Tuossa olet kyllä oikeassa. Silti noissakaan lähteissä ei höpötelty tuota turhaa dialogia mittaansa enempää, vaan ne olivat pikemminkin välttämätön paha. Death Proofissa nuo on vaakakupeissa toisin päin. Tuolta autopuolelta mietittäessä esim. "lähteiksi" myös mainitut klassikot Bullitt ja jopa tapahtumaköyhä Vanishing Point ovat hyviä ja sujuvia. Hmm... tai voihan teoriassa olla niinkin, että jonkin mielestä se on se 10+ min kestävä takaa-ajo se turhan pitkä "get-on-with-it" -kohtaus...
Ei tälläistä voi käyttää mitenkään perusteluna esim. vaikka IB on ns. remake, on kyseessä ihan Tarantinon oma sekoitus. Tarantino tekee aina oman päänsä mukaan, edes hän ei perustelisi asiaa 'lähdemateriaalin surkeudella'. Ei sitä nyt kukaan tee elokuvaa lähtökohtaisesti surkeaksi. Eikä sitäpaitsi Tarantinomaiset mukanokkelat ja pitkät dialogit kuulu 70-luvun roskaelokuviin yhtään enempää. Death Proof oli nyt vain huono veto, jossa liikaa pitkitettiin kohtauksia, toistaalta se oli täynnä jotain Tarantinon omia sisäpiirin vitsejä, toisaalta siinä liikaa alleviivattiin mistä mikäkin on haettu. Itse konseptissa on joitain hauskoja 70-luvun leffa anekdootteja, mutta kyllä kyseessä on ihan 2000-luvun elokuva tuotantoarvoiltaan ja sellaisena sitä pitää arvottaakin.
Nation´s Pride / Stolss der Nation (leffa mitä IB;ssä Hitler menee Pariisiin katsomaan) traileri: http://www.apple.com/trailers/independent/nationspride/index.html
rottentomatoes 87% 180/206 37,6M$/weekend http://www.rottentomatoes.com/movies/box_office.php imdb 8,7 14k http://www.imdb.com/title/tt0361748/
mää jotenkin luulin että tässä ois bruce ja arttu ja syltty. Mutta sehän onkin se syltyn uus filkka missä ne on.
Sama täällä, mutta uusinta tulee maanantaina klo 14.10. Toivottavasti kerkeää töistä kotiin siihen mennessä.
No sitä perustriviaa mihin Tarantino aina eksyy... Toisaalta oli tuo selvästi parempaa keskitasoa kaikista miehen haastatteluista, mitä olen nähnyt.
Olihan tämä ihan jees, muttei kyllä suinkaan mitenkään mahtava. Odotin jostain syystä huomattavasti enemmän kuvausta Paskiaisten toiminnasta ja natzien taposta. 3 / 5
Toinen katselukerta Espoo Cinéssä vahvisti vaan käsitystä, että tässä on vuoden parhaita leffoja ja Tarantinon uran mestariteos. 5/5
Siis tämähän siinä yllättääkin, koska leffan markkinoinnissa on trailereista lähtien annettu sellainen kuva, että koko leffa on Brad Pittin johtamaa verikekkeriä...kun tosiassa asia on pikemminkin päinvastoin.
En olisi uskonut ennakkomatskun perusteella että olisi Tarantinon paras mutta kyllä, menee omilla listoillani jopa Pulp Fictionin edelle. Aivan mahtava pätkä.:naminami: