MY STEPMOTHER IS AN ALIEN (Richard Benjamin, 1988) Ostin tämän Arrow Blu-ray:n, koska ajattelin sen olevan mukava ja viihdyttävä kasarikomedia. Aikoinaan en piitannut tällaisista leffoista pätkän vertaa ja siksi tällaisia leffoja on pilvin pimein näkemättä. Nykyään nostalgiasyistä nämä kasarileffat kiinnostavat enemmän. Tämä leffa vaikutti aika lupaavalta Youtubessa näkemieni pätkien perusteella. Odotukset olivat jokseenkin korkealla. Leffa ei olekaan huono, mutta ei se odotuksiani täysin silti pystynyt täyttämään muutamien ongelmien takia. Ensinnäkin leffa ei ota mitään vakavasti. Hyvänä esimerkkinä avaruusalus, joka on super-pöhkö. Leffalla oli aika iso 20 miljoonan taalan budjetti ja tehosteita oli väsäämässä itse John Dykstra, joten mahdollisuus olisi ollut tehdä jotain paljon hienompaa, mutta sen sijaan aluksesta tehtiin pöhköin mahdollinen. Minulle tämä ei tehnyt elokuvasta hauskempaa vaan huonomman! Hauskat jutut iskisivät kovempaa, jos kontrastina niille leffassa olisi ollut vakavammin otettuja juttuja. Nyt kaikki leffassa oli pöhköä, ja katsojalle hämärtyy se, mistä pöhköys johtuu. Siitäkö, että juttu on oikeasti hauska vai siitä, että se on tehty pöhkösti? Leffa tehtiin hauskasta käsikirjoituksesta sen enempää miettimättä tyyliasioita. Leffa oli iso mahdollisuus mahtavaan kasaribiisien käyttöön. M/A/R/R/S "Bump Up the Volume" käytettiinkin iskevästi, mutta muuten kasaribiisen valinta ja käyttö oli latteaa. Tom Jones/The Art Of Noise "Kiss" on minusta todella ärsyttävä biisi ja leffan aloitus sillä ei ollut paras mahdollinen ratkaisu minun kannaltani. Alan Silvestrin musat onneksi toimivat hyvin tottakai. Sekä Dan Aykroyd että Kim Basinger olivat hyviä, mutta Alyson Hanniganin nuhanenäinen poikamaisuus on aika ärsyttävää. Kenelle tämä leffa on suunnattu? Siinä on aikuismaista huumoria joka ei ehkä lapsille ole sopivinta, mutta myös lapsellisuutta kuten "teletubbimainen" avaruusalus, joka tuntuu teineistäkin kornilta. Ehkä tämä on syy siihen, miksi tämä sinänsä aika hauska leffa floppasi aikoinaan. Kukaan ei oikein kokenut tätä omakseen? Negatiivisuudesta huolimatta leffassa on hyvääkin, joskaan ei ihan onnistuneimmassa muodossaan. Vuonna 2024 leffa tarjoaa nostalgisen matkan 80-luvulle ja pystyn arvostamaan sitä. Blu-ray-kokoelmissani ei ole liikaa tämänkaltaisia komedioita. Siinä mielessä hankinta oli ihan ok. Omaan makuun tämä oli 3-/5. -------- P. S. SDH-tekstitys on heikon oloinen. Bachin D-molli Toccatan soidessa tekstitys ilmoittaa sen olevan Brahmsin A-molli Preludi ja Fuuga (!?). Mendelssohnin häämarssin soidessa elektronisella piano-soundilla tekstitys on että häämarssi soi uruilla.
Serenity (2019) Teki mieli katsoa kunnon perinteinen trilleri, mutta mitä vi..ihmettä täältä oikein tulee? Ymmärrän ehkä mitä tällä haettiin, mutta toteutus on todellinen pannukakku. Olisivat vain pysyneet perinteisessä muotissa niin tälle olisi ehkä voinut antaa tähden tai pari enemmän. Googlailkaa jos haluatte spoilerit. Universumi on ihmeellinen paikka, etenkin kun tämmöinen löytyi jostain syystä omasta iTunes kirjastosta. 1/5
Nähty, se onkin vallan erinomainen. Tämä pökäle meni vielä jossain vaiheessa suomennetulla nimellä "Salaisuus Pinnan Alla", joka taas on sama nimi kuin Harrison Fordin tähdittämällä mainiolla trillerillä vuodelta 2000.
