Joo, muut kanavat ok mutta subbasella ollut jo kuukauden ajan semmoinen ongelma, että aina vähän ajan päästä välkähtää värit sekunniksi pois. Osaa vituttaa raskaasti, eikä tuon takia viitsi edes mitään nauhalle ottaa. Mikähän mahtaa olla syynä, kun ennen ei ole mitään ongelmaa ollut. Boxina finlux ja ouluun matkaa 50 km.
1.9 lähtien ei digiboksini (Salora 420c) ole enää löytänyt kaapelista kanavia. Ongelma alkoi ensin pitkällä kanavien skannausajalla, kesti minuutteja aiemman sekunttien sijaan. Kun tein resetin (sähköt pois/päälle töpselistä), ei apua, mutta aiemmin haetut kanavat pysyivät kuitenkin muistissa. Kun tein palautuksen tehdasasetuksiin, niin kaikki kanavat hävisivät ja enää ei löydy mitään kanavia . Kysynkin nyt onko forumissa mahdollisesti Elisan KaapeliTVn alueella asuvia tai sitten kokemuksia Saloran digiboksista. Onhan tietenkin mahdollista, että vasta puoli vuotta vanha boksini on jo nyt heittämässä veivit. Täytyy kokeilla vielä uudempaa softaa sarjaportin kautta ladattuna, koska Elisa ei enää lähetä Saloralle softaa kaapelista. Olisiko Digita muuttanut jotain lähetyksissä, muistaakseni 1.9 piti tulla jotain lähetysmuutoksia, saatan kyllä muistaa väärin.
Mtv3D-data on nykyään sellaista, että (Espoossa siis): 1) mainoskatkojen yhteydessä kuuluu äänessä naps, eli insinöörit eivät osaa hiljentää ääntä puoleksi sekunniksi kun paikalliset mainokset leikataan sisään/ulos vakioon elokuvavirtaan. Kolmen euron kotihifikin osaa kytkentähäiriöt poistaa, mutta miljoonavehkeet pöllölaaksossa eivät osaa. Tämä ilmiö tulee kaikille alueille, joissa paikallisiin mainoksiin siirrytään, eli se äänen napsunta paljastaa asian. Eläkää viimeisiä häiriöttömiä hetkiä te, joiden verkossa ei päivitys vielä ole edennyt näin pitkälle. Napsuvika korjataan luultavasti seuraavassa laiteremontissa 10 vuoden kuluttua. 2) kuvadata on enimmäkseen kunnossa nykyään. Ja varmasti tuon sanottuani laatu huomenna romutetaan, koska olisihan se rikollista jos vaihteeksi kunnollista kuvaa yleisölle jaeltaisiin. Tietenkin ajoittain koneet taas rikkoutuvat/miksaaja kaataa kahvia enkooderiin, koska esim. torstaina 2.9.2004 kuva palikoitui täysin pilalle ja äänikin oli pelkkää säksätystä ja pauketta kun klo 17 lähetettiin Crash Palace -jaksoa. Vika ilmeni myös mainosten aikana. Onneksi illan edistyessä vika korjaantui (kahvi haihtui mikropiirien päältä tai joku korjaaja herätettiin paikalle painamaan nappia: Broadcast Quality On). 3) äänidatassa on jotain häikkää, äänessä on selviä virhemuljahduksia, esim. StarGate-sarjan kerääminen pitää/piti lopettaa, koska ei tuollaista säröä kestä kuunnella jatkuvasti. Virhe esiintyy silloin kun äänienkooderilla on paljon töitä, eli hiljaisuuden aikana ei kuule vikoja, mutta heti kun alkaa kova dialogi niin napsahtaa. Pällin kanavan takia siis on nyt pakko ostaa StarGatet kausiboxeina, pentele vieköön, kalliiksi moinen tulee. Taitaa jopa olla niin, että dvd-tuottajat sponsoroivat kanavaa, jotta kanava tahallaan pilaisi kaikkien lähetysten kuvan ja äänen. Etenkin SciFi-sarjojen, koska niiden ystävät ovat teknofriikkejä korvat ja silmät höröllään. Turha olisi pilata mummojen humppaohjelmien dataa, koska kiusa ei menisi perille puolikuuroille/puolisokeille mummoille. Pilattakoon siis nuorten aikuisten sarjat ja leffat, jotta ne sitten dvd-versioina kaupaksi menisivät pilvin pimein. Laitevika tai säätövika näissä aina on kyseessä. Ei ole minun työni valvoa ku*ipäisen kanavan idioottipolitiikkaa, ilman palkkaa en aio joka he*vetin päivä raportoida näistä vioista heille, joku muu asiasta valittakoon, minä olen jo vuosien ajan sinne soitellut ja nyt saa riittää. Pa*ka kanava mikä pa*ka kanava, konkurs*ia sille toivon, kun ei tajua ylei*radiotasoiseen teknologiaan siirtyä. Kyllä, piti oikein sensuroida tuo viimeinen määrite, koska kanavalle se on kirosana; kanavan kuvanlaatu ei koskaan saa ylittää markkinoiden halvimman pelikonsolin kuvanlaatua. Tuokin määräys lienee dvd-tuottajien sanelema. Naurettavaa pelleilyä vuonna 2004. Ja tuon vuosiluvun paikalle saa vaihtaa ihan itse keksityn lukeman, kanavan politiikka on aina ollut, on nyt, ja tulee aina olemaan: viis katsojien korvista tai silmistä. Jo vhs-aikoina otti päähän kun käyttivät Filmihallissa jotain 320*240 pikselin progressiivisen kuvan robottikameroita, joiden kuva sitten skaalattaiin jollain tasku-pc:llä 720*576-kokoon, ja kuviteltiin, ettei kansa kuvassa mitään vikaa huomaa. Hah. Sokeat kanavajohtajat eivät tosiaan mitään koskaan huomaa, mutta 5 miljoonaa muuta kyllä näkevät ja kuulevat mitä tuubaa kanava ulostaa.
Pitkällisten kokeilujen ja HTVn ilmoittamia taajuuksia kokeilemalla voin sanoa, että kaikki perusdigikanavat löytyivät! Elisa on ilmeisesti vaihtanut MUXien taajuuksia ilmoittamatta missään, piru vieköön! Kyllä kadehdin HTVn asiakkaita, jotka saavat tarkkaa tietoa kanavista. Elisan sivuilta ei löydy mitään vastaavaa. Niin ja kanavaopas ei ole myöskään toiminut syyskuun aikana millään kanavalla!
Kaikki pätkii myös Vaasassa VLP:n kaapelissa. Pätkivät tosin jo eilen. Boxin mukaan signaalin laatu taikka voimakkuus eivät ole muuttuneet. Tuskin on samaa vikaa kuitenkaan.
Jep ihan vitusti pätkii. Pätkii jopa niin paljon, että on pakko katsoa välillä analogisena kun ei muuten ota tolkkua.
Tais mennä kuralle sen torstaisen kanavamuutoksen jälkeen. Nyt täytyy tosiaan todeta että tuo analoginen on vielä hyvä olla olemassa.
Eilen sunnuntaina iltapäivällä rupesi boksi taas löytämään kaikki kanavat Elisan kaapelista, mutta edelleenkin on ongelmia laitteen päällelaiton jälkeen löytää autosearchillä kanavia, kestää niin pitkään, että on keskeytettävä exit-näppäimellä.
Ihan vain mielenkiinnosta kysyisin, miksi näitä ilmoituksia joissa kerrotaan mikä vikana ja koska korjataan ei voida laittaa vaikkapa firman nettisivuille? Kuinkahan moni taas kirosi tuota pätkimistä ja pikselöitymistä ja samalla koko digitv:tä ja/tai vlp:tä? (Kukaan ei varmaan tiedä koska vlp aikoo laittaa verkkoonsa galaxis boxin päivityksen, jolloin mm. ohjelmaopas alkaa toimimaan myös vlp:n omassa verkossa? Heiltä ei saa vastausta.)
Kuule sanoppa se. Ei ole vieläkään löytynyt mitään imoitusta niin Digitan kuin VLP:nkään sivuilta koko asiasta. Tiedotus vikatilanteissa on todella kehnoa ja varsinkin tässä tapauksessa kun vian korjaaminen kesti viikonlopun yli, olisi ollut vähintään kohtuullista asiasta edes ilmoittaa.
