Sama juttu toi oma poika, siitä se tietokoneen ja kännyn näytöltä katsoi kaiken. Ehdottelin noita vanhempia töllöjä hänelle huoneeseen, kun vaihdoin uudempaan, mutta ei halunnut. Nyt kun muutti omilleen syksyllä, 32-tuumaisen töllön osti. Pitää jossain välissä kysyä, miten sen sillä postimerkkiruudulla pärjäilee. Mutta sukupolvet muuttuu, eivätkä enää hifistele.
Marantz NR-1711 AV-vaffari Joulukuun alussa ilmestyneen firmispäivityksen (HEOS Firmware: 3.34.620) jälkeen tapahtui jotain tosi kummallista. Jotkut kuvalähteet (eri HDMI-liittimien takana) alkoivat toimimaan epävarmasti tai sitten ei ollenkaan. Ensin luulin, että jotain kaapeliongelmaa, kun vaikutti erityisesti 4K-kuvanlähteisiin. Lopulta laite ei suostunut enää edes näyttämään asetusvalikkokuvaansa, jonka kautta saa visuaalista tukea asetusviidakossa seikkailuun. Lopulta piti tehdä ns. Hard reset, jossa laite palautuu johonkin alkufirmikseen, sen jälkeen päivittää uudelleen tuorein firmis ja (onneksi) palauttaa kaikki asetukset ja Audyssey-jutut muistitikulta. Ensimmäisellä yrityksellä tämäkään ei suoraan auttanut, koska edelleen sitä sisäisen valikon kuvaa ei tullut näkyviin TV:lle ja käyttöönoton alkuasetuksia ei voi tehdä sokkona. Virtajohdon tuuletus 15min ajan tuotti kuitenkin positiivisia tuloksia. Vikaa selvitellessä ja ihmetellessä vierähti pari tuntia ja ehdin jo myös tarkastaa, että mitenkä huolto nykyään toimii Suomessa. Onneksi ei tarvinut alkaa ottamaan sinne yhteyksiä. Näköjään tänä vuonna on tullut muutoksia (maahantuoja ja huolto). Koskee siis ainakin Marantzia ja Denonia ketjun otsikon mukaisesti. https://simex.fi/fi/page/26-4-2024-simex-oy-on-ostanut-b-w-group-finland-oy:n-liiketoiminnan/12949 https://simex.fi/fi/page/huolto/10152 Edit: Muistuipa vielä mieleen, että ennen ongelmia ensikokeilulla itse laite ei löytänyt mitään firmispäivitystä. Sitten myöhemmin illalla kokeilin samaa HEOS appin kautta ja sieltä laitepäivitys löytyikin. Jäi mietityttämään, että onnistuiko appin kautta käynnistetty päivitys jotenkin päivittämään laitteeseen jonkun laittoman FW-version, mutta 2h korjauspuhteen jälkeen sama versio 3.34.620 (version näkee vain appin kautta) siellä laitteessa nyt on ja hyvin toimii.
^ Kaverin Yamaha Aventage RX-A2080 kävi remontissa juuri samansuuntaisen vian takia, eli muuten toimi, muttei ottanut kuin eARC:ia sisään, eikä päästänyt menuihin. Joku HDMIporttikortti vaihdettiin takuisiin ja taas pelaa. T: Vesku
Simexin omistus on kokonaan Puolassa ja myös DM huolto on nykyään siellä. Yamaha tuo itse maahan eli koko Euroopassa on maahantuonti Yamaha Music Europe ja huolto ostetaan paikallisilta toimijoilta.