Mulla 65" LG oled. Välillä tekis mieli isompaa. Mikähän max. 2,5m etäisyydelle olisi se maksimi koko? Oon lukenut et pienemmissä on tarkkuus parempi mutta isommissa tietenkin leffat ja pelit tempaisee enemmän mukaansa. En tiedä onko oledista paluuta. Joissain miniledeissä se musta on mustaa mutta silti pienikin halo häiritsee mua eli en voi sitä sietää. Noissa tcl ei paljoa sitä ole mutta oon lukenut että kuitenki vähän joissain kohdin. Oon miettinyt c845 ja c935 mut niin en tiedä . Olediin niin tottunut et mitenkähä käy jos vaikka ostais isomman miniled tms. tulisko silti palattua olediin vaikka oledi ois pienempi
Tämä foorumi on eräänlainen "saari", jossa asuvat ovat kehittäneet oman todellisuutensa, niin myös sopivan tv-ruudun koon/katseluetäisyyden suhteen. Muuta väittävät koetaan tunkeutujiksi, "häiriköiksi". Myös tutkijoiden ja kuluttajaoppaiden ohjeet koetaan vääriksi, koska "foorumin totuus" on toisenlainen. Mutta laitan kuitenkin Kuluttaja-lehden ohjeen tähän: "Sohvan ja television välimatka eli katseluetäisyys vaikuttaa siihen, kuinka suuri televisio kannattaa hankkia. 4k-televisioilla sopiva katseluetäisyys on esimerkiksi 1,2 kertaa ruudun halkaisija metreinä mitattuna, täysteräväpiirtotelevisioilla sopivana katseluetäisyytenä pidetään 1,6 kertaa ruudun halkaisijaa metreinä. Esimerkiksi 65-tuumaiselle 4k-televisiolle sopiva katseluetäisyys on noin 2 metriä, 55-tuumaiselle noin 1,7 metriä ja 45-tuumaiselle noin 1,4 metriä. Katseluetäisyyksissä kannattaa kuitenkin huomioida se, että isokin osa katseltavasta materiaalista kuten televisiolähetykset tai verkon suoratoistopalvelut eivät yleensä tarjoa 4k-tason kuvaa: esimerkiksi täysteräväpiirtokuva skaalataan television paneelin tarkkuudelle, jolloin kuva näyttää karkeammalta kuin aito, terävämpi 4k-kuva. Karkeampaa kuvaa kannattaa katsoa kauempaa, etteivät yksittäiset kuvapisteet erotu niin selkeästi."
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=77"+oled Siitä 77" Katseluetäisyyksistä, olisi hyvä että koko kuvan näkisi päätä suuremmin kääntämättä, toki isompaan tottuu aika äkkiä.. Samalla joku tuommoinen seinäjalusta voisi olla pop: https://www.verkkokauppa.com/fi/pro...eries-FS-11-lattiajalusta-37-80-televisioille T: Vesku
Eipä täällä mielestäni kukaan hauku muita häiriköiksi tai tunkeilijoiksi. Mutta en pitä Kuluttajalehteä tai Petteri Järvistä sen parempana asiantuntijana kuin ihmisiä täälläkään ja eivät heidän tekstinsäkään mitään faktoja ole. Mutta mielestäni Kulutajalehden arvio on ihan hyvä osviitta. Joka kumoaa täysin Petteri Järvisen höpötykset siitä, että isoja telkkareita ei kannattaisi kotiin hankkia. Jos ajatellaan normaalia olohuonetta, niin yleensä sohva ja televisio ovat vastakkaisilla seinillä. Tällöin 65-tuumainen televisio kannattaisi hankkia, jos sohva ja televisio ovat kahden metrin päässä toisistaan. Tuohan