Parhain elokuva minkä olet pitkään aikaan nähnyt?

Тема в разделе "Elokuvat", создана пользователем Nice Guy Eddie, 5 май 2002.

  1. Gyrindae

    Gyrindae Guest Guest

    Регистрация:
    30 янв 2003
    Сообщения:
    92
    Симпатии:
    0
    Sain vihdoin ja viimein katsottua The Cellin, joka periaatteessa sisältää kaksi elokuvaa. Toinen näistä on b-luokan action-rymistely todella tylsillä hahmoilla ja ennalta-arvattavalla lopulla. Toinen taas on upea taiteellinen elämys, jonka tekijöillä vaikuttaisi riittävän mielikuvitusta. Tavallaan kyseisen leffan voisi mainita myös tuolla huonoja elokuvia käsittelevässä ketjussa, mutta olivat nuo epätodelliset kohtaukset sen verran vaikuttavia, että onnistuivat jättämään huonot puolet varjoonsa. Siltikin tahtoisin että ne voisi jollain konstilla irroittaa kokonaisuudesta.

    Myös uudet musiikit voisivat olla hyvä idea. Howard Shore oli taas päästetty vauhtiin, mutta onneksi tällä kertaa kyseinen herra ei onnistunut alittamaan rimaa kuten vaikkapa LotR:in kohdalla – tai tarkemmin sanottuna sen tunnarin kanssa.
     
  2. Jalopeno

    Jalopeno Guest Guest

    Регистрация:
    3 мар 2003
    Сообщения:
    123
    Симпатии:
    0
    Lauantaina 1.3.03 TV-2 tuli pitkästä aikaa erillainen leffa joka naksautti positiivisesti kopassa; Digging to China eli Tunneli Kiinaan. En yleensä "kompastu" tämän tyyppisiin, mutta pistihän se ajatteleen asioita...

    Linkki
     
  3. MAM

    MAM Guest Guest

    Регистрация:
    27 фев 2003
    Сообщения:
    7
    Симпатии:
    0
    Anttilan alelaarista kainaloon kaapattu Dark City oli yllättävän hyvä. Leffasta kun en etukäteen yhtään mitään tiennyt, enkä siltä mitään myöskään odottanut.
     
  4. tatska

    tatska Vakiokasvo

    Регистрация:
    24 фев 2003
    Сообщения:
    525
    Симпатии:
    0
    Training day ilahdutti todella positiivisesti. Oli ennen katsomista pieniä ennakkoluuloja jostakin kumman syystä:confused:
    Mutta todella nautittava pläjäys kerta kaikkiaan:) Varskinkin Denzel Washingtonin roolisuoritus oli kerrassaan loistava:D
     
  5. projectx

    projectx Guest Tukijoukot Guest

    Регистрация:
    14 фев 2003
    Сообщения:
    607
    Симпатии:
    1
    No katoin eilen Puppet Masterin dvd:ltä, ja se oli kyllä parempi mitä muistin, mielestäni ikimuistosimmat hahmot mitä löytyy kauhuelokuvista. Joskus kauan sitten tuli teeveestäki.
     
  6. Zankie

    Zankie Guest Guest

    Регистрация:
    27 фев 2003
    Сообщения:
    81
    Симпатии:
    0
    The Others oli karmivan hyvä kokemus ainakin yö aikaan katsottuna.:)

    :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: ½/5
     
  7. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Регистрация:
    13 авг 2001
    Сообщения:
    13.058
    Симпатии:
    115
    Se latinojengin talossa tapahtuva kohtaus oli ahdistavinta mitä olin vähään aikaan kokenut.
     
  8. Dogg

    Dogg rhythm-al-ism Guest

    Регистрация:
    27 июн 2002
    Сообщения:
    764
    Симпатии:
    0
    Jep, varsinkin ekalla kerralla pelotti/ahdisti aivan törkeästi.

    "Sure, I like to get love from the homies" :eek:
     
  9. Moses_x

    Moses_x Guest Guest

    Регистрация:
    8 янв 2003
    Сообщения:
    1.117
    Симпатии:
    1
    Eilen tuli Dead Zone katseltua ja oli kyllä hyvä pätkä.

    :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: / 5
     
  10. steffe79

    steffe79 Silentium est aureum Tukijoukot Guest

    Регистрация:
    4 май 2002
    Сообщения:
    4.147
    Симпатии:
    7
    Juuri Das Bootin katsoneena tarvii todeta, ettei tuosta enää elokuva paljon parane. Ehdoton klassikko 5/5:king:
     
  11. Jorse

    Jorse trust no one Tukijoukot

    Регистрация:
    3 апр 2001
    Сообщения:
    5.076
    Симпатии:
    8
    Eilen katsottu The Ring tuntui jo eilen hyvältä, mutta jo tänään paljon paremmalta. Kauhuelokuvien huippua yhdessä Shiningin, Signsin, The Othersin ja The Thingin kanssa.

