Criterionin julkaisema Córki dancingu (2015) on omalaatuinen lajisekoitelma, joka yhdistää satua (Pieni merenneito), musikaalia ja kauhutarinaa. Päähenkilöinä ovat kaksi merenneitoa Srebrna (Marta Mazurek) ja Złota (Michalina Olszańska), jotka palkataan yökerhoon laulajiksi ja viihdyttäjiksi. Kyse ei kuitenkaan ole herttaisesta, viihteellisestä merenneitotarinasta (Splash, H2O), vaan nämä merenneidot ovat seireenejä, jotka lumoavat miehet laulullaan ja syövät näiden sydämen (Odysseia). Vertauskohdaksi sopivat parhaiten ehkä Sweeney Todd ja The Shape of Water, murhamusikaali ja aikuisten satu. Tapahtumapaikkana on 1980-luvun Varsova ja kuuluisa yökerho Adria, jossa kuvaukset on tehty. Merenneitojen pyrstöt ovat kookkaita erikoisasuja, mutta myös ATK-peräisiä tehosteita on käytetty. Tissejä ja verta näytetään. Kameratyö on sinänsä upeaa, mutta pinnallisuuden vaikutelmalta ei voi lopulta välttyä (vrt. Dark Floors, Imaginaerum). Viime kädessä Córki dancingu kärsii musikaalien perusongelmasta: laulut keskeyttävät tapahtumien etenemisen ja katsoja pitkästyy, jos musiikki ei tempaa mukaansa tai vertauskuvallisuus vaikuttaa osoittelevalta (merenneidon saapuminen ihmisten keskuuteen = nuoren neitohenkilön seksualiteetin herääminen panee vanhempien herrojen pään kohtalokkaasti pyörälle). 2/5 Criterionin blu-rayssa (BD-50) on odotusten mukaisesti erinomainen kuvanlaatu ja kohtuullisesti lisämateriaalia, muun muassa informatiivinen 40 minuutin dokumentti elokuvan syntyvaiheista. Tekijät saavat puhua äidinkieltään eikä katsojan tarvitse kuunnella murteellista englantia. Muutama kuvanäyte: Spoiler