Ennakkoäänestysaika kotimaassa 12.-18.1.2022 ja ulkomailla 12.-15.1.2022. Varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022. Https://vaalit.fi Uutta vaalikeskustelua tulille. Kiinnostaako yhtään, jaksaako valveutuneinkaan plazalainen vielä innostua tästä? Harvinainen vaali myös siinä mielessä, että kaikki eivät pääse äänestämään, allekirjoittanut mukaan lukien. Omituista ylittää kuntaraja, jonka jälkeen vaalimainokset hyppäävät silmille. Radiosta tosin kuulin hämmentävän vaalimainoksen jossa taivasteltiin bensan hintaa. En tiedä mitä sillä oli tekemistä näiden vaalien kanssa. Vai kosiskeltiinko siinä muuten vaan kansan syviä rivejä?
No samahan se on kuntavaalien kohdalla. Jotkut ehdokkaat sanovat ajavansa asioita, joista kuitenkin päätetään eduskunnassa eikä kunnanvaltuustossa. Viime kuntavaaleissa tämä taktiikka ei tosin näyttänyt kovin toimivalta vaalituloksen perusteella. Saa nähdä, miten nyt käy. Itsekään en pääse äänestämään.
En tunne tätä mainosta, koska tapanani ei ole kuunnella mainosradioita. Kyllä kai kaikki puolueet yrittävät herätellä potentiaalisia äänestäjiä eri tavoin. Esimerkiksi vihreiden mielestä myös nämä ovat ilmastovaalit. Vähissä on kiinnostus, mutta aion äänestää jotakin oman kaupunkini ehdokasta vaalipäivänä. Olisivat saaneet yhdistää vaalit eduskuntavaalien kanssa. Soteuudistus todella tarvitaan, koska julkisen terveydenhuollon tila Suomessa on masentava. Itse vaan en usko, että tämä tuleva uudistus auttaa.
Kiinnostus aika nolllissa mut on se käytävä äänestämässä oman kylän poikaa, ja muutenkin tiettyjä puolueita vastaan.