Kuinka paljon mielestäsi menestymisestä saa nauttia?

Tämä kysymys on kuormittanut ehkä eniten ajatusmaailmaani, kun olen sattunut filosofiselle päälle. Sain inspiraation aloittaa tällainen ketju, kun satuin ohikuulemaan linja-autossa tapahtuneen keskustelun, jossa kuski ja vieressä oleva asiakas juttelivat niitä näitä kunnes eksyivät tähän aiheeseen. Tämä asiakas mainitsi Ikean pääomistajan (käsittääkseni yhdessä vaiheessa jopa maailman rikkain mies) ja sen, että ilmeisesti hän ajaa ihan tavallista henkilöautoa (ei siis mitään Ferraria, Lexusta, Porschea tai edes Jaguaaria). Hän (asiakas) sitten ihmetteli kauheasti tätä, ja kyseli kuskin mielipidettä siihen, miksei tämä pääomistaja osaa/pysty nauttimaan menestyksestään. Itseä tämä hieman hymyilytti, koska hieman vastakkaiset ajatusmaailmat minulla ja tällä asiakkaalle mitä ilmeisemmin ovat.

Omalla kohdalla vedän erittäin tiukat rajat siihen miten mahdollisesta menestyksestä voisi nauttia. Esimerkiksi nytkin polttelen sikareita ja pidän Hugo Bossin vaatteita, mutta en ikinä ostaisi mitään luksus-urheiluautoa (Ferrari, Lamborghini) tai järkyttävän isoa kotia suurine piha-alueineen (siis jos olisin menestyjä). Ehkä olen järkeillyt sen itselleni niin, että on ihan ookoo nauttia elämän pikku iloista, mutta tässä maailmaantilanteessa ei todellakaan ole ookoo ostella tämmöisiä todella selvästi luksustuotteita, jotka kaikki näkevät. Ehkä itselle nousee juuri ydinkohdaksi se, että menestyksestä saa nauttia niin kauan kuin se ei ole avointa ja julkista nauttimista, ja niin kauan kuin se ei mene oksettavan överiksi.

Se on täysi selvyys, että tässä sortuu tekopyhyyteen. Miten kuubalainen sikari ei voisi olla luksusta yhtä lailla kuin Ferrari? Miksi pitäisi ostaa Hugo Bossia, kun voisi ostaa kirpparilta vaatteet ja antaa erotuksen hyväntekeväisyyteen? Kaipa se on niin, että ihminen on kuitenkin luonnostaan itsekäs, ja se on sitten jokaisen omalla omallatunnolla kuinka paljon haluaa antaa sen itsekkyyden viedä ja kuinka paljon haluaa antaa muun maailman sitä nähdä.

Minusta menestyksestä EI saa nauttia rajottomasti, tai oma omatuntoni ei ainakaan antaisi minun sitä tehdä. Olisi kiinnostavaa kuulla teidän mielipiteitä asiasta. Uskaltaisin olettaa, että seuraavista kommenteista suuri(n) osa on sellaisia, joissa todetaan, että totta kai saa menestyksestä nauttia niin paljon kuin haluaa.

 

Tässä ikean johtajan tapauksessa ei mielestäni ole erikoista, että tyyppi ajaa normaalia henkilöautoa jonkun luxus-urheiluauton sijaan vaan että ajaa juuri Volvo 740 automallilla, joka jo menee omassa kategoriassani normaalin henkilöauton alapuolelle.
En tarkoita siis mitään imagokysymystä vaan sitä että kyseinen automalli on vaikkapa uuteen perustoyotaan verrattuna kaikin puolin täys p****.

 

Olisi mielenkiintoista nähdä kommunismin ja kapitalismin välimuoto, jossa toimisi hillitty individualismi .

 

Omatunto rajoittaa nauttimista siinä missä menestymistäkin. Noin niinkuin kärjistettynä. Kysehän on lähinnä omien halujen toteuttamisesta. Jos omatunto soimaa, voit miettiä mitä haittaa kaikille muille planeetan ihmisille aiheutuu käyttämistäsi vaatteista, polttamistasi sikareista tai autosta jolla ajat. Todellisuudessa ketään ei kiinnosta vaikka ajaisit lauantaisin Ferrarilla ja sunnuntaisin Lambolla.

Mihin viittaat tällä maailmantilanteella? Minusta vaikuttaa siltä että pelkäät enemmän muiden ihmisten mielipiteitä kuin menestymistä. Mitä väliä sillä on jos muut ihmiset näkevät sinut ostamiesi hyödykkeiden seurassa? Luuletko että he huutelevat jotain rivouksia? Haukkuvat snobiksi? Vaikka käytössäsi olisi suunnaton summa rahaa et pystyisi siltikään elämäntyylilläsi tuottamaan merkittävää/yhtään mitään haittaa muille ihmisille.

 

VIelä pahempaa, minun tietääkseni Ingvarin auto on Volvo 240 GL vuosimallia -93

Mitä tulee menestyksestä nauttimiseen niin kannattaa ottaa huomioon että melkein mihin tahansa elintasoon tottuu nopeasti. Minusta kannattaa vähitellen nostaa elintasoa, sillä tavalla se tuntuu jossakin. Monet lottovoittajat ovat jopa vetäneet itsensä jojoksi kun voittorahat on poltettu loppuun. Paluu liukuhihnaduuniin voi syödä miestä parin vuoden ökyleveilyn jälkeen.

 

Niin, tämä kai on se kohta, jota en ole tehnyt vielä itselleni selväksi. Se kuitenkin on varmaan, että minusta mainitsemani yletön menestyksestä nauttiminen on väärin. Ihmisiä kärsii, kuolee... Ei vaan sodassa, vaan myös nälkään ja tauteihin -- asioihin, joista suurimpaan osaan kukaan meistä hyvinvointimaissa ei kuole ja jota me kyseisten maiden edustajat pidemme itsestäänselvyytenä. En minä voisi tällaisessa maailmassa ajella Ferrarilla ajattelematta, että onko se oikein, että valjastan itseni överiksi menneellä yltäkylläisyydellä samalla kun ihmisiä kuolee typeristä syistä.

Onhan se selvää, että jos täällä Oulussakin joku ajaa Ferrarilla (Porscheja täällä näkee vähän useamminkin) niin ei kukaan huutele perään tai kiroa. Silti, jos Ferrarin näen kadulla, niin lähestulkoon aina ajattelen, että varmaan sillä on kiva ajaa ja kaikkea, mutta en minä ainakaan kehtaisi.

Kyse on kai sitten loppujen lopuksi rahasta, koska sehän se erottaa kehitysmaat ja hyvinvointimaat. Jos on paljon rahaa, niin onko ookoo käyttää sitä vielä lisäämään omaa hyvinvointiaan tarpeettomissa määrin (ostamalla vaikka Ferrarin), samalla kun muut ihmiset kuolevat omistamatta koskaan edes 10 euroa (tai vastaavan määräistä valuuttaa). Mutta kuten sanottu, tekopyhyydeksihän tämä menee pitkälti, ja kai jokainen yksilö päättää omalta kohdalta sen mikä on oikein ja mikä väärin. Minusta vielä sikarit ovat rajan paremmalla puolella, kun taas Ferrarit ja luksuslukaalit suurilla piha-alueilla eivät ole.

 

Toisaalta et kuitenkaan aio/voi tehdä mitään niiden vähempiosaisten ihmisten auttamiseksi. En myöskään usko että ajattelet heitä pävittäin. Nähdäkseni teet tästä suuremman ongelman kuin se oikeasti on. Jos nykyiset ns. ylellisyytesi tekevät sinut onnelliseksi, nauti niistä äläkä stressaa itseäsi liikaa tällaisilla asioille.

 

Näinpä. Ei siis tässä mitään olla stressaamassakaan. Ajattelin vain herättää keskustelua aiheesta, kun minua se ainakin kiinnostaa. Toki varmasti omat syyni olla hillitympi voivat paljastua aika kehnosti järkeillyiksi, mutta sitä en tule varmasti ikinä hyväksymään, että absoluuttisen oikea tapa suhtautua menestymiseen on ottaa siitä kaikki irti sillä tavalla, että ostaa vaikka kuusi Ferraria ja kulkee timanttipuvussa.

 

Jos on rahaa, siitä pitää pystyä nauttimaan ilman, että tuntee tunnontuskia siitä, mitä muut ajattelee. Mutta rahoilla suoranainen ylpeily ja kehuskelu on väärin, esim. kaveriporukassa esittelisi varakkuuttaan estottomasti.

 

Jos sinulla olisi rahaa Ferrareihin ja luksuslukaaleihin mutta et kehtaisi niitä ostaa, niin mihin niitä rahoja laittaisit? Pistäisitkö tilille/sijoittaisit, vai antaisitko hyväntekeväisyyteen? Jos pitäisit rahat itse niin olisit mielestäni yhtä "paha" kuin tämä Ferrarilla ajavakin, koska et ole rahoillasi tehnyt mitään muiden eteen.

Eli menestyksestä nauttimisessa ei ole mitään vikaa nin kauan kun antaa muidenkin nauttia siitä. Ferrarikuski joka aktiivisesti auttaa muita on paljon parempi kuin pihi ja ahne sikarinpolttaja.

 

Aivankin näin, joskin itse en hyväksi sitä, että pistää täysin överiksi niillä rahoilla, vaikkei olisikaan ns. elvistelijä. Esimerkiksi jos sattuisin olemaan NHL-tähti, niin ilman tunnontuskia en pystyisi ostamaan autotallia täyteen urheiluautoja. Tosin enhän minä silloin olisi minä, vaan NHL-tähti -- ja ajatusmaailma olisi erilainen.

Tämä kaikki tosin liittyy siihen suurempaan kysymykseen "Tekeekö raha onnelliseksi!". Jos on menestynyt paljon, ja se tekee onnelliseksi, että ostelee autoja ja isoja taloja, niin sehän kertoo jo jotain siitä ihmisestä. Voihan sen aina sivuuttaa sanomalla, että "Eivät nuo minua onnelliseksi tee, mutta ne ovat harrasteita ja kun satun pitämään autoista ja isoista taloista, niin mikäs siinä kun on varaa"... Jokainen taaplaa tyylillään. Onhan se tosin sitten niinkin, että kun sitä rahaa on, niin pikku hiljaa alkaa tottumaan siihen, että esim. 100 000 euroa ei tunnu kauheesti missään.

Annan kuitenkin vapaat kedät kenelle tahansa tulla vetämään mua turpaan, jos sattuisin tulevaisuudessa tulemaan miljonääriksi ja ostamaan sitten heti Ferrarin. Olisin sen mielestäni ansainnut.

 

No kerrotaanpa käsi sydämen päällä mitä tekisin jos olisin miljonääri. Ensiksi huolehtisin vanhemmistani ja lähimmäisistäni avokätisesti. Sen jälkeen ostaisin itselle ehkä vähän tilavamman ja hienomman, mutta silti kohtuuden määrissä pysyvän huoneiston Oulusta. Varmaan tulisi myös joitakin kohtuuden rajoissa pysyviä sisustukseen, vaatteisiin ja viihde-elektroniikkaan liittyviä juttuja ostettua. Sen jälkeen laittaisin säästötilille jonkun suuruisen määrän. Loput, siitähän jäisi iso köntti koska en todellakaan tuhlaisia mihinkään ultra-luksukseen, sijoittaisin ajan myötä järkevästi hyväntekeväisyyteen. En rupea tässä olemaan tekopyhä ja sanomaan, että olisin täysin epäitsekäs niiden rahojen kanssa, mutta se on ihan saletti, että mitään Ferrareita tai 50 000 äänentoistolaitteita en alkaisi hommaamaan, vaikka olisikin varaa.

