Nyt olisi "toimittajalla" peiliin katsomisen paikka, niin överiksi meni "uutisointi". Omalla nimellään ja kuvallaan hommafoorumillakin esiintyvä Teemu Lahtinen kirjoittaa: "nimim. "Parta ajettuna, räätälinpuvussa ja italialaisessa käsityönä tehdyssä nahkavyössä kölninvedellä höystettynä läsnä ollut"". Ja ei, en edelleenkään ole persu, enkä edes razzisti. Kenties vaikkapa vahtimestarilla oli hieman sänkeä tms., joka siten hämäsi MTV3:n uutistoimitusta. Entä miksei MTV3 aina uutisoi yleisön ryhtiä, partaa, vaatteita jne. oikeuskäsittelyitä uutisoidessaan? Toimittajia ja uutisoijia kouluttavat saivat taas yhden varoittavan esimerkin siitä, miten omat perustelemattomat mielipiteet ja henkilökohtainen kauna menevät sekaisin sen varsinaisen työtehtävän, eli uutisoinnin kanssa. PS. MTV3:n "uutinen" muutti muotoaan ja huonoryhtiset ja parrakkaat katosivat. Myös "toimittajan" nimi on poistettu. Katkera otsikko sentään jätettiin[1].
Juu, vähän sellainen maku tuossa oli että Virallista Totuutta vastaan on rikottu, joten kaikkia syyllisiä pitää lyödä kun vierasta sikaa, vailla mitään objektiivisuutta. Ja kehtaakin mokoma rasisti vielä yrittää puolustaa itseään oikeudessa, eihän tuommoista voi suvaita... Lisäys: "Huonoryhtinen mies" vastaa: http://usvi.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/08/parrakas-ja-huonoryhtinen-nuorimies/
Journalismia Johan tämä alkaa mennä ihan naurettavaksi! :hitme: Halla-ahokin tuosta kerkesi jo kirjoittamaan...
Naapurin langattoman verkon käyttö tulossa sallituksi Naapurin langatonta verkkoa voinee pian käyttää ilman pelkoa sakkotuomiosta. Oikeusministeriö ryhtyy valmistelemaan lain muuttamista syksyllä. Ministeriö kyseli mielipiteitä asiasta lausuntokierroksella, jossa valtaosa lausunnon antajista piti luvattomasta käytöstä rankaisemista turhana. Luvaton käyttö voi hidastaa verkon omistajan internetyhteyttä. Se on kuitenkin helppo estää suojaamalla verkko salasanalla. Luvattoman käytön on arvioitu olevan hyvin yleistä, ja sitä on vaikea valvoa. Lausunnoissa muistutettiin, että verkkoyhteyden omistajan asema on silti turvattava silloin, jos verkkoa käytetään väärin. Wlan-verkon luvattomasta käytöstä on annettu tähän mennessä oikeudessa vain yksi sakkotuomio. Turun hovioikeus tuomitsi naapurin tukiasemaa käyttäneen lievästä luvattomasta käytöstä kahdeksaan päiväsakkoon viime vuoden keväällä. (MTV3 - STT) http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/06/1142043
Jungnerhan tuosta meuhkasi jokin aika sitten. Haistan rikollisille auvoisia aikoja, jos tuo tulee yleiseksi. Real Hustlessa tekivät ikävän tempun mitään arvaamattomalle läppärityypille ja rahat meni näppärästi kortilta... väärälle tilille.
Tarkoitatko että nyt rikolliset eivät uskalla käyttää vapaita wlan-verkkoja, kun se on laitonta !? Vai missaanko nyt jonkun pointin?
Naapurin langattoman verkon käytön salliminen yksinkertaistaa asioita. Langattoman lähiverkon salaus on kuitenkin niin helppo ja yksinkertainen toimenpide, että sen osaa tehdä jokainen joka osaa virittää kotiinsa langattoman verkonkin. Jyrki Kasvi on äänehdellyt asiasta jo muutaman vuoden. Alla lainaus vuodelta 2008: Eli on täysin mahdotonta käydä kysymässä lupaa langattoman lähiverkon käyttöön, kun et yhtään voi tietää keneltä sinun tulisi lupaa kysyä. Jos hotellissa, kahvilassa tai baarissa löytyy wlan, voisi äkkiseltään kuvitella sen olevan kyseisen paikan asiakkaillensa tarjoama wlan. Aina nimestäkään ei voi päätellä mitään, valitettavasti. Loppujen lopuksi lain muuttumisesta ei ole haittaakaan. Rikolliset ei kuitenkaan kysy lupaa ja muutaman henkilön surffailu kuormittaa verkkoa melko vähän. Langattomasta verkkovierailusta ei jää oikein jälkiäkään, ellei joku seuraa tukiaseman dhcp-taulua livenä.
Suomesta käännytyksen saanut Venäläinen isoäiti joutui sairaalaan, kertoo iltalehti. Yllättävää, sillä huomenna olisi pitänyt jo raja ylittää. Se Ari joka anoppinsa asioita lehdille jatkuvasti myy, Suomeen että Venäjälle, väitti että nyt on mamma niin huonossa kunnossa että käännytys täytyy keskeyttää. Sairaalan väki tosin oli sanonut että ei hänellä mitään hätää ole! Edellisellä kerralla kun Iltalehti uutisoi asiasta, niin mamma väitti että on valmis matkalle, rahaakin oli mukaan varattu 30!! Tottakai show mielessä toi 30 ilmoitettiin, luulis että tolla mummolla on kolikkoa ihan mukavasti jos hänellä oli omakotitalo viipurissa joka myytiin pois kun hänet Suomeen tuotiin. Näin ainakin olen lukenut...
En edelleenkään oikein kyllä ymmärrä, miten tuo naapurin salaamattoman wlan-verkon käytön laillistaminen tekisi rikollisille auvoiset ajat, mutta samapa tuo.
Mies heitti koiralla Helvetin enkeleitä - pakeni maansiirtokoneella Torstai 17.6.2010 klo 10.16 Saksalaisnuorukainen oli juuri lopettanut masennuslääkkeiden syömisen. Omituinen isku tapahtui Münchenin lähistöllä sijaitsevalla moottoripyöräjengi Helvetin enkeleiden klubilla. 26-vuotias opiskelija tuli paikalla vain shortseihin pukeutuneena koiranpentu kainalossaan. Hän laski housunsa, vilautti takamustaan ja heitti pennun kohti jengiläisiä. Tekosensa jälkeen mies pakeni paikalta maansiirtokoneella. Hän ajoi pitkin moottoritietä kilometrin matkan aiheuttaen autojonon peräänsä. Mies sai ilmeisesti tarpeekseen hitaasta vauhdista ja hylkäsi ajokkinsa Allershausenin lähellä. - Mikä sai hänet heittämään pennun kohti Helvetin enkeleitä on tällä hetkellä epäselvää, poliisista kommentoitiin. Mies oli tiettävästi lopettanut juuri masennuslääkityksensä. Koiranpentu on toimitettu löytöeläinsuojaan. Tapauksesta kertoi BBC. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010061711878554_ul.shtml
Viisi somalimerirosvoa vankilaan Hollannissa. "Miehiä ei todennäköisesti lähetetä takaisin Somaliaan, koska maata pidetään siihen liian vaarallisena." Jahas. Ryöstäjät siis otetaan hollantilaiseen vankilaan täyshoitoon, ja ilmeisesti tuomion istumisen jälkeen saavat vielä jonkinlaisen turvapaikankin, sillä eihän heitä somaliaankaan voi lähettää, kun siellä on niin hirmuisen vaarallista. Vaarallisuushan johtuu yleensä kai vapaina hilluvista rikollisista, esimerkiksi merirosvoista. Vai onko merirosvous 8-16 duuni? Päivät ryöstämässä ja illat kotona siivoilemassa tai lasten läksyissä auttamassa? Ei, vaan merirosvot ovat paatuneita ammattirikollisia, jotka joutaisi vangita, mieluiten vielä oman kotimaansa vankilaan. Hollantilainen vankeinhoitolaitos ei varmasti saa miekkosia kaidalle tielle, vaan heti (ensikertalaisuuden vuoksi lyhennetyn) tuomionsa kärsittyyän herrat siirtyvät hollannin kaduille tyhjentämään turistien taskuja..
Jyrki Järvilehto rajussa veneturmassa - Kaveri kuoli Turmassa kuoli yksi mies ja toinen loukkaantui vakavasti. Yli kuusimetrinen vene törmäsi rajusti Tammisaaressa Jomalvikin sillan kiviperustukseen hieman aamuneljän jälkeen. Poliisi kertoi aiemmin STT:lle, että turmassa loukkaantunut jouduttiin leikkaamaan sairaalassa. Loukkaantunut oli sekavassa tilassa päähän kohdistuneen iskun vuoksi, eikä tapahtuneesta saatu vielä perjantaina varmoja tietoja. Poliisille oli päivällä epäselvää, kumpi miehistä kuljetti venettä. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010061811885830_uu.shtml
Raju veneonnettomuus jossa yksi kuoli ja J.J. Lehto joutui leikkaukseen. Alkoholilla on osuutta asiassa. Olikohan ZeiZei puikoissa? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010061811885830_uu.shtm