Ted (2012) Täynnä surkeita nollavitsejä, joissa muka periaatteessa on jokin huumorintynkä olemassa, mutta oikeastaan ei tiedä mille ja miksi siinä pitäisi nauraa. Spoiler - There's a shit on the floor - Or, or, or, maybe the floor is on the shit. --- - I don't know that you wanna go to a drug dealer with complaints. - No. I know this guy a long time. I've known him since 9-11. You remember? I was, like, "Oh, shit, 9-11, I gotta get high." --- - Uh, cocaine, right? - Come on, dudes! Don't tell me you've never done it before. - Well, uh, well not recently, no. - I thought that was just for people in Florida. Öööö...näähän on aivan surkeita ei Seth MacFarlanen huumori naurata yhtään. The Orvillekin parani huomattavasti, kun jätti sen komedian vähemmälle ja alkoi kunnolla vakavahenkisemmin matkia Star Trekiä. Huono "moderni komedia", katsoin sentään loppuun saakka toisin kuin esim. The Hangover (2009) -typeryyden. Oli se nalle ihan hyvin tehty ja Wahlberg pelasi hyvin sen kanssa yhteen ottaen huomioon, että fyysisesti joutunut varmaan näyttelemään jonkin tikun kanssa ennen kuin jälkituotannossa cgi:llä tursuteltu kasaan loput. Tämä olisi ollut vähän parempi ihan puhtaana draamana jossa ajoittain luonnollista asian vaatimaa kepeyttä, elementit oli siellä, mutta pilattiin päälleliimatulla, epärealistisella epähauskalla komediahuumorilla.
SHIKOKU ● 死国 (Shunichi Nagasaki, 1999) Ensimmäinen leffa Arrow:n tuoreesta 7 leffan boksista J-Horror Rising, joka oli J-Horror fanina pakko saada. Tämä ei edusta ihan samankaltaista elokuvaa kuin Ring tai Ju-On, mutta pidin siitä kyllä*. Leffa sijoittuu pieneen kylään Shikokun saarella. Vuoristomaiset ja rehevät maisemat ovat aika hulppeat. Leffa tarjoaa draamaa, mysteeriota ja J-Horror-meininkiä sen verran, että sen voin siihen genreen laittaa kuuluvaksi. Siinä missä esim. Ring on aika tylyä ja karua kauhua, Shikoku on elokuvana aika kaunis musiikkeja (Sotoshi Kadokura) myöten. Japanilaiset ovat tosi hyviä tämänkaltaisissa elokuvissa. Jopa Battle Royal - leffassa on tällaista kauneutta kaikesta brutaalisuudesta huolimatta. Elokuva rakentaa merkityksiä tarinalleen niska limassa alkuminuuteista lähtien ja tarina toimii hyvin. Oikeastaan ainoa negatiivinen asia elokuvassa minulle oli kameran yllättävä heiluminen** monessa kohtauksessa, jossa sille ei tuntunut olevan mitään kerronnallisia ja visuaalisia perusteita. Tällainen kameran turha heiluttelu on erittäin harvinaista J-Horror-leffoissa ja siten yllätyin siitä. Onneksi leffa tarjoaa myös sitä staattisempaa tavallista J-Horror kuvaustyyliä, mutta heiluvaa kameraa rajoittamalla leffa olisi parantunut minulle entisestään. Sopivuus omaan makuun 4/5 * Jostain syystä japanilainen elokuva nappaa ja erityisesti J-Horror. Mangat ja animet eivät voisi vähempää meikäläistä kiinnostaa, mutta J-Horror iskee kovaa. Ensimmäinen näkemäni japanilainen elokuva oli Audition reilu 20 vuotta sitten ja heti iski kovaa! Ongelmana on vaan ollut J-Horrorin heikko saatavuus Blu-ray -formaatissa, mutta Arrow on tehnyt ansiokasta työtä viime vuosina tämän ongelman ratkaisemiseksi. ** Ektroissa on ohjaajan haastattelu ja siinä hän kertoo, että idea kameran heiluttamiselle tuli kuvaajalta. Idea oli näyttää takaumajaksot heiluvalla kameralla korostaen lapsuuden energisyyttä ja muistojen nostalgisuutta. Eli on tuossa sentään jokin idea taustalla, mutta en sitä sitten ensimmäisellä katsomisella tullut hoksanneeksi, vaan olin hämmentynyt tästä J-Horrorille epätyypilliselle kuvaustyylistä. ----------------------------------- Tämä leffaboksi oli ensimmäinen ostokseni Rarewaves-puljusta. Tilasin tämän boksin heti ennakkoon huomattua sellaisen olevan tulossa julkaisuun. IOSS:n väitetään toimivan (toisin kuin Arrowfilmsin kanssa) ja taisin jonkun kampanjan ansiosta saada jopa postikuluitta. Maksoin boksista 52,95 €, joka on 7 leffasta ihan hyvä hinta. Boksi oli kuplamuovikuoressa, mikä tuntui vähän turhan heppoiselta. Leffat ovat boksissa neljässä ohuessa läpinäkyvässä kotelossa, mihin en ole ennen törmännyt (yleensä Arrow käyttää paksuja koteloita). Yksi koteloista oli rikki. Informoin asiasta aspaa. Tarjosivat 20 % palautuksen (10,59 €) hinnasta ja suostuin, koska itse levyt näyttävät olevan ihan tip top kunnossa enkä jaksa alkaa palautella toimivaa tuotetta. Palautetut rahat ovat jo tulleet. Täten boksille tuli hintaa 42,36 €, eli hieman yli 6 euroa per leffa. Ei paha! Aspa hoiti hommansa tosi hyvin. IOSS toimi kuin junan vessa. Ainoa heikko osa-alue tämän puljun kohdalla näyttää olevan huonosti suojaavien kuplamuovikuorien käyttö.
