D-vitamiini

En tråd i 'Terveys & hyvinvointi' startet av cooldog, 3 Nov 2009.

  1. Bagheera

    Bagheera Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    13 Jan 2003
    Innlegg:
    2.004
    Liker mottatt:
    1
    Niin no, eihän viranomainen voi mitenkään olettaa, että juuri maahanmuuttanut talibani tietäisi että kunniamurha on Suomessa kiellettyä, miksi hän ei sitten saa sellaista vapaasti suorittaa.

    Lain kanssa on täysin turhaa jankuttaa tietämättömyydestä, edes yleisestä sellaisesta. Jos lähtee tekemään jotain josta ei ole satavarma onko laillista, (niinkuin lähes minkätahansa tuotteen omakohtainen maahantuonti), niin on aina syytä ottaa laillisuudesta selvää.
     
  2. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    Reg.:
    23 Sep 2002
    Innlegg:
    4.511
    Liker mottatt:
    8
    Suomalaisessa apteekissa (kivijalka- tai netti-) saa toki myydä itsehoitolääkkeeksi luokiteltua vahvaa vitamiinia.

    Ja Elvis, älytöntä on nuo pitoisuusrajat etenkin vesiliukoisten vitamiinien kohdalla. Ja toki myös se, että pahimmassa tapauksessa tullimies voisi asiaa viedä ihan oikeuteen asti lääkeainerikoksena. Uusi 2010 lääkeluettelo tulee jossain vaiheessa, jossa ehkäpä on nostettu joitakin noista rajoista vähän ylöspäin.
     
  3. phelin

    phelin Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    18 Sep 2003
    Innlegg:
    2.070
    Liker mottatt:
    3
    Vaikka ollaan hyvinkin globalisoituneita, niin tietty varaus pitäisi aina pitää mielessä tehdessä ostoksia netissä (tai oikeassa maailmassa) EU:n/ETA:n ulkopuolella. Toki kauppias olisi mielestäni se, jonka pitäisi ottaa rajoitteista selvää ja olla myymättä kiellettyjä tuotteita.
     
  4. CeeLo

    CeeLo Guest Guest

    Reg.:
    10 Jun 2006
    Innlegg:
    1.122
    Liker mottatt:
    0
    Myy ja mainostaa moni muukin, jostain luontaistuoteketjun lehdestä just katselin mainoksia.
     
  5. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    5 Mai 2004
    Innlegg:
    11.669
    Liker mottatt:
    179
    Tuo onkin sama asia. :hitme: Itse asiassa aiemmassa esimerkissäni juuri toin ilmi sen, että Suomessa noilla eri voimakkuuksilla pelaaminen vitamiinien kanssa on ihan normaalia ja laillista. Tuo iHerbin D-3:n määrä vaan sattuu olemaan asetusten yläpuolella. Tämä siis on todellakin sitä "maassa maan tavalla" elämistä, mutta vastaan tulee pieni printti voimakkuusrajoitteista.

    Kyllähän iHerbissäkin käsittääkseni lukee jossain, että kannattaa ottaa selville oman maansa rajoitukset jne., mutta kuka tuotakaan nyt hoksaa lukea -- tottuneet nettitilaajat yleensä varsin huoletta pistävät tilauksen menemään, etenkin jos kyse on suositusta ja suositellusta paikasta.
     
  6. klmake

    klmake You’ll Never Walk Alone Tukijoukot

    Reg.:
    12 Jan 2003
    Innlegg:
    1.563
    Liker mottatt:
    121
    Joo, kyllä siinä mm. tuomioistuimen tuomio ensin tarvitaan. :)
     
  7. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    5 Mai 2004
    Innlegg:
    11.669
    Liker mottatt:
    179
    Sitähän minäkin. :) Pojat vaan esitti asian vähän siinä valossa, että 5000 IU:n (ja toki myös 1000/2000 IU:n) tilaajat voivat sitten jatkossa odottaa merkintää sinne rikosrekisteriin. Tosiaan mitä nyt noita tulliinjuuttumisia olen lukenut parikymmentä tapausta, niin aina ne tilauksen kielletyt pillerit ovat joko jääneet tulliin (muun lähetyksen lähtiessä tilaajalle) tai koko lähetys on (syystä tai toisesta) annettu tilaajalle. Yhtä ainutta tapausta en löytänyt, jossa "tietämättömyydestä" olisi koitunut jotain pahempiakin seuraamuksia. Eräällä foorumilla tosin siitä huomauteltiin, että jos jatkuvasti tilaa esimerkiksi liian voimakkaita vitamiineja jne. ja ne jäävät tulliin, niin silloin siitä voi sakkoa tms. rapsahtaa.

    Ehkä täällä on tämä jo todettukin, mutta 5000 IU:n annoshan ei käsittääkseni ole kielletty (vrt. huumeet) Suomessa -- itse asiassa sellaisia pillereitä ilmeisesti voi ihan yksityinen henkilö Suomesta ostaakin, kuitenkin ehkä jonkunlaisin rajoituksin. Tässähän on nimenomaan ongelmana se, että EU:n tms. ulkopuolelta tilattessa vitamiinit saavat omata vain tietyn voimakkuuden.
     
    Sist redigert: 5 Nov 2009
  8. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    5 Mai 2004
    Innlegg:
    11.669
    Liker mottatt:
    179
    Eipä nuo iHerbin ohjeistuksetkaan kannusta ottamaan esimerkiksi tuota 5000 IU:n D-3:sta miten vain. Ainakin tuossa Now Foodsin versiossa lukee tuotesivulla, että suositellaan ottamaan yksi tabletti joka kolmas päivä. Tuo minusta ainakin osoittaa tiettyä huolehtivaisuutta, koska olisihan se helppo vain jokaisen pillerin kohdalla neuvoa että "ota näitä kaikkia yksi päivässä".
     
