en minä ole mennyt henkilökohtaisuuksiin tai sun asennetta kritisoinut. älä sinäkään minun. ? ? jos ymmärrät ydinvoimalasta yhtä paljon kuin sika hopealusikasta syntyy juuri tuollainen ihmetys. ydinvoimalassa on monikertaiset turvasysteemit, joihin kuuluu, että reaktorin ydinreaktio ajetaan alas erittäin herkästi, vaikka monta turvajärjestelmää vielä olisikin. Tsernobylin onnettomuus tapahtui epästabiilin voimalatyypin ollessa kyseessä, kun kytkettiin turvajärjestelmät pois(siis monikossa, sielläkin oli useita) ja ryhduyttiin kokeisiin. Länsimaisessa turvakulttuuurissa tällainen ei koskaan ole sallittua. olkiluoto III:n turvajärjestelmän (automatiikan) hyväksymättömyydesssä on kyse siitä, että ranskalaiset ajattelivat että turvajärjestelmää ohjataan aina elekrtoniikalla, kuten sitä yleensä ohjataan. suomalaisten, brittien ja ranskalaisten turvaviranomaisten katsannon mukaan on kuitenkin aina oltava "analogijärjestelmä" viimeisenä varana. ymmärsin ettet ymmärrä ydinvoimalan turva-ajattelusta mitään ja minä olen agressiivinen? aivan. ei siellä olla yhden turvareleen varassa
Lienee paikallaan. Muuten voi jälkikäteen tulla kaikenlaisia hassuja ajatuksia päähän. Etenkin jos lapsi ajan myötä alkaa näyttämään aina vain enemmän ja enemmän siltä tutulta punatukkaiselta ja pisamaiselta postinkantajalta.
Niin, periaatteessa kuitenkin lapsen pitäisi olla edes jossain määrin tummaihoinen jos äiti kuitenkin on ns musta. Uutisen mukaan lapsi kuitenkin on selkeästi vaalea. Eihän nyt vain ole lapset menneet sairaalassa sekaisin, ja äiti ollut sopivasti lääketokkurassa ja isä pyörtynyt synnytyksen aikaan etteivät ole sitä huomanneet...?
Poliisi haluaa päästä käsiksi passin hakijoiden sormenjälkiin. No yllätys. Käsi ylös joka uskoi vakuuttelua muutama vuosi sitten, kun sormenjälkipasseja alettiin myöntää, että sormenjälkiä ei tultaisi luovuttamaan poliisille? Oma vanha passini on voimassa enää 9/2011 asti, jonka jälkeen en tule uusimaan sitä. En ole ketään tappanut tai raiskannut, syynä passin ottamattomuudelle ei siis ole kiinnijäämisen pelko, vaan vastustus kyttäysjärjestelmän kiristämiselle. Odotellessa gps paikannuksen tulemista pakolliseksi autojen lisäksi jokaisen kansalaisen jalkapantaan.
Käsi ylös ketä oikeasti haittaisi lakimuutos, jossa esim. henkirikostutkinnassa yhtenä pakkokeinona erillisellä oikeuden päätöksellä, voitaisiin sormenjälkirekisteriä käyttää osana tutkintaa?
Jokaista jonka sormenjälki tulisi väärin identifioiduksi, ja näin joutuisi täysin syyttömänä rikostutkinnan kohteeksi. Sormenjälkien identifiointi ei ole 100% varma, vaikka näin yleisesti uskotaan. Jos sinulla on 5 miljoonaa mahdollisuutta josta valita, niin virheidentifioinnin riski kasvaa oleellisesti.
Kovin kaunis ajatus että homma jäisi vain tähän. Näin ei tule kuitenkaan olemaan, vaan kuten nyt on nähtävissä, käyttöä lievennetään parin vuoden välein pikkuhiljaa. Ensin: ei käytetä muuhun kuin henkilön tunnistamiseen tullissa tms -> menehtyneiden tunnistus -> henkirikostutkinta -> raiskaustutkinta jne. Kohta poliisi skannaa jo kaikki jokaisen kioskiryöstön tapahtumapaikalta löytyvät sormenjäljet. Tietysti tähän on hyvä heittää järkeviä iskulauseita tyyliin 'mitä haittaa sormenjälkien vertaamisesta on lainkuuliaiselle kansalaiselle' tai 'mitä haittaa auton valtion suorittamasta gps seurannasta on lainkuuliaiselle kansalaiselle'. No, sitä haittaa että nämä kummatkin rajoittavat yksilönvapautta ja lisäävät valtion kontrollia yksityiselämästä. Mitä haittaa siitäkään olisi jos poliisi alkaisi suodattaa kaikkea internet liikennettä. Sillähän saataisi pedofiilit ja warettajat kiinni, ei siitä lainkuuliaiselle kansalaiselle mitään haittaa olisi. Nyt äkkiseltään ajateltuna oikeuksien heikennys saattaa tuntua mitättömältä, kun perustelunakin on murhamiesten kiinni saaminen, mutta vähän kerrallaan oikeuksia polkemalla saadaan tehtyä suurempia järjestelmän muutoksia ilman että kukaan huomaa mitään. Muutokset saadaan vietyä läpi kaikessa hiljaisuudessa, ja kun asiain tila huomataan, on jo myöhäistä ryhtyä kapinaan.
Voit olla myynyt vaikka dvd:n huuto.netin kautta jollekulle, joka kätkee koteloon heroiinia, ja jää kiinni. Sormenjälkesi löytyvät kotelosta. Tai kotelo on pöydällä henkirikospaikalla. Todennäköisesti selviät selittelyillä, mutta vaivaa ja stressiä aiheutuu enemmän kuin vähän.
Käsi ylös sillä joka uskoo, etteikö poliisi käyttäisi väärin saamiaan oikeuksiaan? Viime tai toissa viikolla tuli dokumentti, jossa poliisi "jahtaisi" poliisimurhaajaa, ja dokumentissa eräs poliisi totesi kameran edessä, että oli joutunut kiertämään lakia, jotta olisi saanut teletunnistetietoja. Jos edes poliisi noudata lakia, niin miksi tavalinen kansalainen olisi luottavainen siihen ettei rekisterin tietoja käytetä väärin.
Mikään oikeusaste ei anna tuomiota epäselvässä tilanteessa pelkän sormenjäljen perusteella. Silti tuo dvd-kansi vertaus on hyvä ja tuonkaltainen tilanne on mahdollista. Henkilökohtaisesti olen silti sitä mieltä, että törkeimpiin rikoksiin kyseisen rekisterin saa avata. Tämä on tietenkin vain yksi mielipide muiden joukossa.
Trombi kaatoi autoja ja puita Uuraisilla Ihme ettei kukaan kuollut. Ensi vuodeksi vakuutusmaksut varmaan nousevat...
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010089479 Eikö olisi järkevämpää että muukin Eurooppa kehittyisi? Voisivat vaikka myydä suomalaista osaamista.