Miksi muuten sikarinpolttaja on pihi ja ahne? Vai viittaatko suoraan minuun? Taaplaan omalla tyylilläni, ja vaikka opiskelijana minulla on myös muita tulonlähteitä,niin kyllä se menee niin, että ei minulla ole varaa olla hankkimatta tavaroita todella järkevästi etsien ne parhaat hinnat jne. (tämäkin kun täällä tajuttaisiin, niin hoksattaisiin, että ei se EtP nyt ihan huvikseenkaan viivyttele ostamisiaan ). Sikareitakin tupruttelen sen takia, että olen järkevästi suunnitellut mistä ne rahat siihenkin irtoavat. Kun tämä on tilanne, niin lukuun ottamatta niitä satunnaisia 1-20 euron osallistumisia hyväntekeväisyyteen, en koe olevani niin varakas, että voisin enemmänkin tehdä muiden hyväksi. Sitä paitsi tässähän minä yritän kehittää itseäni ja saada sen vakaan elämän vakaassa työssä, ja silloinhan sitä sitten vasta voi alkaa enemmän antamaan yhteiskunnalle ja tarvitseville takaisin.

Mutta ei nyt tehdä tästä EtP:stä kertovaa ketjua täysin (vaikka itse taidan olla siihen suurin syyllinen ). Ainakin Raymondilla oli hyvinkin kiinnostava näkemys itse varsinaiseen topiikkikysymykseen.

 

Voi kuule. Volvo 740 on sellainen insinööritaidonnäyte johon japanian pojat ei ikinä pysty.

(ja Jas Gripen on maailman paras hävittäjä)

 

Nyt keksin hyvän määrittelyn siihen, mikä ei sovi omaan ajattelumaailmaani: minusta se on väärin ja kertoo paljon sen menestyjän arvoista, jos hän kokee, että menestymisestä nauttiakseen hänen pitää ostaa asioita, joita keskivertoihmisen (tämä ehkä hieman ontuu laajemmasti, mutta Suomen mittakaavalla se sopii oikeinkin hyvin) ei ole mahdollista hankkia.

 

Ai sen ferrarin?

Ei mua vituta jos Ferrarilla ajelee, jos autoista tykkää.
Eikä sekään vituta jos tykkää asua isossa talossa missä on tilaa.
Eikä vituta jos joku kulkee Bossin kuteissa,koska pitää niiden ulkonäöstä.
Mutta jos tämä tehdään vain siksi että pitää brassailla muille, jotta saa omaa itsetuntoaan kohotetuksi, niin se minua vituttaa, ja kertoo myös ihmisestä ettei kovin menestynyt loppujen lopuksi ole.
Minusta raha on yksi huonoimpia menestyksen mittareita.
Nimim. Kutsumusammatti=Paska palkka:king:

 

Kyllä kaikki kotiteatteriharrastajat ovat varmasti jo oppineet että nälkä kasvaa syödessä. Vähän sama asia kun "lähteä parille". Sama pätee kaikilla elämän osa-alueilla. Aina tulee vastaan "parempia" vaihtoehtoja. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Olen ehkä pessimisti mutta mielestäni näkemyksesi ovat turhan sinisilmäisiä. Alun alkaen puhuttiin rahan käytöstä. Se on seuraus, ei syy. Ilmeisesti haluat kuitenkin saavuttaa tietyn sosiaalisen statuksen menemättä liian korkealle. Entä kun se on saavutettu? Ihmismieli haluaa aina jotain. Rahalla ei kuitenkaan saa kaikkea. Ei oikeastaan yhtään mitään. Raha ja sen suomat edut ovat toisinaan korvikkeita paikkamaan jotain suurempaa aukkoa.

 

Jotenkin olen saanut tässä (ja aikaisemmissakin) ketjuissa Elviksestä suoraan sen käsityksen, vaikka en ole tavannut koko äijää, että olet todennäköisesti sellainen luonteeltasi, joka tykkää/nauttii kaikesta kalliista. Siis itsearvoisesti kalliista. Tälläiset ihmiset usein tuijottavat esim.vaatteissa brändejä ennen kuin edes sovittavat niitä. Myös se kuvan olen saanut, että EtP haluaa pitää itsestää tasokasta, laadukasta ja rikasta kuvaa yllä, vaikka taustalta nousee välillä kommentteja "osallistuisin hyväntekeväisyyteen..." ja "olen opiskelija..." jne. Ei millään pahalla, mutta toivottavasti tämä käsitys ei ole totuus. Luulen, että EtP on lähtöisin keskiluokkaisesta perheestä, joka on päässyt maistamaan ns. "rikkauksia" ja on jäänyt tälle kiitoradalle joidenkin nuorten IT-miljonäärien tavoin. Käsitykseni kumpuaa just esim. näistä kommenteistasi, joissa teet kaikista merkeista niin ison numeron. Noniin, sainpa ainakin rohkeuden sanoa asiat suoraan. Toivottavasti et loukkaantunut. Anteeksi --




