Blair Ericksonin käsikirjoittama ja ohjaama Banshee Chapter on 3D:nä kuvattu kauhuelokuva, joka hyödyntää yhdysvaltalaisten vainoharhaisia kuvitelmia: CIA on salaa ja laittomasti kokeillut huumausaineita tavallisiin kansalaisiin. Elokuvan aiheena on salainen huumausaine DMT (dimetyylitryptamiini), jolla on eriskummallisia vaikutuksia: aine aiheuttaa nauttijalleen harha-aistimuksia, jotka ovat aina samantapaisia — lähimpänä olevasta radiosta alkaa kuulua tietty ohjelma, paikalle ilmaantuu pahantahtoisia olentoja, ja lopulta aineen nauttija katoaa —, mutta erikoista sinänsä muutkin läsnäolijat ja havainnoijat havaitsevat nuo hallusinaatiot, ja ne tallentuvat myös kameraan. Usein nauttija oksentaa sisäelimensä, tai ainakin silmistä alkaa vuotaa verta. CIA lopetti DMT-kokeilut aikoja sitten, mutta tarinat kiertävät ja jotkut haluavat kaikesta huolimatta kokeilla ainetta, jonka rinnalla LSD on kesyä kamaa. Elokuvan aluksi nähdään, kuinka nuori kirjailija nauttii rehvakkaasti ainetta ja kaveri tallentaa kameralla. Kauhut pääsevät valloilleen ja kirjailija katoaa. Kirjailijan tyttöystävä Anne (Katia Winter) alkaa selvittää katoamista ja löytää iäkkään kirjailijan Thomas Blackburnin (Ted Levine) — jonkinlaisen Hunter S. Thompsonin ja Timothy Learin yhdistelmän —, joka oli järjestänyt DMT:tä poikaystävälle. Spoiler Paljastuu, että huumausainetta saadaan kuolleiden ihmisten aivoista ja sitä ruiskutettiin sumeilematta eläviin koehenkilöihin. Aine saa käyttäjänsä aivot toimimaan eräänlaisena lähetin-vastaanottimena, jonka avulla tuonpuoleisen pahantahtoiset olennot tavoittavat maailmamme ja pääsevät tunkeutumaan tänne. (Jos elokuvan dialogia on uskominen, idea on peräisin H. P. Lovecraftilta.) Ne ovat sitten järjestäneet CIA:n entisiin koeluoliin (”Kammio 5”) radioaseman, joka lähettää kyseistä ohjelmaa ja houkuttelee yhä uusia uhreja valmistamaan ainetta. Lopulta Anne onnistuu tuhoamaan radiolähettimen, mutta vaikka hän ei itse ollut nauttinut ainetta, hän ei pääse tuonpuoleisista olioista vapaaksi, koska iäkäs kirjailija oli nauttinut ainetta hänen läsnäollessaan. Elokuvan lähtökohta on onnistunut, ja tässä olisi ollut aineksia hyytäväksi kauhuelokuvaksi. Myös 3D-kuvaus on vaikuttavaa: on kuvattu käsivaralta ja steadycamilla ja viety kameraa rohkeasti erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin, kuvattu pelkän taskulampun valossa ja hyödynnetty tila- ja syvyysvaikutelmia tehokkaasti ja käytetty erityyppistä materiaalia. 3D:n ostaja saa vastinetta rahoilleen ja saa säikähtää pari kertaa kunnolla, koska efektit on osattu tehdä niin ettei kammo-olioita näytetä liikaa. Valitettavasti oivallinen idea kompastuu heikkoon käsikirjoitukseen, hapuilevaan ohjaukseen ja amatöörimäiseen näyttelemiseen. Jos tarinaan olisi saatu sujuvuutta ja vielä hätkähdyttävämpää kameratyöskentelyä tyyliin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, olisi elokuvasta voinut tulla psykedeelinen kammoreissu. Löytötavaraa (found footage) olisi kannattanut käyttää mahdollisimman vähän. Ted Levine mutisee repliikkinsä niin epäselvästi, ettei niistä saa selvää. Katsottavana oli saksalainen 3D-blu-ray (Koch Media), jossa on saksankielinen tekstitys, mutta tekstitystä ei voi käyttää 3D-versiota katsottaessa, koska tekstitys on aina samassa tasossa ruudun pinnassa ja jää useimmiten häiritsevästi kohteiden sisään. Vaikka elokuvan 3D-kuvasommittelu on yleensä kekseliästä, jää kuvanlaatu välillä heikoksi ja videomaiseksi. Laadukkaampi kamera olisi auttanut. Toisaalta on vaikea sanoa, olisiko kuvanlaatu kohentunut, jos olisi tehty kaksikerroslevy korkeammalla bittivirralla. Kokonaisuutena Banshee Chapter on amatöörimäinen mutta lupaava kauhuelokuva. 1½/5 Muutama kuvanäyte saksalaisen blu-rayn 2D-versiosta. Levyllä on 8 minuutin edestä pienoisdokumentteja. Spoiler