The Informant! on tositapahtumiin perustuva elokuva Mark Whitacresta (Matt Damon), joka oli maatalousjätti Archer Daniels Midland-yrityksen (ADM) biotuoteyksikön johtaja vuodesta 1989 vuoteen 1995. Vuonna 1995 hän sai julkisuutta kun kävi ilmi, että hän oli työskennellyt FBI:lle tarkoituksenaan paljastaa yrityksen harjoittama maataloustuotteiden maailmanlaajuinen hintakartelli. Kun ADM sai tietää hänen toimineen paljastajana hänen epäiltiin kavaltaneen rahaa yritykseltä. Hänet tuomittiin lopulta petoksesta ja osallisuudesta kartelliin ja sai kahdeksan vuoden tuomion. Kymmenen vuotta myöhemmin Dean Paisley ja kaksi FBI:n agenttia paljastivat, että Whitacre on tuomiostaan huolimatta itseasiassa sankari, sillä ilman häntä ei USA:n historian suurin kartelli-oikeudenkäynti olisi ollut mahdollista. Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa 23.10.2009 (USA:ssa 09.10.2009)
Ensin varoitus: jos tapaus ei ole ennestään tuttu, niin aloitusviestin juonikuvaus kannattaa spoilaavana jättää lukematta. Chen raskassoutuisuuden jälkeen Soderbergh on vaihtanut taas kepeämpään tyyliin. Tosipohjainen kartellipaljastuselokuva etenee letkeän sujuvasti vahvan visuaalisen tyylinsä avittamana. Ilmiantaja on todella hauska elokuva. Kaikki komediallisuus pohjaa oikeastaan päähenkilö Whitacren mänttiyteen, sillä muuten lähestymistapa on puhtaan realistinen. Whitacre on samalla naiivin hölmö, mutta tietyissä asioissa myös erityisen älykäs. Miehen toimiessa myös kertojaäänenä pääsee katsoja hyvin osalliseksi siihen, mitä kummaa tämän pään sisällä oikein liikkuukaan. Matt Damon on pääroolissa erinomainen. Hahmo ei voisi fyysisesti ja henkisesti olla kauempana Bournesta, vaikka itsensä huippuagentiksi mieltääkin. Sivurooleihin on osattu napsia oivia tyyppejä, mukana ovat mm. Tom Wilson, Scott Bakula ja Clancy Brown. Ilmiantaja! on onnistuneen sujuva ja hauska elokuva, paras mitä lysiinibisneksestä on tehty. -
Hiukan liian tasapaksu leffa. Leffa ei sisältänyt mitään sellaista joka olisi pitänyt otteessaan. Ihan ok leffa mutta koko ajan huomasi miettivänsä "Minkä takia tätä oikein katsoo?". Näyttelijöissä, käsikirjoituksessa jne. ei sinänsä ollut mitään vikaa, mikään ei ärsyttänyt eikä häirinnyt jne. Ei vain löytynyt myöskään mitään mikä olisi tehnyt leffasta kiinnostavan tai minkä takia katsoja olisi kiinnostunut siitä mitä tapahtuu seuraavaksi.
Mielestäni Samppa tuossa toi täysin julki omat ajatukseni, joten tyydyn olemaan samaa mieltä. Itse pidin elokuvasta, eikä puuduttanut kertaakaan, päinvastoin kävi pikkusen jo sääliksi tuota kaveria, jonka päästä pulppusi tarinaa toinen toisen perään, eikä varmaan itsekään enää pystynyt ilman apua sanomaan mikä on totta ja mikä ei. Bakulakin oli hyvä veto leffaan mukaan. Tämänkaltaisia leffoja voisi välillä tulla vähän useamminkin markkinoille, aina ei ole kiire, eikä aina kaiken tarvitse räjähtää.
Yleensä ei tule mietittyä aikaa elokuvaa katsoessa, mutta tämän parissa puolituntia ennen loppua meno kävi jo hyvin uuvuttavaksi. Tosin Whitacren omintakeiset ajatukset - esim. jääkarhuista - olivat jotain todella hilpeää. Ja toisaalta älykkään huijarin pyrkiessä suuntaamaan muiden huomion kaikkeen muuhun kuin itseensä, esittämällä täyttä ääliötä, on sekin toisaalta ihan hauskaa seurattavaa. Ja onhan lihavan Matt Damoninkin suoritus melko onnistunut...
Tarinan ja Matt Damonin varassahan tämä leffa melko pitkälti toimi. Damon on yleensä parempi tällaisissa komediallisissa rooleissa kuin vakavissa. Soderberghin ohjauskin oli toki visuaalisesti toimivaa, joskin muutamassa vastavaloon kuvatuissa kohdassa käytetty digitekniikka (RED 4k -kamera) paistoi hieman silmään. Toisaalta se oli selvästi mahdollistanut kuvaamisen normaalia luonnollisemman oloisessa valaistuksessa. Lievähkösti bipolaarit ovat muuten yllättävän yleisiä liike-elämän johtopaikoilla, olen kuullut pariltakin psykiatrituttavaltani. Monasti depressiovaiheet ovat etenkin ennen 40 vuoden ikää aika lyhyitä ja maanisessa vaiheessa he ovat todellisia liike-elämän dynaamisia johtotähtiä, joten heidän urakehityksensä on kriittisten 25-40 vuoden välillä voimakkaan nousujohteinen. Joissakin tapauksissa maniaan voi liittyä Whitacren tapaisia hyvin epärealistisia odotuksia omasta tulevaisuudesta ja korvaamattomuudesta. Realismiakin siis löytyi tästä elokuvasta ainakin näiltä osin.
Mielenkiintoinen tarina hieman hölmöstä, mutta varmasti älykkäästä tosielämän johtajasta, joka päättää ryhtyä FBI:n ilmiantajaksi. Matt Damon on yllättävän hyvä "pullean" johtajan roolissaan, vaikka aluksi olikin hankala karistaa mielestä mielikuvat Jason Bournesta, joka pistää pahiksia pinoon rystyset punaisena. Jos tosielämän Mark Whitacre on ollut lähellekään elokuvassa esitetetyn kaltainen ilmiantaja, niin en yhtään ihmettele, jos FBI:n on ollut välillä vaikea uskoa milloin mies puhuu totta ja milloin ei. Elokuvassa Matt Damonin esittämä hahmo antaa välillä vaikutelman isänmaallisesta kansalaisesta, joka on aidosti huolestunut suurten yritysten laittomasta kartellitoiminnasta. Kunnes käykin ilmi, että miehen oman pankkitilin rahaliikenne ei ehkä kestä kaikkein kirkkainta päivänvaloa. Elokuvan päähenkilö on tämän tarinan sankari (ainakin omasta mielestään), ja se kelpaa myös minulle. 3,5 / 5
Tää oli draamaksi aivan liian sekava, komediaksi aivan liian tylsä ja rikoselokuvaksi aivan liian löysä. Kovasti yritettiin Coen-veljeksiä apinoida, mutta metsään mentiin. Matt Damon veti roolinsa sentään hyvin. Siitä plussaa! **