on hemmetin pieni olohuone. Itsellä etäisyys sohvasta kankaaseen on jotain väliltä 4-5 metriä. Jos mennään vaikka sillä, että katseluetäisyys olisi 4 metriä, niin television koko pitäisi tuolla kaavalla olla 133 tuumaa. Kakka. Kangas on vain 120 tuumaa. Joten pitääpä siirtää sohvaa lähemmäksi. (Itse asiassa yksin katsoessa laitan säkkituolin tuohon 2-3 metrin päähän) Mutta siis. Kuluttaja-lehti siis ehdottaa meikäläiselle kotiin 133 tuuman telkkaria. Petteri Järvinen max. 65 tuuman telkkaria. Siitäpä sitten pohtimaan kumpi on lähempänä tämän foorumin harrastajien mielipiteitä. Ja ihan yleinen kommentti liittyen harrastajafoorumeihin. Niissä aina vedetään asiat vähän "yli", jos ajatellaan normaalin ihmisen näkökulmasta. Fillarifoorumilla kenellekään ei suositella alle 1000 euron polkupyöriä. Ei edes kaupassa käyntiin. Juoksufoorumilla itkin, kun porukan mielestä kymmenen kilometrin päivälenkit ovat tavisten höpötyksiä. Mutta sitten taas hiihtäjänä itse suosittelen hiihtokeskusteluissa porukkaa aina hankkimaan niin kalliit sukset kuin vain budjetti antaa myöten enkä oikein kenellekään suosittele niitä satasen harrastajapaketteja, joilla saa lähinnä itkua ladulla. Jos ei halua kuulla tosiharrastajien mielipiteitä, vaan on sitä mieltä, että perusvälineet riittää kaikkeen, niin ei kannata mennä keskustelemaan harrastajafoorumeille. Ja otetaan vielä esimerkiksi oikeat elokuvateatterit. Jos mentäisiin koteihin tarkoitetuilla katseluetäisyyksillä, niin oikeissa elokuvateattereissakin kuvaa pitäisi katsoa viereisestä korttelista. Mutta eipä katsota, vaan aika läheltä. Ja luulen, että moni harrastaja täällä haluaa nimenomaan isoa kuvaa suhteessa näkökenttään. Kuten minäkin. Ei silti ketään saisi haukkua häiriköksi ja tunkeilijaksi. Ja harmi, jos sellainen fiilis on tullut. Jokainen nauttii leffoistaan siinä koossa kuin haluaa. Pääasia on että nauttii.
Olipas hyvä kirjoitus nepalta. PS. käväisin asuntomessuilla. Sillä oli jollain Pirkolla oma huone villakoirien trimmaamiseen sellaisella hammaslääkärin nostopöydällä, hiustenleikkaajan valoilla ja pesupaikalla. En tiedä mille saitille hän kirjoittaa, mutta tuskin siellä neuvotaan halvinta karvapalloa ostamaan.
Oikeastaan on olennaisempaa, mitä lähetelaatua pääosin katselee. Siis: television fyysiset pikselit ilmoittavat kuvan maksimiterävyyden, lähetteen pikselimäärä kertoo kuvan todellisen pikseleiden määrän. Ajatellaanpa että katsotaan hd-kuvaa hd-tasoiselta televisioruudulta. Silloin käytetään hd-tason kuvan katseluetäisyyttä. Mutta katsoja huomaa että hänellä on 4K-tasoinen videokamera ja vastaavasti 4K-tasoinen näyttö, joten hän kuvaa hd-television kuvaa 4K-kameralla 4K-näytölle. Nyt hän voi käyttää näytöltä katsellessaan katseluetäisyyttä joka vastaa 4K-kuvaa. Jos tämän logiikan hyväksyy, voi katsoa huoletta 4K-televisiota aina 4K-etäisyydellä.
