Muutaman erän olen tuolta Wizardista tilannut ja yhdessä toimituksessa tavarat katosivat matkalla. Kuukauden odottelun jälkeen kaikki tilatut tuotteet kuitenkin tuli perille. Viime viikolla tuli laitettua tilausta sisään ja nyt odotellaan parin viikon toimitusajan kulumista.:naminami:
duodaduoda....viskifoorumin periaatteen mukaan, onko näistä ihan viisasta keskustella ihan suoraan nimillä. Kun ei noista lähiomaisista, eli viran-, koskaan tiedä seuraako ne näitä ja alkavat kytätä paketteja... kun täähän ei ihan lainmukaista toimintaa ole -fg
Ei ole laitonta kunhan seuraa viranomaismääräyksiä. Ennakkotapauksia ei vielä(?) omatoimisen/yksittäisen toimivan kannalta taida olla, mutta periaatteessa uusimmat tulkinnat laista lyhykäisyydessään ovat käsittääkseni näin: Jos ulkomailla toimiva myyjätaho järjestää kuljetuksen, niin myyjä on valmisteverovelvollinen Suomeen. Eli heidän tulee hoitaa valmistevero Suomeen, mutta ostajan tulee jättää tullille pantti vastaamaan tuota valmisteveron suuruutta. Pantin saa sitten pois, jos myyjä suorittaa valmisteverovelvollisuutensa Suomeen. (Ei kovin todennäköistä.) Tästä sitten erikseen täytetään veroilmoituslomakkeet, kun toimitus on tullut perille. Jos pantti on asettamatta ja paketti jää tullissa kiinni, pamahtaa lisäksi jotain sanktioita maksettavaksi ostajalle. Jos ostaja hoitaa itse kuljetuksen/rahdin, niin ostaja on suoraan valmisteverovelvollinen Suomeen. Veroilmoitukset ja maksut sitten kun paketti on tullut perille. Eri asia on, että millä todennäköisyydellä muistaa kukanenkin pantteja asettaa ennen tilauksen saapumista tai veroilmoituksia täytellä kun paketti tulee ja että millä todennäköisyydellä paketit jäävät tulliin kiinni. Mutta kaikki tahot eivät enää Suomeen toimitakaan lainkiekuroiden vuoksi eikä vielä toimivia tahoja suoraan oikein nimillä haluta mainita, koska sitten saattaa tulla viranomaisyhteydenottoja ko. myyjätaholle ja toimituksen loppuvat Suomeen, eivätkä myyjät viitsi pykäläviidakkoja alkaa selvittämään. Suomi kun on kuitenkin pienehkö tekijä viskimarkkinoilla. Ainakaan weppisivujen mukaan viskitaikuri ei Suomeen toimita, the viskikauppa lopetti juo useita vuosia sitten ja pari muuta pienempääkin toimijaa ovat vuosi pari sitten lopettaneet Suomeen toimitukset.
Onko kukaan korkannut vielä Laphroaigin Triple Woodia? Itse ajattelin loppuvuodesta ottaa maisteluun QC, CS, 18 yo ja TW rinnakkain. Tutustumisen arvoinen uusi tuttavuus minulle oli Glenrothes 1989, pullotettu 2003, joka löytyi Tampereelta eräästä kuppilasta hyllystä. Pehmeä, pitkä, hedelmiä, paahdettua hunajaa, makeutta hieman...
Spitituosen on nykyään kyllä aikas sylvältä. Palvelu aliarvoista yms. Nytkin oli yli 1000e tilaus sisällä, mutta ei saa kunnon palvelua Surkeaa.
Pari päivää sitten ensimmäinen Spirituosen-Superbillig -tilaus saapui kotiin. Se otti noin 2 viikoa tilauksesta. Josta puolet oman mokan takia. En ollut osanut jotenkin tehdä sitä DHL-kuljetuksen tilausta. Mutta otin sinne viikon päästä tilauksesta yhteyttä ja ne laittoivat linkin jossa pystyin tilaamaan kuljetuksen. Viskit (3 pulloa) saapuivat lähipostiin josta ne sai hakea. Kuvittelin jotenkin että DHL automaattisesti tuo ne kotiovelle. Positiivinen mieli jäi firmasta. Viskit oli sitä mitä tilasin ja ne olivat ehjiä. Ainakin nyt tuntuu että tammikuussa täydentelen varastoja uudemman kerran samasta paikasta. Liitteenä oleva kuva kertoo nykyisen tilanteen, mutta luulen joulun ja sen vieraiden verottavan pullojen määrää.
Näyttää löytyvän myös Yamazakia. Itse nappasin Luulajan SBL:stä äskettäin putelin ko. lientä. 12-vuotista tosin. Melko hyvää ainesta on, peittoaa maussa kevyesti esim. Highland Park 15v:n. Savuisuutta Yamasta ei löydy pätkääkään, joten ei verrattavissa Islayn tuotteisiin.
minulle se oli pettymys. Omani hankin Viking Linen tarjouksesta. Olihan se tietty kivaa nauttia ko. viskiä hytin parvekkeella katsellen laivan lipumista tukholman saaristossa . Omat suosikit ovat Caol Ila, Old Pulteney, Lagavulin ja Laproaigh, joka on tällä hetkellä loppu ja tietty Cardhu. Viimeisin ei sovi makunsa (hyvin mieto savuisuus) puolesta muihin, mutta sen ansiosta aloin kiinnostua single malteista. Joten sille on paikka hyllyssä aina varattu. Tuo Redbreast on vielä korkkaamatta. Kaveri vaan suosittelisi sitä. Irkkuviskit on vähän tuntematon asia. Mutta eiköhän se joku päivä aukea. Miten muuten viskit säilyvät kun ne korkataan. Omalle kohdalle ei ole ehtinyt tulla mitään maun heikkenemisiä, kun pullot on tyhjentyneet kohtuu nopeasti. Tosin nyt on pulloja enemmän auki kuin koskaan aikaisemmin!
