti muutettaessa, ettei koteloon pit?isi synty? seisovia aaltoja. Eli jos muutetaan kuutiosta johonkin muuhun, t?ytyy samaan sis?tilavuuteen sek? kaventaa jotain mittaa ett? pident?? jotain muuta mittaa. Normaalisti kaiuttimissa n?in ei olla tehty, vaan suunnitteluvirhe paikataan vaimennusmateriaalilla, joten mittojen muuttaminen ei silloin vaikuta kovin dramaattisesti lopputulokseen. Asian voi tarkistaa jakotaajuuden ja aallonpituuden mukaan. Esim. jos bassolla alip??st?taajuutta vastaava aallonpituuden puolikas mahtuu koteloon, muuttavat koteloresonanssit toistoa. Toinen mahdollinen on se, ett? kotelon mitat on valittu ns. kultaisen leikkauksen mukaan. Virittyv?t moodit eiv?t ole samoja eik? toistensa monikertoja. Jos mittoja menee muuttamaan, niin saattaa lopputuloksena olla pahemmat virittyv?t moodit. Viimeisimp?n? on kotelon etulevyn ja reunojen vaikutus ??neen. Etulevyn koko ja reunapy?ristykset vaikuttavat sek? suuntaukseen ett? korkeiden ??nien toistoon. Mielest?ni diffuusi kotelorakenne on luotettavin vaihtoehto kotelon muokkaukselle. Pisara, kartio tai jokin muu vastaava jossa ei ole yhdensuuntaisia seini?. Etulevyyn tekisin itse joko py?ristykset tai paksun huovan koekuunteluiden/mittausten perusteella. ________ Problems with zoloft