En oikein ymmärrä. Kuukausi Cmorea maksaa suurinpiirtein yhden lätkämatsin pääsylipun verran. Ja nykyään voi tosiaan ottaa vain kuukaudeksi, eikä vähintään puoleksi vuodeksi kuten ennen maksu-TV aikana.
IPTV vpn:llä geoblokkausta kiertäen. SVT play näyttää kaikki pelit. En ole tarkastanut, mutta IIHF on ennen näyttänyt youtubessa maihin, joihin se ei ole saanut kisoja myytyä.
Suomen helmasynti - maalinteon tehottomuus. Varsinaisella peliajalla laukaukset Suomelle 47-15, tulos 1-1. Suomi aina välillä tekee vastustajien maalivahdeista sankareita laukomalla ohi ja rintapanssariin.
No, joskus oli aika, kun Suomi voitti ensimmäisen kerran Neuvostoliiton. Kaikki kunnia vastustajille. Jos et tee maaleja, kun olet selkeästi taitavampi, voi taisteleva joukkue päästä rankkareille. Ne olikin sitten ihan suvereenia näytöstä. Hienoja maaleja ja surkeaa räpyllystä juuri oikeassa suhteessa lopputulokseen.
Roiskimista oli kolmas erä. Kun roiskii, kiekot pomppii epäsuotuisasti minne sattuu, esim. hyökkäysalueelta ulos.
Kanada hävinnyt 3 ekaa matsiaan, ja 0p. Näinköhän pääsee edes 4 sakkiin lohkossaan. Omituista et muutamat muutkin isot maat kyntävät, kuten Ruotsi.
Kyllä nyt on niin välimallin kisat käynnissä että huhhuh, ei meinaa itseäkään kiinnostaa yhtään, kun ei joukkueita ja palaajiakaan. Samaan aikaan rapakon takana pelataan kuitenkin aika huikeeta lätkää, niin kontrasti on huikea. Noh, pudotuspeleissä sit kuitenkin taas kärki märkänä huudetaan Leijonia
Välierävaiheessa pitää varmaan kaivaa karjala-lippis ja nappiverkkarit kaapista ja ottaa muutama bulkki-lager. Tällä hetkellä kiinnostus kisoja kohtaan: ei ole.
Nämähän on hauskimmat kisat vähään aikaan, kun pikkumaat ovat yllättäneet isompiaan. Olisi hienoa, jos Saksa, Slovakia tai Sveitsi veisi kullan, tekisi hyvää lajillekin, että voittaja tulisi muualtakin kuin niistä viidestä isoimmasta. Nythän on hyvinkin todennäköistä, että Kanadan kisat jää alkusarjaan ja toisessa lohkossa jompikumpi Tshekki tai Ruotsi on todennäköisesti jäämässä ulos jatkosarjasta, mahdollisesti molemmat. Yllätyksiä on piisannut ja monesti on saanut hieraista silmiään tuloksia katsoessa, että kuka voitti ja kenetkin. Ja vaikka mitään NHL-pelaajien tähtiloistoa ei ole tarjolla, niin jokaisesta joukkueesta on löytynyt mielenkiintoisia seurattavia (poislukien Italia ja Kazakstan). Mielenkiintoista nähdä, saavatko isot maat enää koneitaan käyntiin ja riittääkö se lopulta edes jatkopeleihin.
Ei voi sanoa, että on tylsät kisat, kun saa ihan viimeisiä pelejä jännittää, että kuka lopulta meneekään jatkoon. Hauska tilanne kyllä, että Latvia-Saksa -pelin mennessä jatkoajalle, molemmat jengit menevät jatkoon. Voisihan sitä luulla, että on sopupeliä luvassa, mutta uskon molempien yrittävän voittaa peliä, koska sillä tavalla nyt ainakin varmistaa jatkoonmenonsa ja tiputtaa vastustajansa. Vielä kun illan otteluun Latvia saa yleisön tuekseen, niin tuskin lähtevät jarruttelemaan eikä saksalaiseenkaan mentaliteettiin kuulu puolivaloilla tekeminen. Harmi, että Kazakstan nyt tippuu jatkosta, kun olivat sen verta pirteä yllätys, mutta hävittyään eilisen pelissä Norjaa vastaan, niin on syytä katsoa peiliin. Alkoiko heitä jännittää? Saksa ja Latvia olisi molemmat mukava nähdä jatkossa. Saksalle povaan parempia menestymismahdollisuuksia, joskin sieltä tulee vastaan Venäjä tai Sveitsi, niin ei hirveän helppoa tule olemaan. Latvia on itseni yllättänyt näissä kisoissa, koska eivät saaneet NHL-apujakaan ja silti ovat taistelussa mukana jatkopaikasta ja kaatoivat Kanadankin. No jonkun on pakko jäädä ulkopuolelle. Lohkovaiheen loppusijoituksia arvellen niin A-lohkossa Venäjä voittanee Valko-Venäjän voittaen lohkonsa ja Sveitsi on toinen. Slovakia ja Tshekki ratkovat kohta paremmuusjärjestyksensä. Tshekki tarvitsee voiton varsinaisella peliajalla ollakseen kolmas, muussa tapauksessa Slovakia on kolmonen. Sinänsä aika sama, koska Tshekki ja Slovakia saavat vastaansa Suomen ja USA:n, joten helppoa vastusta ei ole luvassa. Veikkaan Slovakian voittavan, koska Tshekki lepuuttaa osaa parhaista pelaajistaan ja on Slovakia on pelannut vaan paremmalla ilmeellä turnauksen läpi. B-lohkossa USA voittaa todennäköisesti Italian varsinaisella ja nousee Suomen ohi lohkoykköseksi. B-lohkon kolmos- ja nelossijat menee, niin että Latvia-Saksa -pelin voittaja on kolmonen ja sitten jos voitto tulee varsinaisella, niin Kanada on neljäs ja jos taas peli menee jatkoille, niin häviäjä on neljäs lohkossa. Uskon, että USA voittaa varsinaisella ja Saksa vie oman pelinsä varsinaisella tyyliin 3-1 (vika maali tyhjiin), jolloin Kanada menisi jatkoon eli lohkotilanne olisi: A-lohko: Venäjä, Sveitsi, Slovakia, Tshekki B-lohko: USA, Suomi, Saksa, Kanada Puolivälieräparit olisivat siten: Venäjä-Kanada Sveitsi-Saksa USA-Tshekki Suomi-Slovakia Katsotaanpa kuinka väärässä olenkaan myöhemmin tänään.
Meni vähän veikkaus pieleen eli Tshekki rökitti Slovakiaa ja otti näin kolmossijan. Muissa otteluissa ei yllätyksiä nähty eli puolivälieräparit torstaille ovat: Venäjä-Kanada Sveitsi-Saksa USA-Slovakia Suomi-Tshekki Tshekki on kyllä ollut Suomelle yllättävän paha vastus vuosien varrella, joten ei tule helppoa peliä, vaikka maa ei ole enää niin hyvä kuin joskus aikoinaan. Muutenkin taisteluparivaljakot vaikuttavat tasaisilta ja voivat mielestäni mennä mitenpäin vaan. Heitetäänpä veikkaukset: - Venäjä pieksee Kanadan, joka näytti Suomea vastaan paikoin ihan hyvältä. Venäjä on mennyt aika vakuuttavasti kisat läpi ja jengissä on hyviä NHL-vahvistuksia. Kanadalla kesti saada moottori käyntiin ja pelistä on puuttunut se murhaavan tehokas Kanada, joka on totuttu näkemään. Kanadan maalivahtipeli ei myöskään vakuuta ja Venäjä laittaa varmaan kovan myllytyksen päälle, joten kyllä sinne muutama uppoaa. - Harmittaa, että jompikumpi Sveitsi tai Saksa karsiutuu jo tässä vaiheessa pois, kun molemmille soisin pitkiä kisoja ja mitalipelejä. Saksa on pelannut hyvin ja taistellut Söden alaisuudessa, Sveitsillä oli se yksi täysi ohipeli Ruotsia vastaan, mutta muuten ovat suoriutuneet hyvin. Todella vaikea pari ennustaa ja veikkaan Sveitsiä, koska heillä on parempi materiaali paperilla ja Saksan tehot ovat viime peleissä kadonneet eivätkä he ole pärjänneet kovia maita vastaan kovin hyvin. - USA on yllättänyt minut näissä kisoissa pelaamalla todella hyvin, vaikka rosteri on nimellisesti heikko. Siellä on paljon haalariosaston miehiä, ketkä eivät normaalisti pääsisi edustamaan maataan, joten he ovat laittaneet nyt kaikkensa ja jengistä löytyy myös maalitykkejä muutama. Slovakia aloitti kisat hyvin, mutta viime pelit ovat menneet heikommin. Ykkösketju on ollut kova, en vaan usko että se riittää enää ja veikkaan USA.n ottavan selvähkön voiton. - Niin kuin sanoin, Tshekki on ollut paha vastus Suomelle ja joukkue on parantanut turnauksen edetessä. Minua on vaivannut Suomen pelissä tehottomuus ja tuntuu, ettei voi kovin monelta odottaa tehoja. Tshekillä on enemmän hyökkäystaitoa jengissään ja uskon heidän löytävän keinot Jalosen puolustusvoittoista pelaamista vastaan. Eli Tshekki jatkoon tällä kertaa. Välierissä kohtaavat Venäjä/Kanada-Suomi/Tshekki ja USA/Slovakia-Sveitsi/Saksa eli veikkausteni perusteella parit olisivat Venäjä-Tshekki ja USA-Sveitsi. Näistä sitten Venäjä ja USA finaaleihin ja Tsekki sekä Sveitsi pronssipeliin. No ehkei pidä mennä vielä niin pitkälle. Suomen peli siis torstaina 20:15.
Olipas yllättävät puolivälierät. A-lohkon kaikki joukkueet ulkona ja B-lohkon parhaat menevät mitalipeleihin. Suomi onnistui taas tylsistyttämään vastustajan terävimmän kärjen ja ottamaan voiton kotiin. Sympatiat Tshekille. Kanada otti kisojen ensimmäisen voiton hyvää kiekkomaata vastaan ja niin vaan Kanada löysi tiensä neljän parhaan joukkoon. Saksakin nousi pinteestä voittoon ja hienoa, että sielläkin on suomalaisen valmennuksen alaisena menty pitkälle. USA otti murskavoiton Slovakiaa vastaan, jonka rooli oli jälleen kerran näyttää hyvältä aluksi ja sitten tippua kyydistä. Huomenna sitten USA-Kanada klo 14:15 ja Suomi-Saksa klo 18:15 eli revanssit luvassa alkulohkon peleistä. Suomihan on nämä kaikki voittanut, joten kaikilla on varmaan näytönhaluja Suomea vastaan entistäkin enemmän. Saksa on vähän hiipunut kisojen edetessä ja ensimmäisten pelien maali-ilotteluja ei olla nähty. Eilinen kuitenkin taas näytti, että Saksa pystyy tarvittaessa tekemään ne maalit ja voittamaan pelin. Hyvää henkistä kanttia näyttivät, peli ei ole ohi ennen kuin se on ohi. Tiukka matsi tulossa. USA on pelannut vakuuttavasti koko kisojen läpi eikä mitään nukahduksia ole heille tullut. Jengillä on hyvä identiteetti ja uskon jenkkien hallitsevan peliä Kanadaa vastaan ja uskoisin heidän nyt pysäyttävän Kanadan marssin. Katsotaan kuinka väärässä taas olenkaan huomenna.
Niin tai näin, jäätävän hyvää puolustus- sekä maalivahtipeliä jälleen kerran ja huomenna nostetaan kannua.
Hieman petti hermo nyt finaalissa, mikä johti muutamiin virheisiin ja kostautui maaleina. Silti hyvä peli. Niin petti kyllä hermo myös faneilla jotka hehkuttivat jo varmaa kultaa ennen kuin finaali oli alkanutkaan... No ensi vuonna sitten olympiakiekkoa.
Jääkiekko. Hoki. Eihän sitä muualla ees pelata ku kanadassa. Kyllä suomi on F1 ja hiihtomaa. No ensi vuonna kisat "UROS" hallilla. Tosin sitä ulinan määrää kun tuo nimi pitää vaihtaa tamperilaisittain ransuksi.
Kyllähän tuosta finaalista paha maku suuhun jäi. Olisin hyväksynyt häviön kolmen erän sisällä, mutta tuollainen 3 vs 3 -jatkoaikaformaatti, jossa tuomarit eivät vihellä jäähyjä, on umpisurkea. Haluaisin uskoa, että Leijonat olisivat vieneet pelin perinteisemmän formaatin kautta, sillä kyllähän tässäkin joukkueessa sitä "jotain" oli, millä on ennenkin voitettu sellaisia maita vastaan, jossa pelaajat ovat yksilötasolla kovempia.