Child's Play (1988) - 7/10 Child's Play 2 (1990) - 6/10 Yleissivistyksessä olevien aukkojen paikkaamista vähän kerrallaan. Chucky oli huomattavasti onnistuneempi pahis kuin kuvittelin sen olevan, ja leffat (varsinkin ensimmäinen) viihdyttivät hyvin koko kestonsa ajan. Eipä näistä silti jälkipolville paljon jää kerrottavaa, eikä intoa taida olla tarpeeksi että sarjaa jatkaisin. Cyborg Cop (1993) - 7/10 Baaritappeluita! Räjähdyksiä! Moottoripyörästuntteja! Kyborgeja! Seksiä! Älyttömiä juonenkäänteitä! American Ninja 3:n tähti David Bradley! Mitä muuta ysäritoimintaleffalta kaipaa? Burying the Ex (2014) - 6/10 Ihan hauska idea kauhukomedialle, mutta missään vaiheessa juoni ei yllätä millään tavalla ja naurutkin jäävät harmillisen vähiin. Anton Yelchin on heittämällä elokuvan paras näyttelijä. House of Usher (aka The Fall of the House of Usher) (1960) - 7/10 79 minuutin kestostaan huolimatta elokuva vaikuttaa turhaan pitkitetyltä ja haahuilevalta (varsinkin sen turhan ja pitkän unikohtauksen kohdalla), ehkä siksi että Poen alkuperäistarinassa on ainekset korkeintaan puolen tunnin lyhäriin. Lisäykset ja muutokset Poen tarinaan häiritsevät, mutta silti Usherien talon synkeä tunnelma hiipuu kroppaan kiinni ja Vincent Price pääosassa vakuuttaa. Bone Tomahawk (2015) - 8/10 IMDb:n mukaan leffan genret ovat Adventure, Drama ja Horror. 132-minuuttisen elokuvan kestosta n. 110 minuuttia on seikkailua ja draamaa, viimeinen 20 minuuttia kauhua. Pelkkää kauhua odottava katsoja varmasti pitkästyy ja nukahtaa ennen kliimaksia, enemmän seikkailusta pitävä epäilemättä kauhistuu leffan loppua. Minulle molemmat kelpasivat yhtäläisesti ja elokuva teki suuren vaikutuksen. Meet the Fockers (2004) - 4/10 En muista, koska olisin viimeksi tv:stä katsellut jonkun elokuvan, varsinkaan muulta kanavalta kuin Teemalta, mutta tämä tuli sukuloidessa vilkuiltua sivusilmällä. Ei niin hyvä että sitä tulisi oikeasti katseltua, mutta ei niin huonokaan että siltä pyrkisi aktiivisesti karkuun. Se elokuva nyt vaan pyörii siinä eikä sille mitään voi. Kerran taisin naurahtaa. Muistatteko vielä kun Robert De Niro teki hyviä elokuvia?
Tappajan näköinen mies (2016) Your Rating: 6/10 Vitonen muuten, mutta oli tekemisessä nähty sen verran vaivaa, että nousi keskinkertaisesta yhden pykälän. Taas oli roolinimissä epäselvyyttä. Suojelupoliisin kyttä kutsuu ensitapaamisella Martti Suosalon esittämää poliisia nimellä Terho Korhonen, ja tämä vastaa "Sama mies." Myöhemmin supolainen kutsuu Korhosta Tepoksi. Lopputeksteissä Korhosella ei ole etunimeä. Jos joku sattuu lukemaan Matti Röngän romaanin "Tuliaiset Moskovasta" ja sieltä selviäisi Tepon olevan kutsumanimi, niin voisi korjata Suosalon roolihahmoksi IMDb:hen Terho 'Teppo' Korhonen. Ikäraja 12 tuntuu aika alhaiselta, kun elokuvassa sentään tapetaan palkkamurhaaja työntämällä kuuden tuuman rautanaula silmään ja Hesarin kriitikko Miska Rantanen kirjoitti, että elokuva "kärsii itsetarkoituksellisesta väkivallasta ja tapahtumaähkystä".
