AC Ryan Playon!HD mediasoitin

Keskustelu osiossa 'Mediatoistimet' , aloittajana ekvivalenssi, 01.07.2009.

  1. ODWilson

    ODWilson Guest Guest

    Liittynyt:
    14.04.2004
    Viestejä:
    68
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itselle laite tuli tänään. Vähän ongelmia matkassa, mutta toistaiseksi kuitenkin positiivinen kuva. Laitteessa oli mukana uusin firmis. Itseä miellytti kovasti ripattujen blu-ray elokuvien toiminta suoraan leffan päätiedostosta. Iloisempi yllätys oli, että myös Region A:n levyn tiedostot toimi :) Blu-ray tekstitys toimi, vaikkei sitä voinutkaan kuvalla siirtää niinkuin esim matroskoissa. Pieni puute on myös parhaiden ääniraitojen toistumisessa, sillä dts-ma toistui vain dts:änä, vaikka päällä oli hdmi-raw asetus valikoista.
    Asensin sisälle teran WD:n kovon, mutta sitä laite ei jostain syystä tunnu tunnistavan. Verkkokäytössä on myös selkeitä ongelmia, sillä vain Windowsin uPnp-jaot näkyy, mutta samba-jaot ovat vielä kateissa. Johtunee kotiverkosta. Sen sijaan laitteen sisäinen web-palvelin ei anna kuin yhteenlaskuruudun, joten palvelinta ei pääse lainkaan säätämään. Saattanee johtua myös kiintolevyn tunnistamattomuudesta. Usb-levyiltä kamat ovat kuitenkin toistuneet ongelmitta, joten verkko-ongelmien selvittyä laite varmasti lunastaa lupauksensa.
     
    Viimeksi muokattu: 01.09.2009
  2. Moloch

    Moloch Guest Guest

    Liittynyt:
    09.06.2005
    Viestejä:
    325
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jep, näinhän se näköjään menee minullakin. Asensin juuri 1.5 teran Seagate Barracuda Low Power 5900 RPM -kovon (tuli todella nopeasti Verkkokaupasta: tilattu sunnuntaina ja jo tiistaina perillä). Playon! näkyy nyt verkkolevynä ja sinne voi kopioida/siirtää tiedostoja Vista -koneelta ongelmitta. Siirtonopeus nyt ei päätä huimaa, noin 3,5 - 4,9 Mt/s. Johtunee kotiverkostani tms.
     
  3. apinamies

    apinamies Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.11.2003
    Viestejä:
    217
    Saadut tykkäykset:
    0
    Omassa gigan verkossa siirtyy 4.0-5.5MT/s, mutta useimmin tuo 4.5MT/s. Vertailun vuoksi voin ladata internetistä 10.8MT/s ja internettiin n. 8MT/s, tai koneilta toisille sen 50MT/s.

    Eli sanoisin että kyllä se siirtonopeus on tuosta laitteesta kiinni enemmän kuin mistään muusta. FTP / NFS olisi ehkä vähän kevyempi protokolla joka nopeuttaisi vähän.
     
  4. Tsuhna

    Tsuhna Guest Guest

    Liittynyt:
    07.07.2009
    Viestejä:
    60
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hinta on ainakin kohdallaan.
    Ennen kuin laitan tilaukseen, muutama perustavaa laatua oleva tyhmä kysymys.
    Toistuuko "irtotekstitykset" (.srt, .sub) .mkv- tai .m2ts-tiedostojen kanssa ongelmitta?
    Tarkoitus olisi siirtää tuon AC Ryanin kovolle leffat (1080p), langaton lähiverkko kun tuskin pc:ltä siirtää tiedostoja riittävän rivakasti (streamina).
    USB adaptoriakaan ei taida vielä saada, vai?

    Lisää tyhmiä kysymyksiä.
    249 euroa maksaa näköjään 1 teran kovolla (valmistajan sivuilla), tukeeko kovo isoja tiedostoja (yli 4 gt)?
     
    Viimeksi muokattu: 02.09.2009
  5. Arpa

    Arpa Vakiokasvo

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    808
    Saadut tykkäykset:
    0
    Varmaan siellä linux pyörii joten tiedostojärjestelmä on varmaan ext3, joten fat32 ongelmia ei siis ole.
     
  6. ODWilson

    ODWilson Guest Guest

    Liittynyt:
    14.04.2004
    Viestejä:
    68
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyllä tukee yli 4Gt:n tiedostoja. Sain teran WD:n toimimaan ja formatoin itse laitteella. Samba ei sen sijaan vieläkään toiminut kumpaankaan suuntaan.
     
  7. apinamies

    apinamies Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.11.2003
    Viestejä:
    217
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mulla tilttaili samba pari kertaa, vedin laitteesta virrat pois ja lähti taas toimimaan. Jostain syystä välillä samba heräsi vasta kun lähdin ensin itse laitteesta browsaamaan verkkoa.
     
  8. ODWilson

    ODWilson Guest Guest

    Liittynyt:
    14.04.2004
    Viestejä:
    68
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nyt kone näkee PlayOn:in verkossa ok, mutta toistin ei pääse käsiksi koneen jakoihin, joihin kyllä pääsee htpc:llä. No, pystyypähän nyt ees siirtään kamoja toisesta suunnasta. Nopeemmin kyllä menee ulkoiselle usb-levylle ja katseluun sitä kautta.
     