Toinen "Nimim. Kutsumusammatti=Paska palkka"

 

niiles, älä turhaan pyytele anteeksi. Tuo on juuri sellaista keskustelua ja pohdintaa mitä toivonkin sen ainaisen lapsellisen sättimisen sijaan. Enkä todellakaan loukkaantunut, koska tiedän mistä nuo ajatuksesi kumpuavat -- tyylistäni kirjoittaa ja hehkuttaa tiettyjä juttuja aina Cohiboista Triumph-sähköhammasharjoihin. Olen todellakin keskiluokkaisesta perheestä, joskaan mistään "rikkauksista maistamisesta" ei voida puhua, sillä perheeni edustaa jo lähtökohtaisesti samoja arvoja kuin mistä itse olen puhunut tässä ketjussa -- että pitää tietyssä määrin osata olla nöyrä. Humanistäjähän mun perhe on pullollaan.

Eli tiivistettynä: on mussa itsekkyyttä, mutta mielestäni en mene sen kanssa överiksi (ei mulla siihen kyllä mahdollisuuskaan olisi, kun tosiaan mitään IT-miljonäärinuoria tässä ei tosiaankaan olla, vaan välillä tilillä on pyöreä nolla) ja useimmiten suorastaan pakonomaisesti koitan olla nöyrä.

On totta, että pidän laadukkaista ja usein myös kalliista tavaroista. Pienempänä minulla oli aina tapana kysellä ensin hinta, ja myyjät aina naureskelivat kun hinnan nähtyäni joskus sanoin, että "liian halpa". Kuitenkin tässä on aina ollut takana se, että tiedän tiettyjen merkkien edustavan laaadukkuutta itse tavarassa, ja lähtökohtaisesti olen jo sellainen, että minulle ei sovi esim. vaatteissa mikään muu kuin sellainen, joka todella tuntuu hyvältä päällä -- merkitkin on siinä mielessä toissijaisia, vaikka en kirpparilta vaatteitani ostakaan. Tässä on myös takana se, että vaikka ostelenkin laadukkaita tuotteita, niin niitä sitten myös pidän pitkään. Voi minulla olla Hugo Bossin farkkuja, mutta niitä pidänkin niin kauan, että niissä on vähintään nyrkin mentävä reikä. Oikeastaan kaikki mitä ostelen ostan sillä periaatteella, että elleivät ne mene rikki tai kulu, niin en enää niitä korvaavia osta.

Voin myöntää, että kyllä minulla on sellainen päähänpinttymä, että minulla tulee olla kaikkea laadukasta, mutta toisaalta en mielestäni kyllä ikinä niillä kersku tai jotenkin käyttäydy niin, että korostan niitä mitä omistan. Tässä mielessä minussa on itsessänikin vikaan, koska kieltämättä edustan osittain sellaisia arvoja, joita vastaan haluan olla. Pidän kuitenkin itseäni perusnöyränä tyyppinä, siitä huolimatta. Täälläkin tulee avauduttua vain sen keskustelun ja kokemustenvaihdon takia, eikä sen takia, että pääsisin näyttämään muille niin sanotusti närhen munat.

Tässä kun vasta muutin uuteen kämppään ja sitä olen sisustellut, niin vaikka suurimman osan huonekaluista jne. löysin supertarjouksista (vaikka ne hyvälaatuisia ovatkin), niin rehellisesti sanoen olen tässä pitkään taivastellut, että "Hitto, en mä tämän hienompaa kämppää haluaisi, vaikka olisin miljonääri". Kyllähän sitä voisi haluta koko ajan hienompaa ja parempaa, mutta minun nälkäni kyllä tyydyttyi yhden lautasellisen jälkeen jo ihan hyvin.