Olipa digiboxiin jäänyt katsomatta Mr. Brooks. Olihan hyvä ja hiukan erilainen rikosleffa. Kevin Costner oli mainio.
ISOLA: MULTIPLE PERSONALITY GIRL ● ISOLA 多重人格少女 (Toshiyuki Mizutani, 2000) Leffa 2 J-Horror boksista. Tässä palataan tyypilliseen J-Horror-kuvaustyyliin. Musiikki on hyvää, mutta ei yhtä hyvää kuin Shikokussa. Spoiler Hengen kehostairtatumista tutkiva nainen kuolee irtautumiskokeen aikana Koben 1995 maanjäristyksen takia kollegan jättäessä hänet kuolemaan paetessaan maanjäristyksen vaikutuksia. Naisen henki jää etsimään uutta kehoa mihin palata. Sellainen löytyy jakomielitautisesta tytöstä kostonhimoisena sivupersoonana. Tokiosta maanjäristyksen uhreja auttamaan tullut nainen haluaa auttaa jakomielitautista tyttöä pääsemään eroon sivupersoonansa kontroloimista kuollettavista kostotoimista. Sopivuus omaan makuun 4/5
INUGAMI ● 狗神 (Masato Harada, 2001) Tämä J-Horror-boksin kolmas leffa on olemukseltaan lähempänä elokuvafestivaaleilla palkintoja haalivia (IMDB listaa tälle 6 palkintoa + 2 palkintoehdokkuutta) taide-elokuvia kuin J-Horroria. Tässä elokuvassa on tyyliä ja taiteelliset ansiot kohdallaan. Kameraa käytetään hyvin. Musiikki on vähäistä, mutta tasokkaasti sävellettyä, mutta toteutus on vain hieman ankea, kuin jollain Garagebandillä väsättyä. Koin Doi ja Bonomiya sukujen välisen jännitteen hieman pitkäpiimäisenä ja ylipäätään leffassa oli aika monta "liikkuvaa osaa", joiden seuraaminen oli työlästä ja jopa sekavaa*. Ehkä tästä olisi innostunut hieman enemmän vain Japanilaisena elokuvana esim. YLE Teeman esittämänä. Voi myös olla, että tämän elokuvan katsominen uudelleen auttaa avaamaan sitä paremmin ja saamaan siitä enemmän irti. Sopivuus omaan makuun 3/5 * meikäläinen ei yleensä tykkää elokuvista, joissa on paljon hahmoja, koska kaikkien nimiä on vaikea muistaa ainakaan ensimmäisellä katsomisella, joten kun jonkun hahmon nimi mainitaan, aivot laukkaavat tuhatta ja sataa yrittäessään hoksata kenestä puhutaan. Japanilaisista nimistä on usein vaikea edes hahmottaa, onko kyseessä mies vai nainen! Minun aivoilleni on helpompaa seurata elokuvia, joissa on vain muutama hahmo, joiden nimet ovat hyvin erilaiset. Mieluiten katson elokuvia ilman tekstitystä, joiden lukeminen on ärsyttävää, mutta tämä ei tietenkään onnistu Japanilaisten leffojen kohdalla, koska pystyn tunnistamaan vain muutamia japaninkielisiä sanoja dialogista. Lisäksi tekstitys on englanniksi, jonka lukeminen on luonnollisesti hieman hitaampaa (ärsyttävämpää) kuin suomenkielisen tekstityksen lukeminen olisi, mutta tällaisten leffojen saaminen Blu-ray:nä suomenkielisin tekstityksin on tietenkin epärealistisinta toiveajattelua ihmiskunnan historiassa. Sitä saa on äärettömän kiitollinen siitä, että Arrow viitsii armollisuudessaan julkaisemaan näitä leffoja edes englanninkielisin tekstityksin meidän Eurooppalaisten iloksi.
Glory (1989) https://www.imdb.com/title/tt0097441/ Tästä en omaa ketjua löytänyt enkä muutenkaan juuri yhtään mainintaa. Kertoo siis ensimmäisestä mustien sotilaiden komppaniasta, joka joutui/pääsi taisteluihin jenkkien sisällissodassa. Matthew Broderick tekee uransa parhaimman roolin. Todella hyvä tässä leffassa. Muuten hän ei niin kummoinen näyttelijä ole ollut, mutta sopii tähän uskomattoman hyvin. Denzel Washington puolestaan voitti Oscarin parhaasta sivuosasta. Leffa sai pari muutakin Oscaria. Leffasta tekee kyllä poikkeuksellisen hyvän myös se, että tositapahtumia ei ole kauheasti lähdetty värittämään tai muuttamaan. Tarina kertoo Broderickin esittämästä eversti Robert Shawsta, joka sai johdettavakseen mustien miesten komppanian. Leffassa keskitytään paljon sotilaiden välisiin suhteisiin ja tietenkin myös siihen, miten mustat ja valkoiset tulivat toimeen keskenään. Ehkä isoin negatiivisuus on se, että Shaw on käytännössä ainoa henkilö komppaniasta, joka on ollut todellinen henkilö. Muut ovat erinimisiä kuin oikeasti. Toki perustuvat joihinkin tiettyihin oikeisiin henkilöihin, mutta nimet eivät ole oikeita. Samahan tuohon olisi edes muutaman oikean henkilön voinut muihinkin roolihahmoihin nimetä. Kuitenkin tapahtumat ja taistelut ovat tosia, joten siten mennään kyllä hyvällä linjalla. Leffa perustuu kahteen kirjaan tuon ajan tapahtumista sekä aitoihin eversti Shawn kirjeisiin, jotka myös pikaisen googletuksen perusteella löytyvät netistä. Taistelut, vaikka niitä lopulta onkin aika vähän, ovat hyvin tehtyjä. Monet ovat historiallisten taistelujen harrastajien uusintanäytelmistä kuvattuja. Noitahan siis jenkeissä harrastetaan eli taistellaan uusiksi historiallisia tärkeitä taisteluja. Näyttää hyvältä muuten, mutta vastapuolten sotilaat taistelevat liian lähellä toisiaan. Kiinnitin tuohon huomion jo leffaa katsoessa ja imdb:stä selvisi sitten, että miten nuo on tehty ja jostain syystä noissa matkituissa taisteluissa ammutaan toisia alle sadan metrin päästä, kun todellisuudessa musketit olivat tarkkoja useamman sadan metrin päähän. Tuo nyt ei ihan sama asia ole kuin Mies ja alaston ase -leffassa, jossa vastustajat ampuvat toisiaan saman roskiksen toisilta puolilta, mutta ei ihan kauheasti siitä jäädä. Ei tuo lopulta kuitenkaan niin haittaa, kun tunnelma vie niin hyvin mukanaan. Imdb:stä selvisi sekin, että Matthew Broderickin äiti, joka oli myös hänen agentti/manageri tai jotain, halusi todella paljon muutoksia leffaan ja teki kuvaukset hankalaksi. Jos hän on tuohon aikaan muutenkin poikansa taustalla toiminut, niin nyt ymmärrän helpommin sen, miksi mies ei lopulta kauheasti isoissa leffoissa ollut. Varmaan aika nopeasti saa hankalan maineen, jos oma äiti on aina taustalla sekaantumassa asioihin. Tai noin ainakin kuvittelen. Tiedä sitten todellisuutta. Mutta tässä leffassa Broderick on todella hyvä. En kyllä paljoa miehen leffoja ole nähnyt. Melkeinpä kaikki ovat jostain kasarilta ja ysäriltä, mitä on tullut vastaan. Olisin hänelle kyllä Oscar-ehdokkuuden voinut melkein antaa. Kyllä tämä kaikkien kannattaa katsoa. Varsinkin, jos sotaleffat tai (jenkkien) historia yhtään kiinnostaa. *****/*****