  9. Moloch

    Moloch Guest Guest

    Liittynyt:
    09.06.2005
    Viestejä:
    325
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jep, siirto on kyllä tuskallisen hidasta verkon yli. Noin 500 Gb aineiston siirrossa meni aika lähelle 24h.
     
  10. Tsuhna

    Tsuhna Guest Guest

    Liittynyt:
    07.07.2009
    Viestejä:
    60
    Saadut tykkäykset:
    0
  11. Luckyman

    Luckyman Vakiokasvo

    Liittynyt:
    22.08.2004
    Viestejä:
    569
    Saadut tykkäykset:
    2
    Pystyykö millään softalla saada PC:ltä Spotifyin striimattua WiFiin ja näitä mediatoistimia löytämään sen?
     
  12. ODWilson

    ODWilson Guest Guest

    Liittynyt:
    14.04.2004
    Viestejä:
    68
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ovatko muut havainneet ongelmaa äänen kanssa matroskoja katsellessa? Siis kun leffan käynnistää, niin äänet nykii ja vahvistimessa vilkkuu valot niinkuin ääntä ei tulisi koko ajan. Muutaman valikkoon palaamisen ja leffan uudelleen käynnistyksen jälkeen äänet kuitenkin toimivat. Tämä siis 1080p matskulla ja dts-äänillä. Käytössä hdmi-kaapeli äänelle ja kuvalle.
     
  13. apinamies

    apinamies Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.11.2003
    Viestejä:
    217
    Saadut tykkäykset:
    0
    Varmaan jollain saisi windowsin mikserin äänet striimattua laitteelle. Kannattaa etsiä jotain joka striimaisi kaikki äänet ennemmin kuin jotain joka striimaa vain tiettyä ohjelmaa.
     
  14. Tsuhna

    Tsuhna Guest Guest

    Liittynyt:
    07.07.2009
    Viestejä:
    60
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toimiikohan ulkoiset tekstitykset .m2ts-tiedostojen kanssa? Kukaan kokeillut?
     
  15. Moloch

    Moloch Guest Guest

    Liittynyt:
    09.06.2005
    Viestejä:
    325
    Saadut tykkäykset:
    0
    Uusi firmware ladattavissa AC Ryan:n sivuilta http://www.acryan.com/index.php?option=com_content&task=view&id=189&Itemid=141

    Release 2009-09-08
    Version v7.0.6 r1757
    ------------------------------------
    What's new in this release

    1) Add subtitles menu
    -Subtitles selection (Internal & External)
    -Realtime Text Encoding
    -Time Sync
    -Colour (White,Black,Red,Green,Blue,Yellow)
    -Size
    -Position
    2) Add Media Library function in Home menu
    3) Add chapter mark support for MKV videos
    4) Fix playback glitches when internal subtitles are switched
    5) Improved playback and audio sync with 23.976 fps videos
    6) Improved Info details on the current played file
    7) Improved Simplified Chinese text encoding for subtitles
    8) Improved wireless connectivity with 802.11n USB adapter

    --Currently developing--
    1) Add external USB optical drive support
    2) Add Auto-Play function when a disc is inserted in the USB optical drive
    3) Add Parental Control for disc rating

    Pitää kokeilla kunhan ehtii...
     
  16. Wile E Coyote

    Wile E Coyote Suurmufti Tukijoukot

    Liittynyt:
    16.11.2004
    Viestejä:
    2 346
    Saadut tykkäykset:
    8
    Kiinnostaisi sama mitä puolikaima kysyi Xtreamer- topicissa; eli toimiiko edes jokin analoginen kuvalähtö samaan aikaan HDMI:n kanssa?

    Saisi musakirjastoa soitella joltain mininäytöltä, tykin käynnistäminen biisinetsintää varten ei oikein kiinnosta.
     
  17. pappa56

    pappa56 Guest Guest

    Liittynyt:
    14.01.2005
    Viestejä:
    24
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyllä toimii. Itsellä komponentilla tykille vahvistimen kautta ja HDMI suoraan telkkuun. Näkyy vaikka yht'aikaa.
     
  18. lazlo

    lazlo Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.09.2009
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei,

    mitä mieltä olette, onko tämä parempi laite kuin tuo paljon puhuttu Xtreamer? Ilmeisesti ei ainakaan huuda samalla lailla? Itse en näistä laitteista sen ihmeemmin tajua, mutta en jaksaisi aina laittaa läppäriä kiinni tykkiin. Pystyisikö tällä tekemään sillä lailla, että jos Macin Azureuksella lataa matskua niin laittaisi tallennuskansioksi suoraan Ryanin levyn?
     
  19. pteittinen

    pteittinen 5K now, 6K later. Tukijoukot

    Liittynyt:
    30.04.2001
    Viestejä:
    6 492
    Saadut tykkäykset:
    178
    Xtreameria yhden illan ja POHD:tä vähän pidempään testanneena sanoisin että POHD on kaksikosta parempi. Ainakaan sitä ei tarvinnut heti repiä kappaleiksi ja asentaa äänettömämpää viilennystä. Lisäksi monenmoiset testitiedostot ovat kenkkuilleet Xtreamerillä selvästi enemmän kuin POHD:llä.
     
  20. apinamies

    apinamies Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.11.2003
    Viestejä:
    217
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko kukaan vastaanottanut vielä sitä wlan adapteria? AcRyan väittää lähettäneensä sen minulle jo 7. päivä, mutta ei kuulu eikä näy.