Taisinpa tämäntyyliseen kyselyyn jo aikaisemminkin vastata, mutta... Aika sekaisin ovat. Levyjä on monella eri hyllyllä sikin sokin, kasa lattialla, osa pöydillä ja ties missä. Yhteensä DVD-levyjä on vähän päälle 350. Musiikki-CD:t ovat kyllä siististi yhdessä tornissa, joten pitäisi vähän joku päivä vaivautua järjestelemään DVD:tkin yhteen paikkaan... ja siististi.
Tämä tilannehan on pikemminkin kuin Ei tarvitse keskittyä hankkimaan uusia hyllyjä tai tekemään huuto.net-urakkaa, vaan voi käyttää kaiken tarmon ja rahat sen hyllyn täyttämiseen :hitme:
Vanhimmat levyt ovat hyllyssä vasemmalla ylhäällä ja mitä uudempi levy on kyseessä, sitä alempana ja oikella levy on, ellei hylly sitten vaihdu ja levy ole ensimmäisenä vasemalla. Äärettömän mielenkiintoista.
Tällä hetkellä hallittu kaaos, eli suurin osa on hyllyssä ja muutama lojuu siellä, täällä tai kaikkialla (suurimmaksi osaksi pöydällä dvd-soittimen vieressä).
Enimmäkseen genren mukaan...tärkeysjärjestyksessä: 1. Genre 2. Ohjaaja 3. Julkaisija Evil Dead - BOTD tosin on poikkeus, sitä ei tavallisten DVD-koteloiden väliin saa kyllä mahtumaan.
Aakkosjärjestyksessä toistaiseksi. Joskin nyt kun satanen meni rikki, voisi alkaa harkitsemaan jonkinlaista genre-, julkaisija-, tai maakoodijärjestystä, sillä erikokoiset ja näköiset kotelot vierekkäin alkavat häiritsemään. Tosin Visa Mäkisen elokuvat olen jo nyt siirtänyt ihan varotoimenpiteenä erilliselle hyllylle: hiukan pelottaa että koteloiden välillä pääsisi tapahtumaan jonkinlaista diffuusiota ja pian koko hylly olisi täynnä Visa Mäkis-leffoja (Ki Ki Kil... Killer!).
Kotelotyypin, lajityypin ja aakkojärjestyksen mukaan. Muovi- ja pahvikotelot omissa hyllyissään aakkosjärjestyksessä. Samoin adult-levyt. Levyjä on kuitenkin jo niin paljon (n.800), että erottelusta huolimatta alkaa olla vaikeaa löytää oikea levy. Pitäisi ehkä siirtyä levyjen numerointiin... Vaikea sanoa mikä olisi paras järjestelmä levyjen löytämiseksi mahdollisimman helposti. Jos, joku jolla on paljon levyja ja on pystynyt ratkaisemaan ongelman, voisi kertoa miten on ongelman ratkaissut !?
Kaikki suloisesti sekaisin ja vieläpä monessa kerroksessa joten ilman DVD Profileria tuskin kaikkia omistuksia edes muistaisin. Jotain järjestelmällisempää pitäisi kehitellä...
Hyllyssä ovat jonkinsortin järjestyksessä. Ensin pahvilootat, sitten Warnerin kammotukset (onneksi vain yksi), sitten Hong Kong levyt (ovat hiukan erikokoisia verrattuna muihin) ja sitten muut Hong Kong leffat. Viimeisenä on leffat ympäri maailmaa. 18 levyn järjestyksessä pitäminen on vielä helppoa mutta entäs te yli 500 levyn omistajat. Liemessä olette
Meikäläisellä löytyy tuo hieman yli 120 levyn satsi suoraan ostojärjestyksessä. Kyllä tuosta on vielä todella helppo löytää se mitä hakeekin, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa ne pitää laittaa johonkin oikeaan järjestykseen. Tällä tavalla muistaa kyllä hyvin mistä on kyseisen levyn ostanut, mitä muita leffoja on samalla kertaa ostanut, paljonko maksoi jne. Pitäis vissiin pikkuhiljaa alkaa kyllä käyttämään jotain katalogiohjelmaa, ettei sitten tarvi jotain 200 elokuvaa listata samalla kertaa. Siihen kuitenkin vierähtää oma tovinsa.
Aakkosjärjestyksessä olevat DVD:t on vähän sama juttu kuin kesällä sukat sandaalien kanssa: sellainen ei vain käy. Minulla levyt (n. 250 kpl) ovat luovassa ohjaaja/kotelo/genre/fiilis-järjestyksessä. Minä löydän haluamani hetkessä, eikä muulla sitten olekaan väliä.
Korostan edelleen että kokoelmani on aikas pieni vielä mutta yleensä pistän saman ohjaajan töitä vieretysten ja muuten saman näyttelijän. Muissa tapauksissa yksittäisiä leffoja pistän yleensä vähän värisävyn mukaan; valkoset keskenään, mustat keskenään jne... Huom! En kuitenkaan ole rasisti .
Aakkosjärjetstyksessä alkuperäisen nimen mukaan, tosin boksit erillään. Vaikuttaa tylsän yleiseltä tavalta.
Karvan verran päälle 400 nimikettä on totaalisen sekaisin 2 hyllyssä, ilman minkäänlaista järjestystä. Ainoastaan 40 Jackie Chan -leffaa on omassa hyllyssään järjestyksessä.
Aakkosjärjestyksessä leffan alkuperäisen nimen mukaan. Erikoisemmat tapaukset kuten Lotr kirjantukineen erikseen omalla hyllyllä ja tv-sarjat myös erikseen.