    4½ / 5
     
  12. julli

    julli Guest Guest

    Регистрация:
    14 фев 2003
    Сообщения:
    124
    Симпатии:
    0
    Taitaapa olla American History X. Aihe on sinänsä mielenkiintoinen, vaikkakin tyly.
     
  13. Mounix

    Mounix Guest Guest

    Регистрация:
    18 апр 2002
    Сообщения:
    668
    Симпатии:
    1
    Das bootin tsekkasin uudelta superbit dvd:ltä. Kuva ja varsinkin ääni oli huippu luokkaa.

    Myös itse leffa oli uskomattoman hyvä. Tunnelma oli katossa koko pitkän keston (3h30min) ajan.

    Ehdoton klasikko --> 5/5 :thumbsup: :thumbsup:
     
  14. Willie Hutch

    Willie Hutch Guest Guest

    Регистрация:
    1 фев 2003
    Сообщения:
    576
    Симпатии:
    0
    Eilen R1-kiekolta tsekattu The Salton Sea. Toodella pätevä trilleri.

    Val Kilmer väläyttää aina aika ajoin osaamistaan, (The Doors, Tombstone, Heat) ja nyt tulee miekkoselle yksi sulka hattuun lisää uskottavan narkkarin roolissa. Sivuosiakin on ajateltu tavallista enemmän, mm. aina-yhtä-hyvä Luis Guzman, Danny Trejo ja Deborah Unger nähdään pätkässä. Laitetaan arvosanaksi ****1/2 / *****

    DVDstäkään ei kummempia moitteita löydy, anamorfinen kuva on Warnerin uusien julkaisujen tapaan taattua laatua ja 5.1 raita toimii. Ehkä ohjaajan kommenttiraitaa jäin kaipaamaan onnistuneen elokuvan myötä.
     
  15. Negotiator

    Negotiator Guest Tukijoukot Guest

    Регистрация:
    30 сен 2002
    Сообщения:
    1.872
    Симпатии:
    2
    Se7en tuli katsottua taas ties kuinka monennen kerran ja jaksaa se vaan säväyttää, joka kerta kun pitää sopivan verran väliä. Tuo on niitä must elokuvia katsoa muutaman kuukauden välein :D

    :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: ½ / 5 on aika osuva, ellei sitten ihan 5 / 5 :confused:
     
  16. Seppo Hovi

    Seppo Hovi Guest Guest

    Регистрация:
    26 фев 2003
    Сообщения:
    8
    Симпатии:
    0
    Juu eli paras leffa mitä oon vähää aikaa katellu on kyl toi sarja Band of brothers ja Lotr Fellowship of the ring - special extended.
     
  17. Samppa

    Samppa Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Регистрация:
    13 июн 2000
    Сообщения:
    14.061
    Симпатии:
    26
    Monster's Ball tuli viikonloppuna nähtyä ja osoittautuikin vallan erinomaiseksi. Kilvoittelee viimevuden parhaan leffan tittelistä yhdessä In the Bedroomin (Satimessa) kanssa. Vahvoja draamoja kumpainenkin.
     
  18. Mahoney

    Mahoney Guest Tukijoukot Guest

    Регистрация:
    20 сен 2001
    Сообщения:
    3.826
    Симпатии:
    7
    A Knight's Tale tuli katseltua toissayönä ja sen lisäksi että Superbitin kuvanlaatu oli eri kelpo niin kyllä oli itse leffakin! Oikein hyvä mieli jäi.

    Rohkenen epäillä, että toinen samoihin aikoihin hankittu, katsomista vielä odottava elokuva, Amelie, ei saa aikaan yhtä hyvää mieltä vaikka kansiteksti kovasti niin väittääkin. ;)
     
  19. Cosmo

    Cosmo ningjing zhi yuan Tukijoukot

    Регистрация:
    5 дек 2000
    Сообщения:
    1.704
    Симпатии:
    18
    The Seventh Seal. Erittäin mielenkiintoinen elokuva, pitänee katsoa pian uudelleen!
     
  20. Kuikha

    Kuikha Guest Guest

    Регистрация:
    3 сен 2002
    Сообщения:
    1.019
    Симпатии:
    1
    Katsastin tuossa Saving private ryanin ja oli kyllä kelpo elokuva.:thumbsup: