Pirjo Honkasalo vietti loppukesän ja alkusyksyn 2008 Tokiossa, pitäen kameran fokuksen tiukasti Yoshinobu Fujioka -nimisen miehen kasvoissa ja mielessä. Tämä nuorimies on entinen nyrkkeilijä, joka on aloittanut kilvoittelun buddhalaisuuden tiellä. Aivan keskivertopapiksi ei häntä voi sanoa: Fujioka hoitaa uskonnollisia velvollisuuksiaan vaikkapa pyörittämässään Munkkibaarissa. Hän käy vankilassa puhumassa miehensä tappaneen naisen kanssa, kuuntelee isänsä juuri haudannutta miestä, kohtaa entisen nyrkkeilyvalmentajansa ja lopulta äitinsä, joka hylkäsi aikoinaan poikansa. Fujiokan tie kulkee näiden ihmisten kautta taaksepäin hänen omaa elämäänsä, ja on samalla kuin tie buddhalaiseen valaistumiseen. Fujiokalle uskonto ei ole rituaaleja, vaan vaikea ja kamppailtava asia mies suhtautuu buddhalaisuuteen kuten aiemmin nyrkkeilyyn: on taisteltava omaa itseään vastaan. Elokuvan Tokio kylpee öisessä kylmässä neonvalossa. Sen keskeltä löytyvät ne pienet saarekkeet, joista löytyy lohtu, traditio, pehmeys. Kamera keskittyy pitkiin otoksiin kasvoista ja keskusteluista. Ensi-ilta Suomessa 12.11.2010
Katsoin tämän tänään teatterissa ja jäi aika ristiriitaiset ajatukset. Kuvat olivat hienoja, mutta keskustelut rupesivat tökkimään puolivälin jälkeen. :sleep: