Huonoin elokuva minkä olet nähnyt pitkään aikaan?

Tässä ketjussa nämä puolenkymmentä aikaisempaa viestiä ovat olleet kyllä fiksua kirjoitusta. Olen itsekin yrittänyt selitellä muodikkaille kavereilleni, miksi juuri vanhat elokuvat ja musiikki tai yleisemmin vanhempi taide kiinnostaa minua enemmän kun nykyaikainen pläjäys. Nämä esille tulleet jutut kun heitän niin luulis nykyaikaisemmankin pölvästin tajuavan. Kiitos Mr. Cohen ja JPH! :thumbsup:

 

Ihan oikein, mutta tuossa aikaisemmassa viestissäsi vain "puolustelit" vanhoja leffoja sillä että ne ovat edistäneet elokuvataidetta ja innoittaneet myöhempiä polvia, mutta mielestäni niistä ei siitä huolimatta ole pakko pitää. Mielipiteet on mielipiteitä. Ja edelleen katson mieluummin Kill Billin kuin 70-luvun honkkarileffoja, vaikka Kill Bill onkin niille paljon velkaa.

 

Verrattaessa vanhoja klassikon aseman saavuttaneita elokuvia tuoreisiin ensi-iltaleffoihin pitää tietysti ottaa huomioon eräänlainen ”perspektiiviharha”, jokaisesta elokuvavuodesta kun vain muutama teos kestää ajan hammasta ja nousee klassikon asemaan. Sitä, kuinka aika esimerkiksi jotain tämän kevään ensi-iltaelokuvaa kohtelee on kokolailla mahdoton ennustaa tässä ja nyt, sen näyttää tulevaisuus. Se on kuitenkin varmaa että suurin osa vuoden 2005 teoksista on yhdentekeviä ja unohdukseen painuvia aivan kuten suurin osa aikaisempien vuosien ja vuosikymmenten teoksista.

Mielenkiintoista miettiä miksi jotkin elokuvat kiehtovat vuosien ja vuosikymmenten kuluttuakin, joskus ne saattavat puhutella nyt vahvemmin kuin valmistumishetkellään. Elokuvat ovat aikansa lapsia ja näin meidän ajastamme katsottuna menneiden vuosikymmenten leffat voivat tarjota jännittävän kurkistusikkunan valmistumishetkensä maailmaan ja henkeen. Jotain Dirty Harrya tai Bullittia katselee vuonna 2005 eri silmin kuin vuonna 1971 tai 1968. Vaikka molemmat leffat ovat aikanaan rutiininomaisesti ilman sen suurempia panostuksia tuotettuja actionpläjäyksiä jotka on kuvattu sen ajan arkisessa ympäristössä, niihin on tarttunut oman aikansa zeitgeistia joka antaa tämän päivän katsojalle ihan omanlaisiaan kicksejä. Menneitten aikojen miljöötä voi yrittää luoda uudelleen suurella rahalla, esimerkkinä vaikka Mulholland Falls joka mielestäni luo toimivan illuusion 1940-luvun lopun LA:sta pääsemättä silti samalle tasolle aitojen 1940-luvun film noir leffojen tunnelman kanssa.

Nykypäivän nuorille aikuisille tehtyjä elokuvia rasittavat tyypillisesti seuraavat piirteet: Asioiden vääntäminen rautalangasta, kaikki juonenkäänteet ja kohtaukset täytyy selittää ja selittää vielä uudelleen. Puhetta, puhetta ja edelleen puhetta; Tarinaa ei tunnuta osattavan kertoa pelkästään kuvien avulla tai sitten ei luoteta yleisön kykyyn ymmärtää tämänkaltaista kerrontaa. Tökerösti tehdyt product placementit jotka välillä tuntuvat määrittelevän käsikirjoituksen. Juoneen löysästi liittyvät ”jännittävät” kohtaukset jotka on helposti tunnistettavissa hetken kuluttua julkaistavan PC/konsolipelin traileriksi. (Anakin ja pod race, tuli vaan mieleen…)

Ei silti, joka vuosi tehdään myös aivan loistavia leffoja joita katsoo mielikseen useammankin kerran. Ikävä kyllä valtavirta vaan on sellainen että tuotantoyhtiön markkinointiosastolla vaikuttaa olleen elokuvan lopulliseen muotoon enemmän sananvaltaa kuin ohjaajalla…

 

Ugh, todellista asiaa tuossa ylhäällä. Elokuvateollisuuden nykyisessä blockbuster-jahdissa ei auteur-tekijöitä pahemmin pääse syntymään :weep:

Toivottavasti vielä joskus saadaan Hollywoodiin samanlainen kultakausi kuin 60-70-lukujen taite oli. Silloin, vanhojen studiojärjestelmien kaaduttua, uskottiin taas ohjaajavetoiseen elokuvaan ja noina vuosina syntyikin hurja määrä elokuvaklassikoita. Taitaa vain olla toiveajattelua.