  9. Ize

    Ize Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    13 Des 2002
    Innlegg:
    2.273
    Liker mottatt:
    0
    Tiedän tiedän, mutta silti olen luullut että laktoosittomissa tuotteissa on ihan samalla lailla D-vitamiiniä kuin laktoosisissa? Vai vaikuttaako laktoosi D-vitamiinin imeytymiseen? Vai vaikuttaako laktoosi-intoleranssi D-vitamiinin imeytymiseen?

    Miksi siis laktoosi-intolerantikoilla on D-vitamiinin saanti heikompaa? Vai onko syynä se, että he (me) välttelisimme maitotuotteita?
     
  10. Bagheera

    Bagheera Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    13 Jan 2003
    Innlegg:
    2.004
    Liker mottatt:
    1
    Valion sivulta saksittua:

     
  11. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    Reg.:
    23 Sep 2002
    Innlegg:
    4.511
    Liker mottatt:
    8
    Päättelysi on oikea. Laktoosi-intoleraktikot kuluttavat vähemmän maitotuotteita kuin laktoosia sietävät. Laktoosi ei sinänsä vaikuta D-vitamiinin imeytymiseen. D-vitamiinin toisen nimet "kolekalsiferoli, kalsitrioli" paljastaa, että siihen liittyy jotenkin kalsium. Se itseasiassa liittyy siihen erittäin oleellisesti. D-vitamiini reguloi tiettyjä geenejä, aktivoiden eräiden mineraalien transportaatioon liittyvien proteiinien tuotantoa. Lyhyesti: kalsium (fosfori ja magnesium) ei imeydy kovinkaan hyvin ilman riittävää D-vitamiinipitoisuutta verenkierrossa.
     
  12. PimeydenPaavi

    PimeydenPaavi Guest Guest

    Reg.:
    10 Nov 2006
    Innlegg:
    355
    Liker mottatt:
    0
    Kiitokset vinkistä, tilasimpa itsekin tuolta kalaöljyä ja D-vitskua.
     
  13. tpi

    tpi Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Reg.:
    12 Jun 2001
    Innlegg:
    4.399
    Liker mottatt:
    34

    Ihan niinkuin aikuisen oikeasti maidosta ja kalasta ei saa tarpeeksi D-vitamiinia, vaikkei juuri muuta söisikään. Maitoa pitäisi juoda 1.5 litraa päivässä, että saisi edes sen vanhentuneen suosituksen verran d-vitamiinia. Ja puutteen huomaa sitten viimeistään 60+ vuotiaana kun lonkka napsahtaa rikki pienemmästä kaatumisesta.
     
  14. PimeydenPaavi

    PimeydenPaavi Guest Guest

    Reg.:
    10 Nov 2006
    Innlegg:
    355
    Liker mottatt:
    0
  15. Burana

    Burana Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    12 Okt 2001
    Innlegg:
    1.027
    Liker mottatt:
    10
    "Terveyshymy" on varmasti se viimeisintä tieteellistä tietoa sisältävä julkaisu. Ja näyttäähän tuolla olevan kommentoimassa heti asiaan varmasti täysin puolueeton ja riippumaton tahokin. Vähän lähdekritiikkiä.
     
  16. PimeydenPaavi

    PimeydenPaavi Guest Guest

    Reg.:
    10 Nov 2006
    Innlegg:
    355
    Liker mottatt:
    0
    No "terveyshymy" on varmaankin melko neutraali lähde kuitenkin, kyseisestä lääkäristä en hirveästi asiaa löytänyt. Antaahan tuo nyt miettimisen aihetta, jokainen varmaan osaa myös käyttää omaa järkeään, ei kaikkea heti tarvitse niellä.

    E: nojoo, ei kai sitä aina tule ensimmäiseksi ajateltua. Koitan muistaa laittaa ensi kerralla vähän parempaa kommenttia mukaan, kun jotain linkitän :)
     
    Sist redigert: 9 Nov 2009
  17. Burana

    Burana Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    12 Okt 2001
    Innlegg:
    1.027
    Liker mottatt:
    10
    On tuolla Tolosella kyllä loistaviakin kommentteja sivuillaan.

    "Verisuonten kalkkiutuminen ei johdu pääasiassa kolesterolista vaan tulehduksesta ja kalkin kertymisestä suonten seinämiin."

    Voisiko tuota osuvammin enää sanoa.
     
  18. tpi

    tpi Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Reg.:
    12 Jun 2001
    Innlegg:
    4.399
    Liker mottatt:
    34
    No kyllä on puoskari Tolonen pahan kerran hukassa. Kolesteroli ja rasvat kertyvät suonen seinämään, jolloin siellä kyllä on tulehdusreaktiotakin, mutta myös verenvuotoakin, ja kalkin kertyminen on tämän ärsytyksen aiheuttamaa sekundaarista muutosta.
     
  19. Burana

    Burana Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    12 Okt 2001
    Innlegg:
    1.027
    Liker mottatt:
    10
    Tuskin on hukassa. Tietoisesti kirjoittaa tuttuun tyyliinsä ja sumuttaa asiasta tietämättömiä - ja myy omia pastillejaan.
     
  20. makuasia

    makuasia Tunnettu käyttäjä

    Reg.:
    23 Mai 2004
    Innlegg:
    262
    Liker mottatt:
    1
    3.11 iherb.comista tilatut Healthy Origins, Vitamin D3, 5,000 IU tuli 13.11 perille joten toimitusajoissa ei mitään valittamista.