24 vaihtoehtoa, jos jokainen numero on eri. PIN voi olla esim. 1111, 1113, 1221 yms, jolloin vaihtoehtoja on "hieman" enemmän, eli 4^4 = 256 kpl.
Ah, niin tietenkin. :OI Jostain syystä ajattelin, että sama luku ei voi olla kahdesti. Viikonlopun Lotto lie mielessä. Mutta. Katellaan mitä lie kortista tulee, jos mitään.
Pommimiehen isä: Koko perhe on sokissa Just. Tuttu kaava, koko perhe aivan sokissa ja paniikissa ja kukaan ei aavistanut mitään. Pitserian murhapolttajien perhe oli myöskin aivan sokissa poikansa tekosista. Taannoin ruotsissa marketin parkkipaikalla paljain nyrkein hakkaamalla eläkeläisen tappaneen rikastajan perhe oli niinikään aivan sokissa. Miksi näiden järkyttävien rikosten vakavuutta yritetään median toimesta systemaattisesti vähätellä tekemällä uutisia tyyliin "perhe sokissa" "normaalisti rauhallinen ja rakastava" "en osannut kuvitellakaan että koskaan tekisi tällaista" jne?
Miksi kulutettuja nappeja olisi 4, jos PIN on 1111? Kolme merkittyä näppäintä tarkottaisi 36 vaihtoehtoa, kaksi 16 vaihtoehtoa ja yksi tasan yhtä mahdollista koodia.
Sinänsä tässä ollaan oikeilla jäljillä. Jotenkin vaan lisäisi uskottavuutta, jos samalla kun vaatii tasapuolisuutta medialta, ei itse esimerkiksi vääristelisi tuota tuhopolttoa murhapoltoksi.
Eipä kyseesä ole vääristely vaan vanhan termin käyttö (Wiki). Tuhopoltto ei myöskään ole lain tuntema teko. Se tunnetaan nimellä tuhotyö. Koska kyseessä oli suunnitelmallinen teko, jonka seurauksena menetettiin ihmishenkiä, on mielestäni kuvaavaa käyttää sanaa murhapoltto.
Hesarin nettisivuilla on juttu Petri Gerdtistä, joka siis oli Myyrmannin iskun tekijä. Jutussa lähinnä haastatellaan hänen isäänsä. Ei varmasti ole helppoa olla minkäänlaisen iskuntekijän vanhempi. Vaikka jokainen (yleensä) saa kasvatuksen vanhemmiltaan ja vanhemmat ovat vastuussa nuoren henkilön tekemisistä, niin jokainen on kuitenkin yksilö. Ja varsinkin nuorten henkilöiden mielenterveysongelmia on todella vaikea huomata. Että sinänsä perheen syyllistäminen on turhaa. Yleensä tekijän perhe on kuitenkin se, joka eniten kärsii, enemmän jopa kuin uhrien perheet. Sanon näin, vaikka se tuntuu olevan kiellettyä. "Kärsikööt, kun ovat tuollaisen paholaisen kasvattaneet", vaikuttaa olevan monen mielipide. Media haluaa isoja otsikoita ja rahaa. Eihän se ole ollenkaan ihme, että näillä shokkivanhempien otsikoilla revitellään. Mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa. Varmasti suurimmassa osassa tällaisista tapauksista vanhemmilla ei olekaan ollut mitään aavistusta tulevista tapahtumista. Mediaahan noista otsikoista kannattaakin syyttää. Ei vanhempia. Mikään ei varmasti ole niin vaikeaa kuin lapsen kasvattaminen ja vaikka siinä olisi miten hyvin onnistunut, niin jos lapsi jotain kauheaa tekee, niin vanhemmat syyllistävät siitä itseään koko loppuelämänsä. Joskus se voi olla aiheellista, mutta yleensä ei. Pitää vain toivoa, että oman lapsen kanssa saa pidettyä niin läheisen suhteen, että huomaa, jos joskus on jotain vialla ja ehtii reagoimaan ennen kuin jotain tapahtuu. Mikään ei ole niin vaarallista kuin itsestäänselvyys. "Meidän Matti se on niin kiltti ettei se ikinä mitään tee." on varma tapa joutua väärille raiteille lapsen kasvatuksen kanssa.
"I have received many calls and emails from people accusing me of having put the Swedish people in this situation, saying it is my fault," he [Vilks] said. --- Vilks said he could understand "the need to find someone to blame in this situation," but insisted the bombings were an attack on democracy itself. "A democracy should rest on democratic decisions. If you want to ban blasphemy, you have to do so through democratic decisions. You cannot just change the rules because someone comes in and threatens to detonate bombs if you don't," he said. http://www.thelocal.se/30828/20101214/ Vilksin syyhän se on, jos joku väkivaltaisen ideologian sokaisema idiootti tekee terrori-iskun
Vaikea sanoa, kun en ole kolmiulotteisiin Puppe-kirjoihin kovin syvällisesti perehtynyt. Omassa lajissaan nekin ovat varmasti erinomaisia. Viestini oli tarkoitettu lähinnä jatkoksi tuolle nepan kirjoitukselle. On todella helppoa syyllistää vanhempia, mutta viimeistään tuon kirjan luettuaan luulisi ymmärtävän, ettei asia olekaan aina ihan niin yksinkertaista. Eikä helppoa ole vanhemmillakaan. Ja tätä ei todellaan kannata kuvitella puolustuspuheeksi yleisesti vallalla olevalle ilmiölle ulkoistaa vanhempien vastuu päiväkodille, koululle, yhteiskunnalle, tms.
Tätä oli erittäin vaikea päätellä pelkästä kehotuksestasi lukea jokin kirja. Ei tuonut mitään tietoa aiheeseen eikä kertonut oletko samaa mieltä vai toisin. Pelkkä kehotus lukea kirja. Mainos, ellen sanoisi. Jatkoviestisi selvensi asiaa.
Pisti miettimään, että mitähän sitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa? Apua ei tunnu näköjään saavan mistään.
Nuorempi polvi ei ole varmaan koskaan kuullutkaan, mutta Itkonen oli "the" liikennevalistaja Suomessa. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ensio+Enska+Itkonen+on+kuollut/1135262412740 http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa....-itkonen-on-kuollut---katso-nostalginen-video
Aika haipakkaa päästelee autosotamies Itkonen tässä pätkässä. Ihan ku ois ollu kiire lentokentälle http://www.youtube.com/watch?v=wbaebSC9TFk