Itsekin tässä hiljattain viskeistä alkanut pitämään. Nyt viimeisimpänä hankintana bushmills black bush, joka oli kyllä loistava viski. Mukavan pehmeä jälkimaku ja muutenkin hieman omalaatuinen, liekö sherrytynnyrit syynä tähän.:thumbsup: Joka tapauksessa paras viski mitä olen maistanut tähän mennessä. Jossain vaiheessa täytyy varmaankin ostaa kunnon viskilasit, vaikka hieman skeptinen lasin merkityksen suhteen olenkin. Tällä hetkellä viskini juon muutaman euron arvoisesta jenkkimallisesta viskilasista. Opiskelijabudjetilla tässä kuitenkin mennään.
http://www.whiskyprovning.se/ Tuolta tilasin vähän ennen joulua lasit. Kappalehinta on tosi kohtuullinen, mutta postikulut on aika korkeet. DHL-mies toi oven taakse. Ja Whisky Fudge oli hyvää. Ja laseista. Oli ennestään Riedelin laseja pari, nyt en ole niihin koskenut. Glenclairit on kyllä ylivoimaiset. Painava tukeva alaosa. Jämäkkä "viski" tuntuma lasissa, mutta kuitenkin tarvittavaa hienostuneisuutta. En ole kauhean innostunut noista jalallisista viinilasimaisista laseista. Varmasti loistavia maistellessa jossain tilaisuudessa ja ei tule sormenjälkiä lasiin, mutta kotona, lasi sohvan käsinojalla, tukevuus toimii.
Itse mainostin täällä jo aikaisemmin Iittalan Stella sherry lasia mainioksi whiskylasiksi. Nyt näyttää siltä, että Iittala on lopettanut vuodenvaihteessa Stella sarjan valmistuksen, joten jos näitä joku haluaa, niin kannattaa toimia ripeästi.
Kiitoksia vinkeistä! Taidan noita glencairneja pari ostaa. Huomasin, että Oulustakin noita näköjään saa täältä: http://www.trainingday.fi/tuotteet/Clencairn-lasit Kalliimmat kappalehinnat, mutta ei tarvitsisi postikuluja maksaa ja saisi ainakin varmasti ehjänä.
Piti sitten käydä hakemassa pari kappaletta noita Iittalan Stella -sherrylaseja itselle, kun kerran niiden tuotanto on lopetettu. Livenä ne tuntuvat kovin pieniltä, mutta toisaalta en kyllä haluakaan massiivista viskilasia. Löysin nuo vielä alehintaan alle kympin per lasi. Ovathan nuo Clencairn-lasitkin ihan kivoja, ja itse asiassa asun lyhyen matkan päässä tuosta Oulun paikasta. Tällä kertaa kuitenkin näin... Riedelin laseja ei enää huvita ostaa sillä kahden vuoden sisällä niitä on mennyt rikki kaksi kappaletta ja kappalehinta on kuitenkin parinkymmenen euron luokkaa ellei ylikin. Tosin saksalaisista viskikaupoista noita kai voi halvemmalla tilata viskin kanssa. Joka tapauksessa, kivoja viskilaseja nuo Riedelin Vinumit ovat olleet, mutta aivan liian helpostisärkyviä -- etenkin hintaansa nähden. Jospa sitä nyt yhdellä Riedelillä ja kahdella Stellalla pärjäisi...
Kivan näköinen on kyllä tuo Stella Sherry, pitääköhän tehdä mutka Iittala Outlettiin lähipäivinä ... vaikka 6 Lagavulin tulppaania jo löytyykin viskiä varten.
Tiedustelin asiaa, ja parhaiten noita kuulemma löytyy joko Iittala Outletista tai sitten marketeista a ala Tokmanni, Prisma jne. Esimerkiksi Stockmannilta noita näyttää olevan täysin turha etsiä. Oulun Iittala Outletissa noita ei enää olekaan... Sattuneesta syystä.
Itse tilasin Iittalan nettishopista pari päivää sitten. Ei ole vielä saapunut, mutta eiköhän ne tule, ainakin osto meni läpi. Tällä hetkellä vielä postikulut ilmaiseksi.
Juup. Perus-lappari uppoaa meikäläiseen paremmin, mutta kyllähän tuotakin juo. Nuo sherrypläjäykset sopii mielestäni paremmin noihin ei-niin-savuisiin-ja-tervaisiin tuotteisiin.
Onko kenenkään viskitilaus jäänyt tullin haaviin? Ja jos on, niin millainen homma se oli? Mietittiin kimppatilausta, niin onko pahempi asia että lähetyksessä on 12 pulloa tai 4 pulloa....