Porissa oli joskus 15 vuotta sitten jonkin aikaa Burger Inn -niminen paikka torin laidalla. Tuolla firmalla oli/on jonkinlainen kytkös Hesburgeriin (taustayhtiö?), joka ei vielä tuossa vaiheessa ollut tietääkseni laajentunut Turun ulkopuolelle.
Tämä nyt on jo niin tärkeä asia, että pitää ihan kommentoida. 1. Hese ON turkulaisjunttiuden ilmentymä 2. Hesen ranskalaiset ovat roskaa 3. Hesen purilaiset eivät sentään ihan roskaa ole, mutta eivät mitään herkkuakaan, koska majoneesia on aina liikaa 4. Hesen majoneesit sinänsä ovat ihan OK, vaikka basic onkin parasta. Pitää ollakin, koska eihän niitä roskaperunoita muuten voisi syödä. 5. Hesessä on aina äärimmäisen epäviihtyisää --------------------- 6. Mäkkärin peruspurilaiset ovat täydellisiä. Eivät missään nimessä täydellistä ruokaa, vaan täydellisiä tarkoitukseensa. Aterialla QP tai Big Mac, välipalalla Tuplajuusto. Äärimmäisen harvoin tulee hylsyjä. Mäkkäristä haetaan äärimmäisen varmaa, tehokasta, helppoa, edullista ja jopa maistuvaa mahantäytettä. Kokemuksia, makuelämyksiä ja vaihtelua sitten jostain aivan muualta. 7. Erityisen tärkeää Mäkkärin hampurilaisessa on syömisen vaivattomuus. Big Macin voi syödä yhdellä kädellä ilman paperia. Hesen kerrospurilainen on syömätavasta riippumatta puoliksi paidalla. Selittyy osittain vuosien kokemuksella, mutta vain osittain. 8. Täydellisyyden ruumiillistuma on nimenomaan Mäkkärin Tuplajuusto. "Kõik on kohal" sanoisi etelänaapurimme (paitsi että Tallinan Mäkkäri oli muutama vuosi sitten aivan suolesta). Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että Mäkkärin Tuplajuusto olisi lempiruokani. Ainoastaan sitä, että samanlaiseen balanssiin ruoka-annoksen raaka-aineita ei ole missään muualla saatu. 9. Mäkkärin ranskalaiset ovat yleensä loistavia, joskaan eivät aina. Mäkkärin perusmajoneesi on hyvää, parempaa kuin mikään Hesen maustettu. 10. Mäkkärissä on hyvät muffinssit. Mäkkäri voitti siis tämän matsin 6-0. Tulos on virallinen ja tuomari ei kommentoi ratkaisujaan. ------------------------- Niin, ja itse asiasta. Harmi kun lopettivat Turusta. Kyllä siellä kuitenkin joskus joutuu käymään, ja Mäkkäri on aina hyvä olla lähettyvillä, jos nälkä yllättää ja omaperäisempään ratkaisuun ei halua tuhlata resursseja (aikaa, rahaa, aivoja).
"Mäkkäristä haetaan äärimmäisen varmaa, tehokasta, helppoa, edullista ja jopa maistuvaa mahantäytettä" Tjaa, vähintäänkin tehokkaasta ja edullisesta olen eri mieltä.
Mites kurdt se laihdustuskuuri, joko on kilot karisseet ? Aiheeseen. Minä kammoan kaikkea tuollaista pikaravintolaruokaa seuraavista syistä: 1. Niistä ei ikinä saa mahaansa täyteen 2. Niissä vehnäpullissa ei ole mitään terveellistä 3. Ne lähes aina maistuvat karmealta 4. "Ranskalaiset" ovat irvikuva roolimalleilleen (eli siis ranskalaisille, ilman heittomerkkejä) 5. Se majoneesi todellakin on rasvapommi ja erittäin epäterveellistä, monellakin tapaa. 6. Kenties Hesburgerkin harrastaa samaa kuin se eräs turkulaiskebabravintola, josta oli tänään Hesarissa juttua. Näin Hese otti ylivallan ja pystyi polkemaan hintojaan Mäkkäriä alemmaksi (tämä osaltaan kyllä selvittäisi sen, miksi Hesen purilaiset maistuvat kuivilta käntyiltä) Tosin tuon jutun perusteella ravintola teki palveluksen turkulaisille, Aurajoesta ollaan päästy roskiksiin. Totta on myöskin se, että jos haluaa kunnon hampparin, niin parempi vain ottaa suunta sinne perinteiselle grillille, jossa karvanen mies vääntää purilaisia tupakka huulessa.
En tätä koko keskustelua lukenut mutta ymmärtääkseni suomeen on rantautumassa lisää noita pikaruoka-ketjuja m.m. Kentucky Fried Chickenhän on ollut kiinnostunut suomen markkinoista. Se on kyllä varsin outoa että Burger Kingiä ei suomesta löydy. Ovatko suomen markkinat sitten liian pienet? Eihän BKta kai Eestistäkään löydy. Olisi kyllä mukavaa saada tilastoa noista käynneistä keskinmäärin EU-maissa. Kilpailijoita kyllä tarvittaisiin ja sassiin kun katsoo noita hintoja esim hesen kerros-ateria n.6e! kallista! Toista oli (muistaakseni) Carrolsin valta-kaudella. Silloin oli noita kesäkampanjoitakin Ateria kuin ateria 25mk...carrols...snif
Ja btw majoneesihan se niissä hampurilaisissa rasvapommeja ovat. Majoneesi on vielä bakteerien unelmapesintäpaikka
Vähän hitaasti 5 kiloa sain itseasiassa pudotettua ns. pysyvästi. Tosin se oli sairastelun tulosta kun ei vaan maistunut ruoka ja mitään ei saanu noin kolmeen viikkoon sisälle
Hesesssä ainakin kestää aina ihan älyttömän kauan, oli kaupunki tai ravintola mikä tahansa. Tuntuu aina, että teurastus alkaa vasta silloin kun joku tilaa hampurilaisen.
Ai, mä olen saanut aina samantien tai jos ei samantien niin kun on pöytään kerennyt istumaan, sieltä jo käsi ojentaa burgeria. Näin Tampereella ja Lahdessa.
Heh. No sul on kyl sit huono säkä Et kai osta mitään "joo, mä haluisin hampurilaisen mis on nautaa, sit pekonia, tuorekurkkua, juustoa, perunaa, kebabbia, valkosipulia ja ne sämpylät"?
Ei. Aina ihan perussettejä. Mulla ei oo mitään yhtä suosikkia, Hesen kana-ateriaa olen tässä ylivoimaisesti eniten lähiaikoina syönyt. S-Etukortilla 4.5.
Mutta sitten saa hampparin juuri sellaisena kuin pitääkin. Esim. Mäkkärin McRuis on loistava suoraan käteentuotuna, mutta muutamat minuutit hyllyllä tekevät leivistä liisteriä. En valita, jos mulla on niin kiire etten jaksa muutamaa minuuttia odottaa, niin sitten kysyn mitä on valmiina. Totuuden nimissä tulee käytyä hamppariketjuissa ehkä 4-5 kertaa vuodessa, joten mitä väliä missä sen syö Kettusella tai Sports Academyssä on aikuisten oikeasti hyvät hampurilaiset, hinta ja tilauksen kesto vain ovat ihan toista luokkaa
Olen vahvasti sitä mieltä, että paras purilainen on sellainen kunnon barbeque-pommi, mitä saa amerikkalaistyylisistä ravintoloista, mutta jos Hesburgeria ja McDonald'sia vertaillaan, niin Hesburgerhan voittaa taiston 12-0! Perhana kun Suomessa ei ole Carl's Junioreja tai Burger Kingejä. Nämä ovat sen verran hyviä "paskaruokaloita", että niiden ruokaa kehtaa jo syödä.
Tässäpä pieni (ja 110% objektiivinen) lista hamppareiden paremmuusjärkästä: 1. Kerroshampurilainen :king: 2. El Maco 3. Iso Carolina :thumbsup: 4. Bic Mac 5. Clubburger 6. Kana-hampurilainen (hesen) Ja raneista sen verran, että Hesessä ne tuntuvat olevan tasalaatuisia, mutta Mäkkärissä joskus mahtavia ja joskus taas aivan hirveitä alikeitettyjä vihreitä tikkuja.
Heh... jos Hese on turkulaisjunttiuden ilmentymä, on turkulaisjunttius nähtävä erinomaisen positiivisena asiana. Tuota nyt nyt sulkevaa Mäkkäriä en kyllä jää kaipaamaan, pari kertaa liikaa on sen pöperöistä mennyt vatsa sekaisin. Muissa pikaruokaloissa ei näin ole koskaan käynyt. Sijainti vaan on niin erinomainen, että menneinä vuosina saman korttelin "ravitsemusliikkeissä" viikonloppuiltaisin käydessä on riittävästi desinfiointiaineita nauttineena usein tullut piipahdettua kyseisessä putkassa asioimassa. Kun asustelin Turun keskustassa oli puutorin Hese selvästi paras, koska siellä tehtiin aina kaikki ranskalaisia myöten annos kerrallaan tilausten perusteella. Paikka sai tietysti suuren suosion, laajensi, ja siirtyi samoihin lämpölamppurutiineihin kuin muutkin. :weep: Myönnettäköön että Mäkkärin ranskalaiset ovat usein Hesen ranskalaisia parempia (tuoreempia), mutta hampurilaisissa Hese kyllä vie lähes poikkeuksetta voiton. Ellei se Hesen kerroshampurilaisen syönti sottaamatta onnistu, niin ainahan voi kiltiltä kassan tädiltä pyytää sellaisen muovisen rinnuksille ripustettavan lapun jossa on sopivasti kaukalo ja kivoja kuvia.
Itsekin suosin näitä ns. grillihesejä, silloin kun joskus hesellä käyn, joissa sapuskaa ei tehdä etukäteen seisomaan vaan vasta tilattaessa. Ja mikäs mukavampaa kun tuollainen paikka tuossa vieressä aina krapula-aamuna odottamassa. :thumbsup: Näemmä lähti vähän käsistä tuo hese vs mäkki makukiistely. =) Joku puhui ettei Turussa olisi hyvää grilliä mistä hampparit niin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen on tämän kauppatorin mäkkiä vastapäätä oleva pikkugrilli ja sieltä aurajuustohampurilainen ananasrenkaalla. Todella hyvä grillisapuska. Ja tähän ei nyt kannata sekoittaa kunnon ravintolahampurilaisia jotka ovat hivenen eri tasolla kuin näiden pikapaikkojen ja pikkugrillien pöperöt.
Itse tykkään aina silloin tällöin käydä mäkissä tai hesessä. Varsinkin krapulassa tuo roska ruoka maittaa todella hyvin. Ei ole väliä kummassa käyn. Hesessä tykkään aina syödä megahampurilaisen ja mäkissä yleensä syön pari el macoa. Omasta mielestäni nuo ovat ylivoimaisesti parhaat hampurilaiset. Aina välillä tulee kyllä pitkiä odotuksia ja muita pettymyksiä, mutta silti ei tule pikaruokaloita hylättyä.
Aivan, hesessä tasalaatuisen huonoja. Ikinä sieltä ei saa hyviä ranskalaisia. Mikähän siinäkin on? Suosivat paikallisia (Turun seudun) tuottajia? Joskus on mäkkärissäkin parantamisen varaa mutta vihreitä ei sentään ole tullut vastaan ja aika lailla tulee siellä syötyä. Liikaa.