ST. JOHN'S WORT ● 弟切草 (Ten Shimoyama, 2001) St. John's Wort (lat. Hypericum Perforatum, suom. Mäkikuisma) on jopa metrin pituiseksi kasvava kasvilaji keltaisine kukkineen. Tämä visuaalisesti aika psykedeelinen pikkubudjetin leffa sekoittaa todellisuutta ja tietokonepeliä. Yleisesti tätä leffaa pidetään heikkona leffana (IMDB 4.6), mutta minä pidin kyllä tavasta, jolla se tavoitti riipivän kummitustalotunnelman ja onhan tämä tyylillisestikin omituisina väripaletteineen omintakeinen tekele. Mysteerit aukenevat mukavasti askel kerrallaan elokuvan edetessä. Pidin myös siitä, että tähän ei ollut tungettu liikaa tarinaa, vaan keskityttiin siihen vähään mitä on. Negaviisisella puolella sanottakoon, että koodarilikan (Reiko Matsuo) hahmo oli todella ärsyttävä (ylienerginen kimitys), mutta onneksi tämä sivuhahmo ei ollut näkyvillä kuin minuutti pari leffassa. Myös leffan loppu ei maistunut siinä määrin kuin edeltänyt reilu tunti (puhtaasti makuasia eikä liity siihen, kuinka laadukkaasti se on kuvattu). Sopivuus omaan makuun 3.5/5 HUOM! Tämä on kuvattu SD-resoluutiolla videolle. Kuvanlaatu on siten karmean huono, DVD-tasoa. Kaiken lisäksi Arrow on pilannut liiketoiston pakottamalla videomateriaalin 24p muotoon ja kaikki liike nykii. Tämä pilaa leffanautintoa rajusti, mutta en laita asiaa leffan viaksi. Unelmajulkaisu olisi Blu-ray + DVD kombo, jossa: DVD sisältää leffan alkuperäisellä SD-kuvanlaadulla ja pilaamattomalla liiketoistolla. Blu-ray sisältää "film look" version, jossa alkuperäisen videomateriaalin kuvataajuus on esim. interpoloimalla nostettu peräti 600 fps nopeuteen ja tästä luodaan 24 fps versio valitsemalla joka 25. freimi. Tämän jälkeen freimit viedään A.I. upscalen läpi. Kuvaan lisätään vielä filmiraesimulaatio ja värit muutetaan muistuttamaan jotain Japanissa yleisesti käytössä ollutta filmityyppiä, niin että tulos näyttää paljon siltä, kuin se olisi kuvattu alunperin filmille. Teknisesti tämä lienee täysin mahdollista nykymaailmassa, mutta kapitalismissa tällaisia asioita ei kukaan tee vain siksi, että muutama J-Horror hörhö siitä unelmoi.
CARVED: THE SLIT-MOUTHED WOMAN ● 口裂け女 (Kōji Shiraishi, 2007) Seitsemän leffan J-Horror boksista tämä viides raina on tähän mennessä ollut lähimpänä tyypillistä J-Horror-elokuvaa siten kuin asian olen omassa pääkopassani määritellyt. Siinä missä 4 ensimmäistä leffaa (erityisesti Inugami ) kokeilevat rajoja siinä, mitä kaikkea voidaan laittaa J-Horror nimikkeen alle, tämä tuntui aika aidolta J-Horrorilta. Tämän leffan vahvana teemana on Japanin suurimpiin urbaanilegendoihin kuuluvan aiheen lisäksi aikuisten (äitien) kohdistama väkivalta omia lapsiaan kohtaan ja aihetta ei paljon pehmennellä. Leffassa esim. potkitaan maassa makaavia pieniä lapsia ja paljon muuta hurjaa. Harvemmin elokuvissa näkee näin raakaa väkivaltaa pieniin lapsiin kohdistettuna. Pidin tästä leffasta aika paljon. Parhaimpiin J-Horror-leffoihin on vielä matkaa, mutta tämä on pätevä leffa genressään. Samalta ohjaajalta on myös boksin viimeinen leffa Noroi: The Curse, jota porukka yleisesti pitää boksin parhaimpana. Odotuksia siis on, kunhan vain ei liikaa, ettei sitten pety... Sopivuus omaan makuun 4/5. __________________________________ 口 (kuchi = "mouth") 裂け (sake from sakeru = "to tear", "to split", "to rip open") 女 (onna = "woman")
Ajattelin samaa asiaa postiani kirjoittaessani, mutta ajattelin Plazalaisten olevan tarpeeksi älykkäitä tajutakseen mitä kirjoituksillani tarkoitan. Näiden leffojen tarkoitus on herättää kaikenlaisia fiiliksiä ja tämäkin leffa onnistuu.