Omasta mielestäni tuo full hd- ja 4k-lähdemateriaalin ero ei ole kovin merkittävä katseluetäisyyden näkökulmasta. Tuo siis, kun käytössä on 4K-televisio tai -tykki, joita käytännössä kaikki uudet ovat. Toki tässäkin kukin voi oman mielensä mukaan toimia. Jos näyttölaite on vain full hd -tasoinen, niin silloin pikselit toki näkee. Mutta 4k-telkulla/tykillä ei näe pikseleitä, vaikka olisi "vain" full hd -tasoinen materiaali. Sama on myös noiden feikki 4k -tykkien kanssa, kuten oman Awolin. Toki, jos tykin reson kytkee natiiviksi, niin on pakko katsoa vähän kauempaa.
+ Niitä (värillisiä kuva)pikseleitä on huomattavasti vähemmän siinä 2.40:1 -kuvasuhteen materiaalissa kun 16:9 materiaalissa.
Sikäli kun THX on enää mikään auktoriteetti alalla, niin eikös heidän mukaansa optimaalinen katselukulma ollut 40 astetta?
Tässä taitaa olla jonkinlainen käsitesekaannus. On olemassa television fyysiset pikselit, ja sitten lähetteen, eli kuvan pikselit. Kun 4K-televisio skaalaa hd-kuvan paneliinsa, se jollain algoritmilla yhdistää useamman panelissa olevan fyysisen pikselin näyttämään yhtä kuvan pikseliä. Ja ne kuvan pikselit näkee jos katsoo liian läheltä.
Pikselit ja kaikenlaiset mukayleispätevät laskentakaavat on kovin insinöörismäinen lähestymistapa asiaan. Jos immersiivisyyttä halutaan, niin silloin kannattaa hakea oman lempielokuvasalinsa mittasuhteita. Huomasin nyt tässä viime vuosina aika harvaan elokuvateattereissa käyneenä, että sinä aikana lähinnä IMAX-salin näytöksissä käyminen on oikeastaan pilannut kokemuksen tavallisemmista saleista. Eli muiden salien kuvakoot näyttää nyt yllättävän pieniltä, jopa telkkarimaisilta. Liikkeessäkin kannattaa fiilistellä oman tilansa katseluetäisyydeltä, mille tuntuisi kotona katsella liikkeessä olevan esittelylaitteen kokoluokan kuvaa. Tosin en tiedä, onko esim. 98-tuumaista missään esillä. Mutta sitä pienempiä ainakin on. Ja nyrkkisääntönä vielä, että kotona kuva näyttää isommalta kuin liikkeessä, jossa suuren tilan mittasuhteet hämärtää todellisen ruutukoon.
"Immersio on videopeliaiheisessa keskustelussa käytetty metaforinen ilmaisu virtuaalitodellisuuteen ”uppoamisesta” (engl. to immerse)." (Wikipedia). Minä olen sitä ikäluokkaa, että "insinöörimäisyys" eli faktat tuntuvat todemmilta kuin musta tuntuu -jutut. Mutta toki myönnän, että jokainen saa hankkia minkäkokoisen ruudun haluaa ja katsella sitä niin läheltä kuin haluaa. Kuluttajavalistus on sitten eri asia.
Mulla on kellarissa 65" oledi, katseluetäisyys varmaan max 1,5m. Makkarissa 55" Oledi ja sängystä etäisyyttä se metri ruutuun. Olkkarissa 98" TCL:n c735, etäisyyttä sohvan reunasta telkkaan 2,5m. Jokainen ruutu tuntuu omaan tilaansa juuri sopivalta. Makkarissa menisi helposti 65"-85":kin koska tv on sängyn jalkopäässä. Ite oon aikoinaan ostanut ison telkan juuri siksi,että saan leffoista ja peleistä huomattavasti isomman nautinnon, ja pääsen uppoutumaan fiilikseen paremmin mitä isompi ruutu.
Tosiaan tottumuksia tuntuu olevan moninaisia. Itselllä 65” ja ennen muuttoa katselin 4,5 metrin päästä ja odottelin 77” oledin hintojen laskua. Nyt katselen samaa 65” oled-töllöä 2,5 metrin päästä, enkä kaipaa enää yhtään isompaa. Toi Kimsorin 55” metrin päästä katseleminen tuntui aika hurjalta, mutta jos se on makkarissa sängyn jalkopäässä, niin katselu etäisyyttähän taitaa tulla kolmisen metriä. Mökillä 48” oledi on hyvä 2,5 metrin päästä. Tosin siihen tilaan ei isompaa mahtuisikaan. Kukin tykkää mistä tykkää.
Nuorempana tuli käytyä elokuvissa paljon useammin kuin nykyään. Oli mielenkiintoista havaita miten istuinrivit täyttyivät kun salin ovet avattiin. Jotkut kiirehtivät takariville, jotkut aivan etummaiselle riville, minunkaltaiseni valitsivat paikan keskirivin keskeltä. Ehkä siitä voisi vetää johtopäätöksiä, minkä kokoista televisiota ja millä etäisyydellä halutaan katsella? Eturivi 75 ja yli-tuumaisia metrin päästä, keskirivi 55-tuumaisia kolmen metrin päästä, takarivi 32-tuumaisia 5 metrin päästä? Elokuvateattereissa saattoi kyllä tarve "sosiaaliseen kanssakäymiseen" myös vaikuttaa paikan valintaan
Periaatteessa noin, mutta käytännössä ei. Tämä nyt on tietenkin oma mielipide, mutta jos ajatellaan ihan fyysisiä pikseleitä, niin full hd:n pikseliverkon näkee paljon selkeämmin kuin 4K:n pikseliverkon. Sen vuoksi Full hd -televisiota pitää katsoa kauempaa kuin 4k-televisiota. Jos 4K-telkkarilla/tykillä katsotaan full hd -materiaalia, niin silloin fyysistä pikseliverkkoa ei näe. Ja vaikka full hd -materiaali skaalattaisiin 4k:ksi pelkästään näyttämällä yksi full hd -pikseli neljällä 4k-pikselillä, jolloin mitään pehmennystä ei kuvaan tule, niin kukaan ihminen ei näe elokuvamateriaalilla full hd -lähdemateriaalin pikseleitä. Ne voi nähdä, jos tietokoneella katsoo tietokoneen työpöytää yms. jossa kuvassa on selkeitä yhden pikselin värieroja. Sellaisia eroja ei ole elokuvamateriaalissa (poislukien ehkä tekstitys), joten elokuvan lähdemateriaalin pikseleitä ei näe. Ennemminkin vastaan tulee 4k:n fyysinen pikseliverkko. Nimenomaan tuo fyysinen resoluutio on se, mikä vaikuttaa katseluetäisyyteen. Tuo ei tietenkään koske ihan pieniä resoluutioita, mutta tuo full hd menee 4k-telkusta katsottuna ihan samalla katseluetäisyydellä kuin 4k-materiaalikin. Toki tässäkin asiassa on erilaisia kultasilmiä yms. Itse voin katsella ihan yhtä läheltä sekä 4k-lähdemateriaalia tai full hd -lähdemateriaalia.
Hiukan OT:ta tämä, mutta hiukan huvittaa tämä pikseliverkon mainitseminen, kun muistaa millaisilla laitteilla tykiteltiin vuosituhannen vaihteessa ja kuitenkin annettiin ison kuvan ja elokuvatunnelman viedä mennessään.. Ja nyt FullHD:n ja jopa 4K:n pikselit häiritsevät joitakuita. On tämä kehitys melkoista.
Kerrataanpa hiukan: jos hd-materiaalia katsoo hd-televisiolla, silloin jokaista kuvan pikseliä vastaa television pikseli, eli kuva on niin tarkka kuin se voi olla. Jos hd-kuvaa katsellaan 4K-televisiolla, kuvan pikseli on kaikissa tapauksissa neljän panelipikselin kokoinen. Television skaalausalgoritmi saattaa pehmentää pikselirykelmän reunoja mutta kuva on tasan yhtä tarkka/epätarkka kuin hd-televisiossakin. Tämä siis jos panelit ovat samankokoiset. Mitään uutta informaatiota ei kuvaan tule.