Mitkäköhän elokuvat jäävät 2000-luvun klassikoiksi, olisi kiva tietää...

 

Speed 2. Leffahan tuli jokinaika sitten tv:stä, ihme ettei kukaan muu ole tästä maininnut. Pelkkä naiskauneus (Sandra Bullock) & "hienot efektit" ei riitä elokuvan onnistumiseen...

 

Be Cool.
Hide And Seek.
Elvis Has Left the Building.

Kaikki järkyttävän huonoja.

 

Menee (tai on jo mennyt) OT:ksi, mutta jatketaan hetki Muutama vuosi takaperin eräs kriitikko, jonka nimeä en muista, kirjoitti, että Quentin Tarantino on pilannut yhden sukupolven elokuvantekijöitä. Tuolloin en ymmärtänyt mitä kriitikko tuolla tarkoitti, sillä hän ei sitä sen suuremmin vaivautunut selittelemään, enkä myöskään hänen lausahdustaan itse olisi allekirjoittanut.

Oikeastaan vasta vähän aikaa sitten, kun kirjoitus tuli uudestaan mieleeni, ymmärsin täysin mitä kriitikko oli tarkoittanut; elokuvan pääasiallinen tarinankerrontamuoto on liikkuva kuva. Itsestäänselvyys, mikä usein tuntuu kuitenkin unohtuvan. Tarantinolaiseen elokuvaan taas kuuluu runsas dialogi, mikä häneltä varsin hyvin luonnistuukin (eri asia sitten onkin, onko dialogi itse elokuvan kannalta olennaista). Samaa ei voi sanoa lukuisista jäljittelijöistä, jotka dumppaavat elokuvansa täyteen yhdentekevää dialogia ja unohtavat kuvien voiman tarinan eteenpäin viemisessä.

 

No eihän Tarantinolla saa olla suurtakaan vaikutusta koko sukupolveen, sillä katsojat voivat itse valita mitä katsovat. Eli: jos haluaa ohjaajaksi, niin ei ole pakko katsoa Tarantinon leffoja. Onneksi voit itse valikoida mitä katsot. Tällöin vaan usein rajautuu elokuvateatteri elämykset pois, sillä ns. taide -elokuvien näyttäminen on taloudellisesti kannattamattomampaa kuin uusien koko ääni- ja toimintaskaalan täyttävien elokuvien näyttäminen. Ihmiset kuitenkin menevät hakemaan elämyksiä elokuvateattereista.

Normaalit asiat eivät näytä nykyiselle ihmiselle enää tarjoavan elämyksiä, vaan aina haetaa entistä enemmän extremeä. Mitäpä käy sitten kun kaikki on jo näytetty? Tuleeko aika jolloin kaikki ihmiset ovat niin kyynisiä ettei mikään enää sytytä?

Mitä sitten dialogiin tulee, niin 90-luvulla tehtiin paljon elokuvia Suomessa, jotka taas eivät olisi mitään ilman nerokasta dialogia, otetaan esimerkkinä Kuningasjätkä ja Kivenpyörittäjän kylä. Monista elokuvista on tullut myös enemmän TV-sarjamaisia, joissa puhutaan ja puhutaan vaan eikä katsojan ajatuksille jää sijaa.
Sekin kannattaa huomioida, että digitaalitekniikka ei kuitenkaan ole pystynyt parantamaan taiteellista tasoa. Nyt ainoastaan säröt ja virheet saadaan hiottua/poistettua, mutta taide on yleisemmin luovaa tuotosta, johon pienet säröt kuuluvat.


--> Jatketaan vaan keskustelua tästä, tämä on mielenkiintoista

 

Täysin samaa mieltä..

