Juuri katsomani Memento oli loistava. Pitänee tosin katsoa leffa vielä useampaan otteeseen että ymmärtää kaiken.
Road to Perdition oli juuri sitä neljän tähden kamaa, kuin mitä siltä odotinkin. Hanksin hahmo miellytti minua eniten, sillä kyseessä ei ollut mikään moraalisilta valinnoilta puhdas mies. Lehva kuuluu mielestäni "ei maailmaa mullistavien, mutta hyvien"-joukkoon.
Tällainen leffa kuin Panic oli positiivinen yllätys. Ostin aivan kokeilumielessä kun niin halvalla sai (vajaat 7). Näyttelijöinä William H. Macy, Neve Campbell, Donald Sutherland. Elokuvan lapsinäyttelijä oli myös erinomainen.
Tuli vuokrattua tuo Panic vähän aikaa sitten ja yllätys oli tosiaan positiivinen joten suosittelen minäkin.
Toissapäivänä tuli katsottua M. Night Shyamalanin ohjaama Signs, ja oli sitten hyvä leffa, varsinkin kun vielä aihepiiri sattuu kiinnostamaan... Äänetkin olivat kohdallaan, muutaman kerran tuli vilkuiltua itekin taakseen kun leffassa jokin kahahti... :thumbsup::thumbsup::thumbsup::thumbsup: /5
Tästä on syyttäminen Kaurismäkeä, käsittääkseni hän nimenomaan kieltää näyttelijöitään harjoittelemasta kohtauksia etukäteen. Pitää tuo elokuva tosiaan pian katsella, hyllyssä se on jo kohta kuukauden viihtynyt.
Juuri vähän aikaa sitten loppui MTV3:n näyttämänä Abyss, ja leffa oli mielestäni loistelias. Edellisestä katselukerrasta on varmaankin kymmenisen vuotta, ja fiilis oli nyt sama kuin silloin. Lähteekin dvd tilaukseen nyt samantein. 4/5
Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa. Taattua James Cameron-laatua ja efektit eivät ole vanhentuneet tippaakaan. Minultakin 4/5.
Chicago! Eilen illalla tuli katsottua ja oli kyllä hieno kokonaisuus. Monet hyvät vitsit löysivät paikkansa kankaalta. Kaikki pääosissa näytelleet suoriutuivat hommistaan loistokkaasti, jopa Renee Zellweger (josta en normaalisti ole pitänyt yhtään). Leikkaus tässä pätkässä oli yksi parhaimmista puolista, hypittiin hauskasti paikasta paikkaan, musiikkikohtauksesta "todellisuuteen" ja toisinpäin. Mielestäni jopa ansaitsi nuo 13 Oscar-ehdokkuuttaan.
Perkules kun missasin tuon. Loistava leffa, pitäisi kyllä hankkia dvd:nä jostakin. Katsoin tuon muuten joskus nuorempana kipeänä ollessani viisi (5) kertaa päivän aikana.
Shrekin katselin eilen. Aivan mielettömän hyvä leffa! Täytyy katsoa muutaman päivän päästä uudelleen. Kuvanlaatu absoluuttisen virheetön ja mahtavat äänet.
Tykkäsin itse myös Abyssista, se oli todella viihdyttävä ja mielenkiintoa ylläpitävä. Tuli mieleen Sphere- Vieras tulevaisuudesta, on tainnut jälkimmäine ottaa mallia edellisestä. 4/5
Harmi vaan, että telkusta näytettiin tavalliseen tapaan se perus-versio eikä sitä enemmän kantaa ottavaa Director's Cut -versiota. On meinaan aivan eri asia ja tuo Hieman syvyyttä elokuvan juoneen. Tuossa perusversiossahan jää ns. suurvaltapoliittinen tilanne aivan pintaraapaisuksi ja myös se loppuratkaisu on varsin onneton verrattuna DC-leffaan. Olin aikoinaan nähnyt tämän leffaversion Abyssista ja kun sitten katsoin DC:n DVDltä, tuntui se aiemmin nähty todella torsolta. Suosittelen ehdottomasti vuokraamaan/ostamaan tuon DC-version jos vain mahdollista. - Otto
Raging Bullin tsekkasin tänään ensimmäistä kertaa ja voin kertoa että oli hyvä leffa. De Niron suoritus oli äärimmäisen voimakas ja Scorcesen ohjaus oli kauttaaltaan loistavaa. Ensimmäisen katselun jälkeen pistäisin -> 4.5/5 :thumbsup: :thumbsup:
Onkos tuosta dvdon.comissa myytävästä Abyssista leikattu se kohta missä rotta laitetaan sinne nestealtaaseen (siis sinne missä on sitä hengitettävää nestettä)? Eli onko versio sama kuin UK-versio vai sama kuin esim. Saksa-versio, jossa tuota leikkausta ei ole tehty?
Ach, tuohan on vallan loistava tieto :thumbsup: , pitänee laittaa tilaukseen joku päivä. Eipä taida irrota tuota dvdonia halvemmalla oikein mistään, ainakaan Suomesta.