Jeps. 720p tykki oli vielä ihan ookoo. Kaverin 480p oli jo semmoista pikselimerta, että en kyllä kestänyt. Ei tule uuta informaatiota, mutta suosittelen kokeilemaan itse ellet jo ole. Varsinkin tykillä tuo 1080p-pikseliverkko on melko selvästi nähtävissä läheltä, mutta 4k-pikseliverkko katoaa samalta etäisyydeltä. Jos katsot 1080p-elokuvaa 1080p-tykillä tuolta etäisyydeltä, niin näet pikseliverkon. Mutta jos katsot 1080-elokuvaa 4k-tykillä samalta etäisyydeltä, niin et varmasti näe 1080-elokuvan eli lähdemateriaalin yksittäisiä pikseleitä, koska elokuvissa värisiirtymät pikseleiden välillä ovat aina pehmeitä. Tietokonekäytössä yms. nuo 1080-lähdemateriaalin pikselit kyllä näkee. Sanotaanpa toisin. Jos full hd -telkun/tykin yksittäinen pikseli voitaisiin tehdä peittämään pikselin ala 100%:sti, niin et näkisi tuolta etäisyydeltä yksittäisiä pikseleitä edes full hd -tykillä. Tuo siis edelleen elokuvakäytössä, jossa pikselien välillä on aina pehmeä siirtymä. Mutta pikseliverkko näkyy oikeasti, koska yksittäinen pikseli ei peitä lähellekään koko alaa, missä se on, vaan pikseleiden väliin jää rako, josta verkko muodostuu. Toki, kuten sanoin, niin on varmasti niitäkin kultasilmiä, jotka näkevät erot aina. Itse voin 2-3 metrin päästä katsoa joko tavallista bluray-leffaa tai uhd-leffaa enkä näe lähdemateriaalin eroja pikselieroja. Tuo siis 120" kuvalla. Toki uhd-leffa näyttää tarkemmalta, mutta se ei silti tarkoita, että näkisin blurayn pikseleitä. Yleinen ero on siinä, että blurayn kuva on pehmeämmän oloinen. Mutta tuo tuli hyvin selvästi itselle esille jo ysärillä, kun koodattiin tietokoneilla 320x200 -resoluutiolla demoja. Pienillä värimuutoksilla pikselien välillä sai hyvin resoluution pienuuden piilotettua. Mutta tämä on taas vähän näitä äiti/tytär väittelyjä, joilla ei niin ole väliä. Kukin katselee miltä etäisyydeltä haluaa ja millä resoluutiolla haluaa. Pääasia taas on, että katselee.
"Pikseliverkko" on vähän haettu juttu minun mielestäni. Itse hd-kuvassa on tasan yhtä monta pikseliä sekä hd- että 4K-televisiossa, eli se on yhtä "karkea". Sen voi testata ruutupaperilla. Piirrä kaksi samankokoista neliötä: toinen on jaettu 2x2 ruutuihin, toinen ei. Mustaa nyt molemmat ruudut. Löytyykö eroja? Minulla on 4K-televisio (kuten useimmilla) ja hd-tykki. Katson näitä samalta etäisyydeltä (itse asiassa tykin kuvaa hiukan lähempää, koska viritän valkokankaan tv:n eteen). En minä mitään pikseliverkkoa huomaa tykin kuvaa katsellessa. Kaksi metriä leveässä hd-panelissa (90 tuumaa) yksittäisen pikselin leveys on alle 2 mm, joten fyysisten panelipikselien väli on niin olematon,että täytyy olla todella lähellä jotta "pikseliverkon" erottaa. Ehkä ne foorumilaiset jotka katsovat 98-tuumaista televisiota metrin päästä näkevät pikselien välitkin ?