Emäntä lähtee joihinkin kotibileisiin, minä jään viinipullon kanssa kotiin. Täydellistä. Olen liian vanha remuamaan päissään - eikä kyllä kiinnostakaan.
No tässä peliä odotellaan läskit pohjat pohjilla. Grillailtiin pallogrillillä makkaraa keskustassa ja saas nähdä kuin miesten käy.
Mitäs vappuna? Ei kai mitään erikoista, tänään tultiin valtion tarjoamasta kuntokoulusta lomille JäPi:n jälkeen ja olo on mallia voittaja mutta siltikään tänään ei kyllä jaksanut lähteä baanalle. Sama juttu huomenna, Kill Bill vol. 2 taitaa viedä voiton alkoholista. Vesiselvä vappu siis tiedossa, elokuvia ja TV-sarjoja tulee kylläkin katsottua varmasti oikein urakalla.
Eipä tässä tänään kummempia. Vappuaatto alkoholijuomien ja syntymäpäiväbileiden muodossa oli eilen, mutta se siitä nyt kun vesiselvä. Voisi katsella pari leffaa
Vappuaatto meni Kouvolassa, Vappugospelin merkeissä. Mukavaa oli. Olen ihan rikki, kun tulin joskus kolmen aikaan kotiin..jalat on mielettömän kipeät ja ääni ihan maassa, kun lauloin ihan täysiä bändien mukana. Tänään, jos jaksaa, voisi siivota ja tehdä kouluhommia. Luulenpa, että taidan kuitenkin vetää vain lonkkaa, on tuo olo jotenkin niin sitä luokkaa, kuin olisin jäänyt jyrän alle.
Kaksi päivää putkeen. Paha olo. Rahat täysin loppu. Viime yöllä kävi naapuri pyytämässä puukon kanssa musiikkia hiljemmalle. Perusvappu. Ehkä vähän tavallista tapahtumaköyhempi.
Miten muuten työn juhlaa voisi juhlistaa kuin olemassa töissä? Tänään oli työputken ensinmäinen aamu, ja ketutus on sen mukainen. Jospa ensi viikonloppuna sitten hiiloksilla kävisi juhlistamassa työn sankareiden juhlaa.
enpä tehnyt vappunna juuri mitään muuta erikoisemman suurempaa kuin poltin vanhan elokuvan katselu nojatuolin tuolin siivosin grillikatoksen ja paistoin oikein hyvät pihvit ja join sinistä chimayta.
Hieno reissu kaikenkaikkiaan. Viinaa meni saman verran, kuin normaalisti kuukauden aikana. Lisäksi saldo kaksi murtunutta nilkkaa (ei kumpikaan onneksi oma) ja niistä yhteensä 10 viikkoa saikkua. Olisipa jo seuraava vappu
Tiistaina 27.4 klo 14 kiireellä katsomaan soutuja Tuiran uimarantaan ja tietysti kuivin suin, kun onnistuin lähettämään lompakkoni porukoiden mukana Kajjjaaniin. Kämppäkaverin avustuksella (ja ilmeisestä säälistä) sain kanssablankolaiselta (Oulun tietojenkäsittelijöiden ainejärjestö) kohtuullisen lainan ja painelin paikalliseen Spariin ostamaan halpaa pussikaljaa. Soudut hävittiin reilusti rennoissa tunnelmissa ja iltaa jatkettiin Oulun yliopiston koneen saunalla blankon kyykkäjoukkueen järjestämissä pikkujouluissa grillaten ja juomia nautiskellen. :king: Keskiviikkona 28.4 olikin vuorossa blankon virallinen vappusauna teekkaritalolla, jossa myös allekirjoittautunut innostui leikkimieliseen suunnistuskisaan, missä bravuurina esitimme parini kanssa kohtauksen Imperiumin vastaiskun dramaattisesta käännekohdasta: " Luke, I'm your father..." Peliäkin katseltiin tykiltä suurien alkuvaikeuksien jälkeen. Iltaa jatkettiin Radisson SASissa, jonne hukkuivat reppu, fleece-takki ja muisti. Torstaina 29.4 oli pakko vetää henkeä ja viettää välipäivä ennen vappuaaton humuja, vaikka tapahtumia myös tälle päivälle olisi ollut riittämiin mm. Oulun luonnontieteilijöiden pippalot ravintola Wäinössä. Perjantaina 30.4 blankon perinteen mukaisesti päivä aloitettiin klo. 13.08 kurjenjuotolla leffateatteri Rion edustalla, josta enemmän tai vähemmän koomainen komppania marssi puistoon, jossa teekkarit saivat kasteensa. Puistossa otettiin rennosti, juteltiin mukavia ja yhteen ääneen kauhisteltiin viinimestarin valmistaman spörden tuoksu- sekä makuominaisuuksia. Seuraavaksi olikin jo kiire katsomaan Suomi-Ruotsi- ottelua jonkun itselleni tuntemattoman kaunottaren kämppään, josta yhteislaulutilaisuuden jälkeen suunnistimme rotuaarin pallolle blankon kanssa sovittuun miitinkiin. Sieltä suuntasimme takaisin puistoon kesäteatterille, jonne olikin saatu pystyyn pienimuotoiset ulkoilmafestivaalit. Tanssittiin ja juotiin hieman lisää ja onnistuinpa hukkaamaan aurinkolasinikin. Tässä välissä olin jo Radissonilta kipaissut reppuni takaisin vain huomatakseni, että fleece oli vielä hukassa. N. klo 00.00 allekirjoittanut luovutti stagen nuoremmille ja hipsi mukana olleen vierailevan Jyväskylän yliopiston humanistin kanssa taksiin ja nukkumaan. Kaiken kaikkiaan vappu oli yksi elämäni onnistuneimmista, eikä siitä käy vähiten kiittäminen blankon-aktiivien ponnisteluja. :thumbsup: THE END
Sehän on itsestään selvä asia että muisti menee vappuna. Tulihan sitä itsekin otettua enemmän ja vähemmän alkoholia vappuna. Ja tuli muutaman tunnin muistikatkos siihen perjantain ja sunnuntain väliseen yöhön.
Onneksi oli samalla viikolla. Vaikka kyllä sitä tuli juhlittua talviloman alkua jo edellisen viikon perjantaina aika rankasti.
Tulipa sitten vietettyä erilainen vappu tänä vuonna. Olin vappuaaton selvinpäin, kun piti seuraavana päivänä lähteä ajamaan muuttoautoa Oulusta Tampereelle. Tuli sitä aattona kuitenkin käytyä eräissä kotibileissä autolla ja ihan kivaa oli. Tosin sitä ei voi kiistää että mukavampaa olisi ollut naula otsassa . Toisaalta, mitäpä sitä ei tekisi että pääsisi muuttamaan Oulusta pois? Olemalla esim. wapun selvinpäin . Onhan noita muutaman päivän opiskelijavappuja tullutkin vietettyä monta.
Vappu sujui hyvin kotosalla kaverin kanssa. Ystävä oli tullut kauempaa käymään koko viikonlopuksi ja vappuna joimme vähän alkomahoolia ja katselimme muutaman leffan. Illalla pimeässä sitten tuli katsottua The Others, sitä ei ystäväni meinannut uskaltaa katsoa sitten millään. Mutta oli erittäin mukava vappu, pitkästä aikaa.