Aikuisten poika (2014) Your Rating: 8/10 Pidin jostain syystä paljon. Ehkä ohjaaja-käsikirjoittaja Juha Lehtolan omakohtainen tarve käsitellä vanhempiensa kuolemaa koulupojan kautta toi elokuvaan elämänmakua ja aitoa tunnetta. Dementia (1953/1955/1957) Your Rating: 7/10 Tämäkin yllätti. 1955 ensiesityksensä saanut mustavalkoinen mykkäelokuva, jonka ohjaajasta ei ole varmuutta. Kuvainnollisesti ja sananmukaisesti painajaismainen esitys psykoosista. Dementia on saanut selvästi vaikutteita aidoista mykkäkauden elokuvista, ainakin G. W. Pabstilta ja Sergei Eisensteinilta. Steve McQueen oli katsomassa The Blobissa juuri tätä elokuvaa, kun hyytelömassa alkaa vallata kaupunkia. Faith No Moren musiikkivideo Separation Anxiety on koostettu Dementian katkelmista. Alkuperäisessä versiossa ei ollut selostusta, joka on lisätty uusintajulkaisuun Daughter Of Horror, mutta tässä on sentään alkuperäinen George Antheilin säveltämä musiikki:
Populärmusik från Vittula (2004) Your Rating: 8/10 Elokuvan kuvaamat nuoruusmuistot tapahtuvat Pajalassa, Pohjois-Ruotsin itärajalla. Alueella puhutaan ainakin riikinruotsia, suomea, meänkieltä, suomea peräpohjalaisittain, suomea ruotsalaisittain ja suomalaista kouluruotsia. Lisäksi musiikinopettaja prataa tanskalaisvaikutteista skånea, kun on sieltä kotoisin. Kaikkea aivan luontevasti, niin todellisuudessa, kuin elokuvassakin. Ainoa riitasointu on pääosaan valittu helsinkiläissyntyinen Andreas af Enehjelm. Tämän puhuma suomenruotsi eteläsuomalaisella aksentilla ei sitten niin kertakaikkiaan ole ollenkaan käytössä Pohjois-Ruotsissa. Gustav Wiklundilla ei tätä ongelmaa ole, sillä kaikin puolin epämääräinen hahmonsa Ryssi-Jussi antaa mahdollisuuden puhua mitä tahansa miten tahansa. Ruotsalainen hetki (2014) Your Rating: 6/10 Opin tästä kuuden ohjaajan ja seitsemän näyttelijän kokeilevan yhteistyön tuloksesta, että raakojen porkkanoiden rouskuttelu saattaa haitata pahoin suomenkielisen puheen kuuntelua. Syöminen kannattaa keskeyttää varsinkin kohtauksessa metallisillalla, jossa Tommi Korpelan on toistettava uskottavasti vastanäyttelijän sanomia lauseita. Huikea näyttelijäsuoritus Korpelalta! Liekö vielä ohjannutkin itseään samalla.
The Great British Housing Diaster (1984) Your Rating: 8/10 Pandora's Box (1992) Your Rating: 9/10 Kovalevyn täyttymisen takia on pakko katsoa pois netistä kaivettuja videotiedostoja. Esimerkiksi näitä britti-hannukarpon Adam Curtisin dokkareita. The Great British Housing Diaster paljastaa, että Konservatiivipuolueen aloitteesta 1960-luvulla hätäisesti huonoista elementeistä huonosti kyhätyt kerrostalot ovat asumiskelvottomia ja jatkuvassa romahtamisvaarassa. 4,5 tuntisessa kuusiosaisessa Pandora's Boxissa kerrotaan miten surkeasti on käynyt, kun on yritetty muokata yhteiskuntia tieteellisesti. Esimerkiksi Neuvostoliitossa "tieteellisen sosialismin" avulla. Yhdysvalloissa RAND Corporation vastasi kylmän sodan aikaan USA:n ydinsotastrategiasta. Vastapuolen mahdollisista reaktioista maailmanpoliittisen kriisin sattuessa tehtiin analyysejä sokkoshakista muokatulla sovellutuksella. Eli arvaamalla. Tulevaisuuden tieteellinen tutkimus oli aivan sananmukaisesti arpapeliä. Katkelmassa näytetään miten 1950-luvun futurologi heittelee erikoisvalmisteisia arpakuutioita (!!!), suorittaa laskutikulla toimituksen ja kirjaa tuloksen tulevaisuutta ennakoivaan taulukkoon. Miksikähän Curtisin dokkareita ei ole esitetty Suomessa? Onneksi nämäkin löytyvät YouTubesta: The Great British Housing Diaster ja Pandora's Box.