 

Tuli katsottua Alexander... Ei helvetti mitä paskaa! Ainoa hyvä asia elokuvassa oli Jared Leto joka veti roolinsa hyvin. Aivan ylipitkä elokuva, taistelukohtaukset olivat huonoja, Kilmer eikä Farrell sopineet yhtään rooleihinsa... Ehdottomasti huonoin elokuva minkä olen tänä vuonna nähnyt 0,5/5

 

Pixarilta kyllä odotin enemmän. The Incredibles (Ihmeperhe). 2/5. Jotenkin maistui puurolta koko pätkä Ainut hyvä asia oli Samuel L. Jackson coolina Frozonena Noh, pitää katsoa toisen kerran tuo jos saisi enemmän irti.

 

Vajaa viikko sitte televisiosta tullut Speed 2 oli surkein näkemäni toimintaelokuva pitkään aikaan. Kaikki mahdolliset Hollywood kliseet ärsyttivät suunnattomasti.
Paras oli ehdottomasti se kun lopussa pieni lentokone törmäsi valtavan laivan mastoon ja koko laiva räjähti taivaan tuuliin :OI

 

Blade 3 oli hirveintä kökköä mitä olen nähnyt vuosikausiin tuolla budjetilla tehdyistä leffoista. Typerää huumoria joka ei sopinut siihen ollenkaan ja väliin iPod-mainoksia, hohhoijaa.

 

Pahin pettymys vähään aikaan: Collateral. Michael Mannilta olisi odottanut parempaa suoritusta mutta tämä ei toimi. Pääosien esittäjien (Tom Cruise
Jamie Foxx) kelpo suorituksesta huolimatta elokuvasta tulee mieleen lähinnä jonkin mediakoulun oppilaiden lopputyö. Ilmeisesti digitaalikameralla kuvattu kuva on kliinisen terävä ja kylmä luoden jotenkin ei-elokuvamaisen fiiliksen. Käsikirjoitus olisi pitänyt kirjoittaa pariin kertaan uusiksi ja dialogista olisi pitänyt karsia ainakin puolet pois. Elokuva ei imaissut missään vaiheessa mukaansa, kesken leffaa pari kertaa jääkaapilla käydessä ei edes ajatellut painaa pausea päälle. Haukotuttava ja yhdentekevä leffa.

 

En nyt kritisoisi aivan yhtä ankarasti, mutta pettymysten listaan lasketaan myös täällä.

 

Enough (Jennifer Lopezin todella huono "actionelokuva"). Tämän katsottua todellakin on saanut tarpeekseen.

The Missing (Tommy Lee Jones hukassa Ron Howardin huonoimmassa elokuvassa, plussaa kuitenkin hienoista maisemista).

 

Al Pacino yltää parhaimpaansa kun ohjaaja uskaltaa pitää herran aisoissa. Esimerkiksi Venetsian kauppias ja Angels in America olivat loistavia suorituksia. Scarface vaikutti tosiaan siltä kuin Pacino olisi jätetty räyhäämään yksin kameroiden eteen sillä aikaa kun ohjaaja kävi kaljalla.

Voit tietysti vähätellä mielipidettäni jos se helpottaa oloasi. Ei elokuvista pitäminen ole demokratiaa.

 

Paycheck niminen leffa tuli katsasteltua, ja ei uponnut edes viihteenä. Henkilökemiat ei näyttelijöillä toiminut yhtään, ja koko leffan ajan oli pieni ärsytys päällä. Oikeastaan isokin ärsytys, mikään ei toiminut leffassa. Leffa olisi voinut olla parempi toisilla pääosaesittäjillä, sillä nyt jäi Uma Thurmanista todella huono maku suuhun, Affleckista puhumattakaan.

Parasta antia oli aina yhtä sympaattinen Paul Giamatti .

 

Bubba Ho-tep 1.5/5

Odotin paljon sain vähän. Ei vaan iskenyt koko homma, huumori ei purrut oikeestaan yhtään minuun. Odotin näkeväni jotain evil deadien tapasta mättöö ja kieliposkessa tehtyä huumoria, mutta näinkin "muka" "älykästä" huumoria ja vähän toimintaa. Ei vaan innosta mua tämmöset leffat joissa ei oikeen tapahdu mitään 1 tähti hienosta kannesta ja puolikas torakasta :naminami:

 

Btw, kannattaa lukea juonikuvaus seuraavan kerran..