Onkos kellään muulla espoon alueella ongelmia subtv:n kanssa? Onhan frendit ollu ennenkin aikamoista pixelimössöä, mutta nyt kuva pysähtelee ja menee välillä ihan DUBLOpalikoiksi! Sama homma jatkuu edelleen ei tuo startrekki ennen tolta näyttänny? Pikkasen iltasella ukkosti tällä seudulla, oisko joku lähetin vähän heikolla hapella?? Finluxin T420 boxi kyseessä.
No jopa on. Pätkii myös kaapelissa täällä Vaasassa. Veikkailin jo tuota vikaa joka tuossa pari postausta ylempänä mutta taitaapi olla laajempi.
Eka kerta kun alko pätkimään rätisten ja paukkuen täällä Kuopiossa nyt viikon sisällä kun itselläni digiboksi taas on ollut, Nelonen nimittäin (lisäksi subtv on palikkaa ollut välillä), onkohan tuollainen kirskahtelu ja rätinä tuhoksi kajareille jos volume on "normaalitasolla", käytössä 5xAmphion Helium 2 + Audio Pro Sub Focus? -edit- höhöö koko kanavanippu b on tiltissä, signaalin voimakkuus jossain 35-50% ja laatu 5-15%....
Vika kuulemma koko maassa. Kuva pysähtelee ja pikselöityy. Ääni toimii. Kuulemma "korjataan sitten joskus".
Helevetti! Digiä kattelen Pihtiputaan kautta, niin Subi on ollut koko päivän aivan karmeessa jamassa. N. 5sec tulee kuvaa ja sitten pätkäsee äänet ja kuva tökkää n. 1sec ajaksi.. Välillä menee jopa kokonaan ruutu mustaksi ja tulee teksti "ei ohjelmaa".. On muuten ärsyttävää!! Ei tota voi kattoo kun kokoajan rasahtelee poikki.. :OI Poksina Hyundai.
Nelonen on nyt saastunut samasta taudista kuin Mtv3, eli äänessä on ylimääräisiä plopsahduksia. Ilmeisesti asia tosiaan liittyy mainontaan, koska mainoksettomilla kanavilla ei tätä esiinny. Ja varmasti tämän sanottuani huomenna YLE päättää siirtyä samaan surkeaan romulaitteistoon, joka näitä vikoja synnyttää. Tauti siis leviää, laatu alenee vuorokausi toisensa perään. Kyse ei voi olla antenniperäisistä pulmista, koska ääni on pysynyt vuonna 2002 ja 2003 moitteettomana vaikka kuvadatadroppeja olisikin ollut. Nyt taas äänivikoja on jatkuvasti vaikkei kuvassa vikaa ole, tai vaikka kuvassa vikoja on. Kyse siis on äänen enkoodaamisen virheestä. Kumma kun aiempina vuosina ääni osattiin enkoodata, ja nyt ei. Maan tapa. Laatua on alennettava, maksoi mitä maksoi. Päitä irtoaa jos joku tv-pomo kadulla vastaan tulee, eikä se ole minun pääni. ______________________________________ Lisää puusahoja tarvitaan puupäiden pilkontaan: SubTV myöskin liittyy ääniviallisten kuoroon. Seremoniamestarin Ihana päivä ei olekaan niin ihana kun plopsahtelee ylimääräisiä seassa. Kuinka kauan näitä vikoja milläkin kanavalla on ollut, siitä ei ole hajuakaan. On parin vuoden kamat katsomatta, eli sattumalta nyt jo törmäsin tuoreeltaan näihin vikoihin kun uusia tallenteita tutkin.
Asun Espoossa reilun kilometrin päässä Espoon lähettimestä. Tiistain 7.9. jälkeen koko B-muksi (MTV3, Nelonen ja SubTV) on ollut kakkaa. MTV3:a en ole katsonut viime kevään jälkeen ja SubTV:tä en oikein koskaan. Eniten siis harmittaa Nelonen, joka sekin on nyt kuralla. Nebulan mukaan Nelosen nimellinen bitrate on nyt 5MBps (ennen muutoksia 10MBps). Taidan editoida B-nipun kanavat kokonaan pois kanavaluettelosta, niin ei tule vahingossakaan enää katseltua niitä.