Terveisiä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilta. Murderous Tales (Smrtelné historky) Tsekkiläinen lyhytanimaatioiden kokoelma on vähän kummallisesti nimetty, sillä murhalla on hyvin vähän tekemistä tarinoiden kanssa, kuolemalla kylläkin. Neljä komediallista tarinaa omalla tavallaan sankarillisista yksilöistä, jokainen toteutettu eri animaatiotekniikalla. Lyhäreistä ensimmäinen, animaatiota ja live actionia yhdistelevä Antonio Cacto on outoudessaan sekä hauska että koskettava, mutta muut tarinat eivät yllä samaan ja alkavat lyhyestä kestostaan huolimatta puuduttaa. Gary Numan: Android in La La Land Henkilökuva 70-80-lukujen taitteen syntsapopin pioneerista ja tämän uudesta tulemisesta 30 vuotta myöhemmin. Dokumentti kertaa lyhyesti Numanin historiaa, mutta keskittyy pääosin uuden Splinter-levyn luomiseen ja Numanin yksityiselämän myllerrykseen. Mystisen lavapersoonan takaa paljastuu leppoisasti jutteleva mutta neuroosiensa kanssa painiva perheenisä. Girl Asleep 70-luvulle sijoittuvan aussielokuvan ensimmäinen puolikas on pikkuhauskaa teinikomediaa, jossa 15-vuotispäiväänsä lähestyvä tyttö yrittää selviytyä koulukiusaajien, nolojen vanhempien ja mahdollisen ensirakkauden ristiaallokossa, mutta puolivälissä elokuva muuttuu uniseikkailuksi täynnä laiskaa symboliikkaa ja kliseisiä metaforia naiseuden puhkeamisesta ja aikuiseksi kasvamisesta. Creepy (Kurîpî: Itsuwari no rinjin) Japsijännärissä kriminaalipsykologi siirtyy työtehtävissä haavoituttuaan poliisihommista opettajaksi, mutta entinen partneri houkuttelee hänet tutkimaan "vielä yhtä" juttua. Senhän tietää että se ei voi päättyä hyvin. Leffan nimi on enne, jännittynyt tunnelma pysyy yllä lähes koko keston, mutta kun langat sidotaan lopussa yhteen, jää käteen ehkä vähän petetty olo, aineksia parempaankin olisi voinut olla. Sing Street Romanttisiin musiikkikomedioihin erikoistuneen John Carneyn (Once, Begin Again) uusin kertoo 80-luvun Dublinissa asuvasta teinipojasta, joka haluaa perustaa bändin, arvaatte varmaan, tehdäkseen vaikutuksen tyttöön. Nörteistä ja muista hylkiöistä koottu orkesteri ottaa mallia mm. Duran Duranista ja The Curesta ja muuttaa tyyliään viikoittain. Kuten muissakin Carneyn leffoissa, henkilöhahmojen liian hyvät soitto- ja sävellystaidot nakertavat tarinan uskottavuutta, mutta se ei paljon menoa haittaa kun hurmaava tarina vie mennessään. Yksi festarin parhaista. Girls Lost (Pojkarna) Ruotsalaisfantasia käsittelee teinityttöjen aikuistumista huomattavasti paremmin kuin edellä mainittu Girl Asleep. Kolme suosittujen tyttöjen klikin ulkopuolelle jäänyttä ystävystä löytävät taikakukan, jonka nektaria juomalla he muuttuvat hetkeksi pojiksi. Jokainen tyttö reagoi löytöön kovin eri tavalla, mikä aiheuttaa säröjä ystävyydessä. Vaikeita asioita, kuten tässä tapauksessa sukupuolirooleja ja seksuaalisen identiteetin etsimistä, on joskus helpompi käsitellä fantasian kautta. Jos minulla