 

Sitä minä ainakin ElvisThePelviksessa arvostan että miehellä on yleensäkin ajatusta ja yritystä ymmärtää omaa (joskus erikoista) käyttäytymistä sekä munaa tunnustaa rehellisesti mitä tuossa aikaisemmin lukee. Ei ne minun aavistelut sitten ihan metsään menneetkään? Vaikka edustankin toisenlaista ajatusmaailmaa niin samaa meissä kahdessa on ainakin se, että minäkin tykkään rentoutua shoppailemalla. Minulla shoppailemisen tyydyttää vaan se kun pelkästään näen tavaroita - usein kauppaa tuleekin lähdettyä sillä mielellä että en osta mitään, katselen vain. Tästä on tietenkin ollut hyötynä se, että hintatietoisuus kaikkia tavaroita kohtaan on kehittynyt ja tällöin alennukset tuntuvat aina paremmilta. Tulee usein ihmeteltyä toisen perheenjäsenen tyyliä kävellä ensimmäiseen kauppaan ja ostaa esim. ensimmäisenä sovitetut farkut. Luulen tässä tapauksessa olevan kyseessä sen, että on joko kehittynyt silmä tsiikata tuotteet etukäteen tai sitten hän vaan tyytyy vähään. Lisään vielä, että hänellä valinnat on monesti olleet hyviä ja menneet nappiin!

Minulle on pienestä pitäen opetettu, että kaikkea vanhaakin pitää kunnioittaa. Sen takia jos lähtisin omaa kämppääni sisustamaan ilman pelkoa visalaskusta, ostaisin ennemmin vanhaa ja antiikkia, kuin kalleinta mahdollista uutta. Jotenkin kaikissa vanhoissa (pätee myös elokuviin!!!) tavaroissa on paljon rauhallisempi henki ja ne säteilevät rauhallista energiaa. Samalla pystyn ruokkimaan vilkasta mielikuvitustani pohtimalla sen esineen menneisyyttä jne. En hae missään asiassa pikavoittoja ja harrastan erittäin harvoin uhkapelaamista.

 

No ei ne kyllä menneet ei. Hyvin pitkältihän luonnehdit persoonaani oikein, vaikka tosin kyseessä on ehkä vielä enemmän nettipersoonani: minulla toisaalta on hieman lapsellinen tapa hehkuttaa kaikkea netissä, ja siitä monesti nämä "EtP arvostaa vain merkkejä" jutut saavat alkunsa. Kyllä tässä enemmän maanläheisiä ja nöyriä ihmisiä ollaan kuin sitten wannabe-uusrikkaita, jota ei kaupungilla näe ilman, että on vähintään viisi kauppakassia käsissä. Hyvä esimerkki tästä on nykyinen kännykkätilanteeni: tässä olen yli puoli vuotta tullut toimeen luurilla, jossa kuulokeosa on rikki (eli että en kuule kännykän ääniä enkä langan päässä olevaa puhujaa). Ilmaiseksi saadulla bluetooth-kuulokkeella olen tullut toimeen, vaikka pirun ärsyttävää se on, kun välillä se ei ota toimiakseen. Anyway, tässä kohta pitäisi uusi luuri hankkia, ja sekin menee sitten sillä periaatteella, että sen pitää olla sellainen, jonka kanssa varmasti tulen toimeen ainakin seuraavat 2-3 vuotta.

Tämä nyt meni vähän chättäilyksi ja henkilökohtaisen tarinani kertomiseksi. Lisää keskustelua kaivataan itse topiikista. Olisi kiinnostava saada naisnäkökulmaa tähän asiaan (WhiteQueen ja mama voisivat ryhdistäytyä ) ja ehkä täältä löytyy vielä sitten ultra-maanläheisen ihmisen näkökulma myös. Olen oikeastaan yllättynyt, että vielä ei ole tullut sellaisia "Totta kai jos menestyy niin saa surutta ostella mitä vaan ja näytellä niitä kelle vaan, ilman, että siinä olisi mitään negatiivista" mielipiteitä, koska jotenkin olen ajatellut tässä suurkulutuksen maailmassa sellaisia mielipiteitä olevan paljon.