Alkaa wanha Humaxin 9200 vetelemään viimeisiään, eli parin kovalevy formatoinnin jälkeen olen alkanut katselemaan sille seuraajaa. Tarkoituksena olisi löytää boksi jolla voisi tallentaa useampaa kuin kahta kanavaa samaan aikaan. HD kykyisyys plussaa muttei aivan välttämätön. Ominaisuuksia ainakin sen verran mitä Humaxissakin. Hieman foorumia lueskelleena löysin Miraclebox 9:n yhdeksi vaihtoehdoksi mutta tuolla tallentaa vain kolmea kanavaa yhtäaikaa. Löytyykö tuolle vaihtoehtoja jotka tallentaisivat vaikkapa neljää kanavaa tai löytyykö muita bokseja jotka kykenevät tuohon kolmeen yhtäaikaiseen tallennukseen?
Wbox HD2 ja Finnsat FH-05 tallentavat kolmea, Topfieldit (vanhempi 2400, uudempi 1400 ja ulkomailta tilattavissa oleva 2401CI+) neljää. HDThunderit taitavat tallentaa kahta. Toki näissä on aina muistettava, että virittimiä on kuitenkin vain kaksi eli tallennettavat kanavat voivat olla maksimissaan kahdesta kanavanipusta, mutta kyllä meillä on ollut tosiaan (Miracleboxin) kolmen kanavan tallennukselle ollut isosti käyttöä, kun varsinkin ohjelmiin laitettavat "lisäajat" tuppaavat menemään päällekkäin. Meillä tallennetaan muutenkin käytännössä vain kahden nipun kanavilta, joten tuo kahden virittimen rajoitus ei ole hirveästi haitannut.
Jos ei kaipaa kaapeli tv maailman linkitystä (tai asuu sattuvasti soneran kaapelissa), ei perusta T2-tekniikasta antenniverkossa, suurin osa linux-pohjaisista digiboxeista ei välitä kanavamääristä tallennuksissa. Esimerkiksi Dreambox osaa kyllä tallentaa ihan kaikkia saman muxin kanavia - tai ainakaan itse en ole huomannut/kohdannut mitään rajoituksia.
No jos ostaa boxin vain 3v ajaksi niin silloin voi olla ilman T2 virittimiä, mutta jos haluaa katsoa senkin jäkeen muuta kuin yhden käden sormilla laskettavia kanavia on parempi ostaa T2 virittimillä varustettu malli vaikka ei HD:esta välittäisikään. HD ja T2 eivät liity muuten toisiinsa kuin että kaikki HD lähetykset tulevat T2 tekniikalla (mpeg4), nyt kaikki uudet kanavat on velvoitettu käyttämään T2 teknikkaa ja 2016 jälkeen myös suurin osa nykykanavista vaihtuu T2 tekniikkaan.
Tällä hetkellä tuolle T2:lle ei tosiaan ole tarvetta mutta ajattelin jos tuo boksi vaikka toimisi sen viisi vuotta minkä vanhakin boksi teki niin silloin se T2 taitaa olla se pakollinen valinta. Sinällään typerää tuo HD:lle transkoodaus vanhan matskun osalta, eihän se tuo mitään lisäarvoa - vie vain kaistaa enemmän Nuo linukka pohjaiset purkit monella DVB-T virittemellä ovat aika kalliita siihen kolmen vuoden käyttöikään nähden joten taidan jättää ne pois laskuista. Tuo Topfield 1400 ilman levyä + terainen levy alkaa näyttää aika hyvältä yhdistelmältä, tosin siihen ei saa plugineja eikä voi ohjelmoida webin kautta...
Ei tuossa T2-siirtymässä mistään HD-muunnoksesta / ylöspäinskaalauksesta ole kysymys, vaan nimenomaan SD-kanavien siirrosta T2:n. Teknologisesti tuo ei vaadi välttämättä edes MPEG4-muunnosta, mutta tuo tullaan kuitenkin tekemään, koska se on pelkästään järkevää, kaikki T2-laitteet kun tukevat luonnollisesti myös MPEG4:ää. Summa summarum: muutoksessa siis siirretään SD-kanavia parempaan modulointiteknologiaan (enemmän tilaa muksissa) ja samalla parempaan pakkausteknologiaan (yksi kanava vie vähemmän tilaa), joten kyllä tuo tuo erittäinkin paljon lisäarvoa.
Sori muutens vanhentuneesta tiedosta. Sopivalla USB-viritintikulla myös Linux-digiboxeissa (Dreambox, Vu+, jne) saa T2-lähetykset näkymään. Nopeasti kehittyy tekniikka, niin ei tahdo perässä pysyä.