olisi 15-16-vuotiaita lapsia, näyttäisin tämän elokuvan heille. Erityismaininta hypnoottisesta elektronisesta soundtrackista. Under the Shadow Sodan aiheuttama pelko kotirintamalla saa yliluonnollisia sävyjä iranilaisessa kauhuelokuvassa, joka sijoittuu 80-luvun Teheranin lähiöön. Tunnelmaa rakennetaan rauhassa ja taitavasti, efektien käyttö on säästeliästä ja tehokasta eikä tarinakaan ole ennalta-arvattava. Yksi festarin parhaista. War on Everyone Irkkuohjaaja John Michael McDonagh'n ensimmäinen elokuva, joka ei sijoitu Irlantiin ja jonka pääosassa ei ole Brendan Gleeson. 70-luvun amerikkalaisista kyttäleffoista rankasti vaikutteita imeneen komedian pääosissa on kaksi umpimätää poliisia, jotka eivät sylje lasiin miettivät joka tilanteessa, kuinka sen saisi käännettyä omaksi hyödyksi. 100 minuuttia viihdyttävää räimettä. Varsinkin Alexander Skarsgård etukenossa kulkevana oman elämänsä actionsankarina vakuuttaa. Hunt for the Wilderpeople Äksy vanha erämies ja teini-ikäinen pikkukriminaali päätyvät sattumien ja väärinkäsitysten johdosta kaksin karkuteille Uuden-Seelannin erämaille. "Buddy comedy" ja kahden vastakohtaisen hahmon törmäys ovat toki moneen kertaan nähtyjä jippoja, mutta Taika Waititin (What We Do in the Shadows) komedia toimii alusta loppuun, ja pääparin välinen äksyily jaksaa viihdytää. Rhys Darby ja ohjaaja itse sivuosissa ovat loistavia. Festarin paras leffa. The Lure (Córki dancingu) Puolalainen fantasia-kauhu-komedia-musikaali kuivalle maalle päätyneistä merenneitovampyyreistä. Jos olet omituisen elokuvan ystävä ja tuo kuvaus sai innostumaan, The Lure on näkemisen arvoinen. Office (Opiseu) Koreakauhussa toimistotyöläinen palaa erään työpäivän jälkeen kotiin ja tappaa perheensä vasaralla tyhjä ilme kasvoillaan. Työtoverit vakuuttavat poliisille tämän olleen "aivan tavallinen" mies, mutta pikkuhiljaa toimistossa alkaa tapahtua kummia ja luurankoja löytyy joka kaapista. Leffa vakuuttaa tunnelmanluonnillaan kuten edellä mainittu Creepykin, mutta Office onnistuu myös lopetuksessaan ja hiukan tulkinnanvaraiseksi jätetty loppuratkaisu jää päähän kytemään.
Helmiä ja sikoja Your Rating: 8/10 Aprillipäivänä 2004 hankittu DVD tuli katsottua ensimmäisen kerran vasta nyt. Toissa viikolla kuolleen Pekka Valkeejärven muistoksi. Elokuvassa mukana myös Mikko Leppilampi, Laura Birn, Amanda Pilke, Outi Mäenpää, Antti Reini, Antti Virmavirta, Tomi Salmela, Sakari Kuosmanen, Matti Onnismaa, Risto Salmi, Sulevi Peltola, Martti Suosalo, Taneli Mäkelä, Minna Haapkylä, Pauli Hanhiniemi ja Pamela Tola pikkuroolissa tavaratalon kassassa. Huh! Kahdeksikko, sillä elokuvasta ei etsimälläkään löydy mitään vikaa ja komiikka oli mieleistä. Onni ja kohtuus, että ikäraja pudotettiin ennen ensi-iltaa viidestätoista (*) yhteentoista. * Perustelut: Alkoholin ja lääkkeiden yhteiskäytön esittäminen normaalina ja ongelmattomana sekä rikollisten toimintatapojen esittäminen mallia antavasti.
Symphony In Black: A Rhapsody Of Negro Life (1935) Your Rating: 7/10 New Orleans (1947) Your Rating: 7/10 (elokuva 6, musiikki 8) Lady Sings the Blues (1972) Your Rating: 6/10 Billie Holiday: The Long Night Of Lady Day (1984) Your Rating: 9/10 Lady Day: The Many Faces Of Billie Holiday (1990) Your Rating: 7/10 Billie Holiday: Sensational Lady (2001) Your Rating: 7/10 Strange Fruit (2002) Your Rating: 10/10 Billie Holiday: A Sensation (2015) Your Rating: 6/10 Tuli äskettäin luettua Julia Blackburnin kirjoittama Billie Holiday. Muistoja jazzin kuningattaresta. Sen vanavedessä piti katsoa kaikki saatavilla olevat Billie Holiday-elokuvat. Symphony In Black on kymmenminuuttinen musiikkifantasia. New Orleans oli ensimmäisiä ison budjetin elokuvia, joissa ns. valkoiset ja ns. mustat esiintyivät yhdessä. Elämänkertaelokuva Lady Sings the Blues on asiallinen, mutta säyseä. Dokumenteista BBC:n Billie Holiday: The Long Night Of Lady Day on pisin ja traagisin. Niin ikään BBC:n tuotantoa oleva Billie Holiday: Sensational Lady keskittyy musiikkiin. Lady Day: The Many Faces Of Billie Holiday on kelvollinen ensiesittely niille jotka eivät entuudestaan Holidayta tunne. Julia Blackburnin kirjaa noudatteleva saksalainen Billie Holiday: A Sensation on nähtävillä vielä kolme päivää YLE Areenassa. Strange Fruit kertoo Billie Holidayn 1939 levyttämästä, mutta jo vuonna 1937 newyorkilaisessa Café Societyssa ensimmäisen kerran julkisesti esittämästä saman nimisestä laulusta, jonka tekemistä rasistinen FBI ei antanut koskaan anteeksi ja vainosi Billie Holidayn ennenaikaiseen hautaan.
Uusi The Magnificent Seven. Oikein mukava pläjäys ja oli hauska nähdä Ethan Hawke pitkästä aikaa kunnon roolissa. Muutamia pieniä hölmöyksiä lukuunottamatta elokuva oli todella viihdyttävä eikä tuntunut yhtään liian pitkältä. Kyllä tälle mielellään neljä tähteä viidestä antaa. Ripaus enemmän realismia olisi tuonut ainakin sen puolikkaan tähden lisää. Nyt mentiin vähän liikaa aseet lonkalla -meiningillä. Ja vielä nimenomaan niin päin kuten aina, että pahikset joutuivat tähtäämään tarkasti, jotta osuma tulee (eikä aina silloinkaan), kun hyvikset vetelee lonkalta napakymppejä. Gatling gun oli hieno vekotin, mutta hassusti se näytti osuvan jokaiseen ihmiseen, olivat he sitten missä päin kylää tahansa. Suosittelen kuitenkin.
Viime ja tämän viikonlopun festarisaldo: Night Visions, Helsinki The Love Witch (2016) - 6/10 Arrival (2016) - 9/10 Yoga Hosers (2016) - 3/10 Don't Kill It (2016) - 8/10 Beyond the Gates (2016) - 7/10 The Love Witch on upealta näyttävä kunnianosoitus 60-luvun Technicolor-leffoille ja tarinakin oli paikoitellen toimiva, mutta kokonaisuus ei kuitenkaan ihan täysin jaksanut pitää otteessaan. Arrival saattaa olla vuoden paras leffa, mutta ei siitä enempää ennen varsinaista ensi-iltaa. Yoga Hosers on viihdyttävän (ja oudon) Tuskin jälkeen Kevin Smithiltä todellinen sukellus. Todennäköisesti vartissa kirjoitettu käsis, huonoa näyttelyä ja väkinäistä huumoria. Vanha mies Dolph Lundgren loistaa Don't Kill It -leffan pääosassa demoninmetsästäjänä, ja leffakin toimii, loistava sekoitus jännää, splatteria ja komediaa. Beyond the Gates rakentaa hyvää kauhutunnelmaa, mutta lässähtää vähän loppumetreillä ja jättää pienen pettymyksen maun. Barbara Cramptonista tulee aina lisäpiste. Cinemadrome, Tampere They Live (1988) - 8/10 The Room (2003) - 5/10 The Terminator (1984) - 9/10 Meatcleaver Massacre (1977) - 4/10 Carpenterin They Live toimii aina, samoin kuin ensimmäinen (ja paras) Terminaattori. The Room on elokuvana surkea mutta "tapauksena" näkemisen arvoinen, varsinkin kun suurin osa yleisöstä oli vannoutuneita faneja ja pitivät tunnelman salissa korkealla. Meatcleaver Massacre on splatteriksi kesy, yliluonnolliseksi kauhuksi tylsä ja psykologiseksi jännäriksi lattea. They Liven alkukuvana nähty kotimainen Friday-fanifilmi Jason Hates Selfies viihdytti koko kolmeminuuttisen kestonsa verran.
2011 Go-ji-jeon Your Rating: 8/10 2011 Mai wei Your Rating: 6/10 Kirjastosta löytyi blu-rayna kaksi Atlantic Filmin julkaisemaa sotaelokuvaa Korean tasavallasta. Go-ji-jeon kertoo Korean sodasta ja Mai wei (engl. My Way) II maailmansodasta. Veikkaisin Mai wein olevan viihdyttävämpänä lainatumpi, mutta vaikka se on perustuvinaan tositapahtumiin, niin elokuva on farssimaisen epäuskottava. Mikä on harmillista. Korealaisen Yang Kyoungjongin pakkovärväys ensin Japanin armeijaan, sotavankina Neuvostoliiton Puna-armeijaan, päätyminen sieltä natsi-Saksan Wehrmachtin univormuun ja lopulta yhdysvaltalaisten joukkojen vangitsemaksi Normandian maihinnousussa olisi ollut aivan riittävän vaiherikas tarina. Tekijöiden olisi kannattanut malttaa jättää miltei samat kohtalot kokeva japanilainen päähenkilö pois. Go-ji-jeon on yksi parhaita näkemiäni sotaelokuvia. Kaikin puolin hyvin tehty vahva allegoria kahtiajakautuneesta Koreasta.
2011 Hodejegerne Your Rating: 6/10 Aivan kelvollinen norjalainen rikoselokuva. Eroaa muista pohjoismaisista vastaavista siinä, että poliisit ovat täysin sivustakatsojia. Blu-raylla on bonuksena lyhyt dokkari Bak Hodejegerne, jolla pääosaa esittänyt Aksel Hennie kehuu ohjaaja Morten Tyldumia: "Jeg jobber grisebra med Morten Tyldum". Aika yllätys, että myös Norjassa käytetään ilmaisua sikahyvä.
2010 Mørke sjeler Your Rating: 5/10 Ymmärrettävistä syistä The Driller Killeriin (1979) rinnastettu norjalainen zombie-elokuva. Idea salassa toimivan tahon ihmisiin pumppaamasta mustasta tökötistä on taidettu saada Salaiset kansiot-sarjasta. Elokuvaa ei ole julkaistu Suomessa, mutta Norjasta voi ostaa blu-rayna.
2006 Pirate Radio USA Your Rating: 10/10 Erinomaisen viihdyttävä, vauhdikas ja asiantunteva dokumentti Yhdysvaltojen maanalaisten luvattomien radioiden, eli microcastingin, olemassaolon kamppailusta George W. Bushin perustuslaillisia oikeuksia kaltoin kohdelleella valtakaudella.
2015 Sonita Your Rating: 9/10 Kolme kuukautta tuli viivyteltyä YLE Areenassa enää kuusi vuorokautta nähtävillä olevan Sonitan katsomisen kanssa. YLE:n synopsi ei hirveästi houkuttanut katsomaan: "[Kahdeksantoistavuotias] Sonita uneksii tulevansa maailmankuuluksi rap-artistiksi, mutta todellisuudessa hän on [Iranissa asuva] afganistanilainen pakolainen, jonka vanhoillinen perhe haluaisi naittaa hänet." Odotusten vastaisesti dokkari oli hyvinkin mukaansatempaava. Varsinkin sen jälkeen kun Sonita Alizadehin järkyttävän tyhmä äiti tulee kuvaan. Kirjasin katsoessani kuvauspaikat IMDb:hen. Jos ei halua tietää ennakolta miten elokuvassa käy, kannattaa välttää niiden tsekkaamista.
Transformers (2007) - aika paska Transformers: Revenge of the Fallen (2009) - ihan paska Transformers: Dark of the Moon (2011) - aika paska
The Force Awakens Toistamiseen tuli katsottua tämä ja hyvähän tämä on. Pari juttua kismittää. Se örkkijuttu aluksessa turha kohtaus. Disneymäinen typerä hahmo joku ihmeen joda-mentoori, onneksi ainoa Waltti-jutska. Kyllä tähän jatkoa saakin tulla. Meren raivo Tässä oli kyllä semmosia päättömyyksiä, että pisti vihaksi. Kopteritollot ainakaan ei herättänneet mitään sympatiaa. Ja mitä se iso rahtilaivakin tähän piti ottaa mukaan. En tykännyt ekalla kerralla VHS:ltä enkä pitänyt nytkään. The Verdict Erittäin laadukas oikeussalidraama Paul Newmanin viinanhuuruisella johdolla. Pitää otteessaan. Deep Blue Sea Renny ja haikalat sekä Finlandia-vodkapullo aavalla merellä meritutkimuskeskuksessa. Aloitus toimi lähes tuntiin asti, sitten alkoi kellon katselu, että joko riittäisi. Viihdyttävä siltikin vaikkei ihan osunutkaan.
Stray Cat Rock Ensimmäiset 4 elokuvaa oli hyvin psykedeelisiä ja aika sekavia, joissa musiikki oli suuressa osassa. Viimeinen osa ei ollut enää musiikkipainoitteinen. Samat näyttelijät esittivät aina eri hahmoja jokaisessa elokuvassa. Se toimi yllättävän hyvin. Meiko Kajin lauluosuudet olivat mukavaa katsottavaa. Parasta kaikissa oli se, ettei koskaan osannut odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Hyvä setti. Delinquent Girl Boss (1970) 7/10 Etukäteen sovittu nyrkkeilyottelu menee pieleen, josta alkaa kahden jengin välinen taistelu. Wild Jumbo (1970) 8/10 Rikas nainen liittyy jengiin ja ehdottaa uskonnollisen järjestön rahojen ryöstämistä. Tämä elokuva oli näistä oma suosikki. Sex Hunter (1970) 7/10 Mies etsii naisjengin avulla kadonnutta sisartaan. Samalla yksi naisista alkaa tapailemaan eri rotuista miestä, mistä toinen miesjengi suuttuu ja alkaa ajamaan muita rotuja pois alueiltaan. Machine Animal (1970) 7/10 Kaksi miestä yrittää auttaa sotakarkuria päsemään pois maasta. Rahoitus hoidetaan myymällä huumeita. Naisjengi tahtoo auttaa, mutta toinen jengi puuttuu asiaan. Beat '71 (1971) 6/10 Hippijengi lähtee etsimään syytömänä vankilaan joutunutta jäsentään hänen karattua vankilasta poikaystävänsä luo, joka kuului aikanaan samaan jengiin. Miehen isä ei kumminkaan naista hyväksy tulevan vallanvaihdon vuoksi, joten alkaa armoton välienselvittely niin isän ja pojan välillä, kuin isän jengin ja hippijengin välillä. Tykkäsin lopusta, mutta välillä meinasi olla hieman tylsä.
Poliisiopisto 1 **** Poliisiopisto 2 *** Poliisiopisto 3 **½ Poliisiopisto 4 *** Poliisiopisto 5 ** Poliisiopisto 6 **½ Poliisiopisto 7 *½ BD-boxi tuli pariin viikkoon katseltua. Kuvanlaatu oli yllättävän hyvä ja kyllähän nämä edelleen hyviä nauruja tarjosivat. Historiallinen Moskovan keikka tosin oli jo todella väsynyt. George Gaynes ja G.W. Bailey ovat todellisia komedianeroja ja muutenkin hyviä näyttelijöitä.